Maahanmuuttajalle ehdollista vankeutta työttömyyskassan petkuttamisesta

1978 syntynyt vastaaja on muuttanut Suomeen vuonna 2008 ja hänen nimensä on yleinen joissain Afrikan maissa. Petoksen tekoaika kattaa lähes kokonaan vuoden 2017.

Rikos

money, banknotes, euro

Vastaajalle on syytteen mukaan maksettu perusteettomasti lähes 15 000 euroa työttömyysetuutta Palvelualojen Työttömyyskassasta. Vastaaja kiisti toimineensa erehdyttämis- tai hyötymistarkoituksessa ja vetosi asiassa puutteelliseen kielitaitoonsa ja siihen, että hän luuli, ettei työnteko pysy piilossa, vaan että tieto olisi liiton automaattisesti saatavilla. Oikeus ei pitänyt selitystä uskottavana.

Vastaaja tuomittiin petoksesta kolmen kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Rangaistuksessa huomioitiin lieventävänä seikkana, että vastaaja on maksanut tuista takaisin kolmasosan.

Lähde: Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus (R 21678)

Afrikkalaiset Ammattiliitot Kotimaa Maahanmuutto Monikulttuurinen rikollisuus Petos Rikos Rotu Talous Työttömyyskassa Uutiset Väestönvaihto

Keskustelu

1 kommentti

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Pekka Peitsonen

    Vastaa

    Ai lieventävä asianhaara kun maksaa takaisin kolmasosan? Täytyy kai ryövätä pankista 3 milliä niin jää vielä miljoona omaan käyttöön pienen tuomion jälkeen.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi

    money, banknotes, euro