Tiina Wiik kommentoi ”hakaristilippukohun” oikeudenkäyntiä

Kansalaisaktivisti Tiina Wiik oli seuraamassa "oikeudenkäyntiä", jossa lain soveltamisen sijaan vaadittiinkin kokonaan uutta lainsäädäntöä.

Uutiset

päivitetty

Kansalaisaktivisti ja oululaispoliitikko Tiina Wiik oli tiistaina seuraamassa vuonna 2018 tapahtuneen ”hakaristilippukohun” ja helsinkiläiskoululla pidetyn mielenosoituksen oikeudenkäyntejä, joihin osallistuneita syytetään kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Wiik kommentoi asiaa VK-sivullaan seuraavasti:

”Olimme tänään seuraamassa oikeudenkäyntiä, jossa kohti vapautta ‑marssijoita syytetään kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Useimmilla syytetyillä syyte tuli hakaristilippujen kantamisesta, yhdelle tapahtuman kuvaamisesta ja yhdelle myös puheesta, jossa oli kehotettu suomalaista nuorisoa itsepuolustukseen jengiväkivaltaa vastaan.

Jo poliisin toiminta tilanteessa ja koko julkinen keskustelu asian ympärillä osoittavat, etteivät lipunkantajien syytteet perustu lakiin. Rikoslain tulee olla sellainen, ettei normaalijärkiselle, lain tuntevalle ihmiselle pitäisi jäädä mitään epäselvyyttä siitä, mikä on rikos ja mikä ei ole. Kuitenkaan poliisitkaan eivät tilanteessa nähneet mitään rikollista, ja marssin annettiin lähteä liikkeelle.

Poliisi puuttui marssiin vasta kun antifan riehujat saapuivat paikalle ja poliisista on suoraan sanottu, että liput otettiin pois konfliktin välttämiseksi: ei siis siksi, että poliisi olisi niissä nähnyt jotain rikollista vaan antifan väkivaltaisuuden takia. Jos poliisikaan ei näe jossain teossa rikosta, miten tavallisen ihmisen se pitäisi nähdä?

Ja julkinen keskustelu pyörii täysin sen ympärillä, pitäisikö tiettyjen symbolien olla laittomia. Eli puhutaan siis lainsäädännön muuttamisesta, kun pitäisi puhua siitä, mitä laki sanoo nyt ja löytyykö syytteille lain kirjaimesta oikeutusta. Valtakunnansyyttäjä, joka tällaisissa rikoksissa tekee päätökset syyttämisistä ja syyttämättä jättämisistä, ei ole peitellyt koskaan tavoitteitaan lakimuutosten suhteen – vaikka ne eivät hänelle kuulu ja vaikka hänen kannanottonsa lainsäädäntöön loukkaavat vallan kolmijakoa.

Hän haluaa jopa vankilatuomioita vihapuherikoksista, ja nyt hän on kirjoittamassa lakia uusiksi eduskunnan puolesta oikeusistuimien kautta. Valtakunnansyyttäjä ryhtyy lainsäätäjäksi kun hänen tulisi oikeusjärjestelmän edustajana olla vain ja ainoastaan lainsäädännön noudattaja. Ja se on hukkunut keskustelussa vähän kaikilta, että oikeudessa ei olla lakeja muuttamassa.

Vaikka joku vihervasemmistolainen toivoisi joidenkin symbolien kieltoa, se tulee toteuttaa asianmukaista protokollaa noudattaen eli eduskunnan lainsäädännön kautta – ei niin, että valtakunnansyyttäjä keksii omia lakejaan ohi eduskunnan ja demokraattisen päätöksenteon.

Jos syytteet johtavat tuomioihin, siitä tulee kaikkien kansalaisten oikeusturvalle varsin vaarallinen ennakkotapaus: osoitus siitä, että tekoa ei tarvitse edes olla laissa määritelty rikokseksi, ja edes poliisi ei asiassa paikan päällä rikosta näe, mutta voit silti saada tuomion rikoksesta, jota ei mistään rikoslain pykälästä löydy.”

Lähde: Tiina Wiik

Hakaristi Helsinki Kansallissosialismi Mielenosoitus Oikeuden korruptio Poliisivaltio Poliittinen syrjintä Poliittinen vaino PolPo Uutiset

Keskustelu

11 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Mielenosoitus on ollut alusta lähtien rauhallinen, vastamielenosoittajat olivat niitä, jotka käyttäytyivät aggressiivisesti (niin kuin aina tekevät), on yhdentekevää olisiko lippuja ollut vai, se ei olisi vastamielenosoittajien käytöstä muuttanut millään lailla.
    Lippu on täysin laillinen Suomessa ja Polpo toimi todella mielivaltaisesti.

    Tämä koko oikeudenkäynti on näyttänyt koomiselta farssilta, syyttäjän mukaan 2 syytettyä ovat vahvistaneet ”vihaviestiä” läsnäolollaan, vaikka eivät ole lippuja edes kantaneet. Onko mitään typerämpää taas kuultu vähään aikaan…

    Syyttäjä Toiviainen ajaa tätä asiaa eteenpäin pelkästään ideologisista syistä.

    • Fatwantarkistaja

      Vastaa

      Kyseessä ei ole vihaviestintä, vaan sen vahventaminen. Punikin päässä käy epäillysti melkoinen kuhina, kun se laatii omia lakejaan. Miksi ne voittivat, kiitti vaan jenkit.

  • "Vuonna 2021"

    Vastaa

    Tämä on samanlaista teatteria kuin Juneksen kohdalla jolloin hän sai tuomion videon tekstittämisestä. Eli siitä että suomensi sen kun joku puhui ja joku toinen oli ensin jakanut videon, jonka puheen Junes suomensi.

    Ollaan tultu pisteeseen jossa suomettimisen itsesensuuri on ohitettu jo kauan sitten. Silloin kun suometuttiin, mietittiin miten itänaapuri voi nähdä asiat. Nyt pitää olla kuuliainen, kulkea nöyränä, käydä töissä ja ottaa rokotteet ettei mielipidepoliisi pidätä ja anna oikeuden kautta rangaistuksia.

    Mutta odottakaas mitä kaikkea tulee vuonna 2025. EU:n ja koko poliittisen näytelmän päätöksiä ei näytä olevat vuoden 2025 jälkeen. Siihen mennessä on siis maailma täydellinen. Ja vauhti senkuin kiihtyy.

  • Eikka

    Vastaa

    Valtakunnasyyttäjänvirasto on aivan turha instituutio, mitään järkevää asiaa sieltä ei ole vuosiin tullut, pelkkää tyhjänpäiväistä ininää.

  • N.N.

    Vastaa

    Tulee mieleen Erik Grotenfelt (”Grodan” 1918 ), joka tuomitsi ja sitten itse teloitti omia maanmiehiään.
    Monenlaiset on näköjään halut nykyäänkin, tämäkin moderni rupisammakko nousee vähitelleen ottamaan haltuunsa koko oikeusjärjestelmän.
    Miten pääsemme eroon epäoikeudenmukaisuudesta, pahuudesta suomalaisia kohtaan, halusta näytää että minä.…, nöyryyttämisestä.

  • Jones

    Vastaa

    Sitäpaitsi hakaristi on myös juutalaisten uskonnollinen risti ja siksi esiintyy synagoogissa. Jopa historiallisissa synagoogissa Israelissa.
    http://www.proswastika.org/news.php?extend.141.6
    http://www.proswastika.org/news.php?extend.227.9

  • Jef

    Vastaa

    Tämä on hirveää. Valtakunnan syyttäjä pitäisi pannna nyt vastuuseen maanpetoksesta ja sananvapauden ja ilmaisun estämisestä. Hän ei ole suomalaisten asialla.
    Jos jotain hemmetin pridelippuja heilutetaan niin ihan varmaan heilutetaan myös hakaristilippuja.

  • Kaarna

    Vastaa
  • Fatwantarkistaja

    Vastaa

    Neuvostoliitossa kai sai tuomion ihan mistä sattuu ja eikun leirille. Toiviainen saanut vaikutteita sieltä, kerran laillinen on rikollista. Poliisi on miltei voimaton, kun on pakko keksiä rikos syyllisen ollessa tiedossa. Raijassa ei ole mitään järkeä, ei kommunisteilla useinkaan ole.

  • sotatila

    Vastaa

    Muutin vähän sanoitusta kuuluisaan lippulauluun.

    Hakaristilippumme, sulle
    käsin vannomme, sydämin:
    Sinun puolestas elää ja kuolla
    on halumme korkehin.

    (revi siitä valtakunnansyyttäjä)

  • Jari Karppanen

    Vastaa

    Valtakunnan syyttäjä, tuo umpimätä luopio ja ihmisyyden täystuho, jolta nähdäkseni puuttuu olemassaolon oikeutus. Asettelisin varovasti katekoriaan; henkilökohtainen vihollinen, kunnes kuolema meidät erottaa.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi