Oulu: Somali vankilaan raiskauksesta – vetosi oikeudessa homoseksuaalisuuteen

Zikri Adel Saleh Guli tuomittiin kahdeksi vuodeksi ja kolmeksi kuukaudeksi vankeuteen raiskauksesta. Asianomistaja ja vastaaja olivat tutustuneet Instagramissa vähän aikaisemmin.

Rikos

Rasisminvastaisen viikon loppuhuipennukseksi Oulun käräjäoikeus tuomitsi Zikri Adel Saleh Gulin kahdeksi vuodeksi ja kolmeksi kuukaudeksi vankilaan. Syyttäjän mukaan Zikri Guli oli 5.3.2019 Oulussa pakottanut asianomistajan sukupuoliyhteyteen käyttämällä asianomistajaan kohdistuvaa väkivaltaa sekä käyttämällä hyväkseen sitä, että asianomistaja on ollut pelkotilan takia kykenemätön puolustamaan itseään tai ilmaisemaan tahtoaan.

Guli on ollut asianomistajan kanssa kahdestaan tämän asunnolla. Guli on asianomistajan tahdon vastaisesti vetänyt tämän voimakkaasti ranteista kiinnipitäen makuuhuoneeseen ja tönäissyt asianomistajan sängylle selälleen. Sängyllä Guli on pidellyt asianomistajaa kaulasta kiinni ja estänyt asianomistajan avunhuudot pitämällä kättä tämän suun edellä. Guli on saanut revittyä asianomistajan vaatteet pois asianomistajan voimakkaista vastusteluista huolimatta.

Guli on välillä pitänyt uudelleen asianomistajan kaulasta kiinni. Guli on tällä väkivallalla murtanut asianomistajan vastarinnan ja Gulin menettelyn seurauksena asianomistaja on ollut sellaisessa pelkotilassa, että hän on ollut kykenemätön puolustamaan itseään ja ilmaisemaan tahtoaan eli sukupuoliyhteydestä kieltäytymistä.

Guli on siten edellä kuvatulla väkivallalla pakottaen ja asianomistajan pelkotilaa hyväkseen käyttäen ollut ja yrittänyt olla asianomistajan kanssa sukupuoliyhteydessä seuraavin tavoin:
– Guli on yrittänyt työntää siittimensä asianomistajan emättimeen, mutta ei ole erektion puutteellisuuden vuoksi siinä onnistunut,
– Guli on työntänyt kaksi sormea asianomistajan emättimeen ja samalla tyydyttänyt itseään.

Gulin versio ja näyttö

Vastaaja kiisti syytteen kokonaisuudessaan. Hän on myöntänyt ainoastaan, että on tavannut asianomistajan kyseisenä päivänä. Vastaaja on vedonnut siihen, että on seksuaaliselta suuntautumiseltaan homoseksuaali. Oikeus on katsonut, ettei vastaajan ilmoittama seksuaalinen suuntautuminen ole esteenä sille, etteikö voisi syyllistyä nyt kysymyksessä olevaan tekoon. Näyttönä ovat asianomistajan ja todistajien kertomukset sekä lääkärinlausunto ja KRP:n laboratoriolausunto.

Korvaukset

Valtion varoista maksetaan vastaajan avustajalle yhteensä 3000, 80 euroa, mikä määrä jää valtion vahingoksi.
Valtion varoista maksetaan asianomistajan avustajalle yhteensä 1670,90 euroa, mikä määrä vastaaja Guli velvoitetaan korvaamaan takaisin valtiolle.
Guli velvoitetaan korvaamaan asianomistajalle henkisestä kärsimyksestä 2000 euroa viivästyskorkoineen rikoksen tekopäivästä 5.3.2019 lukien sekä korvaamaan asianomistajan asiainhoitokulut 100 euroa viivästyskorkoineen kuukausi käräjäoikeuden tuomiosta lukien.

Lähteet: Oulun käräjäoikeus (R 21111), Kansalainen

Homoseksuaalisuus Instagram Kotimaa Monikulttuurinen rikollisuus Monikulttuurinen väkivalta Raiskaus Rasisminvastainen viikko Rikos Rotu Somalit Uutiset Väestönvaihto

Keskustelu

6 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Hyvä että tuli puheeks

    Vastaa

    No mutta sehän on hyvä juttu. Gulin saa homona varmasti niin paljon k***ia että päättää tuomionsa todella kaikkensa antaneena.

    • Kukanussiineekeriä

      Vastaa

      Ei suomessa nyt niin pitkiä tuomioita ole, että joku rupeaisi somalia nussimaan perseeseen. Koskemattomana pysyy varmaan koko tuomionsa kuten 99% seksuaalirikollisista vankiloissa oli sitten neekereitä tai supisuomalaisia

  • Nimetön

    Vastaa

    Olisiko saanut turvapaikan juuri selittelemällä tarinoita vainotuksi tulemisesta homona lähtömaassaan?

  • pertti grandell

    Vastaa

    kaikkii nämä guliinit voisi ihan hyvin pistää omaan kotimaahansa..mutta kun meillä on näitä batiikkinoitia jotka hoitavat näiden juttuja…joskus tuntuu että kyllä hela finlandia on rappiolla…

  • Kuulaakalloon

    Vastaa

    Ei neekerillä pelittäny kulli
    Onko valkoisten rasismi viemässä yhden moniosaajien taidoista
    ‑tapa
    ‑raiskaa
    ‑hajota
    Mut kuka vittu on niin saapas että päästää instagramissa tapaamansa neekerin kotiinsa, uhriki ollu kyllä vähän tyhmä vaikken uhria syyllistäkkään. Pitäisköhän jengin pitää nimet ja kuvat tallessa jos joskus tulee tulevaisuudessa käyttöä että ketkä potkitaan maasta ulos ja ketkä pääsevät hiekkamonttuihin

  • Nimetön

    Vastaa

    Miksi joka paikassa lukee somali vaikka tää on kurdi, oikea tekijä pääsee ku koira veräjästä kun annetaa feikki tietoo

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi