Ikea oikeuteen Puolassa homokriittisen työntekijän syrjinnästä

Puolan kansalliskonservatiivinen hallitus näkee, että yhtiö loukkasi työntekijän uskonnonvapautta.

Rappiokulttuuri

Muiden globalistiyhtiöiden tavoin myös Ikea on osa homolobbya.

Puolan hallitus on päättänyt haastaa huonekalujätti Ikean oikeuteen. Muiden globaalien suuryhtiöiden tavoin Ikea on alkanut pakottaa homokulttuuria yhteiskuntaan. Näin tehdessään yhtiö rikkoi törkeästi erään työntekijänsä oikeuksia.

Ikea erotti laittomasti puolalaisen toimipisteensä työntekijän, jonka ainut ”rikos” oli homokulttuurin paheksuminen. Työntekijän mukaan hänen näkemyksensä pohjautuvat raamatullisiin arvoihin.

Työntekijä oli kertonut näkemyksistään kollegoilleen yhtiön suljetussa keskusteluryhmässä. Hän siteerasi myös Vanhan testamentin aihetta koskevia osia, minkä homolobbaajat väittivät olevan epäsuora tappouhkaus sodomiitteja kohtaan.

Puolalaiset boikotoivat Ikeaa

Ikean oikeuteen haastanut Puolan kansalliskonservatiivinen hallitus näkee, että yhtiö loukkasi työntekijän uskonnonvapautta. Syyttäjä Marcin Sadusin mukaan Ikean henkilöstöpäällikkö toimi mielivaltaisesti erottaessaan toisinajattelijan.

”Työnantajien, myös monikansallisten yhtiöiden, täytyy kunnioittaa työntekijöiden yksityisyyttä. Yhtiöt eivät saa puuttua työhön liittymättömiin ideologisiin seikkoihin,” Sadus painotti.

Erotettu työntekijä on saanut valtavasti solidaarisuutta paitsi hallitukselta myös tavalliselta kansalta. Erottamisen vuoksi puolalaiset käynnistivät laajoja valtakunnallisia Ikea-boikotteja.

Lähde: Pink News

Boikotti Homolobby Ikea Puola Rappiokulttuuri Syrjintä Talous Työoikeus Ulkomaat Yhteiskunta

Keskustelu

4 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • ei rappiolle

    Vastaa

    Upeaa. Jossain vielä on joku roti näissä asioissa.

    Venäjälläkin muuten perustuslaissa on nykyään, että avioliitto on miehen ja naisen liitto. Eikä ole mitään homoadoptio-mahdollisuuksia.

  • Fatwantarkistaja

    Vastaa

    Jos olisi siteerannut Koraania ja puhunut homojen kuolemasta, tuskin olisi ollut Ikean arvojen vastaista. Tai jos olisi kehunut erään profeetan lapsenraiskaustaitoja, Ikea olisi palkinnut hänet kuukauden työntekijänä? Selkeä arvopohja pitää firmalla olla.

  • Arjis0

    Vastaa

    Puolalla on selkärankaa. 💪

  • Kai Ruonala

    Vastaa

    IKEA edustaa muutoinkin pelkkää paskaa

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi