Supon työntekijä urkki tietoja omiin tarkoituksiin – ei rikosta

Helsingin hovioikeus salasi tuomiolauselman lähes kokonaan.

Poliittiset viholliset

Suojelupoliisin työntekijä teki luvattomia urkintoja suojelupoliisin rekistereistä vuonna 2015. Hänellä ei ollut työn puolesta perusteltua syytä urkkia salattuja tietoja, minkä vuoksi hän sai syytteen turvallisuussalaisuuden rikkomisesta. Tuomiota ei kuitenkaan tullut.

Hän oli tehnyt yli 100 selausta omine lupineen ja tallentanut näistä saamiaan tietoja suojelupoliisin salatun verkon ulkopuoliseen pilvipalveluun. Myöhemmin hän kirjoitti kirjan, jossa tietoja hyödynnettiin.

Julkisuuteen ei kuitenkaan päätynyt Suomen turvallisuutta vaarantavaa tietoa, minkä vuoksi syyte kaatui. Helsingin hovioikeus salasi tuomiolauselman lähes kokonaan.

Lähde: Yle

1984 Kotimaa Poliisivaltio Poliittiset viholliset Rikos Suojelupoliisi Teknologia Urkinta Uutiset Yhteiskunta

Keskustelu

7 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Tomppa

    Vastaa

    Vanhan sanonnan mukaan laki on kaikille sama, mutta tuomiot vaihtelevat. Niin kuin nyt tässäkin tapauksessa.

  • Eikka

    Vastaa

    Suojelupoliisin työntekijöillä on nähtävästi immuniteetti laittoman urkinnan suhteen, muilla aloilla moisesta on rangaistu lain vaatimalla tavalla.

  • Markku Heksamakkara

    Vastaa

    Voi vittu näitten koirien kanssa. Kuka saisi korruptiokytät kuriin?!

  • Lord Mystery

    Vastaa

    Ei korppi korpin silmää noki.

  • Tehdäänkehitysmaayhdessä

    Vastaa

    ”Korppi ei korpin silmää noki”. Vanhasuomalialainen sanonta

  • juha II

    Vastaa

    Eipä tietenkään kun koordinaatit osuvat Suomen kohdalle ja demarius vielä ”hätävarjona”!

  • Nimetön

    Vastaa

    Yksi syy siihen, että Suomessa tuomioistuimet näyttävät voivan päätyä yhä enenevissä määrin kestämättömiin ratkaisuihin, voi olla se, että Suomessa tuomareiden nimet jätetään pääsääntöisesti julkaisematta mediassa, vaikka tuomareiden nimet ovat lain mukaan edelleen julkista tietoa.

    Muiden maiden medioissa laajaa mielenkiintoa julkisuudessa herättäviä oikeudenkäyntejä koskevissa uutisoinneissa mainitaan yleensä aina oikeuden puheenjohtajan nimi, toisinaan kaikkien ratkaisukokoonpanoon kuuluvien jäsenten nimet.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi