Kansallismielisiä vainoava Juutalaisten maailmankongressi perusti pohjoismaisen osaston

WJC on painostanut muun muassa Kreikan, Bulgarian, Slovakian, Saksan ja Ruotsin hallituksia kieltämään valkoisen nationalismin sekä vangitsemaan nationalistiaktivisteja.

Sionismi

Eliittipankkiiri Jacob Rothschild (vas.) ja Juutalaisten maailmankongressin johtaja Ronald Lauder.

Valkoisia kansallismielisiä useilla eri mantereilla vainoava rikkaiden juutalaisten äärijärjestö Juutalaisten maailmankongressi (World Jewish Congress, WJC) on nyt virallisesti laajentunut Pohjoismaihin. WJC valvoo tästä lähtien Suomen, Ruotsin, Norjan, Islannin ja Tanskan politiikkaa Tukholmassa sijaitsevassa päämajassaan.

Ruotsin pääministeri Ulf Kristersson toivotti henkilökohtaisesti juutalaisen äärijärjestön tervetulleeksi Pohjolaan juhlatilaisuudessa tänä keväänä. Kristersson lupasi juutalaisille isännilleen taistelevansa täydellä teholla ”antisemitismiä” vastaan koko hallituksen voimin.

WJC:n pohjoismaisen osaston johtaja Petra Kahn Nord totesi, että järjestön läsnäolo tulee ehostamaan juutalaisten kykyä tehdä alueellista yhteistyötä ja ajaa sionistien etua kaikissa Pohjoismaissa. WJC on aiemmin tänä vuonna auttanut muun muassa Suomen juutalaisyhteisöä lobbaamaan rituaaliteurastusten eli uskonnollisen eläinrääkkäyksen laillisuuden säilyttämisen puolesta.

Sionismi on ainut sallittu etnonationalismin muoto

WJC:n johtaja Ronald Lauder on kansainvälisen juutalaispankkiirisuvun patriarkka Jacob Rothschildin hyvä ystävä ja poliittinen liittolainen. Kirjoitimme Lauderista ja hänen järjestöstään laajasti artikkelissamme ”Juutalaisjärjestö Euroopan nationalisteihin kohdistuvan vainon takana”.

WJC:n mukaan Euroopassa kaikki rajojen sulkemista vaativat puolueet ovat ”uusnatsiliikkeitä”, joiden toiminta on kiellettävä ja johtajat vangittava ”demokratian itsepuolustuksen” nimissä.

WJC on painostanut muun muassa Kreikan, Bulgarian, Slovakian, Saksan ja Ruotsin hallituksia kieltämään valkoisen nationalismin sekä vangitsemaan nationalistiaktivisteja. Pohjoismaissa sen tähtäimessä on ollut kansallissosialistinen Pohjoismainen Vastarintaliike. WJC:n mukaan ainut hyväksyttävä etnonationalismin muoto on sionismi.

Lähde: World Jewish Congress

Juutalaisten maailmankongressi Pohjoismaat Poliittinen vaino Poliittiset viholliset Rotu Sionismi Valkoinen nationalismi

Keskustelu

7 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Nationalisti

    Vastaa

    WJC:n pääasiallisena tehtävänä on valvoa Euroopassa eri maiden hallitusten toimintaa ja pitää huolen painotustoimillaan siitä, että väestönvaihtoa kiihdytetään.
    Kaikki vähänkin nationalismiin ja valkoisten kansojen suojelemiseen pyrkivät puolueet demonisoidaan ja heidän kieltämistään vaaditaan, tämä tehdään tietenkin perusteluilla ”demokratian suojeleminen”, joka on niin irvokas termistö kuin vain voi olla.

    ” WJC:n mukaan Euroopassa kaikki rajojen sulkemista vaativat puolueet ovat ”uusnatsiliikkeitä”, joiden toiminta on kiellettävä ja johtajat vangittava ”demokratian itsepuolustuksen” nimissä.”

    Normaalissa Euroopassa WJC:n kaltainen järjestö olisi kielletty aikoja sitten ja koko järjestöporukka karkoitettu pysyvästi.

  • Lord Mystery

    Vastaa

    Vaino pahenee, ja siinä on hopeinen reunus: valkoisten on pakko herätä ja taistella vastaan.

    Sammakon hidas keittäminen pitää ihmiset unessa ja säyseinä.

  • ValhallaX

    Vastaa

    Kuvassa kaksi Saatanaa, suoraan Helvetistä. Pelkkä kuva kertoo kaiken.

    Palaan asiaan toisessa artikkelissa, tässä olennaista on kuva: Saatanat Helvetistä. Pistää uskomaan vanhoihin paimentolaissatuihin… Mikähän oli se päivä, jolloin nämä Saatanat ensimmäisen kerran tulivat Helvetistä kaikkien Oikeiden Ihmisten kiusaksi? Jaa‑a… Oli miten oli, he ovat täällä, he tekevät kaikkensa tuhotakseen kaiken kauniin, muuttaakseen Valheen Totuudeksi ja Totuuden Valheeksi.

    Heidän kielessään ei ole sanaa Rehellinen, sellaista ihmistä ei ole, sellaista käsitettä ei ole, on vain yksi kysymys: ”Onko se hyväksi juutalaisille?” Siinä ja vain siinä tiivistyy näiden Saatanoiden ”Kulttuuri”.

    Artikkeli on mainio, kuva on mainio, artikkeli on rehellinen ja siksi se ”ei ole hyväksi juutalaisille”. Ei tietenkään, koska heprean kielessä ei ole sanaa ”rehellinen”, on vain sana ”oikeamielinen! ts. palataan taas kysymykseen ”onko se hyväksi juutalaisille”.

    Näin Saatanat tanssivat ympärillämme ”arvoineen” suoraan Helvetistä.

    Totta tosiaan, tällainen umpiateisti uskoo jo, uskoo Saatanaan ja Helvettiin. Juutalaiset todistavat nämä kaksi sanaa todeksi, kyllä. pakko uskoa, Saatana ja Helvetti, ne ovat kuin ovatkin olemassa ja me elämme juuri nyt Sionistien Helvetissä ja Saatanat pitävät hovia meidän omissa maissamme.

  • Polpo ja Nato

    Vastaa

    Juutalaiset ovat hyväntekijöitä ja ystäviämme. Älkää levitelkö salaliittoteorioita tai tulemme ja tapamme teidät.

  • Metsäkulman Murre

    Vastaa

    Kiitos linkistä JWC:n sivuille. Tällaista löytyi:
    Petra Kahn Nord, WJC representative .….
    “Our expanded presence furthers our ability to cooperate with one another as we protect the rights of Jews to express their identity at a time of surging antisemitism.” 

    Siis Petra Kahn Nord on huolissaan seemiläisiin kansojen, joihin lukeutuvat muun muassa arabit, ja seemiläisten kielten puhujien vastustamisesta. Sitähän termi antisemitismi tarkoittaa, mutta sille on annettu merkitys ”juutalaisvastaisuus”.

    On epärehellistä käyttää termiä ”antisemitismi”, kun tarkoitetaan ”juutalaisvastaisuutta”. Termin ”antisemitismi” käyttö tarkoittaa, että valtaosa maailman seemiläisistä on kaiken seemiläisyyden vastustajia, koska vastustavat yhtä pientä seemiläisryhmää, joka vastustaa kaikkia muita seemiläisiä paitsi itseään.

    https://en.wikipedia.org/wiki/Antisemitism_in_the_Arab_world

  • Julius Streicher

    Vastaa

    Länsimaissa on satoja juutalaisten järjestöjä, jotka ajavat juutalaisten etuja
    valkoisen väestön vahingoksi. Ja valkoinen ”isäntäväestö” kustantaa vielä toiminnan, tavalla tai toisella.

    • Nimetön

      Vastaa

      en edes lukenu juttua,mutta silti mitä nää luulee olevasa.ratchildit ja rokin chairit.älkää jaksako,weffit ja muut kelmit imekää munaa.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi