Ruotsin poliisimurha: epäilty 17-vuotias somalijengiläinen – ei voi saada elinkautista!

Epäillyn nimi on Sakariye Ali Ahmed.

Rikos

Ruotsia on kuohuttanut viime päivinä Göteborgissa tapahtunut poliisin murha, josta epäillään 17-vuotiasta somalijengiläistä. Vain kaksi vuotta sitten sama jengiläinen syyllistyi murhan yritykseen puukottamalla kilpailevan jengin jäsentä. Hän sai ”rangaistukseksi” teostaan vuoden mittaisen nuorisokotireissun.

Nyt ”rangaistuksensa kärsinyt” somali ei ole vielä edes 18-vuotias (ainakaan virallisten papereiden mukaan) ja hän on epäillysti syyllistynyt poliisin murhaamiseen ampumalla. Kuollut poliisi oli 33-vuotias.

Koska tekijä on alaikäinen, ei hän voi saada elinkautista vankeusrangaistusta, joka Ruotsissa kestää keskimäärin noin 20 vuotta. Sen sijaan hänet tulee tuomita vuosituomiolla, jota hän sitäkään tuskin tulee istumaan kokonaisuudessaan. Toisin sanoen poliisin murhannut jengiläinen vapautuu vankilasta vain joidenkin vuosien päästä, ja katu-uskottavuutta, ”rispektiä”, riittää omien rikollisten kavereiden keskuudessa.

Epäillyn nimi on Sakariye Ali Ahmed.

Kulttuuri Monikulttuurinen rikollisuus Monikulttuurinen väkivalta Murha Murhan yritys Pohjoismaat Poliittiset viholliset Rappiokulttuuri Rikos Rotu Ruotsi Somalia Ulkomaat Uutiset Väestönvaihto Vankeus Yhteiskunta

Keskustelu

5 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • EV

    Vastaa

    Göteborgissa oli jopa moottoripyöräjengiläiset (kuuleman mukaan jopa 500 jengiläistä) käyneet muistamassa murhattua poliisia, Ruotsissa alkaa puhaltamaan hieman uudet tuulet, tuohon monikulttuuriseen dystopiaan on jo eturintama, eli poliisi, herännyt. Nyt jopa moottoripyöräjengit ovat samassa linjassa poliisin kanssa. Olisiko jo aika, että Ruotsissa alkaa vallankumouksellinen liikehdintä saavuttaa oikeaa momenttia? Sisällissotaan varmasti valmistautuu ruotsalaiset ympäri maata, maahantunkeutujat ovat jo aseistautuneita.

    • Nimetön

      Vastaa

      Höpö höpö, Ali lusii hetken kavereiden seurassa ja huume- ym. bisnes jatkuu.
      Alin kavereita tulee jatkuvasti lisää ja mopokerholaiset ovat pian ulkona liiketoimista.
      Ja kyllä, Ali ja kumppanit ovat aseistautuneet kaiken varalle…

    • Matti

      Vastaa

      Hyvinsyöneitä mutta kylläisiä ruotsalaisia ei kiinnosta paskan vertaa jos joku somali jossain ammuskelee..osui sitten keneen tahansa..kunhan pysyvät omilla alueillaan ja palvelevat varakkaita kantaruotsalaisia tekemällä ikävämmät duunit orjapalkalla..pysykööt ghetoissaan.

      Maahanmuuttajat ovat nykyajan juutalaisia..paitsi ettei kyvyt riitä kaupankäyntiin..kusettamisyritykset päättyvät yleensä myötähäpeän tunteisiin kusetettavan taholta..marakatteja ovat ja marakatteina pysyvät.

      Muutos tapahtuu vasta sitten kun omistava luokka huomaa ottavansa siipeen ja pahasti näiden epävalkoisten heimojen ja klaanien toiminnan seurauksena..ei kannata pidättää hengitystä sitä päivää odotellessa.

      • Pena

        Vastaa

        Enää se porukka ei pysy ’omilla alueillaan’, kiusanteko on kivaa!
        ”Tuhottu turvallisuus, kun lähiöjoukot miehittävät Tukholman keskustan
        Kaikki ovat maahanmuuttajataustaisia. Aikaisemmin sama jengi hengaili Hornsbergsin rannassa, toisella alueella Tukholman keskustassa.
        – Siellä asuneet ihmiset häiriintyivät siitä, koska he eivät halua maahanmuuttajia sinne, he eivät halua väkeä sinne, jotka eivät ole etnisiä ruotsalaisia, ja täällä sama juttu, sanoo Ali, joka kutsuu itseään ’kapinalliseksi Ruotsin valtiota vastaan’.
        – Kun ne [poliisi] haluavat vittuilla meille, niin me vittuillaan takaisin.”

        https://samnytt.se/raserad-trygghet-nar-forortsgang-intar-centrala-stockholm/

  • J.K.

    Vastaa

    Jos olisin kusipää, sanoisin: ”Poika rukka on vaeltanut tänne mistä lie ydinsotaa karkuun ja hän on ollut hermostunut kanssalaistensa mukana – koittakaa ymmärtää tätä tulevaisuuden multitalenttia!”. Mutta en ole ja ajatukseni on ynnätty WPWW!

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi