”Tietoturva-asiantuntija”: Marinin ”jauhojengi”-videon vuotajat voivat olla venäläisiä

Järvinen on itse ollut eduskuntavaaliehdokkaana Kokoomuksen riveissä, mutta ei tullut valituksi.

Poliittiset viholliset

Sanna Marin.

Tietoturva-asiantuntija Petteri Järvinen arvioi aivan vakavalla naamalla, että Marinin otsikoissa olevan videon vuotajat voivat olla Putinin pussiin toimivia venäläisiä hakkereita. ”Voi olla, että joku sometili tai puhelin, jossa videot ovat, on hakkeroitu tai murrettu venäläisten toimesta”, Järvinen arvioi.

Hän ei edes tuo esille mahdollisuutta, että teinien lailla käyttäytyvä ”jauhojengi” olisi voinut typeryyttään laittaa itse videon sosiaaliseen mediaan, josta se on helppo kaapata talteen. Lisäksi hänen mukaan videon levittäminen sisältää informaatiovaikuttamisen riskin, mikä on tietysti pelkästään venäläisten toiminta-aluetta valtaapitävien mukaan.

Hän ilmeisesti toivoo, että ihmiset tulkitsisivat kaiken hallitukseen ja muihin valtaapitäviin kohdistuvan kritiikin Venäjän trollitehtaiden tuotannoksi aivan kuin suomalaiset eivät itse osaisi kritisoida sitä, kun valtiollisia salaisuuksia läheltä tunteva pääministeri sekoilee humalapäissään suorana lähetyksenä sosiaaliseen mediaan seurassa, jossa julkisuus ja halvat klikit ovat elinehto. Hänen mukaan videon levittäminen onkin ”vaarallista.”

Lähde: Iltalehti

Alkoholi Huumeet Kotimaa Poliittiset viholliset Rappiokulttuuri Sanna Marin Venäjä Vladimir Putin

Keskustelu

40 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Salomon

    Vastaa

    Tämä tosiaan oli se tärkein asia, venäjän hakkerit. Kuinkas kauan tästä on nyt vihjailtu, että piri maistuu, mikä farssi!
    Kuinka on? Homma lakaistaan maton alle perus hassutteluna vai tilalle tulee vielä joku kilipäisempi

    • nimellinen

      Vastaa

      Niimpä. Mietitäämpäs kuka olisi kilipäisistä kommareista kaikkein eniten latvakakkonen?
      Ei tarvi kauaa miettiä kun mieleen vilahtaa nimi Tytti Tuppurainen joka tuntuu olevan ihan aina piripäissään.

    • Pekka

      Vastaa

      Nuorena nörtinalkuna aikoinaan arvostin Järvisen Petteriä. En enää viimeaikoina. Asiantuntijan ja pellen ero on hiuksenhieno ja niiden välinen tie on yksisuuntainen.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Luulin ensin, että tämä olisi ollut humoristinen heitto, mutta tuo mäntti onkin tosissaan.
    Pääministeri itse sekoilee ympäri kaupunkia pää sumussa ja osallistuu ties minkälaisiin jauhobileisiin, niin sekin on varmasti venäläisten vika.

    Marinin ulkoinen olemus on muuttunut tässä parin vuoden aikana, herää väkisinkin kysymyksiä kaman käytöstä.

    • Nimetön

      Vastaa

      Herättäähän se kysymyksiä kun pääministerin bilettämisestä on joka viikko ihastelevia kertomuksia roskalehdissä ja omien sanojensa mukaan miedoilla alkoholijuomilla mennään. 

      Normaalisti neljääkymmentä lähestyvä synnyttänyt nainen olisi tuolla menolla turvonnut jo haminan mursuksi mutta tämä meidän seksipommi sen kuin jatkaa kuihtumistaan.

  • Kyynikko

    Vastaa

    …Ja tälläisellä järjenjuoksulla varustettuja ”päättäjiä” kykypuolue meille tarjoilee.

  • TT

    Vastaa

    WEF-nukke Marinin toiminta vaikuttaa epäpätevältä. Velkavuori kasvaa, punavihreä tyrannia kukoistaa. Pienyrittäjiä kuristettiin ensin koronalla ja hetikohta valtavilla energialaskuilla. Suomen omavaraisuutta ja huoltovarmuutta on laskettu hälyttävän alas. Aseisiin ja sotilasliittoihin panostetaan sitten sitäkin enemmän eli militarismi ja poikkeustilamentaliteetti kukoistavat. Media lietsoo psykoottista Venäjä– ja Putin-vihaa tarkastelematta lainkaan geopoliittisen tason tapahtumia. Kansalaisia kehotetaan myös vihaamaan Venäjän kansalaisia, vaikka nämä olisivat täysin epäpoliittisia.

    Kansalaiset ovat peloissaan tulevaisuudesta. Itse en ole käyttänyt mm. pesukonetta kuukauteen tulevan suuren sähkölaskun pelossa. Venäjän ei tarvitse tulla näistä mitään todistelemaan ja alleviivaamaan. Mutta ehkä on niin, että usean satasen sähkölaskun laittaa minulle Putin eikä energiayhtiö. Putin kirjoittaa myös lehtiin niin paljon roskaa, ettei niitä ole enää kahteen vuoteen pystynyt lukemaan. Samaa roskaa ovat myös TV-kanavat täynnä.

    Ehkä tämä Sannan biletyskin on vain osa suurta harhautusta, jotta huomiota voidaan kiinnittää epäolennaisuuksiin (tämä ei ole Venäjän intresseissä).

  • Herrenvolk

    Vastaa

    Ei olisi uskonut tätä päivää näkevänsä, että Suomen pääministerinä on narkkari.

    • Timppis

      Vastaa

      Seuraava voi olla homo pedo narkki.en yhtään ihmettelisi tämmöistää tää on tänäpäivänä

    • herra X

      Vastaa

      Miksi ei?…jos ei narkkari, sit juoppo on varmaasti.

  • Eikka

    Vastaa

    Kansanedustajille ja Ylen työntekijöille pitäisi tehdä kunnolliset huumetestit ettei mitään piripäitä tai kokkelin vetäjiä elätetä verorahoilla.

  • Ana

    Vastaa

    Putinistit kirjoittaa putinistisesti

  • pöh

    Vastaa

    Tää on taas kuin pahkasiasta tää maailma, mitä älyttömämmistä asioista syytetään venäjää.
    Se että kaikki asiat menee päin per*että, ei ole venäjän syy vaan syyllisiä on ihan meidän omat päättäjät Suomessa ja EU:ssa.
    Lähtien nyt vaikka siitä että edes terveydenhuolto ei toimi enää ollenkaan, ihmisillä ei ole varaa ostaa enää edes ruokaa, ja kohta on kaikki työssäkäyvät ulosotossa maksamattomien sähkölaskujen takia.

  • Nimetön

    Vastaa

    Jos enää kiinnostaisi itseäni tämän maan asiat mitenkään niin alkaisin selvittää kuinka paljon vt. päämisteri Marin on tehnyt päätöksiä huumaantuneena ja ovatko ne päätökset mitenkään lainvoimaisia jos niitä on tehty huumavien aineiden vaikutuksen alaisina.

  • Kaikenmaailman addikteja

    Vastaa

    No mutta onhan se päivän selvä asia etteivät huumehörhöt kuulu eduskuntaan saati hallitukseen. Tai adeknokrome addiktit. Sitäkautta niitä voidaan ohjailla ja käskyttä Suomen tuhoksi.

  • Anonymous

    Vastaa

    Untz untz untz ! Jauhojengi on täällä taas!🎵 Siellä on nokat valkoisina meidän pääministeri jälleen vähän bailannut! Onkohan Marinilla hieman päihdeongelmia?? Todella edustavaa. Valtion propagandakoneisto heti toivottomalla skeidalla yrittää puhdistaa Marinia. Toivottavasti meidän rakas pääministeri saa apua alkoholi ja huumeongelmiinsa.

  • Louhi

    Vastaa

    Tuttuun tapaan Sanna Marinilla ei ole osaa eikä arpaa omaan perseilyynsä, vaan syyllisiä ovat: videon kuvaaja, Ylilauta, Vladimir Putin, miehet, Keijo Kaarisade, Urho Kekkonen, Lord Satanachia ja enkelit.

  • Bella

    Vastaa

    ”Hän ei edes tuo esille mahdollisuutta, että teinien lailla käyttäytyvä ”jauhojengi” olisi voinut typeryyttään laittaa itse videon sosiaaliseen mediaan, josta se on helppo kaapata talteen. Lisäksi hänen mukaan videon levittäminen sisältää informaatiovaikuttamisen riskin, mikä on tietysti pelkästään venäläisten toiminta-aluetta valtaapitävien mukaan.

    Hän ilmeisesti toivoo, että ihmiset tulkitsisivat kaiken hallitukseen ja muihin valtaapitäviin kohdistuvan kritiikin Venäjän trollitehtaiden tuotannoksi aivan kuin suomalaiset eivät itse osaisi kritisoida sitä, kun valtiollisia salaisuuksia läheltä tunteva pääministeri sekoilee humalapäissään suorana lähetyksenä sosiaaliseen mediaan seurassa, jossa julkisuus ja halvat klikit ovat elinehto. Hänen mukaan videon levittäminen onkin ”vaarallista.””

    Kun tapahtunutta tarkastelee kaikkien kuplien ulkopuolelta, niin huomaa, etta mikali hakkerointia tapahtui (eli jos kyseessa ei ollut vain paakaupunkiseudun amfetamiinipiirien huumesekoilu ja kommahdys paastaa video vahingossa irti), niin hakkerointi sataa Suomen turvallisuuden laariin, eli on tehty isanmaallisessa hengessa. 

    Etsikaa internetista paihdelinkki ja lukekaa sielta amfetamiinin ja muiden vastaavien huumeiden sivuvaikutuksista. Tata se teettaa, kun valtamedia elaa rahasta ja muusta hypetyksesta; ilmiselvia faktojakaan ei silloin enaa kyeta nakemaan. 

    Päihdelinkin mukaan metamfetamiini aiheuttaa ”alentunutta harkintakykyä”, ”impulsiivisuutta” ja ”vaikeuksia ongelmanratkaisussa”. Amfetamiini puolestaan vähentää ruokahalua, jolloin tapahtuu vajaaravitsemusta ja laihtumista. Amfetamiini lisää myös ”energisyyden tunnetta”. Kaikki piirteitä, joita havaitsemme Marinin käytöksessä tai ulkonäössä viime ajoilta: etenkin itseäni hämmästyttää etenkin Marinin osoittama yksinkertaisuus koronalle altistumisen seuraamuksissa, puhumattakaan viimeaikaisesta valtion turvallisuuden ja arkaluonteisten tietojen vaarantamisesta Helsingin kokkelintayttamien pintaliitojulkkispiirien keskella. En oikein suostu uskomaan, että kyseessä olisi luontainen tyhmyys Marinin asemaan päässeen henkilön kohdalla. Ennemminkin se kertoo jostain muusta, vaikkapa huumeen käytön vuoksi alentuneesta ongelmanratkaisukyvystä ja alentuneesta harkintakyvystä kaikin puolin. Itse asiassa, mitä enemmän asiaa pohtii, sen selvempi tuo kuvio on: tarjolla oli koronabileillankin suhteen tavallaan kaksi toimintamallia, joista Marin ei kyennyt poimimaan tilanteeseen sopivampaa. Uskoisin, että ihan satasen äo:lläkin olisi kyennyt tilanteen ratkaisemaan ja jäämään kotiin altistumisen vuoksi. Ehkä jopa alhaisemmalla. Seriously. Uskoisin, että jokin muu sekoittaa Marinin ajattelua kuin syntymälahjana saatu naiivius ja yksinkertaisuus, vaikka en niitakaan missaan nimessa aliarvioi.

  • Tapposen transupedopojut

    Vastaa

    Pöyristyttävää jopa demla-antifan kansainmurhakaaderilta edes tarjota jotain huumepissatestiä pari viikkoa sitten olleiden huumebileiden jäljiltä?! 😳🙄😳😳😳😮
    Totta kai pitää olla hiuksesta otettu testi, jotta näkyy 3 kk käyttö. Asiahan on ilmiselvä.
    Tämähän käytännössä vain varmisti sen, ettei uskaltanut antaa hiusnäytettä vaan yrittää kavaltaa ja luistaa taas kerran vastuustaan selittelemällä vain parin päivän päähän (jos sitäkään!) näyttävällä pissatestillä 😳
    Eli tämän perusteella vaalikavaltaja, vaaliterroristinen ja oikeudeton, vääryydellinen valepääministeri näyttää huumeiden tapakäyttäjältä, kunnes/jos hiustestillä toisin osoitetaan 😳😮😳🙄

  • Tapposen transupedopojut

    Vastaa

    Ei pääministerin luottamustehtävää hoitava pienen lapsen äiti voi jättää kansakunnan turvallisuutta tuuliajolle, kun maailma on Suomen valepääministerin ja valepresidentin vastuuttoman ja mielisairaan  toiminnan takia akuutisti ydinsodan partaalla joka hetki;

    eikä voi jättää pientä lastaan likaisissa vaipoissa harhailemaan johonkin metsän reunaan huumehöyryistä äitiä etsimään, vaikka olisikin pääministeri muka olevinaan. 

    Vaaliterrorilla ja vaalikavalluksilla illegitiimisti vallan kaapanneiden huume- ja väkivaltarikollisten antifa-terroristien ja antisuomiittisten, antikristillisten lynkkaajien ja GMO-Mengele-kansanmurhaajien on välittömästi poistuttava Suomen Valtion tiloista ja alueelta, joko omin toimin tai Nurenbergin sääntöjen mukaisesti hirtettyinä.

    He eivät ole Suomen kansan edustajia vaan illegitiimejä vieraan sortovallan antisuomiittisia, antikristittyjä orjuuttajia ja kansanmurhaajia.
    He ovat illegitiimejä valesuomalaisia ja valejuutalaisia sodomiitteja, koronkiskureita, sortajia ja nimenväärentäjiä.

  • Nimetön

    Vastaa

    Venäjästä on tullut vakio syyllinen lähes kaikkeen.

    • Tauski

      Vastaa

      Venäjä on uusi Saksa. Tosin nationalismi ja ”natsit” ovat nyt ihan kosheria Ukrainan takia, mutta… No, tämä on hieman monimutkaista.

    • herra X

      Vastaa

      …ja myös Putin eturintamassa.

  • Ronald Raygun

    Vastaa

    Tämankertainen kohu osoitti taas jälleen kerran että meidän demokratiamme on pelkkä halveksuttava DEMOKRATIAN IRVIKUVA!

  • Syy on jonkun toisen ei punaviherloisen

    Vastaa

    Veli Venäläinen, korona, partisaani, Jösse Järvenpää, salaliittoteoreetikot ja ehkä Hitler?
    Eikö näistä olisi ainesta eniten epäillyiksi?

  • Suomimies

    Vastaa

    Minä nauran tälle. Kaikkialla jotkut tollot näkee Venäjän.

  • Yrjö

    Vastaa

    Oliko tämä ansa? Pitääkö Suomi saada sotaan? Onko Mariini liian pehmo?

  • juha II

    Vastaa

    Petteri Järvisen arvostus putosi tällä asiantuntijan arvelulla nollaan. Petteri Järvinen on tunnettu tietotekniikka guru, joka on kirjoittanut ties kuinka monta aihetta käsittelevää kirjaa. Tuo venäläisten joko trollien tai vain ”venäläisten” vetäminen esiin kuin lännen nopein Colttinsa. On jo kauan sitten saavuttanut minulle sen saman ärsytytys kynnyksen kuin WWII:n kuusi miljoonaa juutalaista ja plaa, plaa.… On vain niin kuin eräänlaisessa lyhyessä kansansadussa, jossa poika huusi metsän laidassa ”Susi, susi!” Luonnollisesti kylän aikuiset kiirehtivät karkottamaan susia pois ja suojelemaan poikaa pedoilta. Mutta poika oli vain valehdellut hätäänsä eikä mitään susia ollut mailla eikä halmeilla. Poika vielä toisti jekkunsa muutaman kerran ja jo nyt pahasti suuttuneet aikuiset kielsivät jyrkästi tuhlaamasta heidän kallista aikaansa mokomalla joutavuudella. Mutta eipä kauaakaan kuin susia ilmestyikin paikalle laumallinen. Silloin pojalla oli hätä kädessä ja huusi hätähuutoa pelosta hysteerisenä. Mutta kukaan kyläläinen ei korvaansa lotkauttanut, koska uskoivat pojan taas vain kujeilevan heidän kustannuksellaan. Noh, siinä teille satutunti ja ihan miesten vaatteissa. Vaikka kuinka venäläiset olisivatkin pääministerin ”jauho juhlat” hakkeroineet. Täytyy kuitenkin muistaa eräs tosi asia. Pahat isot venäläiset eivät ole AYY vaan SEURAUS! Mutta TIETENKIN täälä yritetään kääntää mitä yksinkertaisimpien suomalaisten sohvaperunoiden huomio ITSEENSÄ pääpiruun!!! Näin itse näen asian, mutta saattaa kuitenikin olla asiaa optikolle?

    • Nimetön

      Vastaa

      Järjestelmäohjattu idioottihan tuo on ollut jo pitkän aikaa.

      Maailmankuvansa luo Reporadio ja Sanoma-korporaatio.

      • Tehdäänkehitysmaayhdessä

        Vastaa

        Monennellako tasolla Petsku on shakkilattiaporukassa ?

  • juha II

    Vastaa

    Korj. ”Pahat isot venäläiset eivät ole SYY vaan SEURAUS!…”

  • Neula ja laakeri

    Vastaa

    Jos venäläishakkerit ovat todellakin vuodon takana, niin siinä tapauksessa Suomen opetus- ja kulttuuriministeriö saisi myöntää hakkereille TIEDONJULKISTAMISEN VALTIONPALKINNON!!!

  • Timppis

    Vastaa

    Kyllä tämä vuotaja on ilmiselvästi Kalevi Kivistön vasenkäsi.

  • Tauski

    Vastaa

    Eli jos puhuvapääministeri kavereineen (tai pelkästään PPM:n kaverit) vetävät huumeita, niin se on Venäjän vika? Okei. Selvä.

  • Doktor Droid

    Vastaa

    99% älypuhelimien ja Instagram/TikTok/Facebook ym ym käyttäjistä ei tiedä hevonvittuakaan mistään asetuksista tai edes välttävästi yhtään mitään puhelimestaan. Laitteissa on aina oletuksena KAIKKI jaot päällä ja tietoturva-asetukset superminimimissä. Jengi on lampaita. Tyhmiä lampaita. Superjuntteja jotka syyttävät luurissaan hääräävää ryssää kun itse on ihan pihalla asioista. Emojit on kivoja ja instafiltterit niin ihquuuuuuuuuuuuu mä kuoooleeeeen oumaigaaaaaaaaaad. Naurettavia itsekeskeisiä poseeravia somepellejä planeetta täynnä.

  • JoodeJoode

    Vastaa

    Marinin mielestä Uusivirta sanoi hänelle korvaan jotain siinä videolla missä se imutteli kaulasta marinia. Marinin korvat ovat hänen omasta mielestään mielestään kaulassa??

  • Seija Kanerva

    Vastaa

    Joopa, joo! Venäjän ja Putinin syytähän tämä kaikki! Näyttää siltä että ihmiset ovat tosi tyhmoä@ 🥸🥸🥸🥸🥸🥸🥸

  • Tavan kansalainen

    Vastaa

    https://www.aamulehti.fi/kolumnit/art-2000009015595.html

    ”En ota tässä kolumnissa kantaa pääministeri Sanna Marinin (sd.) biletysvideoihin” ”älä perustele sitä sillä, mitä tavan kansalainen tekee” ”Ovat sitä äijätkin politiikassa” ”Ei se, että ennen vanhaan miehet ovat tehneet jotakin kenties kyseenalaista, oikeuta tänä päivänä naisia tekemään sitä samaa” ””On sitä ennenkin tehty” ‑perustelullahan voisi oikeuttaa mitä vain.” ”Muistellaan vaan entisiä Kekkosen aikoja”

  • Arkiviisu

    Vastaa

    https://www.justsomelyrics.com/1494593/hector-ei-mitt%C3%A4%C3%A4n-%28ty%C3%B6tt%C3%B6m%C3%A4n-arkiviisu%29-lyrics.html

    ”Viina ei oo mittään, Pillerit ei mittään, Partakoneen terä ei mittään. Raamattu: ei mittään,Pääoma: ei mittään Ja Disney: ei siitäkään mittään. Tulukeepas meille, me leivomme teille Leivän joka ei ole mittään. Toivoa vain soppii, että köyhä oppii, Että armonpalat ei ole mittään.”

  • leena

    Vastaa

    onko siis Sabina Sarkka maanpetturi ja venajan agentti valtamedian mukaan, siitahan saa kuulan kalloon…tosin maanpettureita on niin paljon ettei taida rusinat riittaa

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi