Vallankumous Suomeen? Energiakriisi vaikuttaa oluttuotantoon

On yleinen vitsi, että Matti Meikäläinen hyväksyy kaikki hallituksen päätökset, kunhan kaapissa on olutta. Kohta oluen saanti voi olla kiven alla.

Talous

Käsillä oleva energiakriisi alkaa vaikuttamaan suomalaisiin tavalla, joka tulee menemään monilla yli hilseen. Energiakriisi tulee nimittäin vaikuttamaan oluttuotantoon, mikä tarkoittaa sekä kallistuvaa olutta että saatavuusongelmia.

Euroopassa on ongelmia hiilidioksidin saatavuudessa ja osasyynä on energian korkea hinta, sillä se on saanut monet lannoitetehtaat vähentämään tuotantoaan tai lopettamaan toiminnan väliaikaisesti.

Jo kesäkuussa uutisoitiin kallistuvasta oluesta. Syiksi tuolloin kerrottiin kallistuvat pakkausmateriaalit, viljan saatavuus sekä kohonneet energia- ja kuljetuskustannukset.

Lähde: Iltalehti (1, 2)

Alkoholi Energiakriisi Hyvinvointi Kotimaa Talous Talouspakotteet

Keskustelu

22 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Timppis

    Vastaa

    Oluet voi panna itse ja jos ei volyymit riitä ni eiku ponanzaa keittelemään.👌

  • Julli

    Vastaa

    Ou nou! Selvinpäin oleminen on yhtä tuskaa! Vai onko sittenkään…

    Tämähän tekee hyvää suomalaiselle yhteiskunnalle, kun on pakko raitistua tai siirtyä väkeviin… 😂

    • Tehdäänkehitysmaayhdessä

      Vastaa

      voihan sitä siirtyä pääministerin tavoin jauhojengiin, jos todellisuus ahdistaa.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Niinhän sitä on sanottu, ettei suomalainen ota kantaa yhteiskunnallisiin asioihin julkisesti niin kauaa, kun jääkaapissa on ruokaa ja olutta, asunto pysyy lämpimänä ja tv:stä tulee pelkkiä aivottomia roskaohjelmia.
    Katsotaan kuinka kauan ihmisillä huumori riittää, kun rahat loppuvat, tulee vilu ja nälkäkin alkaa olla.
    Syyllisiä tähänkin keinotekoiseen kriisiin ovat vain ja ainoastaan eurooppalaiset poliitikot, he mahdollistavat tämän kaiken feikkipandemiasta vihreään siirtymään ja lammaskansa määkii kotikatsomoissaan…

    • Tura

      Vastaa

      Poliitkot ovat syntipukkeja. Syyllinen on siellä takana; yläpuolella. Koskemattomissa ja vaaleilla valitsemattomana.

      • Nationalisti

        Vastaa

        Vaaleilla ne poliitikot ovat valittu, jotka näitä päätöksiä tekee, se on kyllä totta, että heitä ohjaillaan ja kovasti.
        Kansa ihan itse tämän kaiken mahdollistaa, sitten he ovat vielä niin hemmetin tyhmiä, etteivät ymmärrä syitä ja seurauksia.

  • Marho Rubio

    Vastaa

    Odottakaas hetki kunhan väkevät viinat kokevat saman kohtalon. Alkon tuotteiden kallistuttua tavallisen pulliaisen ulottumattomiin saattaa saada massat liikkeelle. Suomalainen ei muusta välitä niin paljon. Saattaa valta vaihtua. xD

    • Terve elämä

      Vastaa

      Onneksi elimistö ei tarvitse alkoholia toimiakseen. On siis suuri joukko ihmisiä jotka eivät liikahda minnekkään vaikka etanolijuomia ei saisi mistään.

      Sama juttu tupakan kanssa. 2500e/a menee savuna ilmaan. Minusta tupakkatuotteiden veroja saisi nostaa 2000% kerralla. Sen jälkeen nähtäisiin vieläkö maistuu.

  • TT

    Vastaa

    Vessapaperiakin pitäisi ryhtyä taas hamstraamaan. Ja miljoonaa muuta tuotetta, joiden saatavuuteen energiakriisi vaikuttaa.

    Pahinta lienee, että tämä kaikki voi olla laskelmoitua viherfanatismia. EU ja erityisesti britit ovat halunneet luoda spot-hinnoitellut pörssimäiset energiamarkkinat. Aikaisemmin suosittiin pitkiä ja vakaita energian ja energiaraaka-aineiden toimitussopimuksia. Tämän päälle sitten ajettiin pähkähullut sanktiot eli venäläiset kaasun ja öljyn ja lannoiteraaka-aineiden osto- ja tuontikiellot. Lisäksi saatiin ydinenergian alasajot sekä kuivuutta Euroopassa, ja niinpä tulevaa rajua pulaa ennakoivat spot-markkinat tulivat hulluiksi ja parhaillaan hinnoittelevat firmat konkurssiin, lomautuksiin, tuotantokatkoksiin, hinnannostoihin, massairtisanomisiin, köyhät sossun luukulle ja keskiluokkaisten elintasot alas. Vain isorikkaat nauravat ja leikkivät sotaleikkejään, maapallon pelastamista ja väenvähennystalkoitaan. Ja tietenkin umpityperät vihreät ja vihersossut näiden mukana.

    • Future millionaire

      Vastaa

      Mä meinaan ruveta hamstraamaan liimaa, ja myyn niitä vassareille.

  • Neula ja laakeri

    Vastaa

    Oluen saatavuusongelmat tulevaisuudessa tekevät vain ja ainoastaan pelkkää hyvää tälle rappiokansalle. Kaljakulttuurissa ei ole mitään säilyttämisen arvoista!

  • Jepu

    Vastaa

    Ei Suomeen mitään vallankumousta saada vaikka olut ja viina loppuisi. Sen verran munaton kansa, alistuvat lopulta vain kohtaloonsa…

    • Nimetön

      Vastaa

      Niin, ja onhan muitakin aineita ja piristeitä olemassa, millä saa nuppiaan sekaisin.

      Ei tämä myöskään makeisiin ja rasvaisiin ruokiin vaikuta.

      Eikä tietenkään TV/Netflixin sontaan.

      ”Oluen saatavuusongelmat tulevaisuudessa tekevät vain ja ainoastaan pelkkää hyvää tälle rappiokansalle. Kaljakulttuurissa ei ole mitään säilyttämisen arvoista!”

      Totta, mutten lähtisi ”korvaamaan” sitä jauhoilla tai millään muullakaan epämääräisellä.

  • society

    Vastaa

    En halua mitään olut vallankumousta. Kansallissosialismi kiitos

  • uskon ihmisiin menettänyt

    Vastaa

    Olen ollut jo vuosia vakuuttunut siitä että suomalaisen mielestä kaikki on hyvin niin kauan kun salkkarit näkyvät TV:stä ja olutta saa kaupasta. Mikäli tuo oluen hinta nyt todella nousee kunnolla ja päälle vielä tulee ne parin tunnin sähkön säännöstelykatkot niin on kyllä mukava seurata teoriansa paikkansapitävyyttä ja sitä että jos molemmat näistä nyt todella ovat uhattuina saisiko tämä vihdoin ja viimein tämän kansan liikkeelle, lähtemään sinne arcadianmäelle ja kantamaan kaikki 200 maanpetturia ulos sieltä eduskuntatalosta. Jos ei niin ei kai tässä kohtaa voi enää muuta sanoa kuin että ilmeisesti suomalainen mieluummin kuolee yksin kiltisti lumihankeen kuin puolustaa omia oikeuksiaan ja tätä menoa ensi talvena tähänkin tulee jo mahdollisuus.

    • GLGL

      Vastaa

      Juuri noin!

      Tosin Arkadianmäellä niitä maanpettureita on vain 199, ei 200.

    • Tura

      Vastaa

      Jaa että suomalainen nousee kapinaan ja tulee ammutuksi eduskuntatalon portailla poliisin toimesta? Tokkopa. Ei suomalainen halua henkeään/mainettaan/työpaikkaansa menettää. Monille PVL:n marsseille menemisessäkin jännittää se, että joku voi nähdä naaman.

  • tymä

    Vastaa

    Ei tämä lampola herää ikinä vaikka mitä kävisi.

  • juha II

    Vastaa

    Jos täällä varmoja riehujia veikkaa niin ne ovat kyllä matuja. Siihen on syytä suhtautua täydellä VAKAVUUDELLA. Sillä nuo ”sil,oiset pojat” osaavat olla rumasti silloinkin kun on vielä ruista pellossa. ”Veikkaanpa”, että muoviämpäri kansa jää kirkkaasti toiseksi kun leipä, lämpö ja muu ratto käy vähiin. Niin, että miehiä tullaan tarvitsemaan! Ja ihan OIKEITA!!!

  • Nimetön

    Vastaa

    ”Ei tämä lampola herää ikinä vaikka mitä kävisi.”

    No ei todellakaan herää.

  • nimellinen

    Vastaa

    Hiilidioksidi on elinehto yhteyttämiseen jonka seurauksena muodostuu happea.
    Eli auringon valon, veden ja hiilidioksidin fotosynteesi tuottaa happea, jotenkin näin se menee noin yksinkertaisesti selitettynä.
    Cityvihreillä ei ole vittujakaan käsitystä mitä luonnossa tapahtuu.
    Niin, tosiaan käymisprosessissa muodostuu myös hiilidioksidia, hiilidioksidissa ei ole tietääkseni pääkallomerkintää.

  • nimellinen

    Vastaa

    En tiedä saako täällä jakaa linkkejä ns. roskamediaan mutta nyt tekemällä tehtyyn globalistien energiakriisiin liittyen on ihan mielenkiintoinen uutinen iltalehdessä ollut:
    https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/40c4262c-2572–45a7-9c49-dff512f40e7d

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi