Kolme maahanmuuttajaa tuomittu törkeästä raiskauksesta

Keski-Suomen käräjäoikeus tuomitsi kolme maahanmuuttajaa törkeästä raiskauksesta kahden ja puolen vuoden ehdottomiin vankeusrangaistuksiin.

Rikos

1990-luvulla syntyneet Ali Ahmed Osman Fidik, Abdi Osman Aadam ja Badsha Salaad Malin tuomittiin elokuussa törkeästä raiskauksesta kahden ja puolen vuoden ehdottomiin vankeusrangaistuksiin.

Teko tapahtui huhtikuussa jyväskyläläisessä asunnossa. Käräjäoikeuden mukaan miehet raiskasivat naisen useasti ja välillä niin, että muut tekijät seurasivat tilannetta vierestä. Oikeus kuvasi tekoa nöyryyttäväksi ja halventavaksi. Teko kesti useita tunteja ja uhri oli puolustuskyvytön.

–  Menettelyä on pidettävä myös kokonaisuutena arvostellen törkeänä, koska se on kaikkinensa kestänyt useita tunteja ja jatkunut asianomistajan heikosta voinnista ja kielloista huolimatta ja siitä on aiheutunut asianomistajalle pitkäaikaista kipua, oikeus perusteli.

Kaikki tuomitut ovat valittaneet tuomiostaan.

Lähde

Jyväskylä Keski-Suomen käräjäoikeus Keski-Suomi Kotimaa Maahanmuutto Monikulttuurinen rikollisuus Monikulttuurinen väkivalta Pakolaiset Raiskaus Rappiokulttuuri Rikos Rotu Törkeä raiskaus Uutiset Väestönvaihto Yhteiskunta

Keskustelu

7 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • This is my square

    Vastaa

    Voi vittu mikä tuomio taas! Oliko joku paljousalennus jälleen? Vaikkapa, että kesti useita tunteja sekä 4 kimppa. Ja asianajajat tekee tiliä. Mutta näitä on ollut niin paljon, että taitaa olla suvakkikasvatusta taustalla. Sitä saa mitä tilaa. Vai eikö avainten helistely auttanut?

  • Hajurako

    Vastaa

    Hoh hoijaa… Koskahan ihmiset ymmärtävät että näiden kanssa ei sosialisoida… Näihin täytyy pitää vähintään parin metri välimatka.

  • Oikeudenpalvelija Jkl

    Vastaa

    Raiskaajat kastroitava kirurgisesti mieluiten tylsällä ruosteisella Morapuukolla.

  • Otto Sunell

    Vastaa

    Muistakaa äänestää vihreitä.

  • Jörgen Hainz

    Vastaa

    Ruotsissa mamut ovat sanoneet suoraan että he voivat tehdä mitä haluavat koska Ruotsalaiset ei kosta ja heillä ei ole klaania eli sukua turvanaan joten kostoa ei tarvitse pelätä. Suomalaiset on yhtä nöyriä lampaita. Lupaan tehdä poikkeuksen mikäli perheeseeni kosketaan. Lähden hymyssä suin istumaan elinkautista tietäen että Somali- tai hiekkaneekeri on niin tunnistamaton että se täytyy patoligin toimesta todeta ihmiseksi.

    • Sama juttu.

      Vastaa

      Jep.

  • Teroristi

    Vastaa

    Voi vittu tätä maata nykyään. Verisesti raiskatun Uhrin kunniaa loukataan lisää apinaraiskareitten hyysäystuomiolla, loppuelämänsä pilalla. Noi saatanan ihmispedot on vaaraksi, miksi niitä elätetään, päästetään kohta irti ja ne apinat raiskaa taas vaikka lapsen. Toivottavasti hiipii muutos, joku ”jengi” hoitaa ne vittuun tuonpuoleiseen ennen ku vankeinhoivalaitos ehtii päästää lomille. Ei perkele näin voi jatkua, ja lisää samaa raivotautista massaa rahdataan tänne. Tämän jälkeen on pakko olla Rasisti, jotta saadaan yhteiskunta turvalliseksi. Tän päivän kytät ja oikeusmädätys painukoot vittuun matuinensa.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi