Helsingin Sanomien ylistämä HJK:n brasilialaispelaaja tuomittiin pedofiliasta

Pedofiili oli kuulusteluissa kärsinyt totaalisesta muistinmenetyksestä, vaikka poliisin kysymykset olivat olleet yksityiskohtaisia.

Rikos

Helsingin Sanomien ylistämä brasilialainen jalkapallopelaaja Jair Tavares Silva tuomittiin 12-vuotiaan lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Silva on ollut tekoaikaan vuonna 2016 itse 21-vuotias.

Hän kutsui 12-vuotiaan lapsen pelaamaan jalkapalloa kanssaan. Lapsi tuli kuitenkin paikalle kahden kaverinsa kanssa, mistä Silva ei ollut pitänyt. Hän vei lapsen hieman pidemmälle näkösuojaan ja suuteli tätä. Samalla pedofiili oli koittanut laskea lapsen housuja.

Hän myönsi suudelleensa 12-vuotiaan kanssa, mutta väitti tämän tapahtuneen lapsen omasta aloitteesta. Hän ei ollut kuitenkaan kieltäytynyt suutelemisesta. Tilanne päättyi, kun uhrin kaverit tulivat huhuilemaan kaveriaan.

Artikkeli jatkuu kuvakaappauksen jälkeen

Hän on tapahtuman jälkeen pelannut Suomessa Veikkausliigassa AC Oulussa, Ilveksessä sekä viimeisimpänä HJK:ssa. Vuonna 2021 Helsingin Sanomat teki ylistävän jutun Silvasta, vaikka tällä oli siihen aikaan jo rikosepäily niskassaan. Eli jälleen yksi valtamedian ylistämä kulttuurinrikastaja on paljastunut seksuaalirikolliseksi.

Lähde: Iltalehti

Helsingin Sanomat HJK Jalkapallo Kotimaa Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö Maahanmuutto Monikulttuurinen rikollisuus Pedofilia Rappiokulttuuri Rikos Rotu Uutiset Väestönvaihto

Keskustelu

8 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Salomon

    Vastaa

    Ja lisää lennätetään päivittäin tänne, milloin minkäkin statuksen perusteella.

  • Eikka

    Vastaa

    Hesari voisi muuttaa nimensä Pedariksi, se vastaisi paremmin todellisuutta.

  • Lord Mystery

    Vastaa

    Näin ne toteemit kaatuvat. Ei ole ensimmäinen kerta, kun hehkutettu ”hyvä matu” paljastuu konnaksi.

  • Herrenvolk

    Vastaa

    Mulkku juuresta poikki ja mutiaisen omaan perseeseen.

    • Julli

      Vastaa

      Suosittelen aikuisiänaborttia.

  • juha II

    Vastaa

    Näitä roska tason ”ronaljdinoja” vedetään Suomeen ”kesätöihin” väriä antamaan kentille ja sylkemään suomalaispelaajia naamaan – joka onkin sitä ”väriä”. Ja kun jollain Herran myötäisellä sellainen pallon maaliin niin suomalaiskatsomo lääpällään lanteen ketkutuksesta, joka on sitä sambaa eikä syräntä raastavaa kotimaista tangoa.
    Sitten tulipa nämä ulkomaalaisvahvistukset Afrikasta tai Etelä-Amerikasta (mustat) ainoaksi tilastomerkinnäksi jäävät kaiketi tai ei alttiit suomalaiset tyttölapset vain syystä, ettäb hiki näyttää ”mustalla pohjalla” niin paljon ”paremmalta”. Edes puolittain viattomien alaikäisten seksuaalinen hyväksikäyttöä ei pidä mitenkään hyväksyä normi-kansalaisen näkökulmasta, mutta NWO aatteesta ja kulttuurimarxistisesta hapatuksesta ilonsa repivät tahot eivät ole omanneet sellaista rensseliä piiiiiiitttkääään aikaan! Niin se henkinen rappio ja mätä tekee tehtävänsä!

  • GLGL

    Vastaa

    Matulogiikkaa: Ensin treenataan vuosikymmeniä, jotta pärjäisi kansallisella tasolla futiksessa ja sitten annetaan oman mulkun tuohota koko elämäntyö muutamassa minuutissa.

  • Zatan Ihrahimovitsi

    Vastaa

    Näitä matupopulaation potkupallonpotkijoiden pedarijuttujakin on jatkuvasti. Potkupallohörhöt vain haluaa näitä lisää tänne.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

    Lue seuraavaksi