Benjamin Netanyahu: ”Autamme Ukrainaa hyökkäämällä Irania vastaan”

Netanyahu pyrkiikin tiivistämään suhteitaan globaalilla tasolla voimakkaisiin valtioihin mahdollisen sodan äärellä, sillä juutalaisvaltiolla ei ole selviämisen mahdollisuuksia ilman muilta imettyjä resursseja.

Sionismi

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu Valkoisessa talossa 28. tammikuuta 2020 Washington DC:ssä.

Rikollisvaltio Israelin pääministeri Benjamin Netanyahu kertoi Ranskan vierailullaan, että hänen edustamansa valtio auttaa Ukrainaa parhaiten hyökkäämällä Irania vastaan. Iran on Israelin merkittävä vihollinen, sillä se edustaa antisionistista linjaa sekä omaa valtavat sotilaalliset resurssit.

Juutalaisvaltio ei tahdo lähettää suoraan aseita Ukrainaan, jotta se ei sotkisi välejään Venäjän kanssa. Sen sijaan se yrittää vakuutella länttä oikeasti auttavansa Ukrainan sotaponnisteluja haastamalla riitaa Iranin kanssa.

Sionistin kieroutuneen logiikan mukaan mahdollinen sota ja siitä aiheutuva pakolaiskriisi, jonka mittakaava olisi suurempi kuin mitä tähän mennessä on nähty, auttaa Ukrainaa ja sitä tukevaa Eurooppaa. Valtavia yhteiskunnallisia resursseja syövä pakolaisvyöry tuskin kohdistuisi Israeliin, sillä juutalaisvaltio on tiukan rajakontrollin kannattaja.

Pääministeri oli matkalla Ranskassa tapaamassa maan sionistipresidentti Emanuel Macronia. Vaikka Iran ei ole uhka Ranskalle, jostain syystä Ranskan presidentti piti Irania tärkeimpänä keskustelun aiheena.

Israelin olemassaolon suurin uhka: Amerikan menettäminen

Netanyahu pyrkiikin tiivistämään suhteitaan globaalilla tasolla voimakkaisiin valtioihin mahdollisen sodan äärellä, sillä juutalaisvaltiolla ei ole selviämisen mahdollisuuksia ilman muilta imettyjä resursseja. Vasta viime viikolla maan entinen tiedustelupäällikkö sanoi, että suurin uhka maalle on Amerikan tuen menettäminen.

Amerikkalaiset veronmaksajat maksavat vuosittain miljardien suuruisia summia suorina siirtoina Israeliin. Lisäksi amerikkalaisia miehiä kuolee sionistisissa sodissa ympäri maailmaa, jotta juutalaiset verenimijät pysyvät tyytyväisinä.

Lähteet: Haaretz, The Jerusalem Post

Benjamin Netanjahu Dollari Iran Israel Juutalaiset Politiikka Ranska Rotu Sionismi Talous Ukraina Ulkomaat Venäjä

Keskustelu

15 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Mr.AG

    Vastaa

    ”Goy sinun on pakko pommittaa Irani koska he uhkaavat minun kalllista kartanoa jonka ostin teidän veronmaksajien rahoilla Tel Aviv:ssä”

  • Nimetön

    Vastaa

    Venäjän joukkojen piirittäessä Kiovaa Zelenskyin kerrotaan piileskelleen tapaamisen aikaan salaisessa paikassa – bunkkerissaan. Israelin entinen pääministeri, Naftali Bennett kertoi, että Ukrainan johtaja oli antanut hänelle tehtäväksi varmistaa Putinilta vakuutus siitä, ettei hän joudu salamurhan kohteeksi. Kun Bennett oli toimittanut vakuuden Zelenskille, hän tuli ulos bunkkeristaan.
    Kaksi tuntia myöhemmin piileskellyt Zelensky julkaisi Kiovan toimistostaan videon, jossa hän selitti, ettei ”piileskele” eikä ”pelkää ketään”.
    Kenen esikuva tämä”Rotta”oikein on?

  • Snif

    Vastaa

    Juutainen on neukku joka säätää ryssien vankiloista sotaväkeä sotaan, nyt pitää laittaa jo naisvankeja sotaan, taasen ukrainassa juutaisryhmä sotiin näitä vastaan, eli juutaliset omiaan vastaan, ryssät taas alkoi kovimpaan yhstyöhän koskaan, jaa, niimpä, iran kun rikastaa uraania ja saa kohta ydinaseen käyttöösä, se tulee vielä nopeammin sillä ryssät auttaa tuossa. Minun puolestä iran, israel ja venäjä pitäsi hävittää koko maapallolta.

  • Sensuroimaton Totuus

    Vastaa

    U$RAEL. Pahuuden lähde.

  • Vesa

    Vastaa

    Iran lopetti ydinsulkusopimuksen noudattamisen, Venäjän hyökättyä Ukrainaan eli isku ei liity Ukrainaan, mutta saattaa välillisesti auttaa sitä.

  • J.K.

    Vastaa

    Vieläkin niin kovin harva hoksaa Israelin tai ennemminkin juutalaisen rodun levittäytymisen maailmalle vetelemään naruja. Sionismin tulkitsisin alkaneen toimia jo viimeistään WW2 aikana. Madagascar suunnitelma oli kyllä varsin nerokas, vaikka te koukkunokat tapoitte omianne.

    Te olette olleet alinta kastia tuhansia vuosia monien hallitsijoiden aikana maailman historiassa ja teitä on aina ”vainottu”. Toisen maailmansodan jälkeen aloititte uhriutumisen, mitä ei oltu kuunaan nähty. Nürnbergin Big Brotherin jälkeen alkoi kukoistuskausi, mikä jatkuu tällä hetkelläkin.

    Vaikka nyt vastaan on tullut jo toisia pelureita, on se fakta, että pidätte Yhdysvalloista kiinni käsin ja nenin. Aikaa vainoista on jo niin kauan, että pian viimeisenkin natsisaksalaisen kuoltua joudutte etsimään uusia syyllisiä höpökaustille. Suomalaiset kuuluivat Akseli-valtoihin. Tehkää dokumentti Suomessa sijaitsevista tuhoamisleireistä ja saippuakauppiaista!

    Nyt te parasiitit olette turvassa Amerikan verenkierrossa.

    Propagandaanne on ympätty kaikkialle eikä auta kuin odottaa seuraavaa siirtoanne, mikä on Iranin tuhoaminen käyttämällä bulvaania. Ettehän tietenkään halua ihmisten näkevän oikeaa luonnettanne. Siitä tulee vaikea operaatio, mutta valittuna kansana ja uhriutumisen perikuvana rahavirta ”pyhään maahanne” tosiaankin jatkuu katkeamattomana ja joku tarttuu vielä sekeli-syöttiin.

    Kuvat Israelista koosta ennen ja nyt, näyttää selvästi teidän käyvän valloitussotaa. Silmien edessä on Venäläisten hyökkäyksestä Ukrainaan jäänyt savuverho, minkä läpi kyllä näkee jos on asiaan perehtynyt.

    Kun te juutalaiset tätä luette, niin nähkää sekin, kuinka moni suomalainenkin näkee totuuden kuinka kieroja rikkaat johtajanne ovat. Omistamanne mediakorporaatiot ovat olleet paras aseenne propagandan välineenä ja te tuhoatte teitä itseänne kritisoivat mediatalot.

  • Jones

    Vastaa

    Juutalaiset eivät hyväksy sekarotuisia. Siitä on raamatussakin kirjoituksia. Siksi juutalaiset polttivat sekarotuiset pois toisen maailmansodan aikana.
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Sonderkommando_(tuhoamisleiri)
    Viides Mooseksen kirja:
    23:2 Älköön kukaan sekasikiö pääskö Herran seurakuntaan; älköön sellaisen jälkeläinen edes kymmenennessä polvessa pääskö Herran seurakuntaan.

    Juutalaisuus ei periydy äidiltä, vaikka meille näin valehdellaan.
    Nehemia:
    10:30 Me emme anna tyttäriämme maan kansoille emmekä ota heidän tyttäriänsä pojillemme vaimoiksi.
    13:3 Kuultuaan lain he erottivat kaiken sekakansan Israelista.

    • Fiktiontarkastaja

      Vastaa

      Wikipedian artikkeli on täyttä roskaa. Oikeat historiantutkijat, esim Carlo Mattogno, ovat osoittaneet että termiä ”sonderkommando” käytettiin lähes kaikista työporukoista, ei siis todista yhtään mitään mistään holokaustista. Virallisenkin historiankirjoituksen mukaan Belzecissä, Chelmnossa, Sobiborissa ja Treblinkassa dieselpakokaasulla kaasutetut haudattiin joukkohautoihin. Ja näiden leirien väitetään olleen teloitusleirejä, joissa kaikki leirille tuodut tapettiin. Mitään valintaa sekarotuisten ja puhdasrotuisten juutalaisten välillä ei siis ole voitu tehdä edes teoriassa. Eikä mikään historiankirjoitus, ei virallinen eikä revisionistien, väitä että juutalaiset olisivat tehneet jotain valitaa. Ja koska Norjassa 2020 suoritettu kaasutus todisti lopullisesti, että edes 4 tunnin kaasutus dieselpakokaasulla ei tapa, revisionistien näkemys että Belzec, Chelmno, Sobibor ja Treblinka olivat kauttakulkuleireijä, on verifioitu. Lisäksi huomattava, että virallisen historiankirjoituksen mukaan alle 3 miljoonaa olisi tapettu leireillä, todisteiden puuttuminen on pakottanut virallisen historiankirjoituksen turvautumaan selitykseen, että noin 3 miljoonaa juutalaista olisi tapettu Einzatsgruppen-joukkojen yms toimesta ampumalla Neuvostoliitolta vallatuilla aluilla. Ja nämäkin ruumiit haudattiin, valtavia joukkohautoja tosin ei ole löydetty. Johon keksitty selitys, että eräs saksalainen (siis ei juutalainen) alkoholisti olisi raahannut ratakiskoja ympäri tätä valtavaa aluetta muutaman miehensä (hekin ei-juutalaisia) ja kaivanut haudat auki ja polttanut ruumiit. Hassu juttu, saksalaiset rakensivat sikakalliit modernit krematoriot Auschwitziin, mutta polttivat noin 85% vainajista ratakiskoista kyhätyillä grilleillä.

    • Teemu

      Vastaa

      Tuo ”sonderkommando” on niin juutalaista hevonsontaa kuin olla voi. Suomenkielinen Wikipedia-artikkeli on viisi virkettä pitkä. Ainoa lähde on ”Charles Coward: Minun yksityinen sotani; artikkelisarja APU-lehdessä keväällä 1963”. Minäkin näin Paavi Johannes Paavali I:n tuossa liiterini takana. Olen kijoittanut siitä kirjan.

  • Jones

    Vastaa

    Kyllä natsit auttoivat puhdasrotuisia juutalaisia muuttamaan Israeliin. Tämän kunniaksi tehtiin jopa kolikko jossa oli juutalaisten molemmat uskonnolliset tunnukset, hakaristi ja Daavidin tähti.
    Hakaristi italialaisessa synagoogassa:
    http://www.proswastika.org/news.php?extend.141.6
    Hakaristi unkarilaisessa synagoogassa:
    http://www.proswastika.org/news.php?extend.829.6
    https://english.almayadeen.net/articles/analysis/one-of-historys-ugly-pages:-nazi-zionist-cooperation
    ‑Natsi-sionistinen sopimus vuodelta 1933 on kiistaton tosiasia. Se on hyvin dokumentoitu kaikkien luotettavien historioitsijoiden teoksissa.
    https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L‑5072424,00.html
    ‑Esimerkiksi juutalainen amerikkalainen bloggaaja Richard Silverstein vihjasi Facebookissa, että kolikko oli todiste sionismin ja natsismin yhteistyöstä, josta hänen mukaansa vaietaan ja kielletään.

  • Toivoa on

    Vastaa
  • Kari

    Vastaa

    Saatanan synagogaa kiinnostaa sota, sillä sota on vain bisnestä. Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankki (EBRD): ”Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankki on vuonna 1991 perustettu pankki, joka tukee laaja-alaisesti markkinatalouden ja demokratian kehitystä. Pankki tukee investointien kautta kehitystä 29 maassa Keski-Euroopasta Keski-Aasiaan.” Nämä lipovat kieliään ja hierovat käsiään katsellessaan Ukrainaa. Toivottavasti Saatana piiskataan ulos Euroopasta tässä sodassa lopullisesti.

  • Jupi

    Vastaa

    aina pitää sormet laskea jos on erehtynyt juutalaista kätteleemään

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi