Valtamedia valkopesee Netflixin uutta pedofiilielokuvaa

Valtamedia syyttää kriitikoita ”salaliittoteorioista”.

Rappiokulttuuri

päivitetty

Netflixin alkuperäistuotanto nojaa selkeästi 11-vuotiaiden lasten seksualisointiin.

Juutalaisen Erkko-säätiön omistama Helsingin Sanomat (HS) asettuu puolustamaan Netflixin kohuttua Cuties-elokuvaa, jota syytetään pedofiliasta. Elokuvaa on mainostettu provosoivilla kuvilla vähäpukeisista lapsista sekä esimerkiksi trailerilla, jossa lapset harrastavat stripparien suosimaa afrikkalaista takapuolitanssia (’twerkkausta’).

HS:n mukaan on väärin, että suuri yleisö on ”tuominnut” elokuvan ”sitä näkemättä”. Maailmalla on käynnistetty satojentuhansien ihmisten allekirjoittama adressi elokuvan poistamiseksi, sillä lasten avoin seksualisointi viihdeteollisuudessa tulee väistämättä edistämään pedofilian normalisointia.

HS tahtoo painottaa liberaaleille lukijoilleen, että ”Cuties on saanut kiitosta ja palkintoja elokuvajuhlilla”. Hollywoodia hallinneen juutalaisen Harvey Weinsteinin raiskausskandaalien jälkeen kasvava joukko ihmisiä on kuitenkin ymmärtänyt, että elokuvateollisuuden huipulla perversioiden lobbaaminen itsessään edistää uraa, eivätkä palkinnot ole suinkaan laadun tae. Lisäksi Cutiesin saama ylistys perustuu siihen, että elokuvan ohjaaja on musta nainen ja päähenkilö on muslimimaahanmuuttaja.

Ovatko kriitikot vain ”salaliittoteoreetikoita”?

”New York Times nosti esiin myös sen, että moni elokuvan näkemättä tuomitsevista somekommentoijista kuuluu salaliittoteorioita levittävän QAnon-liikkeen kannattajiin”, HS kirjoittaa. New York Timesin omistaa Erkkojen kanssa samaan heimoon kuuluva Sulzberger-suku.

Yhdysvalloissa elokuvan ikärajaksi on asetettu 18 vuotta. Elokuvan markkinointitekstissä puhutaan 11-vuotiaan tytön ”naiseuden heräämisestä” sekä ”aistikkaasta tanssiharrastuksesta” eli takapuolen heiluttamisesta vieraiden aikuisten edessä.

Netflix yllättyi vastalauseiden vyörystä ja yritti rauhoittaa tilanteen muuttamalla esimerkiksi elokuvan mainosjulisteen maltillisempaan versioon. Suoratoistopalvelu on kuitenkin päättänyt julkaista elokuvan kaikesta huolimatta. Netflixin tukena on valtamedia, joka syyttää kriitikoita ”salaliittoteorioista”.

Lähteet: Daily Mail, Helsingin Sanomat

Erkot Maahanmuutto Netflix Pedofilia Rappiokulttuuri Rotu Sionismi Sulzbergerit Valtamedia Yhteiskunta

Keskustelu

8 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Tolppa

    Vastaa

    Pedofiilia ja insesti kuuluu juutalaisten kulttuuriin.

  • Kohderyhmä ihmetyttää

    Vastaa

    Joo‑o, katselin trailerin ja täytyy sanoa että ei se nyt ihan normaali elokuva ole nuorista jotka haluaa ”tanssia”. Ohjaajan ei tarvitse kuvata avoimia jalkovälejä eikä elokuvassa tarvitse olla stripparien eleitä ja liikkeitä. 

    No, mutta kuka mistäkin kiksinsä saa. Ei tämä ole ainakaan nuorten elokuva.

  • Lars

    Vastaa

    Jokainen aikuinen ihminen joka hyväksyy kyseisen ”elokuvan” esittämisen, on mitä ilmeisimmin pedofiili sekä mielisairas. Yksikään mieleltään terve ihminen ei halua missään tapauksessa nähdä pikkutyttöjen twerkkaavan, eikä muutoinkaan esiintyvän eikä käyttäytyvän moraalittomien aikuisten tavoin. Totaalisen rappiokulttuurin leviäminen on pysäytettävä keinolla millä hyvänsä.

    • EV

      Vastaa

      Pedofiili on myös mielisairas. Äärimmäisen mielisairas.

  • EV

    Vastaa

    Homous ja transuilu saatiin normalisoitua, nyt yritetään normalisoida pedofiliaa ja lasten seksualisointia… kuvottavaa! Se tapahtuu juuri näin salakavalasti. Näinkö lapsia suojellaan??? Onneksi suurin osa aikuisista ihmisistä ainakin länsimaissa ovat tervejärkisiä tämän asian suhteen ja tuomitsevat jyrkästi, muslimimaat ovatkin sitten asia erikseen…

  • Jones

    Vastaa

    Onhan se jo selvää, että Suomen valtio suorastaan tyrkyttää siirtolaisille lapsia, esimerkiksi viemällä siirtolaisia lasten päiväkoteihin.

  • Juuda Mäkelä

    Vastaa

    Samaa paskaa vieläkin pahempana kuin mitä nämä keiju- ym. piirretyt pedariohjelmat ovat

  • Ana

    Vastaa

    Jones: Kyllä, melko paljon puhuvia näiden ”siirtolaisten” julkaisemat some-kuvat, joissa poseerasivat tarhalasten ja alakoululaisten kanssa. Hyi helvetti tätä touhua.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi