Algerialainen tappoi ranskalaismiehen haulikolla ”ilkeän katseen” takia

Rotumuukalaisten tiedetään syyllistyvän henkirikoksiin mitättömistä syistä.

Rikos

Arabin uhriksi joutunut Théo Perrelle.

Vasta 18-vuotiaan ranskalaisen Théo Perrellen haulikolla vuonna 2019 murhannut algerialainen Sid Ahmed Hattabi tuomittiin hiljattain 20 vuoden vankeuteen.

Perelle menetti henkensä yöllä toukokuussa 2019 Caenin kaupungissa, kun Hattabi ja kolme muuta arabia olivat lähestyneet ranskalaista johtuen ”Ilkeästä katseesta,” jonka Perelle oli kuulema kohdistanut Hattabiin. Silminnäkijän mukaan Perelle oli kysynyt haulikolla aseistautuneelta Hattabilta: ”Haluat tappaa minut katseen takia?” Tämän jälkeen Hattabi oli vetänyt aseen liipaisimesta.

Hattabi oli murhan jälkeen paennut Algeriaan, mutta maan viranomaiset olivat karkottaneet hänet takaisin Ranskaan.

Kaksi muuta syytettyä oli tuomittu kolmeksi vuodeksi vankilaan osallisuudestaan, kun taas yksi teon aikaan alaikäinen vapautettiin syytteistä. Arabit olivat myös oikeudessa kaikki väittäneet toisiaan ampujiksi mutta todistajat olivat kaikki nimenneet Hattabin tekijäksi.

Lähde: Remix

Monikulttuurinen rikollisuus Monikulttuurinen väkivalta Rikos Rotu Ulkomaat Uutiset Väestönvaihto Valkoisiin kohdistuva rasismi Valkoisiin kohdistuva väkivalta

Keskustelu

7 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • otto suni

    Vastaa

    Macron on ensisijaisesti vastuussa jokaisesta arabien tekemästä murhasta ja raiskauksesta kuten myös Suomessa Sauli Niinistö ja Sanna Marin.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Surullista, kun valkoiset katsovat tätä rotumuukalaisten sikailua ja vieläpä hyväksyvät tällaisen toiminnan kannattamalla samanlaisen politiikan jatkumista.

  • Sanna Mirella

    Vastaa

    Aika ihme että tuo hattabi saanut tuosta tuomion ja vielä 20-vuotta. Suomessa olisi saanut neljä vuotta avovankilassa, jos olisi tappanut suomalaisen. Lieventäviä asioita olisi ollut tapetun väärä väri, hänen paha katseensa sekä kuuluminen kantasuomalaisiin. Heitä saa tappaa polpon ja oikeuslaitoksen mielestä.

    • ellasanteri

      Vastaa

      Olisi toki saanut tukkualennusta jos olisi tappanut useammankin tai sitten ensikertalaisena puolivuotta ehdollista.

  • juha II

    Vastaa

    Siis vain kuolema vapautti ranskalaismiehen syytteiltä ja tuomiolta sisältäen tuntuvat rahalliset korvaukset ”vihaisen rasistisen katseen” takia. Luonnollisesti vielä valtamedian ja presidentti Emmananuel Macronin yön mustat paheksunnat ja yltäen aina miehen omaisten saamaan paskamyrskyyn. Ja kuin ”sokerina pohjalla” vasta varsínainen vankeustuomio arvioiden 5‑vuotta vankeutta!

  • Ilmari

    Vastaa

    Suomessa olisi saanut 10–12 vuotta taposta

    • Nimetön

      Vastaa

      Ja istunut ensikertalaisena siitä puolet… Toivottavasti istuu ranskassa päivästä päivään.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi