Poliisi: Helsingissä ollut maahanmuuttajien katujengien välisiä ammuskeluja – sivullisetkin vaarassa

Helsingissä on kuluvan vuoden aikana ollut katujengien välisiä ammuskeluja, joista on myös ollut vaaraa sivullisille, kertoo poliisi. Jengejä on noin 10 ja jengiläisiä 100 henkeä.

Rikos

Jengiläiset ovat noin parikymppisiä miehiä, jotka kauppaavat huumeita ja taistelevat reviireistään. Osalla on jo ennestään rikostuomioita takanaan, ja toisaalta oppia kovan luokan rikolliseen elämäntapaan vasta haetaan. 5–10 vuoden päästä tilanne voi olla jo täysin toisenlainen, kertoo poliisi.

Suurin osa jengiläisistä on ollut poliisin ennaltaehkäisevän toiminnan kohteena aikaisemmin. Siitä huolimatta poliisin ”ratkaisu” jengiongelmaan on lisää ennaltaehkäisevää toimintaa. Poliisi ei esimerkiksi lobbaa maahanmuuttopolitiikan muuttamisen puolesta, mikä olisi todellista ennalta ehkäisevää toimintaa.

Poliisi esti jengitappelun, kaksi vangittiin

Lokakuun alussa poliisi esti kahden jengin välisen yhteenoton etukäteen. Nyt tämän johdosta on vangittuna kaksi maahanmuuttajaa epäiltynä törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta.

Toinen vangituista on sosiaalisessa mediassa huomiota huoraava pikkurikollinen Milan Jaff. Toisen nimi on Mahdi Mohamud Yahye.

Vielä viime vuonna Helsingin poliisista tuttu Jari Taponen kertoi medialle, ettei Suomessa ole katujengejä.

Lähteet: Yle, MTV Uutiset

Hyvinvointi Jari Taponen Kotimaa Maahanmuutto Monikulttuurinen rikollisuus Monikulttuurinen väkivalta Poliisi Poliittiset viholliset Rappiokulttuuri Rikos Rotu Talous Uutiset Väestönvaihto Yhteiskunta

Keskustelu

7 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Late

    Vastaa

    Eiks toi milan jaff ole se liimalettinen kynäniska rättipää, vuohen nussija joka kela/sossupummina lesoilee läpeensä naurettavassa gangstaräppi videossa omistavansa koko helsingin.

    • topkommentoija

      Vastaa

      Xdd tulee omast kotimaast tänne ja sanoo omistavansa helsingin. Ei vittu se oikeesti vois mennä omaan maaha takas

  • Nationalisti

    Vastaa

    Tilanne kehittyy huolestuttavaan suuntaan, vielä huolestuttavampaa on se, että suurimpaa osaa suomalaisista poliitikoista ja viranomaisista asia ei kiinnosta ollenkaan.
    Nämä tapahtumat tulevat vain lisääntymään, siitä voimme kiittää Suomen hallituksen (ja monien edellisten hallitusten) suoranaista typeryyttä, he tekevät mittavaa vahinkoa Suomen kansalle.

    Monet kerrat on jo ollut esillä, että mm. Helsingissä harrastetaan ”koulushoppailua”, eli vanhemmat siirtävät lapsensa paremmille alueille kouluun, nykykehityksellä lähitulevaisuudessa se ei enää tule riittämään, monet perheet joutuvat vakavasti miettimään sitä omaa asuinympäristöään ja maiseman vaihtamista, kun lisääntyvä pakkomonikulttuurisuus muuttaa ne omat turvalliset kotikulmat levottomiksi.

    ” Suurin osa jengiläisistä on ollut poliisin ennaltaehkäisevän toiminnan kohteena aikaisemmin.”
    Tästä jo voi todeta sen, että Taposen ja kumppanien mussutus ”ennaltaehkäisevän toiminnan” tehokkuudesta on virkamiesjargonia ja valehtelua kansalaisille, Taposen kaltaiselle ongelmien kieltäjille pitäisi antaa monoa virastaan!

    Milan Jaffista sen verran, tietääkö kukaan onko hän saanut Suomen kansalaisuuden? Jos ei, niin karkoitus olisi toteutettavissa helposti.

  • TT

    Vastaa

    Massamaahanmuutto kehitysmaista länsimaihin on olennainen osa globalistien agendaa. Tätä toteutetaan terveen järjen vastaisesti ja varoittavista esimerkeistä välittämättä. Luonnonjärjestyksen mukaan jokaisen kansan tai etnisyyden tulisi asuttaa omaa aluettaan. Keinotekoiset ”monikulttuuri’ ”-valtiorakenteet johtavat paheneviin ongelmiin tai jopa katastrofiin. Esimerkkinä vaikkapa Afrikan siirtomaavaltiot ja näistä syntyneet itsenäiset neekerivaltiot, joita riivaavat heimosodat. Nämä epäonnistuneet valtiot toimivat lähtöalustoina muuttoliikkeelle länteen.

  • Jupi

    Vastaa

    Tunnen tapauksia joissa vanhemmat ovat suomenkielisyydestä huolimatta laittaneet lapset ruotsinkieliseen esikouluun ja kouluun. Siellä ei näitä elukoita muuten ole. Ja jo viisivuotiaana karateharrastukseen. Näillä lapsilla on valoisampi tulevaisuus

  • Niinpäx

    Vastaa
  • Vihainen ihminen

    Vastaa

    Tollaiset saastat jotka yrittävät esittää jotai wannabe stadin kingei ja raiskaavat lapsia, tukee heittää alasti kauppatorille, kädet raudoissa, itsenäisyyspäivän paraatien keskelle. Sitten kuvataan ja jaataan internetissä, että koko maailma näkee miten käy jos suomalaisiin lapsiin kosketaan tai kohdellaan kaltoin. Hyi vittu mikä ällöttävä jätkä oikeesti. Tässäkö on kiitos mitä me ollaan hänen perheelle tehty? Annettu turvaa, rahaa ja vitun arvokkaita etuja mistä he vaan näkevät unta omissa kotimaissaan. En ole rasisti, vaan sanoisin saman asian kantasuomalaisesta joka tekee noin.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi