Kokoelmavideo paljastaa rodunsekoituspropagandan suomalaisessa mainonnassa

Suomessa paikalliset yritykset ja instituutiot kirkosta alkaen ovat 2000-luvulla omaksuneet globalistien myrkyllisen propagandan omaan kuvastoonsa.

Rappiokulttuuri

Suomalaiset kansalaisaktivistit ovat alkaneet pitää niin sanottua mustaa listaa yrityksistä, jotka markkinoivat tuotteitaan ja palveluitaan rodunsekoituskuvastolla. Listalla ovat edustettuina niin kotimaiset kuin myös monikansalliset yritykset yksityiseltä ja julkiselta sektorilta.

Kansallismieliset ovat alleviivanneet jo kymmenien vuosien ajan, että pääosin juutalaisen pankkipääoman varaan rakennettu ylikansallinen kapitalismi on itsenäisten kansakuntien suurin vihollinen. Samalla kun jättiläismäiset korporaatiot ajavat juutalaisten isäntiensä asiaa etnovaltio Israelissa, samat yhtiöt markkinoivat lännessä isänmaattomuutta ja rotupetturuutta.

Suomessa paikalliset yritykset ja instituutiot kirkosta alkaen ovat 2000-luvulla omaksuneet globalistien myrkyllisen propagandan omaan kuvastoonsa. Katso yllä oleva video omalla vastuulla!

Kapitalismi Mainonta Markkinointi Rappiokulttuuri Rodunsekoitus Rotu Suomalaisvastaisuus Talous Väestönvaihto Valkoisiin kohdistuva rasismi Valkoisten kansanmurha Yhteiskunta

Keskustelu

51 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • ValhallaX

    Vastaa

    Juuri näin.

    Takana on aina, joka ainut kerta, sionisti ja sionistin huora. Poikkeuksetta, aina.

    Sionismi tähtää aina valkoisen ihmisen ja valkoisen kansan tuhoon. Se ajaa tätä agendaa loputtomasti, lepäämättä ja säälimättä.

    Sionismi ja joka ainoa sionisti on valkoisen kansan ja valkoisen ihmisen pahin vihollinen. Rotumuukalaiset ovat sionistiin verrattuna mitätön ongelma, sillä rotumuukalaiset ovat pääsääntöisesti tyhmiä ja laiskoja ja kriisin sattuessa kohdalle heistä ei juurikaan ole vaivaa sillä he osaavat mainiosti itse tuhota itsensä ja yhteisönsä. Mutta sionisti toimii loputtomilla resursseilla ja värvää joka päivä rahalla ja valheilla uusia huoria palvelukseensa. Riittää, kun katsoo mediaa, hallintoa ja ns. viihde-elämää: sionistien huoria ja houkkioita (kuten monien maiden presidentit, esim. DementBiden ja kotimainen, ikioma houkkiomme). Huoria ja houkkioita kaikki tyynni.

    • Nimetön

      Vastaa

      ”Sionismi tähtää aina valkoisen ihmisen ja valkoisen kansan tuhoon. Se ajaa tätä agendaa loputtomasti, lepäämättä ja säälimättä.”

      Oletkohan nyt ymmärtänyt oikein?
      Sionismi on juutalaisten ääriajattelua ja taitaa ne pääviholliset olla arabeja. USAn sionistit taitavat olla jo aika valkoista väkeä. 

      Itse näen sionistit vähemmän uhaksi suomalaisuudelle, kuin arabit/muslimit ja neekerit.
      Toki puhdasverisyys olisi ihanne sinivalkoisessa maassa.

      • ValhallaX

        Vastaa

        Olen ymmärtänyt aivan oikein, kiitos kysymästä.

        Arabit ovat sionistien työkalu valkoisten tuhoamiseen, samaten neekerit ja muut alhaisen älykkysosamäärän ryhmät. Luonnollisesti sionisti haluaa tuhota (tai orjuuttaa) myös nämä ryhmät, mutta sionistin kohde on, tietenkin, valkoinen kansa ja valkoiset ihmiset. 

        Miksi? Koska me olemme ainoa ryhmä, joka voi, halutessaan, lopettaa sionismin. Meillä on siihen kykyä ja viimeksi Saksassa kansallissosialismi osoitti siihen ei pelkästään kykyä, vaan myös halua.

        Valitettavasti sionismi on ostanut heikkoja valkoisia huoraamaan omaa kansaansa ja toisaalta sionisti tuhoaa kaikin voimin valkoisten kansojen talouden, jotta valkoiset vajoaisivat velkavankeuteen. Valkoisissa maissahan eletään tätä nykyä vain ja ainoastaan velaksi ja tämä velka syntyy nappia painamalla ja kas kummaa, se velka maksetaan sionisteille. Esimerkiksi USA:n keskuspankki, FED, on yksityisten pankkien liitto ja näin nämä pankit luovat tyhjästä rahaa, joka muuttuu liittovaltion velaksi ja näin yhtäkkiä nämä pankit ovat rikkaita ja USA:n liittovaltio onkin jo keppikerjäläinen. USA on sionistien velkainen huora, mitätön valtio, jonka johdossa on dementoitunut, pahasti korruptoitunut ”Presidentti”, joka ei pysty enää muodostamaan yhtäkään lausetta itse. Hän onkin valtaa pitävän sionistisen Teleprompterin nukke, mitätön ihmisraunio, jota meidänkin ”Presidentimme” kävi polvillaan kiittämässä, kun nyt pääsemme sionistisen tappaja-armeijan osaksi uhraamaan kansamme ja nuoret miehemme alati verenhimoisen sionistin rakentamalle alttarille.

        Sionisti ajaa neekeritä maahamme ja toisaalta rakentaa muureja Israelin ympärille. Katsokaa Gazaa, ja näette sionismin arjen: Keskitysleiri muille kuin herrakansalle. Sionisti rakentaa parhaillaan EU:sta uutta Neuvostoliittoa, konkurssissa olevaa keskitysleiriä meille valkoisille. Meiltä viedään varallisuus, tulevaisuus ja oma maa. Tilalle annetaan kurjuus, hävitys neekerimassat ja lopulta keskitysleiri jokaiselle, joka uskaltaa esimerkiksi kertoa totuuden sionisteista ja vaikkapa Israelista.

        Homomarsseja, ilmastotoimia, neekerimassoja, nälänhätää, varustautiumista sotaan, sähkökatkoksia, dystopiaa. Sanalla sanoen: Sionismia.

        • Nationalisti

          Vastaa

          ”Valhalla X”, hyvin tiivistetty.
          Sionistit ovat se todellinen uhka, joka ikinen hetki lobbaavat rotumuukalaisten aaltoa Eurooppaan, pride-saastaa, ”halpaa” velkarahaa kansallisvaltioille, ”ilmastohätätilaa” ym. kaikkea sellaista, mikä johtaa väistämättä kansallisvaltion murenemiseen ja kansallisen identiteetin tuhoutumiseen.

          Jokainen voi hetken miettiä, ketkä omistavat suurimmat mediat ja selvittää keitä ei saa kritisoida millään tavalla.

        • Nimetön

          Vastaa

          Vähän vaikuttaa, että homma on päässyt käsistä. Uhkia on vaikeampi vastustaa, kun ei osata erottaa totuutta ja salaliittoteorioita.
          Tuollainen saa meidät kaikki näyttämään vähemmän vakavasti otettavilta.

          • ValhallaX

            Kaikella kunnioituksella, en puhu salaliitosta ja vielä vähemmän salaliittoteorioista.

            Sionismi hyökkää täysin avoimesti eikä yritä mitenkään kieltää hyökkäystään, päinvastoin. Sionismi ylpeilee esim. USA:ssa avoimesti siitä, että Yhdysvaltain valkoiset ovat jäämässä vähemmistöön omassa kotimaassaan.

            Pitää olla salaliittoteorioihin uskova, jos ei näe päivänselvää sionistista hyökkäystä meitä vastaan. Jos puhutaan tästä nimenomaisesta asiasta eli mainonnasta niin Herran tähden, sehän näkyy arjessa joka paikassa: Neekereitä tuutataan joka tuutista ikään kuin me olisimme jokin afrikkalainen slummivaltio. Jos sitä ei näe, on turha jeesustella ”salaliitosta”, koska tässä projektissa ei ole mitään salaista, se on keskellämme joka päivä.

            Sionistien hyökkäys on avointa ja he nauttivat jokaisesta päivästä, joka vie meitä kohti tuhoa, se on heidän veressään, siitä he elävät. Kuten esim. Madeleine Albright, oikea juutalaisnoita par excellence. Ja näitä riittää… Noitia ja piruja…

            Mielelläni vastaan mihin tahansa salaliittokritiikkiin, sillä sionistien hyökkäyksessä ei ole mitään salaista. Anta tulla vaan, täältä pesee vastaus.

    • Nimetön

      Vastaa

      Markkinointifirmojen johdon nimiä esiin.

  • TT

    Vastaa

    Kiintiöneekeri patsastelee nyt joka ikisessä paikassa, missä kuvitusta käytetään. Sorrettuna suomalaisena jouduin ostamaan tarjouksesta halvimman mahdollisen tulostimen ja kylkiäisenä tuli pakkauksen kuvitus, jossa ’tumma’ räplää kännykkää valkoinen nuoren naisen kanssa. Että silleen. Jos on pakko kuvituksessa neekeriä käyttää, niin olivat edes siistejä herrasmiehiä tyyliin Count Basie.

    • GLGL

      Vastaa

      Ko. printterivalmistaja ei halua, että sinä käytät heidän tuotteita, koska olet valkoinen. Palauta se juuri ennen takuuajan umpeutumista (kerro, ettei toimi, kaikki tulosteet rasistisen valkoisia ja vaadi rahat takaisin) ja muista käyttää re-fill värikasetteja.

  • Zoofilia laittomaksi

    Vastaa

    Tuota seon nykyään jo ala-asteen oppikirjoissakin. Vanhempien vastuu pitää rakkaiden lapsiemme aivot puhtaana tästä mädätyksestä. Sairasta opettaa ihmisiä sekaantumaan apinoihin.

  • Schlageter

    Vastaa

    Vanhaan hyvään aikaan iskulause kuului ”Kauf nicht bei Juden!”
    Nyt sen pitäisi kuulua: ”Boikotoi kauppoja, jotka mainostavat neekereillä!”

  • Nimetön

    Vastaa

    Sairasta meininkiä.

  • Vmp

    Vastaa

    Näillä mainoksilla yms woke paskalla on ollut TÄYSIN päinvastainen vaikutus moniin.

  • Sanna Mirella Mahdubathja

    Vastaa

    Ihana video. Itselleni muistui videolla äkkiä nähty APU-lehden artikkeli 8‑vuoden takaa uudelleen mieleeni. Kävin lukemassa taas sen, käykää muutkin:

    https://www.apu.fi/artikkelit/mustaa-valkoisella-miksi-seksi-ulkomaalaisen-miehen-kanssa-on-parempaa

    Varsinkin artikkelissa haastateltu Mari kuulosti todella mukavalta persoonalta.

    ”Jossain vaiheessa tunsin Nigerian historian paremmin kuin Suomen historian”, Mari, 31, nauraa. ”Olin ollut niin monen nigerialaisen kanssa.”

    • GLGL

      Vastaa

      Siinäpä hyvä neuvo pillurallaavalle nuorisolle. Turha niitä autoja on tuunata ja finnejä poistella: Opiskelkaa Nigerian historia! Todellinen tuntija saa tytön pehmeäksi yhden Brian Adamsin biisin aikana. Älä unohda mainita, että joku sukulaisesi lähetetttin orjaksi amerikkaan. No, valkoinen värisi voi haitata tarinaa, mutta keksi jotakin.…

      • Sanna Mirella Mahdubathja

        Vastaa

        APU lehden artikkelin Mari kertoo myös paljon muuta häntä itseään uikkareissa, kuten hän nimittää ulkomaalaisia, kiihottavia ominaisuuksia. Yksi on kanan syöminen luineen:

        ”Mari erosi, muutti Punavuoreen ja alkoi tapailla nigerialaismiestä, joka totteli nimeä Cockroach eli Torakka, ja joka ”näytti ihan R. Kellyltä, paitsi että se oli paljon raffimpi ja isompi.”

        ”Kerran Cockroach tuli luokseni Punavuoreen ja toi mukanaan kokonaisen grillikanan. Istui siihen valkoiselle design-sohvalle ja söi sen siltä istumalta. Luineen.”

  • Lord Mystery

    Vastaa

    Käynnissä on hiljainen sota valkoisten hävittämiseksi, sulauttamalla tummiin rotuihin. Jokainen esimerkiksi puoliksi matu, on kokonaan matu, vaikka heissä on yhtä paljon valkoista perimää kuin tummaa.

    Jos tuhanteen litraan juomavettä lisätään litra likavettä, koko tuhannen litran juomavesivaranto on pilalla.

    Jos tuhanteen litraan likavettä lisätään litra juomavettä, likavesi ei muutu juomavedeksi.

    Kun rotu on poissa, sitä ei enää saa takaisin.

    • Suomen soturi

      Vastaa

      Näillä ulostuloilla ei kyllä ainakaan radikaaliliikkeet tule saamaan kannatusta, no ehkä varmaan Ranskassa tai Britanniassa jo vähän paremmin ymmärretään tämmöisiä näkemyksiä, mutta täällä sitä on vielä niin vähän et ihmisille se voi vielä olla ihan ok.

      Ja munkaan mielestä se nyt ei vielä voi olla niin paha, jos vaan vähäisissä määrin tapahtuu. Sitähän nyt on loppujen lopuksi aina tapahtunut ja aina tuleekin tapahtumaan halusimmepa tai emme. Kyse kun on eri mieltymyksistä! Valtavirtaa se ei vaan saisi olla.

      Eikös nekin jotka aidosti tykkää tietyn eri rotuisista ole vähemmistöä? Luulisin ainakin mitä erään kyselytutkimuksen mukaan vaan 20 prosenttia afroista Jenkeissä suostuisi eri rotuisen kanssa olemaan. 

      Jos joku nyt oikein kovasti tykkää tai on vahvasti ihastunut johki vaikka neekeriin tai mulattiin, luonnekin matkaa vahvasti niin antaa sit tykätä! Minkä ihminen nyt sille vaan voi, jos jokin tietty ulkoinen muoto tai olemus viehättää! Eihän siitä muuten tuu kun vaan kaksinaamaista paskaa, jos väkisin kieltää sitä seurustelemasta tumman kanssa ja/tai pakotetaan väkisin saman rotuiselle vaan rotupuhtauden nimissä.

  • jauhonoama

    Vastaa

    Toivottavasti kirkkoja ja kauppaketjut pysyy pystyssä kyseisten kiintiöläisten voimin. Meikäläisen lompakko ei heille hymyile

  • Nationalisti

    Vastaa

    Itse en tv:tä pahemmin edes katsele, mutta sosiaalisen median mainoksissa tämän muutoksen on huomannut. Kansalle pyritään normalisoimaan rotusekoituksia, neekereitä on nykyään lähestulkoon jokaisessa mainoksessa ja yleensä niin, että mies on musta ja nainen valkoinen.

    Tämä kaikki on tietoista propagandaa, jolla yritetään vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen.
    Parikymmentä vuotta sitten tällaisesta ilmiöstä ei ollut tietoakaan.

  • Markku Heksamakkara

    Vastaa

    Just eilen mietin että milloin viimeks oon nähny mainoksen jossa on useampi ihminen jotka kaikki olisi eurooppalaisen näköisiä

    • TT

      Vastaa

      Näin erään mainoksen, jossa tehtiin kaupattavalla työkoneella töitä ja kaikki olivat valkoisia miehiä.

  • goy

    Vastaa

    tämä rodunsekoituspropaganda näkyy hyvin kun kirjoittaa googlen kuvahakuun ”white man white woman” vanha juttu mutta kaikki eivät ole vielä nähneet

    • Teeperi

      Vastaa

      Oksettaa kuvat joita tuolla hakusanalla tuli. Neekeri, valkoinen nainen ja sekarotuinen kakara oli yhdessä kuvassa🤮

  • Nimetön

    Vastaa

    Maskun huonoja huonekaluja mainostetaan huonoa suomea puhuvalla kertojaäänellä.
    En sieltä muutenkaan osta, mutta toki täytyi käydä kommentoimassa siellä.

    • GLGL

      Vastaa

      Usarissa joskus kommentoi ahkerasti joku Masku-niminen suvakki. Ehkä samaa perhettä, selittäen siten markkinointityylin ja huonekalujen laadun.

  • seant

    Vastaa

    Reissumies ruispaloissa ei ole nakynyt tummaa ihmistä kohun jälkeen, eikä näy Oululaisen sivuilla myöskään. Laskiko myynti, että piti palata entiselle, jos piti paikkansa, niin joukkovoimalla on näköjään vaikutusta.

  • Nimetön

    Vastaa

    2030-luvulla valkoisten naisten kannattaa lisääntyä vain afrikkalaista alkuperää olevien miesten kanssa – näin ennustetaan Risto Isomäen tuoreessa trillerissä

    https://www.ts.fi/kulttuuri/5442125

    • Plääh

      Vastaa

      Fazerin suvun tausta on mikä? Nimi kuulostaa saksalaiselta, mutta touhu näyttää juutalaiselta

      • Lord Mystery

        Vastaa

        Sveitsistä tsaarin aikaan tulleita.

        • Plääh

          Vastaa

          Mutta siis ovatko juutalaisia?

  • Halfdan

    Vastaa

    Olin pikkuisen yllättynyt, että kun menin Suomi.fi ‑sivulle (https://www.suomi.fi/etusivu/) törmäsin mustiin ja eri etnisyyksiin palvelijoina ja palveltavina, palvelujen hakijoina ja etuisuuksia myöntävinä, siis kuvina, joissa maassa, nimeltä Suomi, ei yleisiä palveluja visuaalisen päättelyn mukaan enää valkoisille suomalaisille ole ikäänkuin tarjolla. Afrikka.fi olisi ehkä parempi sivuston nimeksi. 

    Minä kieltäydyn ostamasta verkkokaupasta vaatetta, mitä mainostaa pikimusta ihminen. Sellainen, mikä näyttää hyvältä tummaa ihoa vastaan, harvoin on sitä vaaleaihoisen yllä.

  • Nimetön

    Vastaa

    Nuorten määrä uhkaa vähentyä huomattavasti syntyvyyden laskusta johtuen
    Tilastokeskuksen tuoreimman väestöennusteen mukaan Suomessa olisi vuonna 2030 alle 15-vuotiaita henkilöitä 760 000, mikäli syntyvyys pysyisi nykyisellä tasolla. 2050-luvulla määrä putoaisi jo alle 700 000 nuoren.

    https://www.stat.fi/til/vaenn/2018/vaenn_2018_2018-11–16_tie_001_fi.html

    2020
    Uusi tilasto: Joka seitsemäs suomalaislapsi syntyy maahanmuuttajaäidille

    https://yle.fi/uutiset/3–11154410

    Suomalaiset kuolevat sukupuuttoon.

  • Kyynikko

    Vastaa

    Itse vältän jokaista puljua, joka moiseen ryhtyy.

  • Mizuno

    Vastaa

    Käykää Adidaksen sivuilla nauramassa. Siellä on Marimekko tuotteita sairaalloisen lihavien mustien naisten esitteleminä sekä vaikka mitä trans-bi plus size vermettä albiinojen päällä. Ennen oli laadukkaita urheiluun tarkoitettuja vaatteita ja kenkiä Made In Germany, nyt on Bangladeshin lapsityövoimatehtailta liukuhihnalta tuotettua ylihintaista lifestyle-skeidaa ultralihaville. Periaatteessa stretch-telttoja kolmella raidalla. Ja osta samalla kivat ”urheilu” kengät jotka on suunnitellut musta transmiesnainenolento, jossa 50 cm paksut pohjat ja 70 eri glitterin sävyä. Ilmankos muslimit ja mustat tykkää. Nolo firma.

  • Puolueeton

    Vastaa

    Putin puhui samasta asiasta puheessaan tänä vuonna. Suora käännös venäjästä:
    Taistelu tasa-arvon puolesta ja syrjintää vastaan ​​muuttuu aggressiiviseksi dogmatismiksi absurdin partaalla, kun menneisyyden suuria kirjailijoita – kuten Shakespearea – ei enää opeteta kouluissa ja yliopistoissa, koska heitä, näitä ajatuksia, pidetään siellä takapajuisina. Klassikko on julistettu takapajuiseksi, he eivät ymmärrä sukupuolen tai rodun merkitystä. Hollywoodissa neuvotaan, miten ja mistä elokuva tehdään, kuinka monta minkä väristä tai sukupuolta olevaa hahmoa tulee olla. Se osoittautuu pahemmaksi kuin Neuvostoliiton kommunistisen puolueen keskuskomitean agitaatio- ja propagandaosasto. Rasismin ilmentymien vastustaminen on välttämätön, jalo asia, mutta uudessa ”poistokulttuurissa” se muuttuu ”käänteiseksi syrjinnäksi”, eli rasismi on päinvastainen. Rotuteeman pakkomielteinen korostaminen jakaa ihmisiä entisestään, ja loppujen lopuksi todellisten kansalaisoikeuksien puolesta taistelijoiden unelma oli juuri erojen poistaminen, kieltäytyminen jakamasta ihmisiä ihonvärin perusteella.”
    Pakkomielteitähän tuo alkuvideo juuri välitti.

  • K-Supermarket Mustapekka

    Vastaa

    Musta lista löytyy täältä:
    t.me/mustalista

  • Jakke

    Vastaa

    Miksi mainoksissa on aina niinpäin että mustamies ja valkoinen nainen mutta ei toisinpäin?

  • Stop Asian Hate

    Vastaa

    Miksi aasialaiset ovat mainoksissa aliedustettuina? Mustia kyllä piisaa mutta ei aasialaisia.

  • non-jogger

    Vastaa

    Tämän hulluuden huomaa paremmin kun sanoo kovaäänisesti ”neekeri” joka kerta kun ruutuun ilmestyy jokin joggeri (englanninkielinen nig..r tietysti sensuroidaan yleensä heti joten ainakin Zero Hedgen kommenttipalstalla käytetään sana ”jogger”).

    Oli kaveri kylässä ja katsottiin TV:tä. Aina kun mainoksissa tuli joggeri sanoin selvästi ”neekeri”. Ja näitähän tuli! Suomalainen kaverini ihmetteli mutta ei sanonut mitään. Selitin sitten mistä oli kyse.
    Tässä vaiheessa sopii kertoa että asun Kanadassa – jossa tilanne on vähintään yhtä huolestuttava kuin Suomessa. Joggeria pukkaa ruudussa jokaiseen lähtöön.

    Olen aikaisemmin vain valittanut tästä asiasta. Nyt olen ruvennut hieman miettimään tätä syvällisemmin.

    Kuka on tämän takana? Joku on/jotkut ovat.

    On täysin mahdotonta että ”kaikki” firmat Kanadassa, Jenkeissä ja Suomessa olisivat yht´äkkiä kaikki päättäneet ottaa mahdollisimman paljon joggereita mainoksiinsa. Eli jokin taho kyllä pyörittää tätä hulluutta.
    Miten?
    En keksi muuta kuin että jokin taho maksaa X määrän seteleitä jokaisesta joggerista joka näkyy ruudussa. Extrasetelit tietysti siitä, että kuvassa on joggerimies ja valkoinen nainen.

    Globalismi kun muutenkin on niin ”pop”, niin eiköhän toimitusjohtaja ota ilmaista rahaa? On tietysti myynyt sielunsa kun tuolle tielle on mennyt, mutta kunhan on rahaa tilillä ja globalistikaverit pysyvät kavereina niin kaikki on bueno.

    Osaako joku täällä kertoa miten tällainen maailmanlaajuinen joggerimainosmania laitetaan kokoon? Kuuntelen mielelläni ehdotuksia.

    • ValhallaX

      Vastaa

      Nämä mainostoimistot ovat yksi sionismin syöpäpesäkkeistä. Sionismin syöpä jäytä’ä valkoisia kansoja ja valkoisia ihmisiä kuin rutto.

      Jos juutalainen koskettaa kädellään alaa niin se on saastunut. Mainostoimistot ovat eräs sionismin keskeinen ase yhteiskuntiemme tuhoamisessa. Mekanismi on yksinkertainen. Mieltä ryöstetyllä rahalla sionisti hankkii keskeisimmät mainostoimistot globaalisti haltuunsa (tätä ei voi kukaan kiistää, tämä on fakta paatuneimmalle sionistivalehtelijallekin, ja se on paljon sanottu).

      Kun juutalainen hallitsee, kaikki toimiston työntekijät oppivat heti noudattamaan herrakansan edustajan agendaa ja se agenda sanoo, että neekerien pitää päästä sisään tuhoamaan valkoisen kansan rotu ja tulevaisuus. Kuulostaa liioittelulta, mutta nämä mainostoimistojen huorat tuhoavat kansojamme yksinkertaisesti saadakseen pitää työpaikkansa. Näin kammottava on tilanne. Meitä kuristaa demoni, joka ei tunne sääliä. Omassa maassaan tämä neekerien rakastaja lähettää ohjuksia tappamaan lapsia ja naisia, ja huomatkaa, nauraa päälle makeasti. Tämä on demoni on pahempi kuin yksikään tämän demonikansan Hollywoodin saastaisista tuotoksista. 

      Jos joskun koittaa aito vapaus niin sen yksi hyvä hedelmä tulee olemaan elokuvattuotanto, joka paljastaa sen saastan, mille tämä demoni on kansamme ja ihmisemme alistanut. Tulkoon päivä, jolloin me saamme nähdä tämän demonin sellaisena kuin se on: Surkeana, narsistisena, ahneena, kyltymättömänä tuhoajana. Halleswidunlujaa!

  • Julli

    Vastaa

    Neekeri tai kaapuämmä mainoksessa on varma tapa tappaa minun ostoshaluni.

  • Suomalainen mies

    Vastaa

    Tähän erittäin vastenmieliseen ja raivostuttavaan seikkaan olen itsekin kiinnittänyt huomiota. Tämän kaltainen suomalaisten johdattelu on viime vuosina vain lisääntynyt.

    Nykyään mm. TV-mainoksissa tyrkytetään myös naisten välistä seurustelusuhdetta (Elisa), aivan kuin se olisi jotenkin luonnollista ja hyväksyttävää.

    • Metsäkulman Murre

      Vastaa

      Lesbouden tyrkyttäminen on myös Duolingo-kielenopetusapin ominaisuuksia.

  • Nimetön

    Vastaa

    Joo, tämä oli ihan ok video. Jatkossa voisi katsoa, että yhtä ruutua näytettäisiin vaikka 2 sek. ajan. Piti erikseen ladata ja katsoa VLC:llä superhitaalla nopeudella, muuten tuosta ei saa kunnolla selvää.

    Voisiko Partisaani alkaa julkaisemaan listaa mädätyksessä mukana olevista ja olleista yrityksistä?

    Kesällä homopropagandan määrä ja voimakkuus tulee olemaan ennätyksellisen suurta. Kaikki nyt nähtävät ennusmerkit viittaavat siihen.

  • Yrjö

    Vastaa

    Luulenpa, että joku taho sponsoroi eli maksaa siitä, että tummaihoisia ja muita vähemmistöryhmiä näytetään meidän mainoksissa ja mediassa. Samalla tavalla kuin alkoholiteollisuus maksaa alkoholin käytön näyttämisestä elokuvissa ja tv-sarjoissa.. Epäilen, että sama taho maksoi/maksaa myös tummaihoiselle formulakuskille rajattoman budjetin.

  • Jörgen Hainz

    Vastaa

    Olen miettinyt pääni puhki rooliani tässä kaiken keskellä. Mitä arvoja tämä yhteiskunta oikein vaalii. En keksi mitään syytä miksi tätä maata pitäisi puolustaa. Feministien vihernazi Suomi joka haluaa siirtää kantasuomalaiset syrjään ja perustaa oikeusvaltion jossa sinun roolisi on luultavasti äärimmäinen köyhyys tai kodittomuus samalla kun mamuilla on ohituskaista kaikkeen ja valtio pitää huolta heistä. Feministi on vihollinen joka pitää ajaa helvettiin täältä. Vihani heitä kohtaan on ylitsepääsemätön. Sitå ei voi edes kiertää.

  • ValhallaX

    Vastaa

    Maskun Kalustetalo on lestadiolainen projekti. Ei siitä sen enempää, siitä voi kuitenkin jotakin päätellä. Mutta en sano enempää, olkoon, samantekevää, verrattuna sionismiin, ei ole minkäänlainen ongelma, päinvastoin.

  • murakka

    Vastaa

    Samaa näkee elokuvajulisteissa, ‑levyissä, ‑trailereissa ja vaikka tietokonepelien kansissa: aina kaivetaan se neekeri näkyville – irvokkaimmillaan niin, että jos minuutin trailerissa vilahtaa 1–2s yksi yöntimo niin videon ”kansikuvassa” juuri tämä on näkyvillä.

    Kun nyt elokuviin päästiin, tv-sarjoja unohtamatta, niin nämähän alkavat pikkuhiljaa toinen toisensa perään olla katselukelvottomia, kun roolitus on entisen token black ‑tyylin sijaan enemmän ja enemmän token every ethnicity. Jenkkilän tv-sarjoissa ollaan selvästi myös menty siihen, että valkoiset ovat aina ne pahimmat tyypit (paitsi ehkä wokeileva päähenkilö) ja jokseenkin naurettavaa nähdä jotain poliisi-/etsiväsarjojen miljöitä, joissa ollaan vaikkapa mustien asuinaluella ja sitten se naapuruston pilaava huumediileri on valkoinen – kyllä juu.
    Eipä toisaalta tule annettua roposiaan Hollywoodille, mutta isoon osaan lampaita meininki uponnee täysin.

    • non-jogger

      Vastaa

      Näin eilen varsin tyypillisen mainoksen. Uimahousuissa oleva keeneri omistaa ison talon ja lepäilee mukavassa tuolissa drinkki kädessä samalla kun ohjeistaa hänen swimming poolia siivoavaa valkoista miestä.
      Katsoin vain hetken. En tiedä mitä mainostivat mutta eiköhän se tärkein asia tullut esille.

  • Nimetön

    Vastaa

    Voi voi tätä ahdasmielisyyttä ja paranoiaa. Kunpa vaan suomalaisetkin osaisi joskus aikuistua.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi