Turvapaikanhakijoiden tappelusta pahoinpitelytuomiot

Tapahtumat saivat alkunsa Meltolan vastaanottokeskuksessa 2018. Molemmat osapuolet kiistivät tekonsa ja heidän kertomuksensa olivat täysin ristiriitaisia. He myös muuttivat kertomuksiaan oikeudenkäynnissä.

Rikos

gavel, auction, hammer

1991 syntynyt turvapaikanhakijanainen A tuomittiin pahoinpitelystä 60 päiväsakkoon, joka tekee hänen tuloillaan 360 euroa. Hänet velvoitetaan korvaamaan B:lle pahoinpitelystä aiheutuneesta haitasta 1000 euroa korkoineen. B:n lapselle hän joutuu korvaamaan 400 euroa korkoineen. Lapsen määrätylle avustajalle maksetaan valtion varoista 988,90 euroa, josta A korvaa 494,45 euroa.

1993 syntynyt turvapaikanhakijanainen B tuomittiin pahoinpitelyn yrityksestä 15 päiväsakkoon, joka tekee hänen tuloillaan 90,00 euroa. B:n asianajajalle maksetaan, siltä osin kuin B on ollut vastaajana asiassa, valtion varoista yhteensä 1023,00 euroa, mikä määrä jää valtion vahingoksi. Siltä osin kuin B on ollut asianomistaja asiassa, asianajajalle maksetaan valtion varoista yhteensä 1338,58 euroa, mikä määrä jää valtion vahingoksi.

Tuomio ei ole lainvoimainen

Tappelu johtui siivousvuoroista

Syytteen mukaan A heitti vesisangosta vettä B:n päälle ja repi häntä hiuksista. Tekoajalla alle 2‑vuotias lapsi oli B:n sylissä. A:n repiessä B:n hiuksia B on kaatunut lattialle siten, että lapsi on jäänyt hänen allensa. A on edelleen jatkanut pahoinpitelyä repimällä ja raahaamalla B:a hiuksista pitkin lattiaa. B on välillä päässyt ylös ja kaatunut A:n menettelyn seurauksena uudestaan muutamia kertoja. Menettelyllään A aiheutti B:lle kivun lisäksi mustelmia eri puolille kehoa ja irrotti tältä paljon hiuksia. Lapselle A on menettelyllään aiheuttanut punoitusta kasvoihin ja selkään sekä pelkoreaktion, joka on ilmennyt yöllisinä heräämisinä ja itkuna. B:n kertomuksen mukaan jossakin vaiheessa hänen huivinsa oli kietoutunut hänen kaulansa ympärille niin, että hänelle oli syntynyt vaikeuksia hengittää. Vastaaja oli myös raahannut häntä lattiaa pitkin hiuksista kiinni pitäen. Lattia oli siihen kaatuneen pesuveden johdosta tullut erittäin liukkaaksi. Vastaaja oli myöskin potkinut ja lyönyt häntä niin, että hän oli saanut mustelmia jalkoihin ja käsiin.

A:n kertomuksen mukaan B jätti usein hoitamatta siivousvuorojaan. Sitä vastoin hän usein tuli keittiöön sotkemaan, kun oli ollut muiden siivousvuoro. Syytteessä tarkoitetussa tilanteessa oli ollut A:n vuoro siivota keittiö. B oli tullut keittiöön mutta hän ei ollut laittanut ruokaa. A oli ajatellut tämän vain halunneen vaikeuttaa siivoamista. Kun A siivosi keittiötä, alkoi B huutamaan hänelle, että hän olisi kaatanut pesuvettä tämän jaloille.

B:n kertomuksen mukaan hän oli ollut tapahtumahetkellä vastaanottokeskuksen yhteisessä keittiössä tekemässä ruokaa lapsilleen. Hänellä oli ollut vauvaikäinen lapsi sylissään, kun hänen takanaan oli seisonut A yhdessä toisen naisen kanssa ja he olivat alkaneet haukkumaan B:a ja heittäneet siivoussangosta vettä B:a päin.

B oli yrittänyt heittää juomakupin kostoksi A:a päin. Kuppi ei osunut, joten teki jäi yritykseksi. B väitti, ettei hän ollut ollut heittänyt kuppia kohti A:a, vaan se oli tapahtumien yhteydessä irronnut hänen otteestaan. Poliisin kuulusteluissa hän kylläkin sanoi, että hän oli ottanut kupin ja yrittänyt sillä osua naiseen.

Lopulta ulkopuolisia henkilöitä oli tullut väliin. Poliisi oli myös kutsuttu paikalle.

Lähde: Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus (R 213773)

Kotimaa Maahanmuutto Monikulttuurinen rikollisuus Monikulttuurinen väkivalta Rikos Rotu Turvapaikanhakija Väestönvaihto

Keskustelu

2 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Lord Mystery

    Vastaa

    Jos tämä on sattunut jo 2018, miksi nämä ovat yhä Suomessa?

  • juha II

    Vastaa

    Meillä suomalaisilla on totisesti paljon vielä oppimista.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi

    gavel, auction, hammer