Ruotsin valtio maksamaan korvauksia yleisradion maalittamalle rokote- ja juutalaiskriitikolle

Oikeuden mukaan yleisradioyhtiö loukkasi Karlströmin yksityisyyttä, kun se julkaisi salakuvattua materiaalia vain siksi, että yksityishenkilön näkemykset olivat poliittisesti epäkorrekteja.

Rikos

Linda Karlström.

Ruotsissa valtion omistama yleisradioyhtiö on harvinaisessa oikeustapauksessa kerrankin joutunut vastuuseen yksityishenkilöiden poliittisesti motivoituneesta maalittamisesta. Yleisradioyhtiö SVT:n maalituksen uhri oli Suomen Kruunupyyssä asuva Linda Karlström.

SVT solutti toimittajansa vakoilemaan ja salakuvaamaan Karlströmiä sekä tämän lähipiiriä puoleksitoista vuodeksi, koska tämän näkemykset eivät olleet eliitin mieleen. Karlström on kritisoinut valtion koronapakkotoimia ja kyseenalaistanut sionistien kehittämän tarinan ”holokaustista”.

Oikeuden mukaan yleisradioyhtiö loukkasi Karlströmin yksityisyyttä, kun se julkaisi salakuvattua materiaalia koko kansan nähtäväksi vain siksi, että yksityishenkilön näkemykset olivat poliittisesti epäkorrekteja. Valtio joutuu maksamaan Karlströmille noin 9 000 euroa korvauksia.

”Käräjäoikeus katsoi, että dokumentti loukkasi Karlströmin yksityisyyttä, sillä Euroopan ihmisoikeussopimuksen artiklan 8 mukaan kaikilla on oikeus perhe- ja yksityiselämäänsä. Valtion sai tuomion, koska median itsesäätelyjärjestelmän ei nähty riittävästi suojaavan Karlströmin yksityisyyttä,” Yle tiivisti.

Lähde: Yle

Holokausti Holokaustihuijaus Koronakommunismi Koronapolitiikka Koronarajoitukset Kotimaa Linda Karlström Maalittaminen Poliittinen vaino Rikos Rokotepassi Rokotteet Ruotsi SVT Yleisradio

Keskustelu

8 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Pekka

    Vastaa

    Miksi hemmetissä niitä toimittajia tai ohjelman tuottajia ei laiteta maksamaan tällle ommasta pussista? Sen siijaan tavallisen veronmaksajan pussista juupajuu

    • Jupi

      Vastaa

      potkut tulee nopeasti jos ei ota vastaan työnantajan antamia tehtäviä. Ja jos kerran ihminen on niinkin pätevä että on Ruotsin Yleisradion leivissä, niin luulen että mielellään pitää työnsä, koska sillä pätevyydellä ei paista edes nakkia

  • Nationalisti

    Vastaa

    Ihan oikein, että saa korvauksia, nämä valtamedian ”toimittajat” pitäisi ihan itse laittaa maksamaan jokainen sentti ja sen jälkeen antaa monoa työtehtävistä.

    Karlström on poliittisilta näkemyksiltään oikeassa, nähtiinhän se tässä ”koronapandemian” aikanakin ketkä showta pyörittivät ja käärivät hyvät voitot taskuihinsa, pieni ja juureton kansainvälinen klikki, joka korruptoi poliitikot ja niin sanotut asiantuntijat.

    • Metsäkulman Murre

      Vastaa

      ”nämä valtamedian ”toimittajat” pitäisi ihan itse laittaa maksamaan jokainen sentti ja sen jälkeen antaa monoa työtehtävistä.”

      Hyvä huomio. Toimittajien olisi pitänyt tietää rikkovansa lakeja ja siksi heille kuuluisivat myös rangaistukset.

  • nimellinen

    Vastaa

    Salakuvaus, perhe-ja yksityisyyden loukkaus; 9000€. Kenen mielestä halpa hinta että kaikki näytetään telkkarissa?

  • Bonnier-kieli

    Vastaa

    Kukahan tuon otsikon on oikein suunnitellut? Se on suoraan kuin jostain Iltalehdestä!! Se ei kerro mitään ja siitä on suomenkielen kielioppi kaukana. Jos (ja kun) jatkossa koitetaan nostattaa suomenkieltä ja olla isänmaallisia, niin toivoisin että se näkyisi edes kirjoitusasussa. 

    En väitä että oma kielioppini olisi aina oikein. Mutta koko ajan pyrin parempaan ulosantiin.

  • TT

    Vastaa

    Kas, Ruotsissa saa vielä oikeutta, jos mielipide poikkeaa valtavirrasta. Suomessa tämä ei tule kuuloonkaan, vaan Polpo ja oikeuslaitos vainoavat väärinajattelijoita. Suomi mielellään apinoi Ruotsia sekä hyvässä että pahassa, mutta koronahulluudessa Suomi päätti mennä Ruotsin edelle. Ruotsi olikin kansainvälinen poikkeus, kun ei sulkenut paikkoja ollenkaan. Onneksi Suomikaan ei lähtenyt ihan pahimpien koronasulkijoiden, maskittajien ja pakkorokottajien kelkkaan. Mutta pelottavan ohutta on maalaisjärkisyys ja kriittinen terve ajattelu meillä.

  • Naps

    Vastaa

    Myös Suomen YLE kopioi jostakin käsittämättömästä syystä SVT:n linjan ja jatkoi Lindan mustamaalaamista. Näin hakataan tavallista kansalaista verovaroin rahoitetulla valtiomedialla. YLE:llä löytyy useita artikkeleita Lindasta, tässä yksi. Mutta maksaako YLE mitään korvauksia, sillä YLE:llä on tapana laittaa verikoiransa puolustamaan YLE:ä oikeuteen kustannuksista välittämättä, verorahoin tietenkin.

    https://yle.fi/a/3–11702639

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi