Neljä huumekauppiasta vangittuna törkeästä huumausainerikoksesta – yksi epäilty kiinniotettuna Lähi-idässä

Tapauksen esitutkinnan aikana on ollut kiinni yhteensä 11 henkilöä. Poliisi takavarikoi sadan kilon amfetamiinierästä yhteensä 90 kiloa. Poliisi arvioi takavarikon katukauppa-arvoksi yli neljä miljoonaa euroa. Tapaus siirtyy syyteharkintaan elokuussa.

Rikos

1990-luvulla syntyneitä tamperelaismiehiä epäillään törkeästä huumausainerikoksesta. Poliisin tietojen mukaan kiinniotetuilla ei ole aikaisempaa rikostaustaa, mutta he ovat silti saaneet kansainväliseltä rikosjärjestöltä sata kiloa amfetamiinia velaksi, vaikka heillä ei ole ollut etukäteen tiedossa asiakaskuntaa.

Poliisin mukaan motiiveina on ollut yleinen rikollisen maailman ihannointi sekä rahallisen hyödyn tavoittelu. Esitutkinnan mukaan epäillyt olivat ostajiin yhteydessä Tor-verkossa sijaitsevan kauppapaikan kautta sekä sähköpostilla ja pikaviestisovelluksella. Huumausaineet toimitettiin ostajille maastokätköjen ja postin avulla.

Epäillyillä vaikutti olevan virheellinen käsitys siitä, että pimeässä verkossa tapahtuva huumausainekauppa olisi lainvalvontaviranomaisten ulottumattomissa, rikoskomisario Hans Fagerström sanoo.

Epäillyt kuljettivat erän Tampereelle yhden epäillyn asuntoon ja maastokätköihin. Suurin osa aineista, noin 77 kiloa löydettiin kolmesta Tampereen seudulla olleesta maastokätköstä.

Yksi epäilty odottaa luovutusta Lähi-idässä

Yksi epäillyistä otettiin kiinni EU:n ulkopuolisessa valtiossa Lähi-idässä kansainvälisen etsintäkuulutuksen perusteella. Myös toinen epäilty oli oleskellut ulkomailla, mutta oli viranomaisten onneksi palannut Suomeen itse. Häntä epäillään valtiorajarikoksesta, sillä hän oli palannut maahan jäitä pitkin.

– Pelkäsi tietysti viranomaisia, kun tiesi poliisin olevan perässä, Fagerström kuvailee.

Ulkomaille jäänyt odottaa yhä luovutusta Suomeen.

– On viitteitä, että kaksi epäiltyä lähti, kun maa alkoi polttaa jalkojen alle, Fagerström kertoo.

– Epäillyt ilmeisesti uskoivat, että EU:n ulkopuolelle matkustamalla he olisivat suojassa rikollisen toiminnan seurauksilta, Fagerström sanoo.

Lähteet: MTVuutiset, HS, Ylöjärven uutiset

Amfetamiini Hyvinvointi Kotimaa Lähi-itä Rappiokulttuuri Rikos Rotu Ulkomaat Uutiset Velka

Keskustelu

5 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Helpompi ratkaisu olisi, että ei haettaisi takaisin, vaan annetaan ikuinen porttikielto maahan saapumiselle. Täällä olevia diilereitä pitäisi rangaista kovimman kautta. Diilerit ovat saastaa.

  • Ilmari

    Vastaa

    Kyllä he kovan rangaistuksen saavatkin. Suurempi ongelma heille tulee siitä kun myyjien torpedot tulevat perimään heiltä huumeiden hintaa. Velka säilyy vaikka loppuiän eikä velkasaneerausta tunneta.

  • KYLDD

    Vastaa

    Muutama vuosi istuttavaa ja sitten pitää maksaa puolen miljoonan velat diilereille, joiden ulisottotoimet on hieman aktiivisempia kuin ulosottomiehen. Ei varmaan jatku huumeiden myynti vankilareissun jälkeen esim. pakon edessä.

  • Joku haisee

    Vastaa

    Joku tässä uutisessa haisee, ei kai kukaan huumekauppias niin tyhmä ole, että antaa tuollaisen erän velaksi jollekin ventovieraille? Noin isojen erien eteenpäin myynnissä on yleensä aina mukana myös lahjottuja virkamiehiä. Huvittaa muutenkin Tampereen poliisin toiminta, Tampere tunnetaan steroidikaupunkina, mutta silti ketään isoja steroidikauppiaita harvoin saadaan kiinni.

    • KYLDD

      Vastaa

      On saattanut olla joku tuttu takaaja, että ’wallah, nämä hyviä tyyppejä’, eikä se 100 kiloa varmaan sille alkuperäiselle kauppiaalle niin paljon maksa kun ensin ostetaan tukkuna reippaasti ja sitten jatketaan reippaasti maltolla tai muulla vastaavalla.
      Voila, 50 kiloa halpaa piriä muuttui sadaksi kiloksi vähän kalliimpaa tavaraa.

      No, nyt on pojilla 500k velat niskassa ja nuo varmaan vaaditaan oikeasti maksuun eli huumekauppa jatkuu vankilan jälkeen.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi