Ari Forss vankilaan useista lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista

Vastaaja on tuomittu lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista kahdesti aikaisemminkin: vuosina 2006 ja 2009.

Rikos

Pirkanmaan käräjäoikeus on tuominnut tamperelaisen Ari Jarko Forssin kolmen vuoden ja neljän kuukauden mittaiseen vankeusrangaistukseen useista lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista. Nyt 66-vuotias mies syyllistyi tekoihinsa vuosina 2019–21.

Vakavin teko oli törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö. Uhrina oli poika, jonka kanssa vastaaja oli oraalisessa sukupuoliyhteydessä kaikkiaan 10–15 kertaa liki kahden vuoden aikana.

Rikokset tapahtuivat vastaajan asunnossa. Uhri oli ensimmäisellä kerralla 13-vuotias. Ikäero oli huomattava, sillä vastaaja oli tuohon aikaan jo 63-vuotias.

Vastaaja teki pojalle myös muita seksuaalisia tekoja. Uhri sai korvaukseksi rahaa ja nuuskaa. Lisäksi vastaaja tarjosi pojalle alkoholia.

Antamansa vastikkeen vuoksi vastaaja tuomittiin myös seksuaalipalveluiden ostamisesta nuorelta.

Toista alaikäistä uhriaan vastaaja ei saanut houkuteltua seksiin. Uhri oli 15-vuotias, kun vastaaja syyllistyi lapsen seksuaalisen hyväksikäytön yritykseen. Lisäksi vastaaja syyllistyi toistuvasti seksuaalipalvelujen ostamisen yritykseen samalta nuorelta, kun tämä oli 15–16-vuotias.

Lisäksi vastaaja tuomittiin tupakan myyntirikoksesta. Oikeus totesi miehen välittäneen toistuvasti nuuskaa 13–16-vuotiaille pojille rahaa vastaan tai vastikkeetta.

– Tuomioita ei sinänsä voida käyttää perusteena (vastaajan) rangaistuksen koventamiseen. Aikaisempi syyllistyminen vastaavankaltaisiin rikoksiin kuitenkin osoittaa (vastaajassa) huomattavaa syyllisyyttä nyt syyksi luettujen tekojen kohdalla, millä on merkitystä rangaistusta mitattaessa, oikeus totesi ratkaisussaan.

– (Vastaajan) syyksi luettua törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä voidaan pitää erittäin moitittavana myös rikoslajissaan.

Oikeus katsoi vastaajan rikoksien oikeudenmukaiseksi seuraamukseksi kolmen vuoden ja kymmenen kuukauden vankeustuomion. Koska vastaaja tunnusti tekonsa esitutkinnassa ja oikeudessa, tuomio lyheni puolella vuodella.

Törkeän hyväksikäytön uhri on kärsinyt pitkään jatkuneesta ja vakavasta psyykkisestä oireilusta. Uhrilla on todettu keskivaikea masennus.

Oikeus tuomitsi vastaajan maksamaan uhrilleen 15 000 euroa kärsimyksestä ja 4 000 euroa tilapäisestä haitasta. Lisäksi vastaajan pitää maksaa uhrin liki 3 800 euron oikeudenkäyntikulut.

Toiselle asianomistajalle vastaajan on maksettava 1 500 euron kärsimyskorvaus.

Lähde

Kotimaa Pedofilia Rappiokulttuuri Rikos Uutiset

Keskustelu

5 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Kyynikko

    Vastaa

    Inhottava mies, mutta laittaa toisaalta miettimään minkälaisen pikku-demarin alun yhteiskunta on pikkuhuorasta kasvattamassa? Kuinka moni arvon lukijoista oli valmis homohuoraamaan varhaisteininä röökiä ja taskurahaa vastaan? Jotenkin on vaikea uskoa, että ajat olisi nyt niin toiset, kuin ”silloin kun minä olin nuori”…

    • Masa

      Vastaa

      Sadat tamperelaisnuoret ovat näin toimineet vuosikymmenten saatossa. ”Ai forssi on imeny suakin” röhötellään aikuisiällä baarijakkaralla. Mm. ex-Jääkiekkoilija Pasi Puistola.

    • Sairasta

      Vastaa

      Homohuoraamaan sitä kannattaa ruvetakin pennosten ja röökin takia.Tämän jälkeen sitä ei enää koskaan pysty katsomaan peilistä itseään ilman häpeää.Täytyy olla todella häiriintynyt luonne.

    • Äiti itsekkin

      Vastaa

      Kiitos mielipiteestä Kyynikko 😡 Lohduttaa kovasti poikien tuskaa! Pojat, jotka eivät ole ymmärtäneet Forssin tekoja ja toisaalta Forss osaa myös juottaa uhrinsa humalaan jotta uhrit ovat puolustuskyvyttömiä. Forss on myös vuosikymmenten aikana saanut harjoitusta/kokemusta uhrien manipuloinnista. Plus että hän osaa näköjään valita hieman ”heikompia”, ns erityisnuoria. Helppoa ei näiden uhrien loppuelämä tule olemaan. Ottaen huomioon että minkäänlaista kriisiapua traumaan ei Tayssin nuorisopsykiatria tarjoa! Meillä on ihana ”hyvinvointivaltio” 😡
      Mutta kivaa loppuelämää sulle, täydellisen aivottomalle Kyynikolle 😚

  • Teeperi

    Vastaa

    Vittu kuinka naurettava ”tuomio” jälleen

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi