Seuraavaksi Miss Suomeksi mies? Semifinaaleissa mukana transu

Kilpailussa on ensimmäistä kertaa mukana transu. Aikaisemmin siihen ei ole voinut osallistua edes naimisissa olevat tai perheelliset naiset, mutta nykyään 20 parhaan joukkoon pääsee myös miehet.

Rappiokulttuuri

Kuvituskuva.

Miss Suomi ‑kilpailun 20 semifinalistin joukkoon on valittu ajan hengen mukaisesti mies, joka pitää mekkoa. Kisaajien julkistaminen tapahtuu keskiviikkona 7.6., mutta julkisuuteen on jo kerrottu kilpailun kulttuurimarxilaisesta edistyksestä.

”Miss Suomi koetaan vahvana yhteiskunnallisena vaikuttaja. Vuosittaiset hyväntekeväisyysprojektimme ovat merkityksellisiä tämän päivän nuorille. Miss Suomi ‑kilpailu on moderni naisia näkyväksi tekevä ikoninen brändi, jonka missiona on kehittää, kouluttaa ja työllistää”, kertoo kilpailuja luotsannut Sunneva Sjögren tiedotteessa.

Varsinainen finaali järjestetään syksymmällä. Yleensä kilpailun voittaja on kaunis suomalainen nainen, mutta tällä kertaa kisaan liittyy aivan uudenlaista jännitystä.

Lähde: Seiska

Kotimaa Missikilpailut Rappiokulttuuri Transut Viihde

Keskustelu

35 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Aito Albatrossi 88

    Vastaa

    Näin taas miehet ovat enemmän naisia kun oikeat naiset! Wihuu! Mitäköhän seuraavaksi.

    • Transagendaa vastaan

      Vastaa

      Kaikeksi muuksi voi tulla paitsi saamelaiseksi. Ehdoton klassikko on myös ’naiseus on muutakin kuin lapsentekoa’. Ja mitähän saamelaisuus sitten on, onko se herrarotu johon ei pääse edes keskijalkaa leikkaamalla.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Tämä mädätys on todella mielenvikaista touhua, kaikki normaali halutaan sekoittaa pahanpäiväisesti.
    Ihmisten pitäisi antaa suurta painostusta tällaisia tahoja kohtaan, jotka tätä agendaa edistävät.

  • Aika entinen

    Vastaa

    Ei tämä taida olla ensimmäinen kerta. Osallistuihan Matti Jämsä aikoinaan missikisoihin.

  • Late

    Vastaa

    toivottavasti sekä mrkko einari että sen mukaan valinneet toimitetaan äkkiä suljetulle osastolle saamaan tarvitsemaansa hoitoa.

  • pöh

    Vastaa

    Missikisat nyt on niin älyttömiä muutenkin, mutta tää hulluus etenee niin kauan kun ihmiset ei uskalla sanoa mitään, ja kukaan ei uskalla sanoa mitään kun aina näissä vedotaan ”ihmisoikeuksiin”

    Kai sitä voi tuntea olevansa vaikka shih tzu, mutta pääseekö sitä ihminen osallistumaan koiranäyttelyyn?

  • Snif

    Vastaa

    Voi helvetti! Olen alkanut tosissaan ettimään minne muuttaa kun työt päättyy, tai päätänne itse syksyllä. Se ainakin varmaa että asuinpaikka on muulla, ei suomessa.

    • Lalli

      Vastaa

      Ei muuta ku tervemenoa! Muista pitää se häntä jalkojen välissä. Ja kuulemma uganda on hyvä kohde, siellä on paljon based neekereitä! Tai venäjä, tuo suuri valkoisen rodun pelastaja.

      • Snif

        Vastaa

        Olen tiedustellut työpaikkoja ja asuntoja Unkarista ja sinne on suunta.

  • Pekko

    Vastaa

    Tätä on ihmisen mielen rappeutuminen, on lähdetty tanssiin paholaisen kanssa, paholainen on viejä, ihminen vikisiä. Massat on tuomittu tuhoutumaan, sen näkee kaukaa jo sokea reettakin. Iltalehti kertoi tarinaa pekosta, psykopaateilla on kuulema musta huumori, olen otettu

  • otto suni

    Vastaa

    Sairaaksi on mennyt ja pahempaa on tulossa!

  • Topi

    Vastaa

    Mahtaa naisia vituttaa hinttien änkeminen kauneuskilpailuihin ja urheiluun.

  • Schlageter

    Vastaa

    Askel askeleelta. Ehkä ensimmäinen askel käsittämättömään suuntaan nähtiin, kun vuonna 1996 Miss Suomeksi valittiin ei-suomalainen.

    • Bonzaï

      Vastaa

      Oliko Lola, muuten, täysneekeri vai mulatti? Suomessa kai syntynyt? Olihan se ihan nätti neekeriksi.

      • Schlageter

        Vastaa

        Googlaamalla asia selviää. Mulatti. Suomessa syntynyt. Kyse ei olekaan siitä, onko neekeri tai mulatti ”nätti” vai ei, kyse Miss Suomi ‑kilpailussa on raadin mielestä kauneimman SUOMALAISEN ehdokkaan valinnasta. Ja neekeri tai mulatti ei voi koskaan olla suomalainen.

  • TT

    Vastaa

    Erik Lindströmin säveltämä ja Saukin sanoittama Armi-kappale tulee sanoittaa uudelleen: ”Tiedän ken on kaik-kein kau-hein, tiedän ken on par-tai-sin…”.

  • Ennustuksia

    Vastaa

    Veikkaan, että transu voittaa woke-hengessä, vähän samaan tapaan kuin kilpailun ”Musta Hevonen” joitakin vuosia sitten.Sitten se jätkä uhriutuu mediassa suomalaisten miesten ”rajoittuneisuuden” takia, kun eivät suostu deittailemaan transua.Tämän jälkeen pervoa säälivät naiset haukkuvat miehet pataluhiksi ja avioerojen määrä nousee 95%:iin.

  • seant

    Vastaa

    Ainoastaan naiset voi tehdä tästä pelleilystä lopun eli kukaan ei osallistu, jos kisoissa on ihminen, joka on syntynyt munat jalkojen välissä. Näin saivat erään pyöräkisan järjestäjät päättämään, kun naiset uhkasi jättää kisan väliin. Se tässä kaikkein pahinta, monet naisten lehtien toimittajat ovat pahimpia tyttöjen ja naisten oikeuksien polkijoita, Speden sanoin ”en ymmärrä lainkaa naisten logiikkaa.”

  • Lord Mystery

    Vastaa

    Jos transu ei voita, kilpailun tuomaristoa syytetään transvihasta, rasismista, seksismistä, ynnä muusta kivasta.

  • MirJarMollamaija

    Vastaa

    Ken on heistä kaikkein kaunein.

  • ValhallaX

    Vastaa

    Tietysti, elämmehän Perverssin Juutalaisen Ylivallan aikaa.

    Kohta Äitien päivänä juhlitaan partaista lihavaa aijää peniksellä Vuoden Äitinä. 

    Huomatkaa kaikessa Juutalainen Ylivalta. Kaikki kaunis tuhotaan, se korvataan sonnalla, perverssillä sonnalla. 

    Arkisia, muita esimerkkejä Perverssin Juutalaisen Ylivallan saavutuksista:

    Disney lähettää lapsille konkreettisia ohjeita anaaliyhdynnöistä. Juutalaista Ylivaltaa.

    USA on täysin äärimmäisen väkivaltaisten meksikolaisten(latinalaisten) huumejengien armoilla. Rajat ovat auki, kontrollia ei ole. Kiitos Juutalainen Ylivalta!

    Euroopassa Frontex (”Rajavalvontaviranomainen Suoraan Helvetistä”) valvoo ainaoastaan sitä, että kukaan ei estä laitonta maahantulijaa saapumasta Eurooppaan ja samalla Juutalaisvaltio Istael upottaa rajallen ilman lupaa saapuvat alukset. Kiitos Juutalainen Ylivalta!

    Juutalainen Ylivalta USA:ssa huorineen rahoittaa ukrainalaisten tapattamista sodassa, jonka Valkoiset Kansat häviävät. Ainoa voittaja on Juutalainen Ylivalta ja Sen Huorat Suoraan Helvetistä. Kiitos Juutalainen Ylivalta!

    Swidu.

  • Konservatiivi

    Vastaa

    Nyt menee jo liian pitkälle! Ei helv.….

  • Minä

    Vastaa

    Eiköhän nkohta tehdä poliitisesti korrekti ratkaisu ja voittajaksi julistetaan neiti Kalle Partanen, jonak sanotaan korjaneen sukupuolensa, vaikka se tosiasiassa on vain tärvelty, ei siinä sukupuoli vaihtunut.

  • Jeee!

    Vastaa

    Odotamme innolla bikinikierrosta jossa lerssi heiluu ja takaisinkävelyvaiheessa saamme ihailla karvaista litteää miespersettä. Haastattelussa tämä samainen Harri Marstio kertoo meille Pride liikkeen ihanuudesta sekä muistuttaa meitä siitä että ellei hän voita niin olemme kaikki homofobisia rasisteja. Tästä tulee hieno show! Jännittävintä tulee olemaan se että kuka uskaltaa antaa paskat pisteet.. Jos kyseessä olisi vielä arabi tai somalihomo niin tämä olisi täydellistä.

  • Suomalainen mies

    Vastaa

    Lola Odusogan hyväksyminen kisaan 90-luvulla aloitti tämänkin hienon perinteen mädätyksen ja nyt ollaan tässä.

    • Pitsi

      Vastaa

      Eihän ollut pitkä aika, kun Miss Suomeksi valittiin aasialais-suomalainen Shirly Karvinen. Miksi se kisa on nimeltään sitten Miss Suomi? Miss Helsinkinä oli se musta nainen, joka ei ollut edes Afrikassakaan suosiossa.

  • sicksicksick

    Vastaa

    Viime vuonna jenkeissä New Hampshiressa reilusti ylipainoinen aasialaismies voitti kauneuskilpailun. Täsmälleen samannäköinen nainen olisi taatusti naurettu ulos jo ensimmäisistä esikarsinnoista. 

    https://pjmedia.com/news-and-politics/matt-margolis/2022/11/10/a‑fat-dude-won-a-womens-beauty-pageant-because-transgender-n1644815

    Veikkaan kuitenkin, että taustalla hymyilevistä, tuolle miehelle hävinneistä tytöistä valtaosa äänestää demonikraatteja ja kannattaa kaikkea mahdollista woketusta, niin en jaksa olla heidän puolestaan kovin pahoillani. Nauttikaa kylvämistänne hedelmistä.

  • Paul Dittel

    Vastaa

    USA:ssahan on jo transuamiraali. Saa nähdä milloin Suomen armeijaan ilmestyy vaikkapa transueversti. Nyt kun ollaan mukana tässä sotilasliitossa, jonka toimenkuvaan kuuluu myös Mädätys, vaikka joillekin tämä tosiseikka ei mene millään jakeluun.

  • Totuuden soturi

    Vastaa

    Näin valkoisia taas nöyryytetään pikkuhattujen ja heidän sairaiden agendojensa toimesta. Kanssakilpailijat vain hymyilevät leveästi ollessaan nöyryytettyinä. Ihmisiltä on kadonnut omanarvontunto totaalisesti. Muuten kieltäytyisivät moiseen friikkisirkukseen osallistumisesta.

  • joodejoode

    Vastaa
  • Uusi uljas maailma

    Vastaa

    MISSTER SUOMI! Kaikki pelaa! Että on ihanaa… Nyt tarvitaan vain kaikki transumiehet synnytystalkoisiin niin saadaan väkiluku nousuun ja Suomi pelastuu. Ehdotankin porkkanaksi jokaisen transumiehen synnyttämän lapsen lapsilisien TUHATKERTAISTAMISTA. Kyllä! Priimasta kannattaa maksaa.

  • Ilmari

    Vastaa

    Saattaa olla ettei tuomaristo tiedä kuka on se transu. Jos tietää, hän voittaa ilman muuta.

  • Aadolf

    Vastaa

    ”Kulttuurimarxismissa” on tosiasiassa kyse CIA:n harjoittamasta antimarxismista. CIA soluttautui 50-luvulla Euroopan vasemmisto-älymystön pariin. ”Kulttuurimarxismi” on CIA:lle salaa työskennelleiden Adornon ja Hockheimerin eli ns. ”Frankfurtin-koulun” hengenluomus, jonka pyrkimys on tuhota USA:n viholliset kuten ensin Neuvostoliitto ja myöhemmin Venäjä ja Kiina LBGTQ+CIA propagandan avulla.

    LBGTQ+CIA ei aja sosialistisia pyrkimyksiä vaan kapitalistisia pyrkimyksiä. Suomi on ruotsalaisen kolonialistieliitin ja juutalaisen rahaeliitin etuja ajava siirtolaiskolonialistinen fasistinen oligarkkien diktatuuri, eikä mikään sosiaalidemokratia jossa ammattiliitoilla olisi ihan liikaa sananvaltaa yhteiskunnallisessa päätöksen teossa.

    Suomalaiset alkuasukkaat ei ole ”valkoisia” vaan meidän ruotsalaiset siirtomaaherrat on ”valkoisia”, me suomalaiset ollaan alkuasukkaita joiden kulttuurin ruotsalaiset tuhosivat ja joiden maat ruotsalaiset varastivat ja joita ruotsalaiset on alistaneet ja nöyryyttäneet viimeiset 1000 vuotta.

    Isänmaallisia suomalaisia on sellaiset, jotka on antikolonialisteja ja vaatii Suomea suomalaisille. Kansan vihollisia on puolestaan ne, jotka haluaa puolustaa ruotsalaisten harjoittamaa länsimaista kolonialistista sadistista kristillistä sortoa täällä Suomessa ja USA: ja NATO:n harjoittamaa vastaavan laista sortoa ympäri maailmaa.

    Ruotsalaisille ja juutalaisille huoraavat natsit, joilla on usein ulkoimaiset nimet koska ne halveksii suomen kieltä ja kulttuuria koska suomalaiset on alkuasukkaita eikä herra kansaa niinkuin juutalaiset ja ruotsalaiset.

    Natsit, juutalais mediaan ei ole luottamista! Vasemmistoliittolaiset ja Demarit ei ole mitään vasemmistolaisia, ei ne olis vieneet Suomea NATOon, jos ne olis vasemmistolaisia. Vasemmistoliitto ja Demarit edustaa CIA-vasemmistoa ihan niinkuin Hockheimer ja Adorno. Ei Sanna Marinia kutsuttaisi Bilberberg-kokouksiin jos se olis vasemmistolainen, Maduro on vasemmistolainen ja siksi USA koittaa tappaa sen eikä anna sille kunnianosoituksia niinku Sannalle.

    Ei Suomessa ole mitään vasemmistoa, on vaan oikeistoa sinisessä ja punaisessa paketissa sekä vihreässä ja sateenkaaripaketissa. Ei Suomessa voi vaaleissa äänestämällä muuttaa Suomen suuntaa. Jos pääministeri ei tee niinku CIA sanoo, niin sitten sille käy kuin Olof Palmelle.

  • Musta ase

    Vastaa

    Sehän on miss suomi kisa eikä mr fist . Kun ovat saaneet miehen mukaan niin joku titteli sille on tiedossa ja ellei ole niin kyllä sellaisen keksivät. Miten mahtaa ”menestyä” ja ellei voita niin perintöprins(sin)essan titteli lienee varma. Kaikesta sitä saa lukea mutta kaikkeen ei vaan totu ja kun raja on hämärretty yhdeltä suunnasta ei toista suuntaa kuunnella ja odotankin milloin joku poikamies etsii siippaa ohjelma alkaa niittää kehuja eduskunnan päätöksellä.

  • Keijo

    Vastaa

    En kyllä kato enään telkkua ollenkaan, ei kyllä ole mitään kiinnostusta jatkossakaan kun kaikki ohjelmat on raiskattu ja misseilläki kasvaa parransänki ja munat!

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi