Hoitajatkin ovat vain ihmisiä

Kyse ei ole pelkästään hoitajista, sillä tämä vaikuttaa myös asiakkaisiin ja näiden saaman hoidon laatuun.

Kolumnit

Minä olen ihminen… Ja myös minä kaipaan joskus näiden synkkien pilvien keskellä iloa, valoa ja hauskuutta.” Näin kertoi itkuinen Sanna Marin elokuussa naurettavan näytelmänsä aikana, kun hän selitteli puoluetovereilleen sekavaa kesälomaansa, jonka aikana potentiaalisesti vaaransi kansallista turvallisuutta ja vähintäänkin teki koko Suomen hallitusta naurunalaiseksi aina ulkomaita myöten.

Sanna Marin vaati, ettei Suomen pääministeriä saisi arvostella, kun hän käyttäytyy typerästi. Jokainen ihminen kuulemma kaipaa iloa, valoa ja hauskuutta elämäänsä. Vain kuukautta myöhemmin pääministeri on unohtanut, että myös hoitajat ovat vain ihmisiä.

Hoitajatkaan eivät jaksa tehdä pienipalkkaista ja kuormittavaa työtä loputtomasti. Mikäli hoitajat pakotetaan sakon uhalla töihin, voi ”vain ihmisten” työmoraali ja henkinen kestävyys olla koetuksella. Marin on ilmeisesti myös unohtanut, että ihmiset myös tarvitsevat myös taukoja työpäivän aikana että etenkin viikkolepoja.

Siinä on ihmisyys kaukana, kun liian pienillä resursseilla, työhön nähden huonolla palkalla ja nousevien elinkustannusten keskellä elävät hoitoalan työntekijät kannetaan poliisiauton kyydillä töihin. Kyse ei ole pelkästään hoitajista, sillä tämä vaikuttaa myös asiakkaisiin ja näiden saaman hoidon laatuun. Toisin sanoen orjalaki vaikuttaa jokaiseen kansalaiseen – ja laittomaan maassaolijaan, mikäli Vihreiden toive laittomien lääkäripalveluista menee läpi.

Sanna Marin: me norsunluutornin alapäässä olevat olemme myös vain ihmisiä. Mikäli kuvittelet, että ihmisyyden vastaiset päätöksesi unohdetaan parin kyyneleen jälkeen, olet varmasti väärässä.

Hoitajat Hyvinvointi Kolumnit Kotimaa Marinin hallitus Politiikka Sanna Marin

Keskustelu

7 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • TT

    Vastaa

    En ole ihan varma siitä, onko reptiili-Sanna ihminen. Milläs selität 180 asteen mielipiteenmuutokset ja koko olemuksen synkistymisen?

    • Turo

      Vastaa

      Niinistöltä tapettiin vaimo ja Sipilältä poika. Ilmeisesti sooloilivat ja yliherra antoi noottia. Sipilähän oli Suomen kovatuloisin silloin IT-buumin aikaan yhtenä vuonna joskus kauan sitten eli varmasti ministerinäkin sitten kelasi voivansa tehdä omia juttuja.

    • Hoitomuotoja löytyy

      Vastaa

      Se selittyy esim. mielenterveyden heikkenemisenä. Nähdään maailma vääristyneeessä tilassa tai luullaan itsestä liikoja. Siihen on terapiamuodot aina sähköshokkeihin asti.

  • Kallion myyrä

    Vastaa

    Minäkin olen vain jyrsijä.

  • Maaria

    Vastaa

    jos titanic uppoaisi tanaan, olisivat pelastusveneet taynna transuja.
    Ei tuo Marin aja naisten asiaa vaikka oletetusti onkin jonkinlainen laboratoriotuotettu naisoletettu

  • juha II

    Vastaa

    Näyttää ihan 80-vuotiaalta. Siis ei pitäisi ”polttaa siltoja takanaan”!!!

  • Bella

    Vastaa

    Hyi kun tuli paha olo, kun naki tuon pirihuoran luurangon taas tuossa. En muuten ymmarra, miksi sanotaan, etta tuo ihminen on kaunis. Ehka se on vakavampikin oire naisvihasta, josta Marin ja hoitajien kohtelu on taydellinen esimerkki.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi