Yleisradio: Raju hintojen nousu nieltävä tyytyväisenä – on ”demokratian hinta”

Janne Riiheläisen mukaan suomalaisten on talvisodan hengessä maksettava lännen ja idän sionististen suurvaltojen konfliktin lasku, olipa hinta mikä hyvänsä.

Talous

päivitetty

Janne Riiheläinen.

Yleisradion mukaan suomalaisten täytyy hyväksyä tyytyväisinä tuleva talouskriisi, jonka ytimessä ovat rajua vauhtia kohoavat hinnat. Kuten olemme aiemmin uutisoineet, hallitus on jo nostanut kätensä pystyyn, syyttänyt talouskriisistä yksinomaa Vladimir Putinia ja ehdottanut ratkaisuksi maahanmuuton lisäämistä.

Yleisradion artikkelin kirjoitti Janne Riiheläinen, joka puhuu nyt kuluttamisen minimoinnin puolesta. Ironista kyllä, Riiheläisen ulkonäkö kertoo kivuliaan selkeää kieltä siitä, että kolumnisti itse ei ole elämänsä aikana kohtuullisen kulutuksen aakkosia oppinut.

Ylen teksti on täynnä puhkikuluneita vertauskuvia ja kummallista isänmaallisuuden kaapuun naamioitua globalistista paatosta. ”Meidän suomalaisten omakuvassa olemmekin parhaimmillamme vaikeuksien keskellä: olemme päättäväisiä, sitkeitä ja yhdessä voitamme vaikeudet. Sisu on asia, josta haluamme olla tunnettuja,” Riiheläinen puhkuu.

Suomen talouskriisin jatkuttava, kunnes Venäjällä vallankaappaus

Riiheläisen mukaan suomalaisten on talvisodan hengessä maksettava lännen ja idän sionististen suurvaltojen konfliktin lasku, olipa hinta mikä hyvänsä. Kolumnisti unohtaa mainita tekstissään, että lasku tulee kasvamaan entisestään siksi, että Marinin hallitus kaavailee jälleen uusia koronarajoituksia talveksi, mikä enteilee karuja aikoja yrittäjille. Julkisen sektorin pöhöttämänä elättinä Riiheläinen tosin on tuskin tullut edes ajatelleeksi yrittäjiä.

”Joko Putinin hallinto romahtaa tai sille annetaan periksi. Vaihtoehtojen välistä löytyvät ratkaisut ovat vain väliaikaisia taukoja kamppailussa,” Riiheläinen uhoaa ja antaa ymmärtää, että suomalaisten tulee jatkaa sodan laskun maksamista, kunnes Putin on syösty vallasta ja Venäjälle on nimitetty virallisesti Yhdysvalloille uskollinen hallitus.

Absurdien hajatelmiensa loppuhuipennuksessa Riiheläinen alkaa loitsuta ”entisajan sankarhenkiä nykyiseen kamppailuumme”. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että suomalaisten täytyy Riiheläisen sanoin ”tinkiä aineellisesta hyvinvoinnistaan”, jotta Ukrainan konflikti saavuttaa todelliset tavoitteensa: Suuren nollauksen ja siirtymän digitaaliseen keskuspankkivaluuttaan.

Lähde: Yle

Globalismi Inflaatio Janne Riiheläinen Konkurssi Kotimaa Lama Marinin hallitus Poliittiset viholliset Politiikka Sionismi Sota Suuri nollaus Suurvaltapolitiikka Talous Talouskriisi Talouspakotteet Talousromahdus Ukraina Venäjä Yhteiskunta Yle Yrittäjyys

Keskustelu

44 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • otto suni

    Vastaa

    Rysky on ollut aina sionistien asialla ja kaikki hyökkäykset Venäjää vastaan on johdettu samasta tuutista eli USA:n neokonservatiivien kasaarimafian johtoryhmästä!

    • Schlageter

      Vastaa

      Täsmälleen näin!

    • Susiety

      Vastaa

      Venäjä on ollut aina sodanlietsoja. Siellä niitä juutalaisia ja aggressiivisia mongooleja kuhisee. Ei heitä kiinnosta kuinka monta arjalaista kuolee kunhan pääsevät nuolemaan herrojen kenkiä

  • Tekijämies

    Vastaa

    ”kunnes Putin on syösty vallasta” Kuka tämän tekee? Eiköhän kremlillä ole Putinin tilalle uusi johtaja, jos vaikka hänelle kävisi jotain.

    Monta suuta muuten Riiheläisellä on ruokittavana? Lapsiperheille on tulossa vaikea talvi.

    Jos kulutusta pitää vähentää, niin juna, metro ja raitiovaunuliikenne puolitetaan. Joka toinen kauppakeskus suljetaan Esim. itis ja puhos voitaisiin sulkea heti. Paras tapa kulutuksen vähentämiseen on tietenkin lähettää kuluttajia takaisin omaan maahansa, kuten Irakiin tai Somaliaan.

    • Julli

      Vastaa

      Vihervassareiden logiikan ontuminen on nyt erinomaisesti havaittavissa.

      Pohjoisessa jokaisen, myös säälittävien neekereiden ja muiden kehitysmaalaisten, vaikutus ympäristöön ja energian kulutukseen on suurempi kuin näiden luonnollisissa elinympäristöissä.

      On siis täysin edesvastuutonta tuottaa näitä Suomeen vain siksi, että vihervassarit saavat kokea hyvänolon tunteen auttamisesta. Ympäristö kärsii tällaisesta itsekkäästä hyväntekemisestä.

    • Mikko

      Vastaa

      Lähijunaliikennettä on lisätty esim Tampereella. Tuskin sitä kannattaa vähentää, nopeampi kuin bussi.
      Tampereen Ratikalla varmasti turhia vuoroja.

      Halpakauppaketjuja alkaa olemaan mielestäni liikaa.
      Tilanne esim Lempäälän Realparkissa jossa vierekkäin Tokmanni, Puuilo ja Rusta.
      Lisäksi lähellä Ideaparkissa MiniMani. Puolet liikaa.

  • Nimetön

    Vastaa

    Äänestäkää sinimustia.

  • Spherical Sapphire

    Vastaa

    Tilanne näyttää kiristyvän äärimmilleen ennen vallankaappausta täällä Suomessa; se on vain kolmen lämpimän aterian väliin jäämisen päässä!

    • Nationalisti

      Vastaa

      Suomessa? Täällä ei tapahdu yhtään mitään, suomalainen maksaa vaikka euron/kwh, ehkä joku adressi/aloite tulee vireille ja siinä se.
      Enemmän luotan Keski-Eurooppaan.

    • Tori

      Vastaa

      Ei kai kolmea lämmintä ateriaa saa kuin vankilassa tai jossakin muussa laitoksessa (armeija/sivari/sairaala jne.). Itse syön yhden ja pärjään vähällä muutoinkin. Suomessa ei kukaan nouse yhtään ketään vastaan. Täällä rankaistaan kyllä nousemista suunnittelevaakin rankimman kautta, eikä mitään keinoja mihinkään nousuun edes olisi.

  • TT

    Vastaa

    Ideologisessa kiihkossaan vihervasemmistolainen on valmis uhraamaan terveen järjen ja pragmaattisuuden jopa elintärkeissä asioissa kuten energia- tai ruokahuolto. Suomen kannalta pahinta on että, nk. oikeisto tai eduskunnan ”oppositio” on onnistuttu kiihottamaan niin rajuun russofobiaan, että heistäkin on tullut kiiluvasilmäisiä ideologeja tässä asiassa. Jossain vaiheessa myös siellä kokoomukselaisen tai persun kukkarolla käydään ja rajusti. Toivottavasti oikeistojärki herää silloin unestaan. Kohta on liian myöhäistä.

    Suomi on tullut toimeen pahempienkin venäläistyrannien kanssa kuin Putin. Mainittakoon vaikkapa eräs Stalin. Jos Putiniin suhtautuu kiihkotta, niin aikakin miehen puheissa on paljon järkeä. Niissä otetaan selvä hajurako moraalisesti turmeltuneseen länteen. Putin ei vaikuta lainkaan innostuneelta mm. Vihreän Siirtymän agendoista tai WEF:in the Great Reset tai YK:n 2030 ohjelmista.

    Putinin hallinnon kaatumisen odottelu on silkkaa ideologista typeryyttä, hölmöläisprojekti vailla vertaa. Sanotaan, että juuri kun eräs hevonen oppi olemaan syömättä, se kuoli. Joku oli kertonut hevoselle vihreää ideologiaa ja tästäpä heppa innostui. Meillä innostuvat poliittiset heppatytöt ja/tai nulikat, joita ei pitäisi päästää valtiolaivan ohjaimien lähellekään.

    • Plääh

      Vastaa

      Suomi ei tullut toimeen, vaan Länsi ja Itä sopivat Suomen jättämisestä laboratorioksi idän ja lännen väliin. Venäjä söisi Suomen heti, jos sille annettaisiin lupa

      • TT

        Vastaa

        Eikös sitten kaikki kansallismielinen tai Suomen itsenäisyyteen tähtäävä toiminta kanata lopettaa turhana, koska suurvallat päättävät joka tapauksessa Suomen asioista? Jos pelko tai jopa ”varma” tieto Venäjän miehityksestä on koko ajan päällimmäinen asia, niin ajaudumme yhä tiiviimmin osaksi EU:ta. ym. lännen rakenteita ja USA:n kulloinenkin hallinto päättää asioistamme juutalaispankkiirien suostumuksella. 

        Itse en ole aitoja epäpoliittisia puolustusliittoja vastaan. Oma käsitykseni varsinkin Neuvostoliiton aikaisesta Natosta on hyvin myönteinen. Se oli aito vapautta puolustava sotilasliitto. Aivan hirveä se ei ole vieläkään. Olen myös USA-myönteinen, jos maa saataisin kansalliskonservatiivien hallintaan. Trump oli yritys tähän suuntaan, mutta maa on parhaillaan ajautumassa viherkommunistien käsiin ja kaaokseen. On vain tulkintaero, onko läntinen viherkommunismi pahempaa kuin venäläinen nostalginen punakommunismi. Ennen koronaa valinta oli vielä helppo eli lännessä on ollut mukavampi elää. Minulle kelpaa mikä tahansa hallinto joka ei väkisin yritä työntää piikkejä minuun tai yritä saada uskomaan, että mies voi synnyttää. Itse asiassa mikä tahansa liian virkaintoinen hallinto saisi painua helvettiin. Myös nk. natsit.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Ryskyn kirjoituksia kun on joskus lukenut, niin aina on iskenyt myötähäpeä ja hetken aikaa on miettinyt, että miten joku voi olla noin idiootti.
    Keinotekoisesti luodaan inflaatio ja talouskriisi muun muassa noin 2 vuotta väkisin ylläpidettyjen koronatoimien ansiosta ja sitten vielä oletetaan, että suomalaiset nielee nämä kaikki naurettavat selitykset hintojen kohoamiseen johtuneidta syistä.
    Olihan HS:n kirjoituksessakin joku uuvatti selittänyt, kuinka ”on epäisänmaallista olla ensi talvena kotonaan paljain jaloin t‑paita päällä”.
    Tsiisus, ihan oikeasti nyt.

    Minä en ole valmis maksamaan senttiäkään ylimääräistä tämän ”demokratian” ylläpitämiseksi.

  • Timotei

    Vastaa

    Partisaanikin näyttää avautuvan venäläismieliseksi? Outoa kansallismielisyyttä…

    • Snif

      Vastaa

      Näin näkyy olevan.
      Pitäisi kyllä karsia ryssän mieliset kirjoittajat pois ja jättää kaikki ryssiin viittaava ihannonti sivuilta pois.

    • Nationalisti

      Vastaa

      Millä logiikalla? Silläkö, ettei osta globalististen vallanpitäjien naurettavia valheita muun muassa hintojen nousuun johtaneista syistä?

      • Köyttä myytävänä

        Vastaa

        Kutsu samantien natseiksi. ”Globalisti” on Venäjän propagandan luoma haukkumasana. Tarkoittaa siellä natsia/fasistia, joita moni kommentoija onkin täällä jo kertonut vihaavansa kuten Putin. Kertoo kommentoijien todellisen viiteryhmän.

        • TT

          Vastaa

          Termin ’globalisti’ on kehitellyt aikoinaan salaliittoteoreetikko Alex Jones. Se on yleisnimitys yhtä maailmanhallintoa ajaville järjestöille tai henkilöille, usein upporikkaille sellaisille kuten George Soros, Jabob Rothschild, edesmennyt David Rockefeller tai Bill Gates. Globalismin ydintä ovat sellaiset globalistiset järjestöt kuten YK (Agenda 212030), Council of Foreign Relations, Trilateraatinen komissio, Atlantic Council, Maailman Talousfoorumi WEF, Keskuspankit FED, Bank of England, Euroopan Keskuspankki, Keskuspankkien keskuspankki BIS, IMF, Maailmanpankki, Maailman terveysjärjestö W. H. O., erilaiset säätiöt, kuten Rockefeller Foundation, Bill and Melinda Gates Foundation, jne…

          Voiko kukaan olla noin pahasti pihalla asioista paitsi trolli? Surkea yritys, trolli.

      • Bella

        Vastaa

        Suomalaisten geneettiset juuret ovat Keski-Euroopasta, tosin mukana on myos itaista vaikutusta. Suomen kieli on suomalais ugrilaisten lantisinta haaraa, jossa on mukana myos balttilaista ja germaanista vaikutusta. 

        Indoiranilaiset ovat laskeutuneet jo toisella vuosituhannella ennen ajanlaskun alkua itaiseen Eurooppaan, esimerkiksi puolaan, myos Intian alueille, nykyisen Turkin alueille, Kaukaasiaan, Kiinaan asti, ja ilmeisesti jatkaneet esimerkiksi Rooman keisarien armeijoiden palveluksessa nykyisen Ranskan ja Brittien alueelle asti.

    • T . T

      Vastaa

      Olen samaa mieltä, että ryssän mielisyys on kaukana kansallismielisyydestä ja kaikki Venäjän puolesta kirjoittelevat saisivat lähteä sinne vaikka heti! Mutta mikä osa jutusta oli venäläismiemisyyttä? Partisaani on hyvinkin Venäläis vastainen toisin kuin huomattavan moni täällä kommenteissa…

    • Plääh

      Vastaa

      Ei ole venäläismielisyyttä, jos toteaa, että sotaa käytetään Suureen nollaukseen ja että se saattaa olla ihan Putinin ja Lännen yhteisprojekti. Juutalaiseliitti ei vihaa kai mitään muuta niin paljon kuin ukrainalaista nationalismia jo historiallisista syistä. Ovat jo 80-luvulla uhonneet, että Ukrainaa vastaan on hampaankolossa vielä Chelmnitskin ajoista kostettavaa ja ukrainalaiset olivat naapureita vuosisatoja.

      Totta kai suomalaisena minäkin unelmoin Venäjän hajottamisesta ja Putinin vallan kaatamisesta. Maksaisin vaikka 4 euroa bensiinistä, jos se todella iskisi Putinin valtaan. Todellisuudessa Putin on edelleen yksi globalisteista ja Venäjä juutalaisdiktatuuri ja siksi Länsi ei sitä tule kaatamaan. Ei ees Putinin valtaa

  • Miksi aina "joku muu"?

    Vastaa

    Jos olette huomanneet niin nämä aina puhuvat kolmansista persoonista. ”Joku maksaa”, ”ketään ei kiinnosta”, ”meidän täytyy”, ”Joko Putinin hallinto romahtaa tai sille annetaan periksi”, ”yhdessä voitamme vaikeudet”. Silkkaa kommunistista paskapuhetta. 

    Miksi aina jonkun toisen pitää tehdä ja osallistua ja uhrata itsensä? Missä on Jannen, Liin ja muiden vasemmistolaisten henkilökohtainen panos. Minä lupaan tehdä prosenttuaalisesti saman verran kuin Jannekin.

    Siihen asti tankkaan Teboileilla ja ostan niiden muitakin öljytuotteita. Vielä kun täälä olisi Venäläinen pankki niin siirtäisin rahani sinne. Olisi sekin paljon parempi kuin lapsikauppaa ja rahanpesua harrastavat ulkomaalaiset pankit Suomen maaperällä.

  • Schlageter

    Vastaa

    Kuva on niinkin edustava, että herää kysymys, onko se varmasti Rysky Riihelän kuva? Nuoruudenkuva?

  • Sanna Mirella

    Vastaa

    Niin etova ukko koko Rysky, että en yhtään olisi harmistunut, jos ryyppääminen aiheuttaisi sille jotain.

  • Nimetön

    Vastaa

    Olla ja elää vapaana

    Asia jokameille suomalsisille on ilmeisesti liiankin itsestäänselvyys.
    Päättäjiä ja päätöksentekokoneidtoa eiymmärretä saati uskalleta edes kyseenalaistaan, ei missään muodossa, puhumattakaan samaa paskaa sylkevistä valtamedioista.

    Joku viisas on joskus asian esttänyt mielestäni erittäin hyvin…

    Kerran sukupolvessa pitää kansan joutua pullustaa omia perinteitään, kulttuuriaan sekä vapauttaa.

    Ja koska näin ei ole Suomessa ollut vuosikymmeniin, lopputulos on nyt jo kaikkien nähtävillä

  • Plääh

    Vastaa

    Sähkön hinta ei Pt-median mukaan ole Putinin sodan syytä:

    https://pt-media.org/2022/08/07/sahkon-hinta-moninkertaistuu-ole-valmis-maksamaan-osakkeenomistajien-voitot/

    ”Loppuvuoden sähkön hinnan nousu ei perustu tippaakaan mihinkään Ukrainan sotaan eikä kylmään talveen vaan ns. futuuri-kauppaan. Futuuri tarkoittaa taas sitä, että sähkön myyjät ja ostajat ovat jo etukäteen sopineet sähkön hinnan mikä se suurin piirtein on tulevaisuudessa.

    Jokaisessa maassa tiedetään sähkön kulutus ja tuotto melko tarkkaan jo etukäteen. Tarkoittaa siis sitä, että millekään modernille maalle ei tule mitään yllätys-sähköpiikkejä. Tiedetään, että esim. iltaa kohden sähkön kulutus kasvaa ja minä kuukausina ja viikkoina sähköä kulutetaan paljon. Kulutus perustuu tarkkoihin arvioihin aikaisempien vuosien sähkön kulutuksen perusteella ja tuotantopuolella tähän voidaan varautua niin ikään melko millin tarkasti.

    Ensi syksyn ja talven tuotetusta sähköstä suurin osa on myyty jo etukäteen. Eli, vaikka sitä sähköä ei ole vielä kulutettu eikä edes tuotettu, niin se on jo myyty.”

    https://pt-media.org/2022/08/08/miksi-sahkon-hinta-nousee-3-tarkeinta-syyta/

  • ValhallaX

    Vastaa

    Kommentit niin kertakaikkiaan nasevia, että ei pysty lisäämään mitään. Mies on surkea eliitin persettä nuoleva maanpetturi. Ihan tavallinen sinänsä nykyään. Kaikkien medioiden miehityksessä näitä on riittämiin. 

    Kaikki kuvittelevat olevansa Viisauden Vuo, Järjen Jättiläinen, vaikka todellisuudessa nämä surkimukset eivät ymmärrä yhtään mitään mistään. Aikamme kuva. Sionismissa surkein nostetaan ja parhaat tallotaan. Sitä kutsutaan juutalaisten ylivallaksi ja sen keskellä ihmisen on nykyään, vielä toistaiseksi, pakko elää. Mutta muutos on jo tulossa, näin on tapahtunut ennenkin ja niin tulee nytkin tapahtumaan. Nämä rotat haistavat sen jo, mutta heillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin nuolla, nuolla ja taas nuolla…

  • Metsäkulman Murre

    Vastaa

    Riihelän on helppo puhua noin. Näyttää huomattavan ylipainoiselta. Ehkä ylimääräistä rasvaa on 30 kiloa. Johtopäätös. Hän voi vähentää syömistään. Jos yhden lisägramman hankkiminen painoon maksaa ostoruoalla euron per gramma, niin Riihelällä on itsessään 30000 euron varallisuus kehossaan.

    Riihelä pystynee kahdessa vuodessa pudottamaan 30 kiloa, eli hänellä on käytettävissään silloin 1250 euroa kuukaudessa toivomiensa kohonneiden hintojen maksamiseen.

  • Tori

    Vastaa

    Putin-hinnat… Joopa joo. Muistatteko 2010-luvulla, kun Yle/IS ja muut sontamediat tuputtivat ”gallupiaan”, jonka mukaan yli 90 % suomalaisista valmiita palkanalennuksiin?

  • TJ

    Vastaa

    Kertoo paljon jo se, että YLE, Hesari ja kumppanit käyttää tätä netissä huutelevaa vainoharhaista pelleä, joka näkee hybridivaikuttamista ja venäjän trolleja joka paikassa, asiantuntijana. Kaikki mitä rysky sanoo on niin ideologian värittämää ja kaukana todellisuudesta kuin vain olla voi. Mitään todisteita sillä ei koskaan ole, niin kuin ei sillä tämän narkkari toimittelijattarellakaan. Maksettu puhuva pää, minkä ainoa tarkoitus tälläkin ulostulollaan on saada lampaat uskomaan, että hallitus on tehnyt voitavansa eikä voi tehdä enempää; on vain parempi hyväksyä että hinnat nousee ja tyytyä vähempään jos siihenkään.

  • JoodeJoode

    Vastaa

    Ei Rysky lihava ole, isoluinen vaan. Sillä on tossa kaksoisleuan sisälläkin luu. Suomi on noiden
    sekopää päättäjien ansiosta nyt paljon Suomettuneempi länteen kuin ikinä ennen oli itään, eli neukkuihin. Ai niin ja Ryskyhän ei ole mikään päättäjä eikä siitä onneksi ikinä sellaista tule mutta
    nykyhallitus on noita vastaavia täynnä.

  • Köyttä myytävänä

    Vastaa

    Voisin jopa kannattaa Sinimustaa liikettä, jos kytköstä Partisaanin kommarimediaan ei olisi. Sama ongelma kuin Vastarintamedian aikoihin. Ei mitään tekemistä todellisen fasismin tai kansallissosialismin kanssa. Sinimustan liikkeen videoiden musiikki ja yleisilme on sama kuin Vastarintaliikkeellä. Miksiköhän? Niinpä. 

    Kommentoijat täällä ovat yhtä rähmällään itään kuin Bäckman. Juutalaisviha näillä sivuilla ei perustu sionismiin. Se perustuu vihaan arjalaisia juutalaisia kohtaan, joita mongolipresidentti Putinkin vihaa. Kyllä, juutalaisissakin löytyy arjalaisia.

    Putin on kova Palestiinan ja Punaisen armeijakunnan tukija. Syyria, Iran, Unkari, Turkki, Kiina ym. ei-arjalaisten hallitsemat apinavaltiot ovat Putinin suosikkeja. Näkyy löytyvän samaa kannattajakuntaa myös täältä. Yksikään aito natsi ei lue Partisaanin propagandaa.

    • T . T

      Vastaa

      Asia on juuri eikä melkein niinkuin sanot! Mutta älä sekoita Partisaanin toimitusta sen ryssän mielisiin kommentoijiin. Olen pitempään jo Partisaania lukenut ja huomannut, että Partisaani (Sinimustat myös) on yhtä venäläis vastainen kuin jokaisen suomalaisen pitääkin olla. Ongelma on nää vähä-älyiset inhottavat oliot täällä kommenteissa, jotka muuten sattumoisin ovat tulkintani mukaan VKK:n kannattajia. VKK:n, joka ei ole sen isänmaallisempi tai älykkäämpi kuin Vasemmistoliitto.

    • TT

      Vastaa

      Nm. ”Köyttä myytävänä” vaikuttaa hajottavalta trollilta. SML kuihtuu olemattomaksi, jos se aikoo palvella vain germaani- ja intomielisten kansallissosialistien tarpeita. Sanotaan tätä suuntausta paremman puutteessa uushitlerismiksi. Maailmankuva tuntuisi näillä olevan vääristynyt, koska ajatellaan, että hitlerismi ratkaisee kaikki ongelmat ja ensimmäisenä on murskattava kaikki natsismin viholliset kuten Venäjä. 

      On olemassa paljon älykkäitä ja ’viileitä’ kansallissosialisteja, joita arvostan, mutta jos kansallissosialistin silmät alkavat kiilua liikaa, niin sitä ei juurikaan enää erota pahimmasta viherkommunistista. Ne ovat valtion ylivaltaa ja totalitarismia ajavia sekopäitä molemmat. Koko ajan yksityisen kansalaisen kimpussa päättömyyksineen.

      On totta, että SML:ssä tai täällä Partisaanin kommenteissa on sekä totaalista kansallissosialismia ajavien että perinteisiä länsimaisia vapauksia arvostavien siipi. Nämä ovat kaukana toisistaan kuin itä ja länsi. Toivottavasti puoluejohto onnistuu ehkäisemään hajottavan riitelyn. Melkein kaikki pienpuolueet ovat tähän mennessä hajonneet.

      • Plääh

        Vastaa

        Ääni uushitlerismille

  • juha II

    Vastaa

    Tässä käy nyt niin kuin entisen kurjen, jolla oli vielä edes jotain toivoa jäljellä. ”Kuoleeko kurki ennen kuin suo sulaa?”
    Riippumatta sittä tykkääkö vaiko ei Venäjästä. On täyttä mielipuolisuutta odottaa Putin kaatumista yhtään mihinkään. Eikä ihan tavallisen Sanna Marinin (WEF) hallituksella kurjistetun suomalaisen pienen ihmisen kannalta ole MITÄÄN väliä onko Putin ja Venäjä rajanaapurina vielä silloin kuin statue quo Rajarauha ja Naapuruussopimus oli vielä voimassa. Maanpetturi presidentti Sauli Niinistö (EU, NATO, Bilderberg, NWO, globalistit, YK, WEF, George Soros, kansanvaihto„etc,etc…) ja rikollinen Sanna Marinin hallitus pelaa omaa tuhoisaa politiikkaa, jolla EI ole MITÄÄN tekemistä suomalaisen ihmisen kanssa. On uusi ”Aurinkokuninkaan Hovi” Versaillisessa, joka leikkii turhanpäiväisiä sokkoleikkeja ja mässäävät hienoja ja kalliita ruokia talouden oll.essa päin kuninkaallista persettä sillä aikaa kun Ranska ja ranskalaiset näkevät nälkää ja tauteja. Globalistit (taviksista vain ne, jotka on aivopesty EU+’valtamedia) haluavat syöstä vallasta ”demokratian” tekosyyn nojalla Putinin, joka EI ole kuten Niinistö, Marin, Trudeau, Macron, Saksan ja Alankomaiden pääministeri (WEF). Japanin ent. pääministerin murha: Trumpin hengenheimolainen ”Japani suurena”, COvid piikki vastainen, ei halunnut lähtökohtaisesti teilata Putinia. George Soros masinoi vaalivilpin, jolla syrjäytettiin Trump, koska vm. EI suostunut kuten EI Putinkaan globalisti murhaajien elitistien NWO hallitukseen. Myös Kiinan presidentti ”tappolistalla” väh samenttivallankumous. Lopuksi Länsi ja muut eivät ymmärrä, että Venäjällä on vielä enemmän julmia , mutta vähäjärkisempiä vallantavoittelijoita kuin hirmuinen Putin. Putinia on kotimaassa arvosteltu vässykäksi, joka on kuhninut 8‑vuotta luottaen Minskin sopimukseen ja käyttämällä neuvottelua ja sovittelua EU:n, NATO;n ja USA:n kanssa. Venäjä tarjosi sopua ja neuvotteluratkaisua ennen sotaa, mutta EU, NATO ja USA sanoivat EI!!! Jos Venäjä häviää valtataistelun olemassaiolostaan itsenäisenä suurvaltana. EU, NATO ja USA listii etnisiä Venäläisiä kunnes heille laskettu määrä 50 miljoonaa jää jäljelle. Venäjä paloitellaan pieniksi valtioiksi, joita globalistit hallitsevat kuten Biden & kumpp. ovat hallinneet Ukrainaa v:sta 2014 asti nukkehallitsijan välityksellä. Kansa köyhää ja nyt sota. Luonnonvarat ja rahakkaat sopimukset Bidenillä, Hunterilla, John Kerryllä. Mukana myös globalisti Republikaanit, jotka demokraattien kanssa vihaavat politiikan ulkopuolelta tullutta Donald Trumpia.

  • Harri Aho

    Vastaa

    ”kunnes Putin on syösty vallasta ja Venäjälle on nimitetty virallisesti Yhdysvalloille uskollinen hallitus.”

    Ei täysjärkisen tekstiä.

  • Rasmus Nalle

    Vastaa

    Demokratian hinta.. Niiku mitä vittua?! Miten se on demokratian hinta että keskuspankit on vuosikymmeniä painaneet rahaa holtittomasti ja nyt paska alkaa valua pitkin seiniä.. Kansalainen, turpa kiinni ja maksa kallis hinta ja käy kylmässä suihkussa jotta voidaan nauraa sitten Putinille. Nauru voi kuulua kyllä idästä tällä kertaa. Se että emme osta kaasua Venäjältä ei vaikuta absoluuttisesti sodan kulkuun mitenkään. 

    Fiksummat ostaa ryssiltä halpaa kaasua js öljyä. Putinin hinnat on siis täydellinen valhe. Ukrainassa vuosia jatkunut Donbassin siviilien tulittaminen NATO:n antamilla aseills tuli nyt keväällä päätökseen ja nyt on takaisin maksun aika. Juuri tulleiden tietojen mukaan lännen arvo yhteisö ei sulata sitä että Amnesty antoi rehellisen lausunnon Ukrainan tapahtumista. Rehellisyys ei tässä ole koskaan ollut itse tarkoitus. Paskaa saa jauhaa kunhan se vain demonisoi ryssää.

    Toivon että Suomainen herää ja lopettaa pajunköyden nielemisen. Eri mieltä oleminen kriminalisoidaan pikavauhtia suomen maassa.

  • Plääh

    Vastaa

    Ämvee-lehdessä on kuulemma seuraavanlainen kolumni:
    ”Turve on tulevaisuuden turva | Kolumni

    Suomella on uusiutuvassa turpeessa lähes yhtä paljon omaisuutta kuin Norjalla uusiutumattomassa öljyssä. Norja on hyödyntänyt omaisuutensa. Sillä on rahastoituna öljystä saatuja varoja yli 1 000 miljardia euroa. Kolumnin on kirjoittanut Tapio Salminen.

    Jokaista norjalaista kohden on rahastossa yli 200 000:n euron omaisuus turvaamassa tulevaisuutta, eli koulutusta, sairaanhoitoa, maanpuolustusta ym. Valtavat rahavarat on sijoitettu lähinnä suurten kansainvälisten yhtiöiden osakkeisiin. Norjan lain mukaan varoja saa käyttää valtion menoihin vuosittain vain sijoitetun pääoman kasvun, eli korkojen verran.

    Suomessa soita on 30 % maan pinta-alasta. Vuonna 2000 oli EU valmis myöntämään turpeen uusiutuvaksi luonnonvaraksi sen vuotuisen kasvun osalta, eli turvetta voisi nostaa uusiutuvana luonnonvarana saman verran kuin se lisääntyy vuosittain. Tähän tarvittiin eduskunnan vahvistus.

    Asiasta vallitsi eduskunnassa kuitenkin erimielisyyttä ja siksi turpeen uusiutumisesta äänestettiin eduskunnan Suuressa valiokunnassa 5.12.2000. Äänet menivät tasan 12–12 ja ratkaisu saatiin arpomalla. Kolikko kellahti niin päin, että turpeesta tuli eduskunnan päätöksellä uusiutumaton luonnonvara. Tämä arpajaispäätös on pohjana sille, että turve ei ole ”salonkikelpoinen” energiamuoto.””

    • Metsäkulman Murre

      Vastaa

      Kiitos vinkistä. Kyseinen kolumni julkaistiin MV-lehdessä 10.8.2022.
      https://mvlehti.net/2022/08/10/turve-on-tulevaisuuden-turva-kolumni/

      Hyvä kirjoitus. Jäin kaipaamaan tietoa kirjoittajasta. Hyvä yksityiskohta oli Suuren valiokunnan 5.12.2000 tapahtuneesta äänestyksestä kertominen.

      Jos Suomi muuttaisi energiaksi turpeen vuotuisen kasvun, niin vaikutus ilmankehän hiilidioksidimäärään olisi nolla.

  • # reijo#

    Vastaa

    vankilassa ei saa kolmea lamminta ateriaa paivassa, taas tota tyhjanpuhetta jolla ei ole mitaan totuusarvoa.
    Jos tunnet kateutta vankilaoloja kohtaan niin saahan sita aina itsensa vankilaan jos haluaa.
    ps. kakku ei tarkoita muuten syotavaa, vaan tuomiota homeboy

  • S.G.

    Vastaa

    Kuka nostaa hintoja? Onko se Putin vai peräti teidän pääministeri? Tapelkaa, Suomalaiset. Kiinnittäkää huomio täysin vääriin kohteisiin, niin minä jatkan touhujani sillä välin. Riehukaa ja rällästäkää, suomalaiset. Olkaa vihaisia, huutakaaa tai olkaa passiivisia — aivan sama minulle. Minä hieron käsiäni ja keksin teille uusia ongelmia. Te ette tule koskaan näkemään metsää puulta, idiootit.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi