Ulkomaalaistaustainen mies vankeuteen törkeästä lapsenraiskauksesta

Helsingin käräjäoikeus on tuominnut 26-vuotiaan Qaisullah Wahidin viideksi vuodeksi kahdeksaksi kuukaudeksi vankeuteen törkeästä lapsenraiskauksesta ja alkoholirikkomuksesta.

Rikos

Wahidi on ostanut 15-vuotiaalle uhrille ja tämän ystävälle alkoholia jota on menty nauttimaan Wahidin asuntoon. Wahidi on riisunut vahvasti päihtyneen tytön farkut ja yrittänyt riisua myös pikkuhousuja. Wahidi on levittänyt sohvan, riisunut itsensä alasti ja painanut tytön pään väkisin haaroväliinsä ja työntänyt sukupuolielimensä tämän suuhun. Lisäksi hän on toistanut tekoaan istumalla hajareisin tytön kasvojen päälle ja työntänyt paljaan peniksensä tämän suuhun. Wahidi on ollut tällä tavalla sukupuoliyhteydessä tyttöön kaksi tai kolme kertaa.

Wahidi määrättiin suorittamaan valtiolle rikosuhrimaksun 80 euroa sekä todistelukustannukset 40 euroa. Lisäksi hänet velvoitettiin korvaamaan uhrille aiheuttamastaan kärsimyksestä 6000 euroa korkoineen.

Valtion varoista maksetaan molempien avustajien kulut, yhteensä noin 4700 euroa.

Wahidi passitettiin Vantaan vankilaan.

Tuomio ei ole lainvoimainen.

Lähteet: Helsingin käräjäoikeus, Kansalainen

Alkoholi Kotimaa Maahanmuutto Monikulttuurinen rikollisuus Monikulttuurinen väkivalta Rappiokulttuuri Rikos Rotu Törkeä lapsenraiskaus Uutiset Väestönvaihto

Keskustelu

6 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • TT

    Vastaa

    Näistä ei rikosromaaneja kirjoiteta. Rikolliset hommatkin voisi hoitaa tyylillä. Uusmarxisteille tällainen yhteiskuntaa hajottava paska-aines on tietysti unelmien täyttymys. Näitä murjaaneja ei saisi kuulemma arvostellakaan. Ovat niin marxisteille rakkaita. Vain suomalaiset itse Suomessa ovat syypäitä kaikkeen pahaan. Rasistinen rakenne laittoi raiskaamaan.

  • Jupi

    Vastaa

    Vaikka istuukin vain puolet, niin voi olla aika värikästä aikaa, muutama tuttu lusii vantaalla ja olen varma että ottavat wahidin avosylin vastaan.

    • Jörgen Hainz

      Vastaa

      Toivottavasti paijaavat oikein kunnolla!

      • Kettenhund-Feldjäger

        Vastaa

        Koska maturaiskaaja on niitattu linnassa? En ole kuullut yhdestäkään tapauksesta. Liivijengithän toimivat yhteistyössä ulkomaalaisten rikollisten kanssa, esim. huumekaupassa, ehkä ternojenkin kanssa. Ei kannata turhia odottaa.

  • Herrenvolk

    Vastaa

    Kyrpä juuresta poikki ja ihmissaastan omaan perseeseen. Kolmannen valtakunnan saksassa tällaisille saastoille olisi paikka löytynyt.

  • Nimetön

    Vastaa
  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi