Yle Watch: Miten pelotella kansaa kuvitteellisella ”äärioikeistolaisella” terrorin uhalla

Partisaani julkaisee Yle Watchin kannanoton päivän uutisiin.

Kolumnit

Valtamediassa ja vasemmistolaisissa alustoissa repesi tänään helpottunut riemu, kun niissä saatiin vihdoinkin kertoa suomalaisen ”äärioikeiston” terrorismista. Vaikka pidätetty satakuntalainen ryhmä ei ole tehnyt iskuja ja sitä ainoastaan epäillään terroristisen teon valmistelusta, se jo riittää medialle todisteeksi sisäisestä uhasta, jonka ehkäisemiseksi olisi syytä kaventaa globalisaatiokriittisten sananvapautta ja lisätä entisestään poliisin oikeuksia loukata yksityisyyttä. Suomalaisvihamielisille voimille hatarakin näyttö ”äärioikeiston” fyysisestä uhasta on kipeästi tervetullut, sillä suuri yleisö ei ole vakuuttunut ikävien totuuksien julkituomiseksi leimatun verkon ”vihapuheen” todellisesta uhasta yhteiskunnalle.

Ei ole mitenkään yllättävää, että Ylen sensaatiouutisessa Viisi vangittu terrorismirikoksesta – poliisin mukaan kyseessä on Suomen ensimmäinen äärioikeistoon liittyvä terrorismirikosepäily vääristellään poliisin tiedotustilaisuudessa esiintyneen Supon analyytikon tilannekatsausta. Ylen jutussa nimittäin asia väännetään sellaiseksi, mitä sen ei nimenomaan sanottu olevan. Samaa omiin ennakkoluuloihin ja demonisointiin nojaavaa narraatiota noudatettiin Yle TV1:n klo 20.30 pääuutislähetyksessä, jossa satusetänä tunnettu Matti Rönkä haastatteli terrorismiasiantuntija Leena Malkkia. Haastattelussa oletetut johtapäätökset oli tehty hatusta vedetyllä Stetson-Harrison metodilla niin, että kankaanpääläisten nuorten miesten autotallitallikerhon puuhat näyttäisivät mahdollisimman uhkaavilta ja konkreettisilta.

Valtioneuvoston äänitorvena toimivan verorahoitteisen mediajätin näyttävä uutisointi ei kerro lopulta muusta kuin halusta löytää liberaalidemokraatiselle totalitarismille sopiva vihollinen ja syntipukki, jolla kiinnittää huomio pois sen omista korjaamattomista valuvioista. Systeemin luottomiehen Matti Rönkän puhe ”äärioikeistolaisesta salaliitosta” on sekin pelkkä projektio hallitsevan nomenklatuuran todellisesta vehkeilystä, jossa edistetään epädemokraattisia globaaleja projekteja kansalta kysymättä.

Ylipäätään valtamedian kauhisteleva puhe järjestelmää uhkaavasta äärioikeistosta on harhaanjohtavaa, sillä tosiasiassa systeemi itse edustaa klassista liberalistista äärioikeistoa hajottaessaan toimillaan kansallista yhtenäisyyttä. Vastaavasti järjestelmän hyödyllisinä idiootteina toimivia äärivasemmistolaisia pitäisi myös kutsua äärioikeistolaisiksi, sillä ne ajavat globaalien suuryhtiöiden tukemana tuhoisia individualistisia perversioita.

Aikamme suuressa valheessa ja vedätyksessä termi äärioikeisto on kuitenkin ladattu niin täyteen Hollywood-natsismin narraatiota, että media ei malta olla käyttämättä sitä aina kuin siihen on mahdollisuus. Vihamielisen eliitin ja sen lakeijoille ”äärioikeiston uhasta” on tullut korkeaveisu, johon vetoamalla kansaa voidaan pitää pelossa samalla kun sen oikeuksia kavennetaan ”terrorismin uhan” nimissä.

Lähde

Kankaanpää Kolumnit Kotimaa Rikosepäily Uutiset Valtamedia Yhteiskunta Yle Yle Watch Yleisradio

Keskustelu

22 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Itsenäisyyspäivä lähenee, niin jälleen kerran ”äärioikeisto” täytyy saada puheenaiheeksi mediassa, negatiivisessa sävyssä tietenkin.
    Tässä vaikuttaa nyt jälleen kerran olevan vahvaa liioittelun makua, PolPo halusi tuoda tämän näyttävästi esille, jotta valehteleva valtamedia saa rummutettua omaa agendaansa entistä aggressiivisemmin.
    Kohta saamme varmasti jälleen lukea, kuinka tekopyhät poliitikot vaativat entistä tiukempia ”vihapuhelakeja”.

  • Suomalainem

    Vastaa

    Miksi juuri Kankaanpäässä??
    No, äärivasemmistolaiset, johon kuuluvat keskusta vihreät kommunistit ja kokoomus sekä tietysti kansalliset sosialistit pelkäävät perussuomalaisen puolueen kannatuksen rajua nousua.
    No miksi, no siksi kun Kankaanpäähän liitettiin kuntaliitoksella aiemmin suomen perussuomalaisin Honkajoen kunta.
    Siksi Rönkä kumppaneineen tätä rökittää.

  • Metsäkulman Murre

    Vastaa

    Ylen otsikko ”Viisi vangittu terrorismirikoksesta – poliisin mukaan kyseessä on Suomen ensimmäinen äärioikeistoon liittyvä terrorismirikosepäily” on harhaanjohtava. 

    Tuskinpa nuoret miehet ovat mitään terroritekoa tehneet. Siis ”terrorismirikosta” ei ole tapahtunut. Kumminkin otsikko antaa mielikuvan, että heidät on pidätetty jo tehdyn terroriteon perusteella.

    Miksi tämä asia nostettiin esille muutama päivä ennen itsenäisyyspäivää? Kenen agendaan tämä sopii.

  • rellinen

    Vastaa

    Tilaustyö punikkipolpolta.

  • Lord Mystery

    Vastaa

    Ei ole sattumaa, että juttu julkistetaan juuri pari päivää ennen itsenäisyyspäivää. Moni heikkosydäminen pelästyy leimautumista ja päättää jättää kulkueet väliin, vaikka oli jo tulossa. 

    OT Turnerin päiväkirjat ovat muuttumassa todeksi, ja pidän sitä myönteisenä. Netissä nillittäminen ja persujen äänestäminen, kuten itsekin olen molempia tehnyt tehnyt, ei toimi.

  • pertti grandell

    Vastaa

    noh kaikki omaa maalaisjäkeä kättäneenä tajuaa että puniikki polpo on taas leikkimässä rooliansa…

  • Tekijämies

    Vastaa

    Ei kertonut Polpo terrori-iskun kohdetta. Polpo myös myönsi, että aseet ja räjähteet takavarikoitiin jo pari vuotta sitten.

  • 187

    Vastaa

    Tässä on jälleen kerran lähes täydellinen todiste Suomen poliisin avoimesta suomalaisvastaisuudesta. Tämä ”Suuri Uutinen” ajoitettiin tarkoituksella juuri muutamaa päivää ennen itsenäisyyspäivää jotta kaikki itsenäisyyttä kaduilla juhlistavat suomalaiset saataisiin leimattua terroristeiksi, samalla kun meidän maahamme päästetään kaiken aikaa ählämeitä valmistelemaan suomalaisten tappamista.

    Miksi vieläkin kansallismielisissä suomalaisissa on niitä jotka tukevat poliisia? Tätä samaa globalistien omaa rikollisjengiä jonka tärkeimpänä tehtävänä on käydä sotaa suomalaisia vastaan ja samalla pyrkiä suojelemaan tunkeutujia mahdollisimman tehokkaasti.

    Poliisi on suomalaisten ykkösvihollinen ja poliisit aivan selvästi kannattavat suomalaisten kansanvaihtoa.

  • Der Linke

    Vastaa

    Niin… Jos tarkastellaan historiaa niin kaikki anarkistinen toiminta on ollut vasemmiston toimia. Niin Chilessä Castron toimesta, kuin Venäjllä Vladimir Uljanovin toimesta. Ja Suomessakin on oma Björn Wahlroos.

    Oikeistohan haluaa kiinnipitää vanhoista instituutioista ja lisätä niiden valtaa. Se haluaa että erilaiset seurakunnat ja lahkot hallitsisivat yhdessä isäntien kanssa. Oikeistolle suurtilalliset ovat se toinen tukijalka kirkonmiesten kanssa. Huomaatte Björnin vaihtaneenleiriä kun vallankumous ei toteutunutkaan.

    Summasummaarum. Kyse ei ole oikeistosta vaan vaseemistosta. Pykälä vasemmalle entisten Taistolaisten jälkeen. Harmi että Kommunistitkin ovat lakanneet toimimasta. Tällöin nykyinen Vasemmisto joutuu kantamaan kaiken sen kuonan mikä sataa vasemmiston laariin. Niinkuin tämänkin viiden henkilön tekoset. Vaikka tästähän Lii on varmasti mielissään sillä ”Vasemmiston väkivalta on vaan niin paljon parempaa”.

  • TT

    Vastaa

    En tunne tapausta, koska en seuraa valtamediaa. Mutta arvaillaanpa. Joukko vastuuntuntoisia nuorehkoja miehiä on alkanut huolestua globalistisesta terrorista, joka itse edustaa fasismia ja totalitalismia pahimmillaan ja on hyvää vauhtia pääsemässä törkeydessä ohi historiasta tuttujen totalitarististen kokeilujen. Miehet eivät halua seurata kehitystä tumput suorina ja haluavat tehdä jotain aktiivisesti.

    En tiedä, mitä Suomessa homma hoidetaan, mutta USA:ssa FBI tyypillisesti soluttautuu näihin ryhmiin ja alkaa ehdottaa näille jonkun laittoman operaation suunnittelua. Ryhmä yllytetään tähän ja kohta porukalla on tiedossa matka vankilaan ja oikeiden rikollisten pariin. Paikalle hälytetään marxistimedia, joka ottaa kaiken ilon irti tapauksesta. Matka kohti globaalia dystopiaa saa jatkua rauhassa. Systeemin lakeijat voivat uhriutua heitä vastaan suunnitellusta kamalasta terrori-iskusta. Kansan huomio kiinnitetään muualle ja lampaat kiittelevät paimeniaan, kun ”susihukkanen” on otettu kiinni. Tämä tapahtuu aivan teurastamon vieressä.

  • Boistö

    Vastaa

    ”Äärioikeiston väkivalta kasvussa” — tätähän nenämiesten media on pakottanut vuodesta toiseen kuluneen vuosikymmenenkin aikana.

    Tilastoissa kuitenkin äärioikeisto ylivoimaisena peränpitäjänä tuloksella… 1! Eli tuokin siteeraamani roskamedia Iltalehden otsikko on täysin irrelevantti ja pelkkää IL:n rahoittajien masinoimaa kulttuurimarxilaista propagandalinjaa. Otsikko ei liity mitenkään asiaan. Toistan: ei mitenkään. Väkivalta ei ole terrori-isku. Nakkikioskeilla tapellaan joka päivä, eikä se ole terrorismia. Suomalaiset ovat vain sangen kyllästyneitä maansa tilaan, jossa media, poliisi, päättäjät, armeija ja kaikki instanssit suosivat ei-suomalaisia suomalaisten ylitse ja jossa meidän omilla verorahoilla suoritetaan kansallista itsemurhaa.

    → Tässä maassa muutoinkin vallitsee median totaalinen haluttomuus mainita ei-valkoisten väkivallan suomalaisia kohtaan olevan rasistista.

    Myös tapauksien listaaminen lukumäärien mukaan on huvittava valinta:

    etnonationalistit & separatistit 99.

    Vaikka oikeasti koko uutisen pääpointti oli että muslimit olivat vastuussa 136 kuolemasta kaikkiaan 142 kuolonuhrista eli olivat 96 %:sesti tekojen takana EU:ssa vuonna 2016. Miksei Iltalehti kirjoita siitä, vaan leperetelee jotakin vähämielistä harhautusta, johon ei mene idioottikaan? Vaikka päivät pääksytysten paasataan islamin ihanuudesta, niin se ei muutu unelmien ja toiveiden kaltaiseksi, eikä se tule koskaan kuulumaan Eurooppaan. Miksi itsetuho on median haaveena? Itsesuojeluvaiston puuttuminen on mielestäni merkki vakavasta käytös- tai jopa kehitysvauriosta ja älyllisestä vajavaisuudesta.

    → Jos Eurooppa on suvaitsevainen, niin islam tulee voittamaan, sillä islam ei ole suvaitsevainen.

    Mutta Iltalehden kaltaisen sontalehden tarkoitus on kääntää musta valkoiseksi ja lässyttää ”äärioikeistosta” kolmasosa koko jutusta, vaikka heille tuli iskujen määräksi tasan se yksi. Toivottavasti kukaan ei osta moista jätelehteä, joka on kääntynyt omaa isänmaataan vastaan. He ovat pelkkiä mielenmyrkyttäjiä ja joutavat Perkelettä kumartavina maanpettureina samaan kadotukseen yliherransa kanssa.

    Lukemat Europolin tilastoista EU-alueelta 2016 ja äärioikeiston uhkan maalailu vanhemmasta IL:n ”laatujutusta” — kun siis samaan aikaan IHAN OIKEASTI islam tappaa Euroopassa SATOJA ihmisiä.

    2018 islam oli vastuussa 24 iskusta ja vasemmisto 19 iskusta. Samaan aikaan taas vain yksi äärioikeiston piikkiin. Kuolonuhreja oikeiston isku ei vaatinut lain. Eroa islamistisen ja vasemmistolaisenkin terrorin välillä on paljon: kaikki 13 kuolonuhreja vaatinutta iskua olivat islamin nimissä tehtyjä.

    2018 EU-alueella kirjattiin yhteensä 129 terroritekoa, joista 24 epäonnistui tai estettiin. Suurin osa iskuista oli separatistien tai etnonationalistien tekosia ja olivat pienimuotoisia iskuja esim. Espanjan ETA:n toimesta. Näiden iskujen primäärinen tarkoitus ei olekaan tappaa ketään, vaan yleensä vain lietsoa pelkoa. Näin siis Espanjan maalla ja Britannian saarella, vaikkapa.

    → Muslimien tekemät raiskaukset, murhat, rikokset ja jopa terrori-iskut ynnä niiden suunnittelu ovat niin tavallisia asioita, että niistä on tullut tämän sairaan, perverssin, kommunistisen liittovaltiodystopian arkipäivää, valitettasti!

    Suomessakin on viimeisen puolen vuosikymmenen aikana islamin nimeen murhattu viattomia suomalaisia ja islamistisia terroritekoja on estetty aivan vähän aikaa sittenkin. Eli tuosta poliisin antiterroristiselle yksikölle kiitokset. Islamistisen terrorin estäminen ei ole kuitenkaan medialle mieluisa aihe ja siitä ei revitä juttua useiden päivien ajan, vaan taputellaan villasella maanrakoon pienessä uutisessa. Toivottavasti minkäänlaista terroria ei tulevaisuuden Suomessa ole. Se on jokaisen suomalaisen harras ja hauras visio tulevaisuudesta!

    Sveitsissä, Hollannissa, Saksassa, Englannissa jne. jne. jne. on tapettu islamin nimeen pelkästään 2021 niin paljon ihmisiä, etten viitsi niitä edes tähän listata.

    Ranskassa, Nizzassa 2016 muslimi tappoi 85 ja haavoitti 308:aa yhdessä iskussa. 35 kuoli ja 340 loukkaantui Belgiassa, Brysselissä samana vuonna yhdessä iskussa.

    → Kuten sanoin: toivottavasti Suomessa ei tarvitse pelätä minkäänlaista terroria tulevaisuudessa. Tämä voi olla mahdollista, jos pääsemme pois eurosta ja EU:sta.

    https://www.europarl.europa.eu/news/fi/headlines/security/20180703STO07125/terrorismi-eu-ssa-tilastoja-ja-tietoa-vuodelta-2019

  • pää määrää

    Vastaa

    Kaipa kansaa voi pelotella millä tahansa

    Covid 19 virus pelottelu pakottaa rokotuksiin, vaikka tilastojen mukaan viruksen aiheuttamana on kuollut 0,025% suomalaisista (vajaa 1400). Alkoholimyrkytyksiin on kuollut 1700 ihmistä (2019), mutta eipä sen takia kokoontumisia ja kapakkoihin pääsyä estetä, vaikka alkoholi tappaa nuorta työikäistä väestöä eikä vanhuudestaan heikentyneitä. Päin vastoin jaetaan mainoksia eikä passeja.
    Jotakin on maassa pahasti vialla. Luulenpa syyn olevan ideologian sokaisevien keskitasoa heikompiälyisten pääsyssä virkatehtäviin.

  • ms

    Vastaa

    Vaikuttaa mittatilaustyöltä, hyvinkin läpinäkyvästi, ja juuri ”sopivasti” näin itsenäisyyspäivän alla. Polpo tuo epäilyn ja media viimeistelee tapauksen omalla sensaatiohakuisilla ja ideologisilla valheilla.

    Tarkoituksena on saattaa mm. itsenäisyyspäivän kulkueet huonoon valoon ja saada kansaa ottamasta osaa kyseisiin tapahtumiin pelon ja leimakirveen avulla. Kukapa sitä haluaisi osallistua terroristikulkueisiin ja mikä kamalinta, jos leimautuu sellaiseksi julkisella paikalla ystävien ja tuttavien silmissä. 

    Osallistumalla nyt tulevan itsenäisyyspäivän isänmaallisiin tapahtumiin voimme näyttää ettei kapitalistien kätyrien eli kommunistien juoni taaskaan onnistunut.

    • Tupe

      Vastaa

      Rohkeasti mukaan vain! Kiva nähdä että mukana on ollut kaikennäköistä ja ‑kielistäkin porukkaa: takanani on iskulauseita huudellut joku kovaan ääneen jonka ykköskieli ei selvästikään ollut suomi ja hipiäkin oli asteen verran omaani tummempi! Terve nationalismi elää Euroopassa niin idässä kuin lännessäkin ja se jos jokin on hienoa. Ymmärrän kyllä että joitakin pelottaa se että tulee nähdyksi, itseäni se ei haittaa. En ole Facebookissa ja tai jakele naamaani muutoinkaan kyylien tietopankkeihin. Sitähän ne haluavat: ettei suomalainen uskaltaisi osoittaa mieltään. Siis suomalainen joka ei tee ilosta kuperkeikkaa suomen kehitysmaalaistamisen edessä.

  • Metsäkulman Murre

    Vastaa

    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008453111.html
    ”– Akselerationismi itsessään on periaatteessa hyvinkin vanha ajatus siitä, että vallankumouksellista muutosta yhteiskunnassa voidaan edesauttaa viemällä yhteiskuntaa kohti romahdustilaa esimerkiksi sabotaasin tai terrorin keinoin, Kotonen kertoo.”

    Itseasiassa elämme hitaan akselerationismin tilassa. 

    Yhteiskuntaamme viedään kohti romahdustilaa muun muassa väestönvaihdolla. Suomalaisia kannustetaan luopumaan lisääntymisestä ja perheellistymisestä. Lapsille ja nuorille uskotellaan, että heidän tulee vaihtaa sukupuoltaan. Mainonta hieroo kasvoihimme viestintää, jossa tummaihoiset esitetään hymyilevinä menestyjinä. Media ja viihde esittävät valkoiset roistoina. Suomessa kirkkoa tuhotaan sisältäpäin normalisoimalla ja idealisoimalla perversioita. 

    Tätä listaa voisi jatkaa pidempäänkin.

    • TT

      Vastaa

      Kun kommunistit ovat itse vallan kahvassa ja vievät eteenpäin laajamittaista subversio-ohjelmaansa entisissä länsimaissa, niin tarvitaan operaatioita, joiden avulla kansan huomio kiinnitetään muualle. Putin, äärioikeisto tai valkoisen ylivallan kannattajat ovat tällaisia olkinukkeja.

  • Das Erbe von Heydrich

    Vastaa

    Suomalaisen yhteiskunnan romahduttamista ajatellen, on meillä todella akselerationistinen hallitus. Ohisalo, Haavisto ja kummpanit tuhoavat Suomea kiihtyvällä tahdilla, ihan ilman räjähdysaineita. Heillä on käytössä kehitysmaalaiset bioaseena.

  • Das Erbe von Heydrich

    Vastaa

    edit: Suomalaisen yhteiskunnan romahduttamista ajatellen, on meillä todella akselerationistinen hallitus. Ohisalo, Haavisto ja kumppanit tuhoavat Suomea kiihtyvällä tahdilla, ihan ilman räjähdysaineita. Heillä on käytössään kehitysmaalaiset bioaseena.

  • ValhallaX

    Vastaa

    ”Akselerationalismi” aka ”acceleration” eli kiihdyttäminen.

    Ns, lehdistön ns. toimittajat ovat täydellisiä pellejä. Akselerationalismi? Usko kiihdyttämiseen? Sallikaa minun nauraa.

    Mitä vasemmiston pohjattomasta huoralaarista seuraavan kerran keksitään? ”Violenseismi? Homoille kenties buggerismi? Tai peräaukkoismi? Transuille sukupuolenvauihtoismi?

    Härkä voi kannattaa oxismia. Minä puolestani hangemallismia.

  • Reserviläinen Jkl

    Vastaa

    Kyllä tässä haisee pahasti palaneen käry. Kourallinen kriminaaleja touhuaa omiaan ja tästä lavastetaan hirmuinen äärioikeistoterrorin uhka propagandassa. Oikea terrorismin uhka tulee Suomessa ääri-islamista, esim. radikalisoituneista ISIS”äideistä”. Supo saisi tarkkailla ennemmin näitä, kuin harmittomia peräkammarinpoikia Sarakunnan metsissä…

  • Plääh

    Vastaa

    Pari vihaista kommenttia netissä. Ja jo siis joskus 2019. Tuolloin ei kuitenkaan syytteitä nostettu, vaikka aserikos jo silloin…

  • suomalaisasiamies

    Vastaa

    NatsiSiitoin sai tuomion kiihotuksesta Kursiivin tuhopolttoon. Todistajia tasan yksi eli teon tekijä. Helposti tuo vankila voi ”natseille” tulla…Ja yllytyksestä tuomio isompi kuin tekijällä…

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi