Venäjä uhoaa: Suomi on ensimmäinen kohde eskaloituneessa konfliktissa

Korkea-arvoinen venäläisdiplomaatti sanoo, että Suomi tulee olemaan ensimmäinen maa, joka kärsii Naton ja Venäjän välisen konfliktin mahdollisesti eskaloituessa.

Kotimaa

Mikäli jännitteet Naton ja Venäjän välillä lisääntyvät, Suomi tulee olemaan ensimmäinen, joka kärsii seurauksista, sanoo venäläinen huippudiplomaatti Mikhail Ulyanov.

— He elivät rauhallisessa rauhassa, mutta joutuivat Venäjän ja Naton välisen konfliktin keskelle liittyessään allianssiin. Jos tilanne eskaloituu, Suomi tulee olemaan ensimmäinen, joka kärsii, koska he ovat naapurimme, sanoo Ulyanov.

Reutersin mukaan myös Suomen ja Yhdysvaltojen välinen sopimus, joka antaa Yhdysvalloille pääsyn suomalaisiin sotilastukikohtiin, on merkittävä tässä yhteydessä. Venäjä on varoittanut Suomea antamasta Yhdysvalloille pääsyä kohteisiin lähellä Venäjän rajaa.

Venäjän armeijan huono laatu on noussut puheenaiheeksi Ukrainan sodan myötä. Venäjä hyökkäsi maahan, jossa käytännössä ei ollut armeijaa, mutta joutui pysäyttämään nopean etenemisensä heti vastarinnan alettua. Sittemmin Venäjä on paennut laajoilta alueilta ja ottanut käyttöön uuden strategian, jossa tarkoitus on tuhota valloitettava alue pitkän, useita kuukausia kestävän ja valtavasti resursseja syövän tuhoamiskampanjan avulla.

Vaikka Nato on sionistinen terrorijärjestö, johon Suomen ei tulisi kuulua, olisi Venäjän armeijalla kovat ajat edessään, mikäli se keksisi Suomen soiseen luontoon jalallaan astua.

Kotimaa Maanpuolustus Nato Politiikka Sionismi Sota Ukraina Venäjä Yhteiskunta

Keskustelu

47 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Konservatiivi

    Vastaa

    No tulisi Suomi ilman NATOakin kärsimään sodan syttyessä. Vai kuvitteleeko joku oikeasti Venäjän sodassa kunnioittavan Suomen puolueettomuutta? 😀

    Maantieteemme ja asemamme ovat sellaisia, ettei meillä joskus ole kuin huonoja ja vielä huonompia vaihtoehtoja. Ja sekin kannattaa muistaa, että mitä liittoutumattomuuteen tulee me teimme välttämättömyydestä hyveen. Liittoutumattomuus ei ollut meillä halusta johtuvaa, vaan pakosta.

    • Juha

      Vastaa

      Heh. Hyvin näyttää kabbalistinen aivopesu tepsineen lampaisiin. Jenkit heitti jo pyyhkeen kehään. Jotkut kuvittelevat että Suomi olisi erityisasemassa.. sorry but not

    • Mitä sanoo nimi Kekkonen?

      Vastaa

      Suomi oli liittoutunut Neuvostoliiton kanssa ja zen ohjauksessa. YYA-sopimus. On se kyllä kumma, kun historia muuttuu ihmisten mielissä ja tosiasiat unohdetaan.

      • Konservatiivi

        Vastaa

        Kyllä minä Kekkosen muistan, kun olen hänen aikaansa elänyt.
        Ja muistan myös YYA:n, ikävä kyllä.
        Onnistuimme kuitenkin pysyttelemään sopimuksen reuna-alueilla ja väistämään esim. yhteiset sotaharjoitukset Neuvostoliiton kanssa.
        Virallinen politiikka oli puolueettomuspolitiikkaa. 

        Tilanteemme on nyt lukemattomia kertoja parempi kuin suomettumisen vuosina. Jos pitää valita Venäjän ja länsiliittoutumisen välillä, niin valinta ei ole vaikea. KYLLÄ, siinä on ongelmansa, mutta pitää katsoa kokonaiskuvaa. Harvoin tässä maailmassa saa tasan sen mitä haluaa. Joskus pitää joutua kompromissaamaan.

        • Plääh

          Vastaa

          Sutela onneksi torjui ehdotuksen yhteisistä sotaharkoista jo ennen kuin asia meni Kekkoselle saakka. Kenraali Sutela pelkäsi, että seniili huru-ukko olisi saattanut jopa suostua niihin. Niinvain Suomessakin oli elinikäöinen Kekkonen, joka oi vaihdettava toiseen KGB:n mieheen, kun pää pimahti totaalisesti

  • FCKNWO

    Vastaa

    Eihän tuo ole mitään uhoamista, vaan yhden variaation esille tuomista, ei siinä sen kummempaa.

    Se, että toteaa jonkin asian, ei aina tarkoita sitä, että se olisi uhkaus tai liittyisi uhoamiseen.

    Suomi on täysin vietävissä jenkkisionistien pelinappulana, sen mahdollistaa seteliselkärankaiset poliitikot ja tyhmä kansa.

    • apinaa koijataan

      Vastaa

      näinhän se on, mutta metsäläiskansa on mikä on ja kuvittelee jenkkien/NATOn oikeasti auttavan jos Venäjä hyökkää…tuollehan nauraa harakatkin.

      • Miten päin sukset laitetaan jalkaan?

        Vastaa

        Siis nämä jenkkisotilaat auttavat
        jotka kävelevät umpihangessa sukset selässä? Kylläpä heistä on iso apu tositilanteessa.

      • Konservatiivi

        Vastaa

        Kyllä voi muuten auttaakin. Pohjoiskalotin alue ja arktinen alue sattuneesta syystä kiinnostavat amerikkalaisia paljonkin, ihan samoin kuin venäläisiä ja meitä. Ei ole sattumaa, että Ivaloon tulee amerikkalaista actionia.

      • Plääh

        Vastaa

        Saksalaiset sotilaat kun saivat kesällä 1940 kauttakulun, niin NL perui aikomansa hyökkäyksen ja painostuskin hellitti. Heikki Brotherus sanoi, että välittömäösti silloin, kun tieto saksalaisjoukoista Vaasassa tuli, kaikki ulkoministeriössä huokasivat suyvään helpotuksesta

  • Vähän realismia kehiin

    Vastaa

    ”Vaikka Nato on sionistinen terrorijärjestö, johon Suomen ei tulisi kuulua, olisi Venäjän armeijalla kovat ajat edessään, mikäli se keksisi Suomen soiseen luontoon jalallaan astua.”
    Tämä nyt on ihan täyttä ”cope” englanniksi ilmaistuna. Suomessa 70% miehistä on huomattavan ylipainoisia eikä kalustoa ole kuin kourallinen. Koko NATO on pelkkä hidaste Venäjää vastaan aidossa sodassa, saati Suomi yksinään. Enää ei ole 1940-luku jossa Stalin on tapattanut kaikki strategisesti lahjakkaat kenraalinsa, eikä myöskään Ukraina jossa Venäjä on silkkihansikkain suuren venäläisväestön (jota he haluavat suojella) takia. Suomea vastaan Venäjä voisi pyyhkiä koko Suomen pelkäksi kasaksi tuhkaa tuhat kertaa eikä tekisi edes tiukkaa.
    Kylmää kyytiä tulisi kaikilla osa-alueilla Suomi pojille Venäjän erikoisjoukkoja vastaan niin maan kamaralla, kuin ilmassa että vedessä. Mikäli itse Jumala saapuisi suomalaisia auttamaan niin Venäjä voi aina laittaa ydinaseet laulamaan jolloin Suomesta jää jäljelle vain radioaktiivinen kraateri. Sota Venäjää vastaan on Suomen sekä NATO:n loppu, eikä mene edes tiukille.

    • Observer

      Vastaa

      Voi hellanlettas… Että aidossa sodassa… Huvikseen joo tapattavat porukoitansa sotilaallisessa omituisoperaatiossa. Ihan vaan lämpimikseen, Tsar Putain ja muta-armeija.

      Myötähäpeä tällaista soopaa lukiessa nousee aivan uusiin lukemiin.

      • IZMyTube Pöyristely

        Vastaa

        Johan on argumentti

    • Ollaan realisteja

      Vastaa

      Jos Venäjä käyttäisi ydinaseen Suomeen, pitäisi mm. koko Pietari evakuoida. Pelkästään siinä kaupungissa on Suomen väkiluvun verran populaa.

    • Bill The Butcher

      Vastaa

      Tarkoitatko niitä samoja ryssän erikoisjoukkoja jotka ovat olleet jo toista vuotta sukelluksissa Mustanmeren pinnan alla Odessan edustalla?

    • Suomi on ja pysyy

      Vastaa

      Suomen linnoitus on Suomen luonto ja maasto. Vai miksi venäläiset eivät ole monikymmenkertaisella ylivoimalla vuosisatojen aikana jo aikoja sitten valloittaneet Suomea? Suomessa on äärimmäisen vittumaiset olosuhteet riippumatta vuodenajasta. Jos ei ole pimeää, pakkasta ja lunta, niin vettä sataa ja ötökät ovat kimpussa läpi valoisan kesän. Afganistan on toinen esimerkki mitä kukaan ei pysty valloittamaan. Olosuhteet, olosuhteet, olosuhteet. Suomessa lisäksi suhteellisen vittumainen ja kyräilevä kansa ja virkamiehet. Ei ole edes turisteilla kivaa, saati sitten niillä, jotka tulisivat tänne aseiden kanssa riehumaan.

    • Konservatiivi

      Vastaa

      ”Suomessa 70% miehistä on huomattavan ylipainoisia …” Niin varmasti onkin. Mutta Venäjällä vastaava määrä on toivottomia juoppoja. Tulee läskin sota juoppoa vastaan. 🙂

    • Eugen

      Vastaa

      Älä puhu paskaa, kun putinisti tai muu paskahousupasifisti ei pärjää väittelyssä venäjän armeijaa koskien niin aina vedetään se ydinasekortti pakasta. Ootko ihan vakavissas sitä mieltä että venäjä ampuisi ydinaseita Suomeen tuhoten samalla suomenvenäläiset sekä kantasuomalaiset putinistit? ja että sen jälkeen ei USA tai NATO ammu vastaiskuna ydinaseita Moskovaan ja Pietariin? Eihän nuo venäjän ”mahtavat” erikoisjoukot pystyneet edes auttamaan ystäväänsä (Armeniaa) Vuoristo-Karabahin sodassa vaan Azerbaidzan valtasi alueita. Kuten länsimaissa niin myös venäjällä on syntyvyys alhaista ja nyt on jo venäjällä miespula sotilaista.

    • Timo Juhani Jokela

      Vastaa

      Erittäin hyvin sanottu siellä. Everstiluutnantti douglas MacGregor joka on mies verrattuna esim. tähän Topelius kakkoseen Pekka Toveriin sanoi Posi TV”n Podcastissa että kuinka luulette kymmenentuhannen mailin päässä olevan maan auttavan teitä etenkin kun käytännössä Usalaiset eivät edes tiedä missä Suomi on?
      Vaikka puhutaan rappionuorista kuten osa varmasti onkin niin voin nähdä sieluni silmin kun Texasin pojat hiihtävät Suomen karuissa olosuhteissa metrin hangessa satamillistan ropistessa ympärillä. Luulen että jenkkipoikien loma-anomuskaavakkeet täyttävät ”postilaatikot”.
      Erikoisjoukot ovat ympäri maailmaa palavissa kohteissa sotimassa eikä niistä voi odottaa apuja.
      Ukraina on häviämässä sodan jonka rauhanneuvottelut on kolmesti torpattu lännen toimesta mulkero brittikierosilmä Boris Johnsonin toimesta kiristämällä apupaketeilla.
      MacGregor kertoi että hyvänäkin aikana kestää vuoden saada divisioonatason joukkio mobilisaatioon. Nato on ei ole vahva johtuen pitkälti armeijoiden alasajosta eikä reservejä ole kertautettu. Saksa on nurin, Ranska ilmoittaa että ammuksia on neljäksi päiväksi eikä balttiarmeijoita käytännössä ole.
      Pienin ongelma ei ole fiat valuutta jonka tarkoitus on velkuuttaa valtiot ja hallinta siirtyy korkomenojen kasvaessa riitäävästi Zionisteille. Nyt on käynyt ja käymässä niin. Usan valtiovelan korot ovat sitä tasoa ettei usjakalla sanoa ja siitä syystä kongressi torppasi Ukrainan kokaiinipätkän ruinaaman apupaketin joka oli vaatimaton 60 miljardia dollaria.
      kokkelipätikkä on myynyt helvetisti aseita oligarkkien kanssa ja sekin vituttaa kongressiedustajia.Yksi perussyy on ukraina Usa paapomiseen että se on Usan biolabrojen , rahanpesun, pedofiilirinkien, ihmiskaupan, huumekaupan jne. kauheuksien pelikenttä ja kongressin tyypit rahoittavat ja pesevät massia ukrainassa. Niitä ei kiinnosta oikeasti vittuakaan Ukrainan kansan ja luonnon sekä kotieläinten valtavat kärsimykset puhumattakaan sotilaista ja heidän omaisistaan.
      Miten Suomi on päässyt korruptoitumaan näin pahasti ja tämä ketunsilmä Niinistö istuu höppänäpedaribidenin sylissä poskisuukkoja jakaen tälle nilviäiselle!

  • Olavi Koskela

    Vastaa

    Joo, se näkyy huippuryssiltäkin sopivasti unohtuneen, minkä Kremlin pullistelujen ja uhoamisten seurauksena Suomi Natoon hakeutui. Vähän vähemmillä melskaamisilla Suomella olisi edelleen vain se kuuluisa Nato ‑optio ja rajalla olisi vanha rauha.

  • pää määrää

    Vastaa

    Tarpeellista tietoa artikkelissa niille, jotka tulevista tapahtumista ovat vastuussa. Pitää kuitenkin tietää historiasta. Naapurimaan katsottiin olevan huonossa sotilaallisessa tilassa talvisodan jälkeen. Sovittiin Saksan kanssa tulevasta turvallisuudesta ja itärajalle tuli 200000 saksalaista sotilasta avuksi suunniteltuun luovutettujen alueiden takaisin valtauksen. Tehtiin väärä valinta, koska naapurin nopea herääminen tilanteeseen parissa vuodessa käänsi tilanteen tappioksi. Huonosti kävi, kaatui 70000 suomalaista ja meni lisää alueita.
    Viallisiin muuttuviin tietoihin ei tule kovin herkästi uskoa. Pitäisi olla ajatuksissaan terävä ja varovainen. Historia on aina ollut hyvä opettaja etenkin Suomen kohdalla.

  • Huonoa uutisointia

    Vastaa

    Hahhah nyt tuli roskaa. Ukrainalla oli voimakas armeija, jonka länsi rakensi, mutta sekään ei ollut riittävä.

  • TT

    Vastaa

    Mitä hyötyä on militaristisesta uhoamisesta jos ulkopolitiikka hoidetaan päin persettä? Toki uskottava puolustuspolitiikka ja vahva maanpuolustushenki on tai olisi hyvä neuvotteluvaltti ja ja erittäin hyvä tuki järkevälle ja itsenäiselle ulkopolitiikalle. USA:n eturintamaksi asettautuminen Venäjää vasten on kuitenkin suurta tyhmyyttä. Moni geopolitiikan kommentoija on syvästi hämmästellyt Suomen luopumista puolueettomuuspolitiikasta. Osa jopa avoimesti naureskelee suomalaisille ja pitää näitä hölmöläisinä. Tuskin kaukana totuudesta ovat.

  • chairman

    Vastaa

    On valitettavaa huomata, että ylläolevan mielipiteen esittäjä ei ole tutustunut Jacques Baudin, Scott Ritterin ja Mc Gregorin asiantuntijalausuntoihin enäjän armeijan todellisesta iskukysyvystä! Juuri tänään ja viime yönä Venäjän iskut ovat kohdistuneet merkittäviin sotilaskohteisiin Ukrainassa, joten kuvitelmat Venäjän heikkoudesta ovat ainoastaan Hybrikeskuksen ja Mediapoolin antamaa yksipuolista tiedottamista.

    Todelliset sotilaallisen tilanteen tuntevat ovat täysin tietoisia siitä, että Ukraina on jo hävinnyt sodan ja kaikki materiaali mikä toimitetaan sinne tulee tuhoutumaan. Suomen kohtalo USA:lle alistettuna on karmaiseva ja siihen ei auta luottamus kaiken todellisuuden tajun menettäneisiin
    upseereihimme. Meillä ei ole 800.000 miehen reserviä, vaan saamme kokoon maksimi 240.000 miestä ja naista. Strategiamme perustuu Toisen Maailmansodan kokemuksiin, emme yksinkertaisesti ehdi oppimaan kuten venäläiset. Miksi valita vihollinen naapurista ja liitolainen 8.000 km:n päästä? Tähän kysymykseen ei pysty vastaamaan X, Y, eikä Z‑sukupolviin kuuluvat!

    • Observer

      Vastaa

      No johan tuli Pirkkakalja-asiantuntijatekstiä sohvan pohjalta metritolkulla. Jaa et voi ymmärtää valintoja? Mahtaisko tuon itänaapurin käytöksellä olla osuutta asiaan? Kuka haluaa olla öykkärin kaveri? Ainoastaan toinen öykkäri.

    • Näin naapurissa

      Vastaa

      Venäläispartiot tuhosivat rajakylissä Lapissa ja Kainuussa suomalaisia siviileitä sadoittain Jatkosodan aikana. Raportteihin kirjasivat ”merkittäviä sotilaskohteita tuhottiin vihollisen selustassa”. Niille sitten jaettiin paraateissa kunniamerkkejä rintaan selkä vääntyen niiden painosta.

  • Plääh

    Vastaa

    Suomettnut Sauli jo vikisi rauhasta

    • Konservatiivi

      Vastaa

      Kyllähän rauha kiva olisi, mutta kun Venäjä on selvin sanoin ilmoittanut, ettei aio joustaa tavoitteistaan.

      Sauli sanoo, että rauha on aina voitto. Mahtaako olla noin? Jos Ukraina nyt tekisi Venäjän kanssa rauhansopimuksen luovuttaen Donbassin ja Luhanskin ym., niin Venäjä luultavammin kartuttaisi asearsenaaliaan ja hyökkäisi parin vuoden kuluttua uudelleen Ukrainaan. 

      Rauhoja varten tarvitaan sopimukset. On aika huonoa luottaa mihinkään Venäjän sanaan, kun he itse rikkoivat 90-luvulta peräisin olevan sitoumuksen kunnioittaa Ukrainan rajoja ja suvereniteettia.

  • Tapiola

    Vastaa

    Kuulee niin ihmeellisiä juttuja siitä Venäjän laajasta hyökkäyksestä silloin 2022 alussa. Merkittävin syy oli ydinaseesta esitetyt puheet Ukrainan puolelta. Venäjän joukothan menivät heti ensi päivinä Tsernobyliin, ja varmistettiin ettei ydinmateriaalia ole asetarkoituksiin. Samoin laskuvarjojoukoilla, oliko nyt heti ensimmäisen viikon aikana vallattiin Zaporizjan voimala ja otettiin, näköjään toistaiseksi ainakin lopullisesti haltuun.
    Tuo Venäjän uhka itarajan suhteen onkin pelottava asia. Natohan on vain riepu josta Venäjä puhuu, mutta tarkoittaa varmaan piilomerkityksellä aina USA:n olemusta. Eihän sellaisesta puhuta niin suoraan, paitsi tietysti ne tukikohtajutut.

    Aika moni tavallinen kansalainen tuntuu pelkäävän asiaa, mitä aina nyt milloinkin otan jossain puheeksi. Naiset varsinkin ensin myöntävät, sitten usein vaikenevat ja sanovat, etteivät halua ajatella sitä pelottavaa asiaa. Ihan ymmärrettävää.

    • Observer

      Vastaa

      Voi teitä Olginon reppanoita. Nimimerkki vaihtuu mutta tyyli ei. Putainin aika alkaa olla vähissä.

      • Tapiola

        Vastaa

        Kerro mikä sattuu minun vaatimattomassa kommentissa. Painotan vaan sitä, ettei mikään tapahdu sattumalta kun Venäjä lähtee liikkeelle. Virheitä se tietysti on tehnyt. Minulla on kyllä sama nimi ollut aina. Sinua en tunnista kyllä ja en tiedä Putinin ajasta, mutta realismia on se, että siellä on turvallisuusneuvoston varapuheenjohtajana Medvedev, että ei se välttämättä länsi”demokratiaksi” muutu niin helposti.
        Kuten Ano Turtiainen on painottanut viime aikoina… ei ole mitään demokratiaa ja siltähän se näyttää Suomessakin.

        Kerro mikä kohta teki kipeää? Kiinnostaisi tietää.

        • Plääh

          Vastaa

          Kommenttisi on sangen hupaisa ryssäripulointi

  • Antiglobalisti

    Vastaa

    Tämähän on globalistipropagandaa otsikkoa myöten. 

    Sitä toivoisi, että vastamedia yrittäisi pysyä vähän paremmin faktoissa ja vähemmän progagandistisissa sutkautuksissa. Jonkinlainen laajempi historiallinen konteksti ja todellisuuspohja pitäisi yrittää esittää vaikka kuinka Venäjää vastustaisikin. Sellaiselle on sitä paitsi tilausta kun valtamedia on siitä luopunut. Toisi varmasti uusia lukijoita, mikäli sellaisia on ylipäätään tarkoitus houkutella.

    Uskottavan vastamedian rakentaminen vaatii pitkäjänteisyyttä ja journalistista osaamista, eikä tässä nyt ole sitä nimeksikään. Propagandistiset vivahteet pitää osata häivyttää rivien väliin eikä hieroa naamalle väkisin. Jokaisen kuvaan ja juttuun ei kannata liittää juutalaista, koska todellisuus ei ole niin yksinkertainen.

    Venäjän hyökkäyksen tarkoituksena oli saattaa Länsi/Ukraina neuvottelupöytään, ei vallata koko Ukrainaa. Vetäytyminen Kiovasta määrättiin Istanbulin neuvottelujen hyvien tulosten myötä (jotka sitten Länsi vaati Ukrainaa keskeyttämään Boris Johnsonin suulla). Ja mitähän roskaa on se, että Venäjän on ”paennut laajoilta alueilta”? 

    Ukrainan armeijaa oli rakennettu ja koulutettu määrätietoisesti vuosia Naton avustuksella ja se oli vahvuudeltaan ja aseistukseltaan Euroopan parhaita. Tämän tarkoituksena oli tietenkin heikentää ja sitoa Venäjää ja tuhota Euroopan ja Venäjän suhteet vanhalla Nato- doktriinilla:

    “Keep the Russians out, the Americans in, and the Germans down.”

    USA-NATO- EU:n sijaissotijana Ukraina on hävinnyt. Se pitäisi nyt kansallismielisten(kin) sisäistää ja ruveta rakentamaan uutta strategiaa sen pohjalta, ettei NATO ole enää muuten olemassa kuin paperilla. Azov- liput joutaa historiaan. 

    Venäjä tulee vaatimaan todennäköisesti Suomeltakin jonkinlaisia takuita siitä, ettei maahamme sijoiteta heidän kannaltaan uhkaavia asejärjestelmiä, kenties jopa DCA- sopimuksesta vetäytymistä ja neutraliteetin omaksumista. NATO tuskin Venäjää sinänsä häiritsee, onhan nähty mikä paperitiikeri se on.

    Itse olen sitä mieltä, että Kiovan regiimin tappio on pitkällä aikajänteellä Suomelle ja suomalaisille hyvä asia. USA vetäytyy selvittelemään omien sotkujensa pariin, toivottavasti. USAn rappeutuvaa hallintoa sitoo vielä Lähi-itä, joten kiinnostus Suomen kaltaisiin vasallivaltioihin tuskin ainakaan kasvaa. 

    Tämä Rami Leskisen juttu oli todella hyvä ja sen soisi olevan paremmin ja pidempäänkin esillä:

    https://www.partisaani.com/news/zionism/2023/12/21/yle-watch-amerikan-neokonservatiivien-vaikutus-lannen-kaymiin-sotiin/

    Sodan taustoistakin on saatavilla ihan hyviä analyysejä jopa suomeksi:

    https://sgseura.fi/index.php/lisaeae-artikkeleita/163-fred-michael-blombergs-14–6‑2023-ukrainan-sota-ja-suomen-nato-jasenyys

    Ja Kagan-Nuland- akselista:

    https://ristovolanen.fi/118302917/118302917_7147074

    Joka tapauksessa, ala-arvoinen juttu.

    • Plääh

      Vastaa

      ”Ukrainan armeijaa oli rakennettu ja koulutettu määrätietoisesti vuosia Naton avustuksella ja se oli vahvuudeltaan ja aseistukseltaan Euroopan parhaita.”

      Tämä on kyllä ihan totaalinen valhe. Ukraina lähti sotaan lähinnä neuvostoajan materiaalilla ja lähes kouluttamattomalla armeijalla. Armeijaan ei ollut kunnolla satsattu, vaikka 8 vuotta oltiin höykytyksen kohteina. Länsi ei halunnut aseistaa. Kaiken huippu oli se, että Azov jäi ilman aseita ja muutenkin Ukraina yllätettiin housut kintuissa ja nykyiset aluemenetykset annettiin ilmaiseksi, kun ei ansoitettu rajaa eikä liikekannallepanoa tehty

  • Jutikat on myrkkyä

    Vastaa

    Venäjän nykyisen sotilasdoktriinin mukaan sota lännen ja naton kanssa on lähtökohtaisesti ydinsota. Kun jenkit alkavat täältä provokaatiot niin on odotettavissa nopeasti taktinen ydinisku mikäli Venäjä kokee pohjoisen alueensa luonnonvarat ja pietarin suurkaupungin uhatuksi. Kannattaa muistaa keiden etuja jenkit ovat täällä ajamassa: jutikoiden.

    • Plääh

      Vastaa

      En usko ydinaseisiin. Vaikka niitä olisi olemassa, ryssien aseet eivät toimisi.

  • Nimetön

    Vastaa

    No niinhän sitä voisi luulla mutta jenkit ja Venäjä on jo jakanut Suomen. Uusi raja löytyy 2€n kolikon takaa.

  • Observer

    Vastaa

    Olginon trollitehtaan kommentteja odotellessa, hiljentykäämme…

  • Nimetön

    Vastaa

    keskitysleiri tsuhnien maa

  • da da

    Vastaa

    Selvä. Sitten lähtee Pietari, Moskova jne. Mutta mitäpä niistä.

  • Teemu

    Vastaa

    ”Venäjä on varoittanut Suomea antamasta Yhdysvalloille pääsyä kohteisiin lähellä Venäjän rajaa.” Eipä se EU-Suomea hetkauta tuollainen varoittelu. Ihan yhtä vähän Suomen sanomiset kaikuvat kuuleville korville itäänpäin huudeltaessa. Kyllä Venäjäkin laittaa tukikohtansa mihin lystää, sanoi Suomi tai joku muu siihen mitä tahansa.

  • Sebodeus

    Vastaa

    Pitäisi tehdä Suomessa laki että jos Suomeen hyökätään Suomi ei puolustaudu vaan käynnistää aina vastahyökkäyksen ja menee pitkälle

  • Viholliselle nauraa nauriitkin

    Vastaa

    Moni ei tiedä ymmärrä, että osana Suomen kokonaismaanpuolustusta ovat siviilit. Suomessa on puoli mlijoona avun varassa elävää vanhusta. Mitä vihollinen tekisi heille? Pari miljoonaa diabeetikkoa. Mistä vihollinen hankkisi heille lääkkeet? Suuri määrä apua tarvitsevaa siviiliä sitoo tehokkaasti vihollisen resursseja. Sen lisäksi, kuten Vietnamissa, Suomessa vajaa miljoona virkamiestä tekisi päivittäin töitä laatimalla erilaisia säännöksiä ja rajoituksia vihollisille.. Öisin he tekisivät sissi-iskuja vihollisen kohteisiin. Miettikääpä noita ennen kuin hyökkäätten tänne!

  • pahamies

    Vastaa

    Jotkut seteliselkärankaiset ovat peräti mahdollistaneet teboilin huoltoasema järjestelmän lappiin, vai oliko se salaliittoteoria, että ryssä voisi tankata panssarivaununsa ynnä muun paska kalustonsa matkalla norjaan? joka ollut natomaa vuodesta 1947, joku viisaampi voisi avata asiaa, kävin pohjoisnorjassa jo vuonna 1988 katselemassa noita naton varikkoalueita, kivan näköistä panssariaitaa kyltteineén„, hauskinta näissä suomi kommareissa sun muissa viherpiipero homoissa on että kelkka on kääntynyt kuin tuuliviiri„, ota nyt sitten selvää, kun sotamies ja sivarit haluaa puolustusvoimien ylipäälliköksi„,jotain pahaa suomen kansa on tehnyt? kun meitä näin rangaistaan.

  • Nimetön

    Vastaa

    Tarkoitus on tuhota Eurooppa massamaahanmuutolla (väestönvaihdolla), ruoka ja energia pulalla, sekä sodalla Venäjää vastaan. Hyvin näyttää onnistuvan

  • Otto Korsteeni

    Vastaa

    Kaikki viideskolonnaryssät pitää ajaa Suomesta helvettiin.

  • Ť

    Vastaa

    Ihan totta Putin puhuu, jos syttyy sota naton ja venäjän välille niin suomi ja baltian maat on ensimäiseksi maan tasalla mutta JEWUsaa se ei tietenkään haittaa eikä näköjään aivopestyjä homosuomalaisia

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi