Vihreät: rajoja kiinni haluava oppositio pelaa Valko-Venäjän pussiin

Vihreiden mukaan opposition välikysymys pelaa Valko-Venäjän pussiin, sillä rajan kiinni laittaminen on juuri sitä, mitä Valko-Venäjä haluaa.

Poliittiset viholliset

Hanna Holopainen.

Vihreät ovat taas päättäneet avata suunsa ja päätyneet selvittämään logiikkaansa maailmalle. Puolueen mukaan Puolassa tällä hetkellä käynnissä olevaan rajakriisiin varautuminen Suomessa on Valko-Venäjän pussiin pelaamista.

Valko-Venäjä haluaa heikentää vastustajavaltioitaan lähettämällä näihin ”pakolaisia” Lähi-idästä. ”Pakolaiset” heikentävät vastaanottajamaiden turvallisuutta, taloutta ja sisäistä koheesiota.

Puola on pitänyt rajansa tiukasti kiinni ja näin se suojelee koko Eurooppaa, joka olisi avosylin ottamassa ”pakolaisia” vastaan. Myös Suomen hallitus on ministereiden suulla ilmoittanut, että tänne saa tulla.

Eduskunnassa istuvat oppositiopuolueet ovat jättäneet välikysymyksen Suomen varautumisesta vastaavaan uhkaan. Mikäli esimerkiksi Venäjä alkaisi työntää ”pakolaisia” rajan yli, miten Suomi toimisi tilanteessa, kysytään.

Vihreät vaativat siirtolaiskriisin jatkamista

Vihreiden mukaan välikysymys pelaa Valko-Venäjän pussiin, sillä rajan kiinni laittaminen on juuri sitä, mitä Valko-Venäjä haluaa. Todellista haitantekoa tuhoamme haluavalle vihollisvaltiolle olisi avata rajat ja päästää kaikki sisään ilman vastarintaa, puolueen edustajat näkevät.

”On tehty välikysymys Suomen varautumisesta hybridivaikuttamiseen. Suomen heikko lenkki ei ole lainsäädäntö, vaan Valko-Venäjän yms. pelikirjaa toteuttava oppositio! Rakentava ja ratkaisukeskeinen yhteistoiminta olisi juuri nyt paras toimintalinja”, kommentoi kansanedustaja, vihreiden varapuheenjohtaja Hanna Holopainen Twitterissä.

”Suomi on vahva vain silloin kun varaudutaan toimimaan yhteistyössä ratkaisukeskeisesti. Laaja-alaisessa vaikuttamisessa pyritään juurikin luomaan epäluottamuksen ilmapiiriä ja hiekottamaan päätöksentekokykyä. Siksi juuri nyt oppositiolle jäitä hattuun”, Holopainen jatkaa.

”Välikysymyksellä pyritään horjuttamaan hallitusta. Erikoinen työkalu, jos turvallisuus oikeasti huolettaa: Hybridivaikuttamiseen varautumisessa ja vastaamisessa olisi syytä ymmärtää kokonaiskuva, ja siinä tällainen pelaa enemmänkin vaikuttajan pussiin”, katsoo vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja ja puolueen varapuheenjohtaja Atte Harjanne.

Lähde: Uusi Suomi

Atte Harjanne Elintasopakolaiset Elintasopakolaisuus Hanna Holopainen Kotimaa Laiton siirtolaisuus Maahanmuutto Pakolaiset Poliittiset viholliset Politiikka Rajavalvonta Rotu Siirtolaiskriisi Väestönvaihto Valko-Venäjä Vihreät

Keskustelu

19 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Suomalainen

    Vastaa

    Vihreät todistavat jälleen kerran todeksi sen, että he eivät ole poliittinen puolue vaan 100% terroristijärjestö.

    Ymmärtämätöntä tässä on se miksi tuollaisen järjestön sallitaan olla politiikassa mukana ajamassa kaikkea sellaista mikä on äärimmäisen vahingollista ja ainoastaan tuhoaa yhteiskuntaa.

    • Kuoleva vähemmistö

      Vastaa

      Ehkä juuri tästä syystä Linkola erosi aikoinaan liikkeestä jota oli perustamassa. Hän kun näki mitä sielä olevat ihmiset oikeasti ajoivat takaa: omia etujaan ja luonnon tuhoamista. Sen sijaan että olisi oikeasti suojeltu luontoa. 

      Noh, kun sitten oikeat luonnonsuojelijat erosivat niin näiden piti ottaa kommunistit ja varsinkin taistolaiset joille ei ollut sijaa politikassamme. Ja kun sekään ei riittänyt johtajien saamiseksi eduskuntaan, otettiin homot mukaan, joiden mielenterveydestä ollaan montaa mieltä.

      Että siksi tällaiset ulostulot ja toiminta eivät lainkaan yllätä. Mutta onneksi noilla on vähemmän elinaikaa kuin minulla. Siksi tilanne voidaan korjata ennenkuin kuolen.

  • Snif

    Vastaa

    Himmeät houreet on virheillä.

  • Kansanviisauksia

    Vastaa

    Tämä täytyy olla joko todella naivi aivopieru tai sitten laskelmoitu kansan vastakkainasettelu.

    Miten tämä Holopainen ja Harjanne päätyvät siihen tilanteeseen että Suomen rajojen sulkeminen pakoloisilta horjuttaisi hallituksen tekemisiä tai tuottaisi jotain sellaista johon Valko-Venäjä pyrkii? Johan Pekka Haavisto (vihreät) sanoi että ”suomen rajat pitävät” joka lause kumoaa Harjanteen lausunon. Ja on ristiriidassa Holopaisen kuningasidean kanssa. Ja bile/bikini-sannamme (sossut) sanoi että Suomessa on euroopan tiukin rajakontrolli. Itse tätä vähän epäilen jos varusmiehetkin laitettiin kantamaan miehittäjien matkalaukkuja.

    Puhumattakan että Holopainen ei ymmärrä edes sitä että Valko-Venäjä ei saa mitää rahallista tukea tai muuta etua jos Suomi sulkee rajansa pakoloisilta. Päinvstoin, jos niitä päästetään Suomeen joutuu Suomi maksamaan taas jotain …keleen tukea 7 miljardia ja saa takaisin 1,7 miljardia. Eikä meillä ole mitään velvollisuutta ottaa niitä tänne kun edellisistäkin pitäisi päästä eroon. Jo ne yksin tuhoavat suomalaisen hyvinvointivaltion ja horjuttavat yhteiskunnan vakautta ollen kasvattamassa rikollisuutta merkittävässä määrin.

    Kun lukee näitä hallituksen ja vihreiden sekä kokoomuksen lausutoja niin tulee aina mieleen lausahdus:”Poikani, jos tietäisit miten vähällä järjellä meitä hallitaan…”.

  • Late

    Vastaa

    😂 ei jumalauta. Mistä noita läskipäitä sikiää. Ei kai kukaan oikeasti voi noin idiootti ja sekaisin olla. Pakko tossa on olla mutiaisten äänien kalastelua takana tms

    • rellinen

      Vastaa

      Kommunisteille tyypillistä tarkoitushakuista asioiden vääristelyä ja ympärikääntämistä se on. Hyvä pahaksi ja paha hyväksi. Tavalla, joka saa normi-ihmisen ärsyyntymään ja ihmettelemään kuinka tämä noin voisi olla. Terveen järjen ja aistien kertoman vastaista jne.
      Itsehän nämä vihervassarit ovat viimeistä piirtoa myöten edistämässä näiden lukasenkojen ja erdoganien ym. Länsimaita vahingoittamaan pyrkivien asiaa. Selvempääkin selvemmin pelaamassa heidän pussiinsa. Kuitenkin heillä on kanttia vääristellä asiat ympäri ämpäri.
      Eivät he tyhmiä ole. He ovat vain pahoja ja täydellisen häikäilemättömiä omissa länsimaille vahingollisissa pyrkimyksissään.
      He myös tietävät nousseensa länsimaiden valtaistuimille sata vuotta kestäneen agressiivisen solutuksen ja manipuloinnin kautta. Tämä asioiden täydellinen ympäripyöräyttely on juurikin tätä manipulointia. Osanen siitä.
      He tietävät ottaneensa länsimaalaiset väkivaltakoneistot haltuunsa, joten he voivat myös päästää suustaan vaikka minkälaisia aivopieruja ja konservatiiveja täysin tarkoituksella ärsyttävää paskaa silkkaa ilkeämielisyyttään, tietäen ettei ole enään minkäänlaista todellista vastavoimaa mikä laittaisi heitä vastuuseen sanoistaan ja tekemisistään.

  • Minä

    Vastaa

    Vihreiden mielestä pitää laskea Eurooppaan ongelmia tukuttain, jotta Valko-Venäjän pyrkimys marssittaa Eurooppaan ongelmia tukuttain, ei toteutuisi? Vihreä kääntää asiat miten päin tahansa, kunhan lopputuloksena Suomeenkin saadaan tukuttain ogelmallisia. Väitöksissä ei tapaa olla järkeä, eikä sitä nytkään näkynyt.

  • mummeli

    Vastaa

    Koska ihmiset joita rajan yli halutaan pumpata, eivät kykene yhteiseloon länsimaiden standardien mukaan eivätkä rakentavaan ja ratkaisukeskeiseen elämiseen ylipäätään niin tämä ei ole miltään osin vaihtoehtoehto alkujaankaan.

    Tästä syystä suvakiston on kyettävä rakentavaan ja ratkaisukeskeiseen yhteistyöhön kansallismieliset kanssa rajojen välittömäsksi sulkemiseksi ja täällä jo olevan massan kotikonnuille saattamiseksi. Yksinkertaista.

  • Harri

    Vastaa

    Kui nää on näin tyhmiä, no näkeehän sen jo naamasta. Mä kylläkin uskon että kun Suomi tuhoutuu juuri tämän vihreän ”älyn” takia niin siitä tuhkasta voidaan vasta alkaa rakentamaan nationalistista/kansallisosialistista suomea,Joten vihreät lopulta pelaa tietämättään/ymmärtämättään meidän pussiin.

  • N.N.

    Vastaa

    Olen samaa mieltä, mennään makamaan ja annetaan koko lauma pyhkiä uudet kängänsä meihin, päästetään heitä rymistämään meidän kaduille ja tarjotaan heille veronmaksajien viimeiset roposet, kyllä suomalaiset kantaa niin paljon, että vielä ne senkin pystyvät kantamaan.

    Ja tästä on pakko kertoa, että maasudulla asuva hyvin hauraalta leskeltä kysyttiin miten hän pärjää taloudellisesti.

    ”Kyllä minä pärjään hyvin, olen kerännyt talon ympäriltä puolukkaa ja nyt ostin ruisjauhoja ja kun lämmitän tuvan, teen imelletty ruispuuroa, muuta en tarvitsee.”

  • N.N.

    Vastaa

    Ovat uskomattomia, ja heille löytyy vieläkin äänestäjiä.

  • Olavi Koskela

    Vastaa

    Venäjän Lavrovin mielestä pakoloisten kohtelu rajalla epäinhimillistä. Kummia nämä kiemurat…

  • Tekijämies

    Vastaa

    Suvakeille on kova paikka, että heidän lempimatut eli kurdit eivät enää pääsekkään Eurooppaan sikailemaan ja tämän lisäksi kauhea V‑Venäjä ja natsi-Puola vielä alistavat poloisia kurdeja rajavyöhykkeellä. 

    Missä on jakamaton ihmisarvo ja rakkaus? Miksi kukaan ei noudata ”kansainvälisiä sopimuksia” ja suojele turvapaikanhakijoita?!!

    Tämän todellisuuden käsitteleminen voi tehdä temput vihreän poliitikon mielenterveydelle!

  • pää määrää

    Vastaa

    Vihreä liike aikoinaan perustettin tarkoituksena suojella Suomen luontoa ja elämisen luonnonmukaisuutta.
    Vihreä liike on kääntänyt täysin vihreän takkinsa ei punaiseksi vaan likaisen ruskeaksi ja kannattaa luonnonvastaisia elämäntapoja, jotka ovat kiihdyttämässä länsimaisen kulttuurin tuhoa. Ihmiskunnan onneksi itäiset kulttuurit ovat muuttumassa päinvastaiseen suuntaan.

  • Tupauuno

    Vastaa

    Onko näillä hörhöillä enää mitään todellisuuden tajua? Hutisalon ja Haaviston mielipiteet kyllä tiedetään ja ne ovat niin putkisilmäiset, että niille ei voi enää mitään, mutta että kaikki muutkin. Toivottavasti välikysymys kaataa hallituksen. Olisi jo viimeisiä aikoja ennen pahempaa katastrofia.

  • Vihrelö

    Vastaa

    Horon logiikkaa. Koska hra. Raiskari ja Hinuri vetävät väkivaltaisesti molempiin aukkoihin niin että sattuu, meidän tulisi ymmärtää olla ratkaisukeskeisiä eikä antaa R.&H:lle sitä sadistista tyydytystä minkä saa. Ratkaisukeskeisyys takottaa ettemme enää lihaksin kiristä aukkojamme, emmekä pidä ääntä. Lisäksi investoimme mm. lubeen jotta toiminta luistaisi kivuttomasti.
    R.&H. oppivat ettei toimintamallinsa tuo heille sitä mitä toivoivat. Se tuo jotain enemmän – eli me voitetaan tällä.

  • Seppo Lehto

    Vastaa

    Holap, holopainen orjanimikkeitä, eivät ole edes nimiensä slaavitaustaa tarkistaa, vaan toimivat edelleen orjina jopa nimiään myöden

    Viite:
    Holappa-suvun varhaishistoria
    Holappa-suku on lähtöisin Jääsken kihlakunnan toisesta neljänneksestä. He olivat Niemen kuninkaan kartanon alamaisia. Voitaneen sanoa, että lähinnä kai maaorjia – mistä nimikin kertoo ”holop” eli orja, alamainen ja ”sielu” – Venäjän kielessä tunnetaan kaikki muodot.

    Käkisalmen Bokostasta tuli vuonna 1495 noin viisikymmentä ortodoksia Ruotsin puolelle Jääskeen anoen turvapaikkaa Novgorodin hirmuhallitsijan Iwan Suikin hirmuisen verotuksen ja komennon takia. Heidät sijoitettiin Ruotsin Kuninkaan omistamaan Niemenkartanoon maatyömiehiksi. (Katso Jääsken kihlakunnan historia osa I s. 476–479.) Holopov / Holoppa mainitaan ensikerran näiden n. 50:n Käkisalmelaisen turvapaikan hakijan joukossa. Tässä luettelossa mainitaan Holop eli ”Holop” Antrejew (z). Ei olla varmoja, onko Holop oikea sukunimi vaiko haukkumanimi. Antrejew viittaa Olofin isään Andreihin. Nämä tutkimuslöydöt teki Kauko Pirinen vuonna 1985–88 aikana.

    Seppo Lehto historioitsija Huk Tampere
    https://Maahanmuuttokriitikko.blogspot.com

  • EV

    Vastaa

    Mikä pelottavinta, Suomen sisäisestä että ulkoisesta turvallisuudesta vastaavat ministerit ovat Vihreitä…

  • TT

    Vastaa

    Vihreille on aina rajat auki pois. Tai ainakin pitäisi olla. Menkööt vaikka Israeliin, se on kommunistien unelmamaa. Tai Kiinaan tai Australiaan. Kalifornia on kuulema viherkommunistien unelmamaa ja vihersäännelty aina hulluuteen asti. Vihreille riittää näitä ”paratiiseja”.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi