Saksa: Juutalainen lavasti antisemitistisen viharikoksen – oikeus määräsi maksamaan korvauksia juutalaisyhteisölle

Antisemitistiseen syrjintään syytön hotelli ei olekaan oikeuden mukaan tapauksen uhri, vaan Leipzigin juutalaisyhteisö.

Sionismi

Isänsä puolelta israelilainen laulaja Gil Ofarim on tunnustanut valehdelleensa väitettyään tultua syrjityksi leipzigiläisessä hotellissa juutalaisuutensa takia vuonna 2021.

Ofarim väitti tällöin, että häntä oltiin käsketty poistumaan Westin-hotellista tämän kannettua Daavidin tähti ‑kaulakorua ja teki tapauksesta välittömästi videon sosiaaliseen mediaan. Tapauksesta tuli iso numero, ja media käyttivät sitä todisteena antisemitismistä Saksassa. Lukuisat poliitikot, toimittajat ja juutalaiset mustamaalasivat hotellin henkilökuntaa tämän seurauksena.

Lopulta paljastui, että Ofarim oltiin kyllä poistettu hotellista mutta sillä ei ollut mitään tekemistä tämän juutalaisuuden kanssa, eikä hänellä edes ollut Daavidin tähti – kaulakorua yllään.

Sen sijaan, että Ofarim olisi oikeudessa tuomittu maksamaan korvauksia Westin-hotellille, oikeus sanoi hylkäävänsä syytteet sillä ehdolla, että hän maksaa 10 000€ korvauksia Leipzigin juutalaisyhteisölle. Oikeus myös sanoi Ofarimin hotellille lausuman anteeksipyynnön ”kuntouttaneen hotellin johtajaa tehokkaammin kuin mitä tuomion antaminen olisi ikinä pystynyt.”

Lähde: Remix

Juutalaiset Rikos Rotu Sionismi Ulkomaat

Keskustelu

2 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • pekka

    Vastaa

    Samalla tavalla kasaarit toimivat myös Antifassa. Lähes kaikki ns. antisemitismin ilmenemiset ovat kasaarien omaa aikaansaannosta!

  • Nimetön

    Vastaa

    ”Jew cries out in pain as he strikes you”.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi