#Kesärata22: Jauhojengi lesboili huoraavan pääministerin virkatiloissa

Marin kieltäytyi ottamasta hiustestiä, joka olisi todistanut huumeiden käytön aikajaksolla, jolloin jauhojengivideo kuvattiin.

Poliittiset viholliset

Tuoreet kuvat Sanna Marinin juhlaseurueen eli niin sanotun jauhojengin edesottamuksista osoittavat, että pääministerin Kesärannan virallista videopalaverihuonetta on käytetty lesbokuvien rekvisiittana. Jauhojengi koostuu Sdp-eliitin ohella muun muassa kokaiinin käytöllään avoimesti sosiaalisessa mediassa mahtailevista pääkaupunkiseudun pintaliitojulkkiksista ja rikollisista.

Marin itse joutui menemään viime viikolla huumetesteihin sekavien juhlavideoidensa vuoksi. Hän päätti kuitenkin ottaa virtsatestin, joka toimii pääsääntöisesti vain silloin, kun huumeiden käytöstä on kulunut vähän aikaa. Marin kieltäytyi ottamasta hiustestiä, joka olisi todistanut huumeiden käytön aikajaksolla, jolloin jauhojengivideo ja muu raskauttava materiaali tänä kesänä kuvattiin.

Huumekohun ohella Marin on päässyt jopa kansainvälisiin medioihin siksi, että hän tarjosi juhlissa sylitansseja tuntemattomille miehille ja antoi artisti Olavi Uusivirran suudella kaulaansa. Huoraavalla pääministerillä on kotona aviomies ja pieni lapsi. Ulkomaiset tiedotusvälineet ovat kirjoittaneet humoristisesti muun muassa ”Commander in Cheatista” (pettävä ylipäällikkö) ja ”Finnished Marriagesta” (suomalaisen avioliiton päättymisestä).

Jengissä mukana tuomittu petosmies

Marinin juhlaseurueen taustoja tutkinut Seiska on paljastanut, että yksi pääministerin uusista suihkuseurapiiriystävistä on tuomittu petosmies Vesa Silver, jolla on tähtitieteelliset velat Verovirastolle eli Suomen kansalle. Vaikka Silver on todettu useaan kertaan maksukyvyttömäksi, on hänellä jostain syystä varaa matkustella ympäri maailmaa ja kuluttaa litratolkulla samppanjaa pääministerin ja muiden turhien julkkisten kanssa. 

Silverillä on yhteys myös kokaiinin käytöstä tuomittuun Samu Haberiin, joka oli yksi järjestäytyneeseen rikollisuuteen kytkeytyneen Katiska-huumevyyhdin syyllisistä.

Tällä viikolla Marin on jälleen pinnalla uusien videoiden tultua julki. Tuoreissa videoissa päihtynyt jauhojengi räppää, vilauttelee rintojaan ja vaihtaa lesbosuudelmia pääministerin Kesärannan virkakiinteistössä. Eräässä kuvassa vasemmistolesbon rintojen peitoksi on nostettu Finland-kyltti, jota Marin käyttää esimerkiksi osallistuessaan etänä kansainvälisiin kokouksiin.

Lähteet: Seiska (1, 2), Fox, Twitter

Huoraaminen Huumausaineen käyttörikos Huumausainerikos Huumeet Huumekauppa Jauhojengi Katiska-vyyhti Kesäranta Kesärata22 Kotimaa Kulttuurimarxismi Olavi Uusivirta Poliittiset viholliset Rappiokulttuuri Rikos Samu Haber Sanna Marin SDP Sosialidemokraatit Törkeä huumausainerikos Vesa Silver Yhteiskunta

Keskustelu

62 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Sanna Mirella

    Vastaa

    Tätä sanotaan nykyisessä Suomessa: normi meininki.

    Ainakin Marinin ikäisille femiNISTILLE

    • Ketku

      Vastaa

      Onko Sabina Särkkä pääministerin morsian? Onko tullut aika julkaista kirja Pääministerin morsian 2.

  • Salomon

    Vastaa

    Sanna ”tämä alkaa mennä jo asiattomuuden puolelle” Marin tipahti samalle kuolevaisten tasolle joita aiemmin halveksi. Miltä nyt maistuu olla pelinappula… Mitä roskaa! Äänestäkää lsdp: tä
    Ei tästä puutu enää muuta kuin se, että me ollaan jossain pikkumaassa ampumassa NATOn piikkiin lapsia ja naisia ja syytämme heitä terroristeiksi

    • Vanhat tavat

      Vastaa

      Johan sitä Afganistanissa ja Irakissa laittomiin soitiin poikamme Naton mukana eliittimme lähetti ja osa sinkkiarkuissa palasi. Naton sotilaat maassamme nyt sen varalta että Nyenbergin uusinta tulee ja aletaan vastuullisia naru jatkoksi täälläkin hilaamaan, kuten aika jo olisikin…

  • Kassassa on jonoa

    Vastaa

    Sanna tainnu maistaa koksupöllyissään PINTALIITO-RÖMPSÄÄ. Ihan niinkuin äitinsä. Ihanan VOIMAANNUTTAVAA! Jaksuhalit Sannan cuckold ”miehelle” ja pikkulapselleen, ehkä ne äitylin viina/huume/panoviikonloput harvenevat kun äityli saa duunistaan kenkää.

  • Känni PM

    Vastaa

    Melkoista touhua että PM kännää kovemmin kuin Matti Nykänen aikanaan, ja seuraukset on : ei mitään.

    Kyllä on instutuution arvo pohjamudissa.

    • Timppis

      Vastaa

      Matti ei ollut ministeri .vaan kotka.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Marinin ”huumetesteissä” käyminen on kyllä aikamoinen vitsi, lähes jokainen tietää, ettei aineiden käyttö näy kuin muutaman päivän kyseisellä tyylillä testatussa testissä.
    Hiuksista otettu testi olisi ollut ainoa oikea keino poistaa nämä valtavat epäilyt, mutta siihen Marin ei ikipäivänä suostuisi.
    Tässä on nyt tarjottu vain lisää sirkushuveja kansalle.
    Kun katsoi sitä Marinin tiedotustilaisuutta viime viikolla, niin hän jätti hyvin moniin kysymyksiin suoraan vastaamatta, sen sijaan selitteli ummet ja lammet aiheen ympäriltä puhuen muun muassa ”demokratiasta” ja ”tanssimisesta, laulamisesta ja ystävistä”, naamasta näki kuinka alkoi jo hermostuttamaan paineen alla.

    Suomalainen yhteiskunta on todella heikossa tilassa, kun tuollainen maatansa huoraava, jauhojengin kanssa sekoileva niljake toimii edelleen pääministerinä.

  • Late

    Vastaa

    Miten vitussa noihin tiloihin voi päästä ellei marin olisi ihan itse päästänyt noita ympärikännisiä narkkari huoria tuonne. Ja missä bileissä tämä sitten on tapahtunut. Tarkoitan lähinnä että kuinka usein marin järkkää huumeiden ja alkoholin tahdittamia bileitä virka- asunnollaan kesärannassa. Mahtaa lapsi/ lapset ja aviomies olla innoissaan kun marin saapuu taksiletka perässään ladattuna huume ja viina höyryisillä hörhöillä aamuyön tunneilla ja jytke ja bailut alkaa siellä missä perhe yrittää nukkua. Väki pyörii missä sattuu ja pääsee suurella todennäköisyydellä käsiksi valtiosalaisuuksiin. Marin kun on tunnetusti täysin edesvastuuton, holtiton juoppo pissis

  • Eikka

    Vastaa

    Viikko sitten tuli otettua reippaasti ja nyt alkometri näytti nollaa, ihmeellistä.

  • Atheist

    Vastaa

    Syökää paskaa rasistit.

    • Nationalisti

      Vastaa

      Sinulla taitaa olla paljonkin kokemusta siitä paskan syömisestä, kun ulosantisikin on tuota luokkaa.
      Oliko muuta?

    • Pertti

      Vastaa

      ”Syökää paskaa”

      Sitä valtamedia tarjoilee jatkuvasti. Ei onnistu.… syö itse. No niin näytät tekevänkin.

      On hienoa, että on olemassa Partisaanin kaltaisia saitteja, jotka julkaisevat journalistisesti laadukasta tietoa, jota jopa Seiska saattaa pantata.

      Pitäisikö Suomeen perustaa jonkinlainen vaihtoehtoisen journalismin palkinto?

    • Nimetön

      Vastaa

      Eikös ulosteleikit kuulu juutalaisten, kommunistien ja anarkistien harrastuksiin.

  • Eikka

    Vastaa

    Kappas, arvostetusta Kesärannasta on tehty julkkishuorien panomesta.

  • Valtio maksaa

    Vastaa

    Onkohan sannastakin tulossa lesbo niinkuin äidistään? Ainakin se on hylkäämässä tytärtään kovaa vauhtia, asia josta isäänsä aikoinaan soimasi.

    • Kukavaan

      Vastaa

      Kiitos nimiehdotuksista. Tässä yksi lisää ”Huoranta”.

    • Nimetön

      Vastaa

      Dokaa myös yhtä paljon kun isänsä.

      • Nimetön

        Vastaa

        Alkoholin viikottainen määrä ja ”yhden” oluen ottaminen on merkki alkoholisoitumisesta. Ei se yhteen jää.

  • Nimetön

    Vastaa

    Pintaliitobimbot tilassa, jossa potentiaalisesti käsitellään valtion salaisuuksia? Perustelkaa, miten tämä ei ole turvallisuusriski.

  • Vittuuntunut kansalainen

    Vastaa

    Saatana näitä viime vuosikymmenien hallituksia, ovat kylväneet kymmeniä miljardeja eurooppalaisten ja afrikkalaisten hyvinvointiin, pisteenä iin päälle laitetaan rahaa jonkun persläpimaan lukutaidottomien tupakinpolttelijoiden valistuslehtisiin. 

    Ja nyt tekevät vielä kaikkensa ettei hoitajille makseta ansaittuja palkankorotuksia ja jätetään samalla vanhukset heitteille. On tämä maa vajonnut alas ei helvetti sentään.

    Muuttaisivat Kesärannan nimeksi Jauhoranta, Panoranta tai Huoraranta ettei vanhaa nimeä häpäistäisi enempää.

  • Nimetön

    Vastaa

    Jauho Sannaa pidetään otsikoissa ja samaan aikaan tehdään puolisalaa poliittisia päätöksiä joista ei haluta kertoa kansalaisille kuin vasta joskus tulevaisuudessa, kun jo täysin myöhäistä yrittää kenenkään kansalaisen vastustaa päätöksien tuloksia millään tavoin.

    Lehmänkauppoja medioiden suojaamina.

  • Louhi

    Vastaa

    Stalinistisella sateenkaarisaastalla aivopesty ja sittemmin sekä Klaus Schwabin että Emmanuel Macronin spermaroskiksena toiminut Marin ei enää edes yritä peitellä todellista agendaansa. Tämä on Jumalan teatteri 2022. Avannepussit auki ja paskat suoraan kansalaisten naamalle. Miksi teeskennellä mitään, kun oma asema on järkkymätön?

  • Nationalisti

    Vastaa

    Samaan aikaan kipapää-Sauli pitää tiedotustilaisuuttaan, jossa sanoi muun muassa näin:
    ” Niinistö on huolissaan etenkin sosiaalisessa mediassa näkyvästä vihanpidosta. Hän kuitenkin muistuttaa, että kyseessä on harvalukuinen joukko, mitä sosiaalisessa mediassa näkyy.”
    Mistähän se ”vihanpito” johtuu ja kehen se kohdistuu?
    Aika monissa kommenteissa näkyy nykyään vihan kohteena olevan Suomen hallitus ja ihan syystä, toivottavasti tätä ”vihanlietsontaa” vain lisätään.

    ” MYÖHEMMIN tiedotustilaisuudessa presidentti arvioi, että tulevana talvena energian kallistuessa mitataan, miten mukavuudenhaluisia ja siten myös heikkoja suomalaiset ovat.”

    Mitähän tälläkin nyt tarkoitetaan?
    Ilmeisesti sitä, että kodeissa palelevat ja elinkustannusten noususta kärsivät suomalaiset yritetään totuuttaa ”uuteen normaaliin” ja mainostaa, että ”teette tämän yhteisen hyvän takia” ja samalla toivovat, ettei suomalaiset nousisi kapinaan tätä sairasta systeemiä vastaan.
    Toivottavasti edes Keski-Euroopassa alkaisi olemaan isoja mielenosoituksia.

  • Bella

    Vastaa

    Ei helevetti. Kirjoitin yolla omaan blogiini, etta jos joutuisin talla hetkella liikkumaan maailmalla, esimerkiksi muslimimaissa tai vanhoillisessa Brasiliassa, mistaan Japanista puhumattakaan, niin pelkaisin todellakin kohtaamieni miesten reaktiota. pm alistaa kaikki suomalaiset naiset kaytettavan huoran asemaan ja alttiksi raiskauksille ja muulle seksuaalisille vakivallalle.

    Kuka ikina nama videot vuotaakaan, tekee todella isanmaallista tyota.

    By the way, olen asunut rauhallisessa kodissani seitseman vuotta. Tama on ollut hyva tyyssija tehda tutkimusta. Sitten ylakertaan muutti ”jauhojengi”, joka jo muuttoiltana vei youneni. Nyt isannoitsija ei suostu haatamaan naita, vaikka tutkimukseni on katkolla ja younet viety melkein joka yo. Menoa on jatkunut jo kolme kuukautta. Jengi raahaa lisaksi ilmeisesti varastettua tavaraa kamppaansa rakennuksilta. (Olen nahnyt). Siskoni, joka on psykologi, vitsaili kuultuaan tasta, etta ei kai Marin ole kohta siella pippalossa. Talla tavalla lapinakyvaa Marinin touhu on jokaiselle fiksulle Suomen kansalaiselle, vaikka kansalainen ei oliittisesti aktiivi olisikaan. Kuvitekaa, jos kunnille ja kouluille toita tekevat psykologit ajattelevat nain, niin virkamieskansan kerroksissa ajatuksia loytyy takuulla lisaakin. Ammattimainen arvio oli, etta kyseessa on erittain varmasti niin sanottu paihdekamppa. Joudun tekemaan pian rikosilmon isannoitsijasta. Kuuluukohan tama isannotsijakin jonkin linkin kautta Marinin sisapiiriin…en yllattyisi, toisaalta rikollisuus alkoi rehottaa Rooman valtakunnassakin ennen Lansi ‑Rooman romahtamista. Sanon nain historia- ammattilaisena (no tosiaan se gradu on nyt pahasti katkolla jauhojengin vuoksi). Toki L- Rooman kaatumiseen vaikutti niin moni asia; joku tutkija oli listannut kerrassaan 2oo syyta aiemmasta tutkimuskirjallisuudesta, mutta niinpa vaikuttaa Suomessakin olevan moni, moni asia aivan uskomattoman perseellaan alkaen pikkuvirkamieskunnan ja muun tehtavanannon suorittamisen madantymisesta, niin kuin tama minun isannoitsija vaikka.

  • SDP - Seksihullut Denso Pellet

    Vastaa

    Onhan se härskiä että pitää nykypäivänä laittaa kansalaisaloite pystyyn jossa vaaditaan että pääministeri olisi työaikana päihteetön/selvinpäin ja että valtion tiloissa ei tehtäisi lesbopornoelokuvia.

    • Pertti

      Vastaa

      Uusliberalismia.

      ”On impivaaralaisuutta vastustaa tätä”, sanoo valtamedia.

  • Hemo Dialator

    Vastaa

    https://yle.fi/uutiset/3–12589190

    ”Pääministeri myös pyysi anteeksi julkaistua valokuvaa. Kesärannassa otetussa kuvassa kaksi vähäpukeista naista suutelevat. Toisen henkilön rintojen edessä pidellään kylttiä, jossa lukee Finland. Marin ei ole itse kuvassa.”

  • Saara Isoaho

    Vastaa

    Kuka hoitaa Marinin pientä lasta, kun Sanna-äiti ei siihen itse näköjään kykene? 

    Onko hänellä yhä lapsensa huoltajuus?

    • Nimetön

      Vastaa

      Lastensuojeluilmoituksen paikka?

      • Nimetön

        Vastaa

        Laitoin just menemään Helsingin kaupungille huoli-ilmoituksen huumepiireissä pyörivästä lapsen äidistä, eli marinista.

  • Santeri

    Vastaa

    On se maalima mallinsa. Kaikenlaiset hintinvitukkeet riehuu niinko viimeistä päivää. Met oomma jo tappokymmenellä mutta mitä soon lapsukaisille?

  • Sanna Mirella

    Vastaa

    Jokohan Kultaranta on muutettu synagoogaksi? Kesäranta on ainakin bordelli.

  • Herrenvolk

    Vastaa

    Tuollaista se jälki on, kun on sateenkaariperheessä kasvanut. Kyllä Kekkonen kääntyy haudassaan. Pääministerinä narkkari.

  • Kepa

    Vastaa

    Marinin huumetestin suoritti Terveystalossa työterveyslääkärinä toimiva Paavo Halonen. Mies tunnetaan paremmin Marinin parhaan ystävän, eli bile-Ilmarin poikaystävänä. Tuskin testi on pätevä. Tuskin sitä edes tehtiin.

    • Nimetön

      Vastaa

      Tuo on perätön tieto.

  • Bella

    Vastaa

    Andersson sanoo Ylella:
    ”Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson kommentoi yleisellä tasolla Marinin juhlimisesta noussutta keskustelua. Hän toivoo, että keskustelu siirtyisi pääministerin yksityiselämästä asiakysymyksiin.

    – Toivon hartaasti itse, että siirtyisimme keskustelemaan asiakysymyksistä, hallituksen tehtävistä suhteessa tähän tulevaan vaikeaan talveen, tähän energiakriisiin, venäjän harjoittamaan hyökkäyssotaan, siihen miten me halutaan huolehtia oikeudenmukaisesta politiikasta tässä ajassa, Andersson sanoo.”

    Siis mista asiakysymyksista, liittyen Mariniin? Millaisia asia–agendoja Marin pitaa ylla? En ole huomannut Marinilta mitaan asiasisaltojen pohtimista julkisesti, han ei ole huolissaan yhtaan mistaan, vaikka ilmassa on maailmanlopun tai ainakin maailmansodan ainekset. Akka ei osaa muuta kuin puhua joutavia, ja ymparipyoreita silloin, kun kyse on hanen omasta juhlimisestaan ja muusta pornosaastasta, mita hallitus…ei kun Marin tuottaa. 

    Andersson on itse bongattu jossakin muussa aineessa kuin alkoholi. Jos katsot tarkaan noita seiskassa olevia Marinin juhlakuvia terassilta, niin siinahan se yksikin nainen on ihan rannan eijan nakoinen, yhta turvonnut ja kasvonpiirteet alkavat olla kuin ammattialkkiksen. Marin istuu vieressa kuin pyhakoulutytto tai sosiaalitati, ilmeisesti toteuttamassa sita ”oikeudenmukaista politiikkaa tassa ajassa”.

  • Lord Mystery

    Vastaa

    Jokin aika sitten Marinin bilejengiin kuului myös kahdesta murhasta tuomittu ruotsinsuomalainen rikollinen. Miehen ensimmäinen uhri oli Ruotsin jugoslaavimafian pomo ja toinen ryöstäjäjengin pettänyt turkkilainen.

    Ei ole väärin sanoa, että Sanna Marinin biletyksiin voidaan liittää myös kansainvälinen järjestäytynyt rikollisuus ja vähintään kaksi murhaa. Pienempiäkin aasinsiltoja on rakennettu.

  • Mirja

    Vastaa

    Siinä lukee Kesärata 22. Ei Kesäranta 22. Lienee tarkoitus mainostaa Alman biisiä 

    ”Se on tissit, kaks muijaa. Tänään mennään, tuu mun kaa. Jou, jou, se on Finland. Kesärata ja tälleen!” 

    Eli ihan tahallinen provo. Mulla on oksettava olo.

  • society

    Vastaa

    Missä todellisuudessa sitä joutuu elämään. Eikä loppua näy:/

  • Nimetön

    Vastaa

    Toivottavasti vetää seuraavalla kerralla överit.

    • Nationalisti

      Vastaa

      Tätä minäkin toivon.

  • juha II

    Vastaa

    Olen jo wanha pieru ja minua wanhemmat ovat jo onneksi haudassa. Täytyy sanoa, ettenpä olisi uskonut näkeväni Sanna Marinin kaltaista pääministeriä. Ja olihan tämä Sanna Marininkin mittapuulla uusi ennätys ja rima alittui reilusti, joten vieläkin jäi varaa uuteen alitukseen. Todella TÖRKEÄÄ, VASTUUTONTA ja täydellistä MORAALIMATTOMUUTTA kaikkia muita osapuolia kohtaan. Ja edm. hutsu oli virka-aikana ”sodomassa ja gomorassa” puoli viiteen aamuyöhön räkäkännissä jatkoilla kahdessa ravintolassa. Kaikki ne ulkomaiset niin viralliset valehtelijat kuin rehelliset vaihtoehtomediatkin nostivat Suomen pääministerin biletykset aina Intiaa myöten. Entäs NYT se kuulu ”mainehaitta”! Kuulemma tämäkin on venäjän ja Putinin syytä. Tälle selitykselle kreikkalainen Alex Criistoforou nauroi pitkät naurut videollaan osiossa ”Clown World”. Että silleen.
    WEF:in nukke EI eroa tämänkään takia. Ja mitä tilalle? KAIKKI samanlaisia lahjottuja paskiaisia!!! Muutoksen on lähdettävä TODELLA syvältä.

  • juha II

    Vastaa

    Huumekokeet ottanut lääkäri oli bileissä mukna olleen poikaystävä.

  • Shlo

    Vastaa

    Commander? Ei tämän pellemaan PM päätä yhtään mistään. Toistan: ei yhtään mistään.

  • Timppis

    Vastaa

    Husuko siellä taas huutelee paskan syömisestä on husukin kutsuttu kesärantaan.husuhan vois vetää nokalliset paskaa.

  • I am

    Vastaa

    ”Marin kertoo, että ilmeisesti kyseinen kuva on otettu Kesärannan alakerran vierasvessoissa.”
    ”Marin käyttää tilaa, kun hän osallistuu etäyhteyden välityksellä Eurooppa-neuvoston eli EU-maiden valtionjohtajien kokouksiin. Hän pitää tilassa myös kahdenvälisiä videotapaamisia eri maiden pääministereiden kanssa.”

  • Plääh

    Vastaa

    Tanssiminen ei ole huoraamista. Kanerva yritti huorata. PM ei todistettavasti ole tehgnyt niin.

    • Nationalisti

      Vastaa

      Normaalia tanssimista se kaulaan kohdistuva nuoleskelu? Erikoinen käsitys ”tanssimisesta”.
      Lisäksi tuohan on huorannut Suomea poliittisilla päätöksillään.

      • Plääh

        Vastaa

        Mutta kun nämä kivittäjäpoliitikotkin ovat huoranneet ja ajavat samoja hirveysasioita. Silti on otsaa lähteä poseeraamaan ja syytellä Marinia jostain kuvitelluista jutuista ilman todisteita. Demkraattista teatteria ja sonnanheittoa puhtaimmillaan. Hillotolppakilpailussa takerrutaan kohujuttuihin (ilman aihetta jopa, kuten tässä), mutta kansa saa niellä konsensuksena ajetut (vihollisen määräämät) politiikat. Niistö ei keskustella. Koko case on puoluejuonittelua ja ala-arvoinen näytelmä. Kuka tietää, vaikka Venäjä olisi mukana vuodoissa.

        • Hm.

          Vastaa

          Pelkästään se että Marin on riskeerannut tilanteen missä hänestä on voitu ottaa noita videoita tekee hänestä kyseenalaisen työhönsä. Ei ehkä välttämättä se että rouva on ryypännyt ja/tai käyttänyt muita aineita ja bilettänyt, vaan nimenomaan se että hän on tehnyt sen tilanteessa missä sitä ei voi takuuvarmasti pitää salassa. Koska se tarkoittaa että hän on typerä, ja liian naiivi työhönsä. Vastaavissa asemissa olevat johtajat ovat kautta aikojen olleet ihmisiä jotka eivät käyttäydy yksityiselämässään mitenkään pyhäkoulumaisesti, mutta ne pätevät tyypit pitävät hyvää huolta siitä että mitään kyseenalaista ei leviä julkisuuteen vaan hairahdukset tehdään vain tilanteissa, tiloissa, JA seurassa, missä yksityisyys on mahdollisimman hyvin varmistettu ja todisteita ei kovin helposti lähde leviämään.

          Marinin julkisuuteen tulleiden toilailujen jälkeen ei voi kuin miettiä että häntä kokeneemmat ketut todennäköisesti jatkuvasti vievät häntä kuin pässiä narussa, eikä ressukka tajua mistään mitään.

          • Plääh

            Minä en ymmärrä, mikä näissä videoissa voisi olla riski. Tai en ymmärtänyt, ennen kuin nämä mielipuoliset ajojahdt alkoivat. Minusta niissä ei ole mitään ihmeellistä. Marin tanssiin ja nauraa. Mitä muu porukka on joskus muualla tehnyt, ei liity Mariiniin mitenkään

  • Nimetön

    Vastaa

    Kyllähän kaikki on anteeksiannettu kun nainen lirauttaa pari kyyneltä.

  • Ei nauti luottamusta.

    Vastaa

    Kun kansanedustajille annetaan vapaat kädet äänestää silloin tulos on selvä: pääministeri Marin ei nauti eduskunnan luottamusta.

    Toki pääministerin olisi nyt itse tehtävä ratkaisu ja pyydettävä eroa. Tilanne on kestämätön. Pääministeri on toiminnallaan häpäissyt koko Suomen.

  • Historia muistaa

    Vastaa

    ja nyt se itkee krokotiilin kyyneliä ja kertoilee että sekin on vain ihminen. Minusta se on psykopaatti ilmeitään myöten. Koko ajan sama muovinen ilme naamalla. Eikä koskaan kadu mitään. Pyyteelee vain anteeksi.

    Saas nähdä mitä tulevat sukupolvet tästä sanovat kun lukevat historian kirjoituksia.

  • Valheen kyyneleet

    Vastaa

    https://www.youtube.com/watch?v=qg9YxNsleqk

    https://yle.fi/uutiset/3–12590741

    ”Pääministeri liikuttui kyyneliin pitäessään puhetta Lahden torilla.” ”Minäkin olen ihminen.”

    https://i.pinimg.com/originals/16/11/94/1611949c56b21dce41f5e52fd541547a.jpg

    https://www.youtube.com/watch?v=1aOSP34UQbo

    ”Black angels dont cry official video”

    https://www.songlyrics.com/daniel-jackzin-feat-dimmuea-drums/black-angels-don-t-cry-lyrics/

    ”Keep on running Keep on running I can’t stay here anymoreI can’t remember yesterday And I don’t think I want it all I’m walking in this black trail I can’t see you anymore I can only see you in my dream”

  • Mätä sairas maa.

    Vastaa

    Helsingin ”keisarillinen” huumepoliisi katsoo läpi sormien.

    • Plääh

      Vastaa

      Nimenomaan KRP:n johdossa tämä poliisi on ”keisarillinen”

  • Timo

    Vastaa

    Monet ulkomaalaiset lehdet on kirjoittaneet Marinista kohteliaasti. Kohteliaasti kirjoittaminen on kuitenkin muodollisuus. Keski-Euroopassa on enemmän huoria, huumeita ja muuta syntiä, mutta ihmiset ajattelevat konservatiivisesti monista asioista. Marinin meno on täysin sopimatonta.

  • ewraqfg

    Vastaa

    Hankkikaa elämä.

  • Tony

    Vastaa

    R‑vikaisen, BLM-aktivistin, antifalaisen, elokapinoitsijan, feministin ja 50 kiloa ylipainoisen Alman ”räppääminen” kuulostaa siltä, kuin kissalla oli juotettu pullollinen risiiniöljyä ja tungettu mikrofoni sitten perseeseen. Nämä ”Vain elämää” -”räppärit”, ”taiteilijat” ja ”muusikot” saavat vanhan hyvän musiikin — mukaanlukien rap-musiikin — ystävän vain hämmentymään surkeutensa edessä.

  • Nimetön

    Vastaa

    Selvä kokkelihoro, on noita tullu nähtyä. 100% varmuudella narkki.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi