Maahanmuuttajalle sakkoja kunnianloukkauksesta

Syyte kotirauhan rikkomisesta hylättiin. Vastaaja on nimensä perusteella Lähi-idästä.

Rikos

judge, hammer, judgement

Syytteen mukaan 1968 syntynyt vastaaja oli saapunut riehumaan entisen seurustelukumppaninsa asunnolle ja oli uhannut tuhota hänen elämänsä, mikäli ei ota häntä takaisin. Myöhemmin vastaaja on levittänyt ex-kumppanistaan huhua, jonka mukaan hän myy seksiä, harrastaa suhteita oppilaiden kanssa, ja että hän on usean miehen kanssa samaan aikaan. Lisäksi vastaaja on esittänyt kolmelle henkilölle puhelimestaan alastonkuvia exästään.

Syyte kotirauhan rikkomisesta hylättiin, mutta vastaaja tuomittiin 40 päiväsakkoon kunnianlouksesta, joka tekee hänen tuloillaan 240 euroa. Lisäksi hänet tuomittiin korvaamaan asianomistajalle tuhat euroa korkoineen.

Valtion varoista maksettiin vastaajan avustajalle yhteensä 1629 euroa, sisältäen muun muassa tulkkauskuluja.

Tuomio ei ole lainvoimainen.

Lähde: Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus (R20/426)

Kotimaa Maahanmuutto Monikulttuurinen rikollisuus Rappiokulttuuri Rikos Rotu Uutiset Väestönvaihto

Keskustelu

5 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • pertti grandell

    Vastaa

    jos eivät pysty maksamaan sakkojaan, linnaan ja pakko työhön..ei veronmaksajien piikkiin saa luvattomastimaahantunkeutujat perseillä.

    • Melina

      Vastaa

      Kotimatka olisi paras vaihtoehto rangaistuksena! Ja sillä millä on tänne tullutkin.

  • Esa

    Vastaa

    Suomalais ämmä sai opetuksen!

    Miksihän en tunne minkäänlaista myötätuntoa tuota ämmää kohtaan?

  • Eikka

    Vastaa

    Taas kuritettiin veronmaksajia useammalla tonnilla ja siinä ne seuraamukset sitten olivatkin.

  • Ioisiva matu

    Vastaa

    Every last one to Russisn prison .

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi

    judge, hammer, judgement