Britannian Yleisradion johtoon nimitettyä juutalaispankkiiria epäillään korruptiosta

Richard Sharp rikastui työskentelemällä maailmanpolitiikkaa manipuloivassa juutalaisessa Goldman Sachs -rikollispankissa.

Sionismi

Richard Sharp ja Boris Johnson.

Britannian Yleisradion eli BBC:n tuoretta johtajaa, juutalaista Richard Sharpia epäillään maan entisen pääministerin, juutalaistaustaisen Boris Johnsonin lahjomisesta. Sharp rikastui työskentelemällä maailmanpolitiikkaa manipuloivassa juutalaisessa Goldman Sachs ‑rikollispankissa.

Helsingin Sanomat kysyy aihetta käsittelevässä uutisessaan, ”vaikuttiko Boris Johnsonin saama jättilaina valintaan”. Juutalaispankkiirin epäillään taannen itselleen johtoaseman Britannian valtiollisen median huipulla, kun hän päätti myöntää Johnsonille merkittävän määrän rahoitusta tämän jouduttua talousvaikeuksiin avioeron myötä.

”BBC:n hallituksen nykyinen puheenjohtaja Richard Sharp auttoi järjestämään silloiselle pääministerille Boris Johnsonille takuut jopa 800 000 punnan eli 910 000 euron jättilainalle vain viikkoja ennen kuin Johnson suositteli häntä BBC:n johtoon,” Helsingin Sanomat kirjoittaa.

Pääministerin entinen esimies

Juutalaispankkiiri Sharp on voidellut maan (kosher-) konservatiivipuoluetta myös muissa yhteyksissä yhteensä sadoilla tuhansilla punnilla. Sharp yritti piilottaa lahjonnan julkisuudelta kieltäytymällä ilmoittamasta rehellisesti taloudellisia kytköksiään.

Sharp on järjestyksessä BBC:n kolmas juutalainen puheenjohtaja. Hän toimi Johnsonin neuvonantajana, kun tämä oli vielä Lontoon pormestari. Goldman Sachsissa Sharp työskenteli jonkin aikaa myös Britannian nykyisen pääministerin, rotumuukalaisen Rishi Sunakin, esimiehenä.

Juutalainen Sharp on työskennellyt yhteensä kuusi vuotta myös Englannin keskuspankissa johtotehtävissä. Koronahysteriavuosina juutalainen toimi valtiovarainministeriön konsulttina ja oli ohjailemassa miljardeja puntia veronmaksajien rahaa itselleen mieluisiin kohteisiin. BBC:n johtoon juutalaispankkiiri haki arvatenkin siksi, että mediayhtiö tuottaa vuorokaudesta toiseen kulttuurimarxistista, globalistista ja antivalkoista propagandaa.

Lähteet: The JC, Helsingin Sanomat

BBC Boris Johnson Britannia Britannian juutalaisyhteisö Englannin keskuspankki Finanssiala Finanssikeinottelu Goldman Sachs Juutalainen etuoikeus Juutalainen lobby Juutalainen rikollisuus Juutalaisjärjestöt Juutalaisomisteiset pankit Keskuspankit Korruptio Kulttuurimarxismi Lahjonta Politiikka Rappiokulttuuri Richard Sharp Rikos Rishi Sunak Rotu Sionismi Talous Ulkomaat Valtamedia Yhteiskunta

Keskustelu

2 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • otto suni

    Vastaa

    En voi olla hämmästelemättä suomalaisten hyväuskoisuutta kun katselevat BBC:n ohjelmia jotka ovat täysin rinnasteisia USA:ssa Hollywoodin kasaarimafian tekosten kanssa. Valkoisen rodun tuhoaminen on tavoite ja siihen ollaan pääsemässä vauhdilla!

  • TT

    Vastaa

    BBC ja Yle, katsomakelvotonta roskaa molemmat, oli juutalaisia kehissä sitten tai ei.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi