Erittäin vaaralliselle pedofiilille 13 vuotta vankilaa Helsingissä

Hänet on tuomittu jo kahdesti aikaisemminkin vankilaan samankaltaisista teoista. Nytkin hän oli ehdonalaisessa tehtaillessaan tekojaan.

Rikos

Erittäin vaaralliseksi pedofiiliksi luokiteltu Tuomo Olavi Välikangas sai 13 vuotta vankilaa Helsingin käräjäoikeudessa. 48-vuotiaan Välikankaan syyksi luettiin liki 60 rikosta.

Nyt rangaistus annettiin ns. pyttytuomiona, eli hän istuu tuomion päivästä päivään. Normaalisti Suomessa istutaan joko yksi kolmasosa (ensikertalainen alle 21-vuotias), puolet (ensikertalainen yli 20-vuotias) tai kaksi kolmasosaa (istunut aikaisemmin vankilassa). Törkeistä väkivaltarikoksista toistuvasti tuomitut voidaan kuitenkin tuomita istumaan päivästä päivään, mikäli heidät todetaan vaarallisiksi.

Lähde: IS

Kotimaa Pedofilia Rappiokulttuuri Rikos Uutiset Vankeus

Keskustelu

6 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Tupauuno

    Vastaa

    Tämä on suvakeille mannaa. Onhan niitä pedofiilejä ja raiskaajia suomalaistenkin joukossa. Tuttu lause, kun joku mamu on sattunut vahingossa tekemään tällaisia rikoksia. Oikea tuomio kuitenkin tälle kriminaalille, mutta tarkoittiko pyttytuomio ennen vanhaan, ettei poispääsylle ollut mitään päivämäärää?

  • Ks

    Vastaa

    Ei pedofia poistu sillä että istuu vankilassa. Nappi otsaan

  • M

    Vastaa

    Tuolle kaverille olisi pitänyt laittaa eliniäksi seurantapanta sen ensimmäisen lapsiraiskauksen jälkeen.
    Ois sitten myös etsinnöissä ja tutkinnoissa tieto että onko aikaisemmin tuomittu pedo ollut samassa paikassa/alueella lapsiuhrin kanssa. Kuukausittainen automatisoitu pannan kuntotsekkaus kaikille pannoitetuille psykopaateille kuten pedofiilit. 

    Sehän tiedetään että kyseessä on geneettinen mielenvikaisuus, siitä ei koskaan parannuta, ne vain manageeraa sitä ja yrittää jos yrittää olla tekemättä samoja uudestaan. Toinen asia on, onko yhteiskunnan ylipäätään järkevää pistää rahaa näihin kun parin euron sinkkipuikko tai pulttikone hoitaisi asian oikeudenmukaisimmin kaikista näkökulmista.

  • Kirjapaino Kursiivin tsuppari

    Vastaa

    Matkaselliin muutaman raamikkaan mopojengiläisen kanssa.

  • Eikka

    Vastaa

    Kaikkien tuomion saaneiden pedofiilien nimet tulisi julkaista, niin ihmiset saisivat samalla tietää millaista taustoista tulevat ihmiset tekoihin syyllistyvät. 

    Pedofiilien määrä on kasvanut räjähdysmäisesti vuoden 2015 jälkeen, josta esimerkkinä toimii Oulun kaupungin tapahtumat, jolloin jopa 10 pedofiiliä istui samaan aikaan putkassa.

  • Pekka Peitsonen

    Vastaa

    Ei ole kuvaa hänestä saatavilla. Armeijassa oli Kaartin autokomppaniassa v.1995 Välikangas-nimienen ylikersantti. Ikä täsmää mutten sano että on välttämättä sama mies.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi