Maahanmuuttajalle sakkoja petoksesta

Tuomio annettiin maanantaina.

Rikos

euro, money, inflation

Syytteen mukaan vastaaja sai Kelasta perusteettomia tukia ja korvauksia yhteensä 3617,69 euroa marraskuun 2013 ja heinäkuun 2015 väliseltä ajalta, vaikka tosiasiassa hän on noina ajanjaksoina työskennellyt ja saanut palkkatuloa.

Vastaaja kiisti teon tahallisuuden ja vetosi asiassa kielitaidon puutteeseen. Käräjäoikeus ei uskonut, että vastaaja ei olisi ollut tietoinen ja ymmärtänyt sitä, että hän oli ilmoittanut lomakkeessa vääriä tietoja eli olevansa työtön, vaikka oli todellisuudessa käynyt työssä.

Vastaaja tuomittiin 50 päiväsakkoon, joka tekee hänen tuloillaan tuhat euroa. Asiassa otettiin huomioon lieventävänä seikkana, että vastaaja on maksanut perusteettomat tuet takaisin. Oikeus hylkäsi vastaajan valtioon kohdistaman oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevan vaatimuksen.

Tuomio ei ole lainvoimainen.

Lähde: Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus (R 20275)

Kela Kotimaa Maahanmuutto Monikulttuurinen rikollisuus Petos Rikos Rotu Talous Uutiset

Keskustelu

Ei kommentteja

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

Vastaa

Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

euro, money, inflation