Maahanmuuttajataksikuski raiskasi naisen

Raiskaus tapahtui Lempäälässä elokuussa 2022.

Rikos

taxi, automobile, road

Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi 57-vuotiaan Ali Avcin 2,5 vuoden ehdottomaan vankeuteen raiskauksesta. Mies odotti tuomiota vapaana, mutta oikeus määräsi hänet heti vangittavaksi. Lisäksi Avci joutuu maksamaan naiselle yli 15 000 euroa kivusta, särystä, kärsimyksestä, traumaperäisestä stressihäiriöstä, ansionmenetyksistä ja muista kuluista.

Älä luota rotumuukalaisiin

Nainen ei tuntenut Avcia entuudestaan. Nainen hyppäsi seurueensa muiden jäsenien kanssa taksin kyytiin. Nainen jäi lopulta miehen kanssa taksiin kahdestaan muiden päästyä kotiin.

Nainen ja Avci pysähtyivät Lempäälässä noin tunniksi erään kaupan edustalle. He keskustelivat perheestä ja ”tavallisista asioista”.

Keskustelutuokion jälkeen mies ajoi bussipysäkille. Nainen ehti lähettää kotona nukkumassa olleelle puolisolleen viestin ”auta”. Sitten Avci otti naisesta kiinni ja nuoli tätä suulta sekä kosketteli housujen päältä ja alta.

Tämän jälkeen Avci lähti kovaa liikkeelle, ajoi tovin ja pysäytti syrjäisemmälle paikalle. Avci pakotti naisen väkivalloin auton takapenkillä suojaamattomaan sukupuoliyhteyteen. Nainen itki ja pyysi miestä lopettamaan.

Raiskauksen jälkeen Avci kuljetti naisen kotiin. Kotona odottanut naisen puoliso soitti hätäkeskukseen, ja nainen vietiin seksuaalirikostutkimukseen.

Tuomio ei ole lainvoimainen.

Lähde: IS

Kotimaa Maahanmuutto Monikulttuurinen rikollisuus Monikulttuurinen väkivalta Naisiin kohdistuva väkivalta Raiskaus Rappiokulttuuri Rikos Rotu Taksit Väestönvaihto

Keskustelu

18 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Keimo

    Vastaa

    Kyllähän raiskaukset lisääntyvät, kun maahan tulee 50 000 uutta taksikuskia, tietoliikenneinsinööriä ja kirurgia vuosittain. Nuha tosin hidasti vyöryä hieman, mutta nyt saadaan tahti taas kiihtymään entistäkin korkeammalle tasolle. Suomen pankilta jäävät 100 miljoonan korkotulot saamatta alkaen 2023, joten nyt pitäisi leikata maahantunkeutujien aiheuttamia kuluja: asumista, vaatteita, puhelinlaskuja, huonekaluja, ajokortteja, autoja, polttoaineita, vakuutuksia, veroja, ”koulunkäyntikuluja”, afgaanien ja somalien kotiäitikuluja & valtavia lapsilisiä, somalien & irakilaisten lomarahoja+lentolippuja kotimaihinsa, apteekki- & lääkärikuluja, tulkkauspalveluja jne. Raiskausten määrä lisääntyisi, jos vain suomalaistenkin määrä lisääntyisi, mutta se kasvaa kymmeniä kertoja voimakkaammin, kun lisätään väestön määrää tietystä osasta maailmaa tulevalla kasvulla, ja kun sieltä tuleva porukka on vielä kotimaidensa surkeinta ainesta.

  • Julli

    Vastaa

    Raiskaava taksikuski kiteyttää
    kehitysmaalaisten moniosaajien Suomelle ja muille länsimaille tuottamat hyödyt…

    Hyötyjä ei siis ole, päinvastoin, vain haittaa.

    Taksia en tilaa lainkaan puhelimitse ja jos taksi pitäisi tolpalta ottaa, niin onneksi taksin voi jonosta valita.

  • Nationalisti

    Vastaa

    ” Kotona odottanut naisen puoliso soitti hätäkeskukseen, ja nainen vietiin seksuaalirikostutkimukseen.”

    Ei ollut mahdollisuutta odottaa ulkona?
    Jos olisi osunut sopivasti kohdalle, olisi ollut mahdollisuus hyökätä auton sisälle ja antanut sellaisen kurinpalautuksen, että varmasti olisi jäänyt mieleen.
    Vastenmielinen teko ja tämän kaiken ovat mahdollistaneet suomalaiset poliitikot ajamalla alas yhden maailman parhaimmista ja luotettavimmista taksijärjestelmistä.

  • Nimetön

    Vastaa

    Onkohan saman niminen firma ”Ali Avci Oy” Harjoittaa taksiliikennettä?

    ”Tietoa yhtiöstä

    Ali Avci Oy on perustettu vuonna 1996. Se on osakeyhtiö, jonka kotipaikka on Oulu, ja pääasiallinen toimiala Tukkuliike. Yhtiön toimitusjohtaja on Ali Avci.

    Yhtiön Ali Avci Oy liikevaihto oli 88 tuhatta ja tilikauden tulos 41 tuhatta. Liikevaihto nousi 15,8%. Liikevoittoprosentti oli 55,7%. Tiedot perustuvat yhtiön viimeisimpään tilinpäätökseen vuodelta 2022.

    Toimialaluokitus (TOL2008) 49320 TaksiliikenneLähde: YTJ

  • Suldon Dirina

    Vastaa

    Näin se taksiuudistus toimii. Montako muslimi-taksikuskia on jo jäänyt kiinni raiskauksista tai yrityksistä? Entä ne jotka eivät ole.. kun naisia hävettää niin että ei ole tullut kerrottua. Eihän tämä mikään taksialan ongelma ole vaan jokaikisessä tilanteessa jossa muslimimies on naisen kanssa tekemisissä niin on seksuaalinen häiriköinti tulossa. Pizzakuski, ruokalähetti ym ym aivan sama missä roolissa niin aina sama juttu. Aivan sama onko muslimi 13 tai 63 vuotias. Aivan sama onko muslimi ”kotoutunut” tai puhuu länsimaista kieltä. Sama homma joka tilanteessa joka maassa. Loputtomiin, ennen nyt ja aina. Mielenvikainen rotu/uskonto.

    • Pitsi

      Vastaa

      Täällä päin, missä asun, nimeltä mainitsemattomassa pizzeriassa oli raiskauskohu, jonka mukaan pizzeriayrittäjä raiskasi KEHITYSVAMMAISEN NAISEN! Kyseisessä pizzeriassa taisi joku maksullinen seuralainenkin (?) pyöriä. Varmasti ennen uutisiin päätynyttä raiskausta on samaa peliä pelannut, mitä joskus opiskelija-aikoina kuulin kaverin kautta. Olihan se aika hämärä yritys muutenkin, mikä sai minut kiertämään sen kaukaa. Palvelu todella törkeää kiroiluineen, joten se jo sai välttämään kuin ruttoa. Tietäjät tietää.

  • Topi

    Vastaa

    Valtamediatkin ovat heränneet viime aikoina: Suomen taksissa on jotakin vikaa. Kumma juttu. Jotakin kursseja on ehdotettu ratkaisuksi. Juuri näin, Suomi. Kurssillahan ongelma lähtee. Tehkää pari tanssivideota samalla rahalla sitten. Kyllä se siitä.

  • Avci

    Vastaa

    Kiitos Berner.

    • Menevä taksikuski

      Vastaa

      ennen taksi uudistuksesta Suomessa taksi ala oli vittun naurettavaa, perkele. Ihan kuin vittun Neuvostoliiton aikana mun kotimaassa Inkerimaalla, Saari pitäjällä. En ihmettele kyllä yhtään mitään Miki silloin Suomalaiset oli kutsuttu hölmöjä ja Suomen markka myös hölmö. Saatanan biojätteet ryssiä ja mutakuonot aasinusijät pitäisi viedä proomulla mereen ja hukuttaa perkele!

  • JFK

    Vastaa

    Voisiko Partisaani kaivella tämän äskettäisen arvostetun kansanedustaja Ben Zyskowicz:n pahoinpitelyn taustoja? Vaalien alla tällaiset vaativat aina kriittisemmän tarkastelun, vähättelemättä asian vakavuutta (eli samalla lujuudella asia tulee käsitellä, kuin PS:n poliittisiin toimijoihin kohdistuneiden hyökkäysten tapauksissa).
    On kaikenkaikkiaan hiukan omituinen kuvio.…

  • Kyrpä irti muhamedeilta

    Vastaa

    Kyllä nämä mamut pitäis hirttää perheensä kera, mutta on myös ihmeteltävä Suomalaista ukkoa. Muija tulee hätäviestin saattelemana raiskarin kyydillä kotipihalle ja jätkä soittaa poliisit. Olisikohan ollut se kuuluisa korkea aika antaa kenttäoikeuden ratkaista asia ja vaikka hakata tämä raiskari.

  • Musta ase

    Vastaa

    Se mikä näissä raiskauksissa ihmetyttää on tekijän röyhkeys. Luuleeko todella asian unohtuvan kun vie uhrinsa kotiovette.

  • Pohjoinen rotu

    Vastaa

    Seksuaali-ja väkivaltarikollinen Mbmoku Biko Munien sai 6 vuoden vankaeustuomion. Sadiq Majeed 2,5 vuotta alaikäisen suomalaistytön raiskauksesta.…

  • Nimetön

    Vastaa

    Varokaa miehet, sillä tällaisia naisia on enemmänkin jotka painostavat seksiin ja rahan perässä syyttävät toista osapuolta raiskauksesta. Tämä taksikuski ei 100% varmuudella raiskannut yhtään ketään koko elämänsä aikana. Toivottavasti hovioikeus hylkää tuomion.

  • J

    Vastaa

    Rahan perässä? Mistä se nainen ois tukkukauppiaan rahatilanteen tiennyt? Nyt silimät auki ja loppuu tuo ölövinä älijöttäminen!

  • Salapoliisi

    Vastaa

    Tuttu mies tämä Ali Avci ja hänen perhe. 

    Poika näköjään kirjoittelee tänne ja puolustaa isänsä kunniaa. 

    Eiköhän taksin kamera kertonut totuuden oikeudessa. 

    Ei kukaan voi väittää 100 % varmuudella etteikö Ali Avci olisi elämänsä aikana ikinä raiskannut. 

    Voisin sanoa yhtälailla, että emme voi 100 % varmuudella väittää etteikö Ali Avci olisi myös aiemmin raiskannut jäämättä siitä kiinni, esimerkiksi silloin kun piti pitseriaa koikkarissa n 20 vuotta sitten. 

    Totuusarvoltaan väitteeni on taatusti suurempi kuin hänen poikansa yllä esittämä väite.

  • WASP

    Vastaa

    Meillä Lappeenrannassa on yksi pimeä taksi XSB-776 musta Toyota Corolla farmari ja saatanan mutakuono ihan varmasti raiskaa kaikki mitä liikkuu ja kenellä on jonkut reikiä mihin työntää peniksen. Myös vittun paki diploomi insinööri on ihan varmasti raiskaa. Aja musta VW Caddy.

  • realisti

    Vastaa

    Itse kävelen mielummin, kuin istun lampaisiin sekaantujien kyytiin. Onneksi tähän asti on ollut vara valita mieleinen kuski.
    Nuo raiskaaja-pedot pitää potkaista rajan yli ja huolehtia siitä, etteivät tule takaisin.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi

    taxi, automobile, road