Maahanmuuttajalle ehdollista vankeutta Kelan huijaamisesta

Tuomio ei ole lainvoimainen.

Rikos

euro, money, inflation

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus on tuominnnut 1997 syntyneen Shkar Nawzad Razan kolmen kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen petoksesta.

Tapahtunut petos

Syyttäjän mukaan Shkar Nawzad Raza on hankkiakseen itselleen oikeudetonta taloudellista hyötyä salaamalla työssäkäyntinsä ja ilmoittamalla olevan työtön sekä laiminlyömällä ilmoittaa tuloissaan tapahtuneet muutokset erehdyttänyt Kansaneläkelaitoksen henkilökuntaa maksamaan hänelle perusteettomasti työmarkkinatukea, yleistä asumistukea ja perustoimeentulotukea yhteensä 12 243,41 euroa.

Nawzad Raza on Kansaneläkelaitokselle antamissaan ilmoituksissa tuloistaan ilmoittanut olevansa työtön aikavälillä 1.6.2017 – 30.9.2018, vaikka todellisuudessa hän on edellä mainittuna ajankohtana tehnyt töitä ja saanut tekemästään työstä palkkatuloja, jotka hän on laiminlyönyt ilmoittaa Kansaneläkelaitokselle. Nawzad Razan menettelyn johdosta Kansaneläkelaitos on maksanut hänelle perusteettomasti perustoimeentulotukea ajalta 1.6.2017 – 30.9.2018 yhteensä 5398,27 euroa, yleistä asumistukea ajalta 1.11.2017 – 31.8.2018 yhteensä 3936,00 euroa ja työmarkkinatukea ajalta 23.2.2018 – 1.7.2018 yhteensä 2909,14 euroa, mistä on aiheutunut Kansaneläkelaitokselle yhteensä 12 243,41 euron taloudellinen vahinko.

Kansaneläkelaitos on vaatinut Shkar Nawzad Razan velvoittamista suorittamaan vahingonkorvauksena ajalta 1.6.2017–30.9.2018 perusteettomasti maksetun toimeentulotuen määrä 5.398.27 euroa. Seuraavalla sivulla mainitaan yleisemmin, että Kansaneläkelaitos on vaatinut Shkar Nawzad korvaamaan Kansaneläkelaitokselle tahallisella rikoksellaan aiheuttamansa vahingot.

Shkar Nawdad on 1.9.2021 käräjäoikeudelle kirjallisesti tunnustanut menetelleensä syytteessä kuvatulla tavalla.

Rangaistus

Shkar Nawzadia ei ole aikaisemmin tuomittu rikoksesta, joten vankeus voidaan tuomita ehdollisena. Käräjäoikeus päätyi kolmen kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Shkar Nawzad määrätään suorittamaan valtiolle rikosuhrimaksu 80,00 euroa.

Shkar Nawzad velvoitetaan korvaamaan Kansaneläkelaitokselle vahingonkorvauksena 5.398.27 euroa.

Lähde: Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus R 212343

Hyvinvointi Käräjäoikeus Kela Kotimaa Maahanmuutto Rappiokulttuuri Rikos Rotu Taloudellinen riisto Talous Tuomio Uutiset Väestönvaihto Yhteiskunta

Keskustelu

5 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Toffo

    Vastaa

    -”Mistä on aiheutunut Kansaneläkelaitokselle yhteensä 12 243,41 euron taloudellinen vahinko”
    -”Velvoitetaan korvaamaan Kansaneläkelaitokselle vahingonkorvauksena 5.398.27 euroa.”
    Tästä nopean laskutoimituksen jälkeen voi huomata moniosaajan jäävän silti n.7000€ voitolle,ehdollinen tuomio tuskin paljon tunnelmaa latistaa..

    • Tomppa

      Vastaa

      Siinä on huomioitu ns. maahanmuuttaja-alennus, joka peritään myöhemmin veronmaksajilta.

  • Aleksi

    Vastaa

    Nyt näin… pitäisiköhän kokeilla???

  • Jupi

    Vastaa

    Kannattavaa toimintaa. Pöllii 12 donaa eikä tarvii kun 5 donaa korvata. Tulee mieleen lehman pankki joka sai 500 miljoonan sakot kun keinoittelulla voitti 3 miljardia

  • Mustafa

    Vastaa

    Tää mies ei vaan oo varastanut kelalta rahaa vaan jopa paskonut muutaman ihmisen luottotiedot ottamalla niitten nimillä pankista lainaa ja nyt tää mies on karannut Iraqiin takasin ja sillä on hakupäällä täällä suomessa.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi

    euro, money, inflation