Suomalainen vierastaistelija menehtyi Ukrainan taisteluissa

Partisaani toivottaa kuolleen lähiomaisille voimia surun keskellä.

Uutiset

Suomalainen vapaaehtoinen on saanut surmansa Itä-Ukrainan Kreminnan suunnalla, Luhanskin alueella, kertoo Ilta-Sanomat. Mies, joka oli kotoisin Itä-Suomesta ja työskenteli pelastusalalla, kuoli viime viikon lopulla. Ukrainan puolustusvoimat on vahvistanut kuoleman ja ilmoittanut siitä miehen perheelle. Miehen entinen työpaikka on järjestänyt suruliputuksen hänen muistokseen.

Tämä traaginen tapahtuma merkitsee tiettävästi toista suomalaisen vapaaehtoistaistelijan menehtymistä Ukrainan sodassa. Aikaisemmin kesäkuussa raportoitiin alle 30-vuotiaan suomalaismiehen menehtyneen tykistökeskityksessä Itä-Ukrainassa.

Suojelupoliisin arvion mukaan kymmeniä suomalaisia on matkustanut Ukrainaan auttamaan maata puolustautumaan Venäjän hyökkäyksiä vastaan. He ovat osallistuneet taisteluihin muun muassa Zaporizzjan alueella, Kiovassa ja Harkovassa. Vaikka vapaaehtoisten määrä on laskenut Venäjän hyökkäyksen alusta, monet vuoden 2022 aikana Ukrainaan lähteneistä ovat jo palanneet takaisin Suomeen.

Kotimaa Ukraina Ulkomaat Uutiset

Keskustelu

17 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • John Wick 2.0

    Vastaa

    Liian monta kertaa katseli Tuntemattoman. Yhtä hyödyllinen käynti puolustamassa tähtilipun näennäisdemokratiaa kuin vitsinomaiset ”pakotteet”. Oliko kyseessä ns. ”hyvä ihminen” vai sotapelien Master?

  • Mikael

    Vastaa

    Nyt on vaikeeta kun juutalaiset johtaa ukrainaa ja Suomalaisia kuolee kenen puolella pitäis olla ? en ainakaan minä menis taistelemaan korruptio ukrainan puolesta joka rikkoo Minskin sopimusta . Ukrainan karttakin on väärin mitoitettu Krimin niemimaa ei ole kuulunut 9v ukrainalle eikä myöskään Suomen toinen käsivarsi ja itä Karjala eihän niitäkään ole Suomen kartassa enään.

    • Observer

      Vastaa

      Eli jos väkivalloin vien sinulta jotakin ja pidän sen itselläni yhdeksän vuotta, se on laillisesti minun?

    • Nimetön

      Vastaa

      kyl se ihan karjala on,itäkarjala on erikseen

  • Nimetön

    Vastaa

    Kannatti kuolla sionismin vuoksi

  • Saunatonttu

    Vastaa

    Surullinen juttu.
    miksi meni kuolemaan globohomon takia

  • TT

    Vastaa

    Jos joku haluaa lähteä uhrautumaan oikeaksi katsomansa asian puolesta, niin se herättää aina kunnioitusta. Sen sijaan suomalaisten typerä ja tarpeeton itsemurhailu katkaisemalla turhaan hyvin toimineet kahdenkeskeiset välit Venäjään suursodan alla on vain typeryyttä. Ensin liitytään Venäjän vastaiseen sotilasjärjestöön, kutsutaan sionistit maahan harjoittelemaan, katkaistaan kaikki diplomaattivälit, levitetään ankaraa russofobiaa, pilkataan naapurimaan johtajaa ja vielä tuetaan typeriä baltteja niiden sekoilussa ja sitten ihmetellään ja panikoidaan, kun alkaa ilmaantua merkkejä matala-asteisista sotilaallisista vastatoimista. Tämä on vähän samaa, kun itsemurhaaja viiltää ranteet auki ja alkaa sen jälkeen hätäillä laskevasta verenpaineesta. Tietoinen uhrautuminen on siis eri asia kuin silkka typeryys ja ajautuminen vakavaan kriisiin sen seurauksena.

  • Anti-venäjä

    Vastaa

    Toivottavasti ehti eliminoida monta slaavilais-mongolialaista sekarotu-ryssää 🙂

    • Jupi

      Vastaa

      toivottavasti, sionismin ja globalismin takia annattaa aina kuolla

  • Muut on navetassa

    Vastaa

    Sota on aina tapahtuma johon lähtevällä pitää olla selvänä mielessä että hengissä ei tulla takaisin. Ja jos jokun ihmeen kaupalla pelastaa henkirievun, niin elämääjatketaan pyörätuolissa tai toisten avustamana.

    Se joka lähtee ideologisista syistä tappelemaan muiden konflikteja, sen pitäisi tehdä se ideologisista syistä. Eli ilman rahallista korvausta. Kuinka moni palkkasoturi (vierastaistelija) on sielä ilman korvausta, pelkästään ideologisista syistä?

    Eihän Ranskan muukalaislegioonaankaan mennä ideologigista syistä. sieltä saa palkkaa valmistautumisesta ja sotimisesta.

    Itse en tunne suurtakaan myötätuntoa näitä haavoittueita tai kuolleita kohtaan. Heillä on ollut joku muu motiivi kuin Suomen puolustaminen. Ja tähään päivään viitaten: Kuinka moni suomalainen läntee usraelin puolelle murhaamaan palestiinalaisia (sillä usraelilaisetkin on murhattu).

    Lähden siitä että meidän tehtävänämme on puolustaa Suomea niin taloudellisesti kuin sotilaallisetikkin. Ja pysyä puolueettomana maana Paasikivi – Kekkosen linjaa noudattaen.

  • Eugen

    Vastaa

    Kunnian osoitus! venäjään ei voi eikä pidä ikinä luottaa eikä yhdenkään suomalaisen unohtaa ryssän tekoja suomalaisia kohtaan.
    Vanha Viha, Pitkä Viha, Iso Viha, Pikku Viha, Sortovuodet, sodassa punapartisaanien terrori-iskut suomalaisia siviilejä kohtaan jne..

  • Lord Mystery

    Vastaa

    Nykymaailma on kiinalainen juttu. Ukrainassa molemmat puolet sanovat sotivansa natseja vastaan ja ovat juutalaisten ohjauksessa. 

    Gazan sodassa Black Lives Matter on Hamasin puolella, samoin kuin länsimaiset kansallissosialistit. 

    Maailmasta on tullut vaikea paikka.

    RIP kaatunut suomalainen ja voimia perheelle. Sinua olisi tarvittu tulevassa sodassa.

    • Pera natotoveri

      Vastaa

      Ihan oikein kävi suomipojalle. Tarpeeksi kun leikkii sankaria ja menee sotimaan jutku presidentin puolesta ukrainaan niin voi käydä noin.
      Saas nähdä montako ”sankaria” lähtee sotimaan jutkujen puolesta nyt Hamasia vastaan. Näitä ”hyviä” ihmisiä riittää ketkä ei tiedä historiasta mitään

  • Salomon

    Vastaa

    Kympin uutisissa CIA:n agentti aaltola laittoi Gasan tilanteen ryssien piikkiin(meniköhän yli? En tiedä), äsken meni kaasuputki, kenen syytä lienee.. Tää yllätysisku israelissa ei ollu mikään yllätys. Tämä tilanne maailmalla, ei ole mikään yllätys, jopa neekeri joka asuu savimajassa ja elää metsästäen tämän tajuaa. Kaupunkeja palaa kun joku raiskaaja neekeri kuolee pidätys tilanteessa, miettikää mitä nuo tapahtumat palestiinassa tuovat vielä tullessaan.

  • pvh

    Vastaa

    Kylläpäs täällä on jälkeenjääneitä hapentuhlaajia jotka mussuttavat globohomon ja sionismin puolesta kuolemisesta. Varmaan ovat samalla tavalla häpeissään suomalaisuudestaan ja valkoisuudestaan kun ollaan monikulttuurisia ja valkoihoiset ovat omissa väestönvaihtotalkoissaan mukana.

    • Plääh

      Vastaa

      Sen tason juttua, että kirjoittavat kai sieltä Pietarin kuulusta trollipajasta

  • Anonymous

    Vastaa

    Lepää rauhassa, Sankari, joka kaatui puolustaessaan Eurooppaa monikulttuurisen kehitysmaan, venäjän, valkoisen rodun ainaisen ja ikuisen vihollisen, barbaaristen ali-ihmisten ryssäterroristien aloittamassa sodassa. Diktaattori Putin joka juutalaisineen kätyreineen halusivat puhdistaa Ukrainan natseista muutaman päivän ilomarssilla läpi Ukrainan eli ”erikoisoperaatiolla” onkin venynyt jo pitkäksi veriseksi sodaksi, missä ryssiä on kuollut jo yli 100 000 ja järkyttävän suuret kalustotappiot tuntuvat niin paljon,että ryssäbottien sankari Putin joutui hattu kädessä kääntymään kommunistisen Pohjois-Korean diktaattorin apuun ja anelemaan lisää ammuksia ja tukea. Kostoksi surkeasta sotamenestyksestä ryssät pommittavat siviilejä täynnä olevia ostoskeskuksia, asuinrakennuksia, sairaaloita, kouluja ym. sekä kiduttavat, raiskaavat
    ja murhaavat siviilejä vauvasta vaariin, sieppaavat ukrainalaisia lapsia perheiltään ja vievät venäjälle. Ryssät uhkailee Eurooppaa kokoajan ydinaseilla kun paskahousuja ovat. Miten te säälittävät paskamadot jotka lässyttävät tuota samaa ryssäpropaganda jargonia täällä päivästä toiseen voitte tukea tuollaista terroristista jutkujen johtamaa paskamaata, joka on ollut Suomen ja koko Euroopan vihollinen aina? Miten tuollaiset ryssien saappaiden nuolijat pystytte elään itsenne kanssa? Myötähäpeä. Tuollaiset kusimulkut pitäisi muiluttaa itänaapurin rajalle kuten Lapuan liikkeellä oli tapana. Ketään ei kiinnosta teidän mielisairaiden jorinat.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi