Juutalaisen finanssitalon ote Suomen pörssiyhtiöistä tiukentuu

Mitä suuremmaksi juutalaisen finanssitalon monopolivoima maailmalla kasvaa, sitä pienemmäksi kansallisvaltioiden taloudellinen itsenäisyys supistuu.

Sionismi

Larry Fink Maailman talousfoorumin kokouksessa.

Yhdysvalloissa perustettu juutalainen finanssitalo BlackRock on ottamassa entistä tiukempaa otetta suurista suomalaisyrityksistä. Talousjulkaisu Bloomberg on arvioinut BlackRockin poliittisen vallan niin suureksi, että yhtiötä kutsutaan jo Amerikan ”neljänneksi valtiomahdiksi”. Yhtiö tunnetaan siitä, että se kasvattaa valtaansa lahjomalla maailman tärkeimpiä poliitikkoja, virkamiehiä ja keskuspankkiireja.

Juutalaisen Larry Finkin johtama BlackRock on ottanut 2010- ja 2020-luvuilla juutalaisen Goldman Sachsin aseman maailman merkittävimpänä finanssitalona. Suomalaiset piensijoittajat tuntevat BlackRockin erityisesti sen iShares-indeksirahastoista. Yhteensä se hallinnoi noin 10 000 miljardin dollarin varallisuusmassaa maailmanlaajuisesti.

Arvopaperi-julkaisun mukaan BlackRock on jo ”suurimpia omistajia kymmenissä suomalaisyhtiöissä”. Kysymys juutalaisten taloudellisesta vallasta ja globalistisen finanssikapitalismin vaikutuksesta itsenäisyyteen koskee suomalaisia siis siinä missä esimerkiksi amerikkalaisiakin.

Nordea, Nokia, Kone, Sampo…

Monet aliarvioivat pitkään BlackRockin taloudellisen vaikutusvallan, koska yhtiö tunnetaan ”passiivisista” rahastoistaan. Toisin kuin Goldmanin kaltaisten investointipankkien, BlackRockin ydinliiketoiminnan ei yleisen mielikuvan mukaan pitäisi olla jatkuvaa vaikuttamista muihin yrityksiin. Tämä on kuitenkin osoittautunut harhaluuloksi, kuten Arvopaperin artikkelista selviää.

Arvopaperin mukaan BlackRock ei tyydy ”passiivisen omistajan” rooliin. Sen sijaan sillä on ”oma omistajaohjausyksikkönsä, joka pitää salkkuyhtiöiden hallituksia tarkasti silmällä”. Koska kyseessä on maailman suurin varainhoitaja, jonka salkkuun kuuluvat useiden mantereiden tärkeimmät yhtiöt Suomesta Aasiaan, arabimaihin ja Yhdysvaltoihin, on juutalaisen finanssitalon taloudellinen valta lähes rajatonta.

Arvopaperin mukaan BlackRockin suurimmat omistukset suomalaisyhtiöissä ovat Nordeassa, Nokiassa, Nesteessä, Koneessa ja Sammossa. Nyt BlackRock aikoo ryhtyä entistä äänekkäämmäksi vallankäyttäjäksi yhtiöiden hallituksissa, lehti paljastaa. Myös BlackRockin asiakkaita (niin yrityksiä kuin yksityishenkilöitä) varten on kehitetty ”työkaluja”, joilla nämä voivat vaikuttaa indeksirahastoihin kuuluvien yritysten hallituksiin. ”Vaihtoehtona on myös jättää äänestäminen [hallituksen kokouksissa] BlackRockille,” Arvopaperi kirjoittaa. ”Passiivisen sijoittamisen” aika vaikuttaa tulleen tiensä päähän.

Valkoisia syrjittävä rekrytoinnissa

Merkittävintä valtaa BlackRock käyttää niin sanotun BIS-tiiminsä (BlackRock Investment Stewardship) kautta. BlackRockin BIS-ryhmä painostaa jatkuvasti yhtiöiden hallitusjäseniä ja johtajia tekemään juutalaisen finanssitalon arvojen mukaisia päätöksiä. Kuten olemme aiemmin uutisoineet, BlackRockin johtaja Larry Fink on kulttuurimarxisti, jonka mielestä valkoisia tulisi syrjiä yritysten rekrytoinnissa.

Arvopaperi kirjoittaa: ”BlackRock väläyttää myös voivansa äänestää yhtiökokousesityksiä vastaan, tyypillisesti äänestämällä esimerkiksi tietyn hallituksen jäsenen uudelleenvalintaa vastaan – – Varainhoitaja haluaakin olla keskusteluyhteydessä hallituksen kanssa ja vaikuttamassa hallitusten jäsenten valintaan.”

Arvopaperi arvioi, että merkittävät suomalaiset pörssiyhtiöt tulevat pysymään vastaisuudessakin BlackRockin salkussa. Mitä suuremmaksi juutalaisen finanssitalon monopolivoima maailmalla kasvaa, sitä pienemmäksi kansallisvaltioiden taloudellinen itsenäisyys supistuu.

Lähde: Arvopaperi

BlackRock Goldman Sachs Helsingin pörssi Juutalainen etuoikeus Juutalainen lobby Juutalaisjärjestöt Juutalaisomisteiset pankit Kone Larry Fink Neste Nokia Nordea Rotu Sampo Sionismi Taloudellinen riisto Talous Valkoisiin kohdistuva rasismi Yhdysvaltojen juutalaisyhteisö Yhteiskunta

Keskustelu

18 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Saimme mitä pyysimme

    Vastaa

    Tuossa artikkelissahan kerrottiin kaikki oleellinen. Eli, suomalaiset ja sijoittajat ovat antaneet sille rahansa koska se on luvannut ”suuria voittoja”. Eli, sijoittajat saavat vain syyttää itseään.

    Ja siksitoiseksi, luettelo ”Nordea, Nokia, Kone, Sampo…” kertoo suoraan että nuo eivät ole suomalaisia yrityksiä. Nehän ovat monikansallisia. Ja jos suomalaiset lakkaisivat tukemasta niitä taloudellisesti, niin keinottelijoiden valta suomalaisiin katkeaisi.

    Tätä olen toitottanut jo pitkään. Tehkää ostoksenne niin että ne tukevat suomalaisia ja Suomen valtiota veroilla. Em. yritykset tuskin maksavat kovinkaan suurta veroa Suomeen. Esimerkeinä UPM joka maksoi 1.5 miljardin voitostaan 13 000e veroa. Minäkin maksan vuodessa enemmän. Tai Amazon, joka maksoi 42,3 miljardin voitostaan 0e veroa.

    Teoillanne voitto vahvistaa joko Suometa tai monikansallista eliittiä. Valinta on jokaisen henkilökohtainen.

    • Tony

      Vastaa

      Paljonkohan Paavo Lipponen maksoi veroja kun oli mukana säätämässä kaasuputkea aikoinaan? Superkovaa eläkettä nostava mies repi silloin kolmattasataatuhatta euroa vuodessa liksaa, mutta hänellä toki oli yhden miehen konsulttifirma eli ei siitä veroja ole pahemmin maksettu.

      • Esimerkki

        Vastaa

        No mutta Paavohan on sika. Koko elämänsä näyttänyt namusedältä. Sossu joka elää toisten varoilla.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Silti aina joku kehtaa kiistää (tai vähättelee) juutalaisten merkittävän roolin mediatoiminnassa, pankkialalla, suuryrityksissä ja politiikassa.

    Näkeehän monista poliitikoista jo ihan suoraan, että he eivät tee päätöksiä Suomen etu edellä, ne päätökset tehdään globalistisen eliitin käskyvallan alla ja edistääkseen omaa uraansa.
    Tosin, on niitäkin poliitikkoja, jotka ajavat suomalaisvastaista politiikkaa ihan puhtaasti idiotismin pohjalta, esimerkkejä löytyy muun muassa Vihreistä.

  • TT

    Vastaa

    BlackRock ajaa vahvasti myös nk. Vihreää Siirtymää, joka on ihmisperäisen ilmastonmuutoksen valheelle perustuva ideologia, jonka avulla länsimaisten ihmisten elintaso ja kansalaisoikeudet ajetaan alas ja kaikki liitetään ”the Great Reset” digi-matriisiin. Kaikki resurssit ja palvelut siirtyvät aikanaan kansainvälisen eliitin hallintaan, joka sitten vuokraa niitä kovaan hintaan kansalaisille. Hinta tai ylipäätänsä pääsy näihin riippuu kansalaisen sosiaalisista pisteistä, jonka laskennan parametrit määrittelee kansainvälinen eliitti. Ilmaisia tai kaikille avoimia julkisia palveluita ei ole, koska the Great Resetissä suuryhtiöt ja julkinen hallinto sulautetaan toisiinsa. Mallissa yhdistyy sekä fasismin että kommunismin huonot puolet.

    • Tomppa

      Vastaa

      ”[T]he Great Resetissä suuryhtiöt ja julkinen hallinto sulautetaan toisiinsa. Mallissa yhdistyy sekä fasismin että kommunismin huonot puolet.”
      Osuit naulan kantaan. Uudessa maailmanjärjestyksessä kleptokraattinen oligarkkieliitti edustaa fasismia ja alamaiset (eli kaikki muut) kommunismia. Eliitin harrastama fasismi on Mussoliinin kuvaamaa korporativismia:
      ”Corporatism became one of the main tenets of fascism, and Benito Mussolini’s fascist regime in Italy advocated the collective management of the economy by employers, workers, and state officials to reduce the marginalization of singular interests.”
      Eliitin korporativismia edustaa muun muassa Nestlen pääjohtajan taannoiinen lausahdus, että vesivarojen omistus tulisi kuulua suuryrityksille, ei valtioille.
      Tervetuloa 2030-luvulle entinen ylempi keskiluokkainen suomalainen! Olet onnellinen, kun et omista enää mitään! Sijoituspankkiirit BlackRockissa ja Vanguardissa omistavat kaiken puolestasi. Eikö olekin kätevää?

  • Rohmar

    Vastaa

    Jostain nappasin viime vuonna uutisen, että FED olisi antanut järjettömän summan, tuhat miljardia tjms. BlackRockille sijoitettavaksi koronan varjolla. Ideana on se, että FED luo tyhjästä rahaa, ja ostattaa sillä ikään kuin ilmaiseksi maailman yrityksistä niin paljon kuin kehtaa. Tämä tukee myös mahdollisuutta manipuloida pörssin liikkeittä siten, että siitä muodostuu lypsykone. 

    Edellinen kirjoittaja kehoitti suuntaamaan ostokset siten, että ne eivät tue näiden rikollisten toimintaa. Itse olen tullut siihen tulokseen, että tärkeintä on käyttää rahaa siten, että lähipiiri maksaa mahdollisimman vähän sekä finanssi sektorille, että valtioille. Keinoja on monia: Vaihdanta, kalliden lainojen välttäminen, omavaraisuus, vaatimattomuus, korkean verotuksen tuotteiden hankkiminen ulkomailta jne. Yksi hyvin tuottoisa keino on ollut lakkauttaa miltei kaikki vakuutukset laajassa perhepiirissä, ja sen sijaan sijoittaa nämä varat omaksi vararahastoksi. Nyt kaskovakuutusten sijaan on varaa ostaa uusi auto käteisellä, jos suurempi vahinko tapahtuu. Jos ei tapahdu, niin varat ovat omassa taskussa Nallen sijaan.

    • Saimme mitä pyysimme

      Vastaa

      Oikeilla jäljillä. Tarkoitin sitä että ostopäätöksillä voi vaikuttaa. Esim. sillä ostaako Unileverin tuotteita jotka omistaa pahantekijä Bill Gates ja niihin laitetaan syöpää aiheuttavaa sekä viljelijoita velkannuttavaa palmuöljyä. Ovatko vakuutukset suomalaisesa yrityksessä vai ruotsalaisessa tai kenties englantilaisessa. Mitä operaattoria tuet rahoillasi tai vaikeutatko yrittäjien arkea ostamalla tuotteitasi kansainvälisiltä ketjuilta. Myös se ostatko puhelimesi maailman suurimmalta pyramidinuijarilta maksaen siitä satoja euroja tukien samalla itses ja ympäristösi vakoilua. Vai pärjäätkö minimihinnan puhelimella joka valmisteaan euroopassa. 

      Näillä kaikilla on merkitystä siinä missä ylimääräisten vakuutustenkin poistamisella.

      Elävänä Darwin-esimerkkinä oli yksi idiootti joka otti pankista lainaa 90 000e sijoittaen sen bittiraha-pörssiin. Kiesus. Ja nyt kun arvo on pudonnut puoleen, se tuskaillee mistä saa puuttuvan puolikkaan. Pukkaa kurjaa tulevaisuutta.

  • Lord Mystery

    Vastaa

    Se, joka hallitsee rahaa, hallitsee maailmaa. On turha kuvitella, että juutalaiset finanssimiehet eivät käyttäisi valtaansa Israelin etujen ajamiseen.

  • Jones

    Vastaa

    Naurettavia nuo sekarotuiset juutalaiset. Vaikka juutalaiset eivät heitä Israeliin huolineet, niin siitä huolimatta he pitävät juutalaisten puolta. Toisaalta saavathan he etuja, jos eivät paljasta holokaustin olleen juutalaisten itsensätekemä rotupuhdistus.
    Hannu Rautakallio kirjoittaa kirjassaan ”Holokaustilta pelastetut” näin:
    ‑Hitlerin valtaantulo nosti sionistit temppelinharjalle, koska juutalaisista vain he kelpasivat natsien keskusteluosapuoliksi ja myös tekemään yhteistyötä heidän kanssaan. Sionistit eivät peittäneet juutalaisuuttaan Hitlerin Saksassa. Heidän keskuudessaan ilmaistiin ”rotuun” ja ”kansaan” pohjaava ajattelu jyrkästi: assimilaatio tai ”omien rajojen ylittäminen”, grenzeuberschreitung, oli ehdottomasti tuomittavaa, ja tähän kuolemansyntiin oli syyllistynyt Saksan juutalaisten valtava enemmistö.

    -Hitlerin valtaantulo nähtiin jopa luovan viimein edellytykset juutalaisten assimilaation tilalle luotavalle käytännölle, jossa ensisijaiseksi tavoitteeksi tulisi juutalainen ”rotu” ja juutalainen valtio.

    - Eräässä muistiossa, 21.kesäkuuta 1933, vain muutama kuukausi Hitlerin valtaantulon jälkeen, Saksan siionistit olivat vedonneet natsipuolueeseen: ”Jokainen Saksassa tietää, että vain siionistit voivat vastuullisesti edustaa juutalaisvaestöä sen asioissa natsihallintoon päin. Olemme kaikki vakuuttuneita siitä, että jonakin päivänä hallitus järjestää juutalaisten kanssa pyöreän pöydän kokouksen jossa—kaikkien niiden mellakointien ja hävityksen jälkeen, joita vallankumoukseen on sisältynyt—Saksan juutalaisten uusi asema määriteltäisiin. Onhan hallitus hyvinkin juhlallisesti ilmoittanut, ettei maailmassa ole toista maata kuin Saksa, joka on yrittänyt yhtä vakavasti ratkaista juutalaisongelman. Juutalaiskysymyksen ratkaisu? Se on ollut siionistien unelma! Emme ole koskaan kiistäneet juutalaiskysymyksen olemassaoloa! Se on ollut meidän pyyntömme!”

    -ZVfD oli tuonut julki halunsa ”käytännön tavoitteiden vuoksi” yhteistyöhön natsihallituksen kanssa, vaikka, kuten ZVfD:n kirjelmässä sanottiinkin, ”hallitus oli periaatteessa ilmaissut vihamielisyytensä juutalaisia kohtaan”. Käytännön tavoitteet tarkoittivat ”oikeiden juutalaisten” maahan muuttoa Palestiinaan, ja paradoksaalisesti sionistit perustelivat tavoitettaan juuri natsien juutalaisvihamielisyydellä: ”Juutalaiskysymyksen käsittelyssä ei tarvita minkäänlaista tunteilua… koska todellisen ongelman ratkaisu on kaikkien kansojen ja tällä hetkellä erityisesti Saksan kansan etujen mukaista”, eikä ”juutalaisongelman ratkaisemisessa ole minkäänlaista kiertotietä; samaistuminen on pakottanut juutalaiset hyväksymään omalaimaisuutensa eli kieltämään kansallisuutensa”.

    -Georg Kareskin revisionistinen haarautuma erosi siitä ja perusti oman Staatszionistische Organizationin. Nämä ”oikeistosionistit” erosivat myös maailman sionistien järjestöstä (World Zionist Organization, WZO) Kareski oli merkittävä ja kiistanalainen Saksan juutalaisten johtohahmo, ja hänet oli valittu 1929 Berliinin vaikutusvaltaisten Seurakunnan puheenjohtajaksi. Kareskia voidaan pitää avainhenkilönä siinä mutkikkaassa vyyhdissä, jossa kolmannen valtakunnan eri hallinto- ja poliisiviranomaiset solmivat yhteyksiä Saksan sionisteihin. Hitlerin valtaantulo aiheutti myös Saksan revisionistien jakautumisen kilpaileviin ryhmittymiin.

    - Kaikkia Saksan sionistisia ryhmittymiä yhdisti halveksunta assimiloitunutta juutalaisten enemmistöä kohtaan. Sionistit olivat vakuuttuneita siitä, että ”juutalaisuuden täydellinen hävittäminen” Saksasta oli pikemminkin myönteistä kuin kielteistä. Georg Kareski sanoi puheessaan tammikuussa 1934: ”Juutalaisten poistaminen saksalaisesta kulttuurista ja juutalaisyhteisön täydellinen hävittäminen Saksasta ovat toivottuja kehityssuuntia… Myös juutalaisten on oltava yksi kansa.” Hän lopetti puheensa natseille ominaisella tavoin: ”Ein Volk! Ein Land! Ein Gott!” (Yksi kansa, yksi maa, Yksi Jumala).

    - Sionistien ”erikoisasema” kolmannen valtakunnan alkuvuosina näkyi eri tavoin myös julkisuudessa. Epäilemättä tämä lisäsi sionistien uskoa heille soveliaasta lopputuloksesta, kun Saksan juutalaisiin jo kohdistui sortotoimia. Eivät edes nk. Nunrngergin lait horjuttaneet sionistien uskoa. Mitä tiukemmaksi natsien kuristusote ”muista” juutalaisista kävi, sitä vakuuttuneempia sionistit olivat, että natsit tarvitsivat juuri heitä päästäkseen juutalaisista eroon. Tämä näkemys ei rajoittunut vain Saksan juutalaisiin. Lontoossa vuoden 1932 lopulla ilmestyneessä ”Jewish Review” ‑lehdessä sanottiin liberalismin olevan sionisteille vihollinen, mutta ”se on myös natsismille vihollinen, ego, sionismin tulisi suhtautua natsismiin sympatiaa ja ymmärrystä osoittaen, koska siinä ilmaistu antisemitismi on luultavasti ohimenevä ilmiö”. Sionistien lehti ”Judische Rundschau” sai ilmestyä ainoana juutalaisena julkaisuna natsi-Saksassa, joskin ennakkosensuurin alaisena. Lehdessä esiintyi jatkuvasti ultranationalistisia ja juutalaisen ”rodun” omaleimaisuutta korostavia kirjoituksia. Niiden hyökkäysten kohteena oli assimiloitunut juutalaisväestö, jolla ei näkynyt olevan juuria missään, ei Saksassa eikä Palestiinassa, jonka tämä saksalaistunut juutalaisväestö kieltäytyi tunnustamasta kotimaakseen.

    -”Judische Rundschaus” ‑Lehti kirjoitti 21.6.1933 pääkirjoituksessaan:
    ”Sionismin usko on kansallisen elämän uudelleensyntymisessä, kuten sakasalaisessa elämässä on käynyt kristinuskon ja siihen kuuluvien kansallisten arvojen muuttuessa. Kansallisen uudelleensyntymisen täytyy olla todellisuutta myös juutalaisille. Rodullisten juurien (Abstammung), uskonnon, rodullisen erityisluonteen (Artbewusstein) merkityksen ja yhteisen kohtalon on myös juutalaisilla voitava vaikuttaa siihen kuinka he muokkaavat oman elämänsä. Se merkitsee epäilemättä sitä, että juutalaisten on luovuttava liberaalisen aikakauden egoistisesta individualismista ja korvattava se yhteishengellä ja halukkuudella kantaa yhteisvastuuta.”

    -Vuoden aikana (1934−35) Palestiinaan muutti 20 200 Saksan nuorisionistia, mikä oli suurempi luku kuin juutalaisten maahanmuutto Palestiinaan koko Weimarin tasavallan aikana. Kaikkiaan sionistinuoria siirtyi koulutusleirien kautta Palestiinaan noin 24 000 ihmistä. Se oli noin 10 000 vähemmän kuin Ha’avara-sopimuksen perusteella toteutui, joskin Eichmannin SD:n juutalaisviraston mainitsemat luvut samalta ajalta (kesään 1938 mennessä) olivat 45 000. Kaikkiaan Saksasta muutti vuosina 1933–1938 noin 150 000 juutalaista. Vuonna 1939 oli jäljellä enää noin 214 000 saksanjuutalaista, näistä arviolta 180 000 menehtyi tuhoamisleireillä.
    Emigraatiosuunnitelmien jatkumista osoittivat myös suorat kosketukset sionistien taistelujärjestöön Haganaan. Järjestön agentti Feivel Polkes vieraili Eichmannin kutsusta Berliinissä vuoden 1937 alussa, ja he neuvottelivat kolmannen valtakunnan pääkaupungissa muiden tietämättä. Hagana oli tehnyt Eichmanniin lähtemättömän vaikutuksen, ja hän piti sitä maailman parhaimpana alallaan: ”Tämä vastavakoilu- ja tiedustelutoimisto tarkkailee jatkuvasti kaikkien sionistien maailmanjärjestöjen puolueita ja ryhmiä, ja sillä on poikeuksellisen tärkeä osa juutalaisten poliittisessa elämässä” Polkes ilmoitti järjestönsä tukevan Saksaa sen Lähi-Idän politiikassa sillä ehdolla, että juutalaisten muuttoa Saksasta helpotetaan.

  • Köyttä myytävänä

    Vastaa

    ”Larry Fink on kulttuurimarxisti, jonka mielestä valkoisia tulisi syrjiä yritysten rekrytoinnissa.”

    Nyt on taas vedetty tyypilliseen ”viideskolonnalaiseen” tapaan mutkia suoriksi. Globaali rekrytointi jätti yhtiöön voi toki näyttää valkoisten syrjinnältä. Hyvä vain, että pätevyys ratkaisee. Valkoisuus ei ole aina synonyymi pätevyydelle. 

    Arjalaisuus on teille selkeästi hiukan hankala käsite kun ette itse arjalaisuutta edusta, ettekä hyväksy kuten ei myöskään ihailemanne Putin ”fasistivihaaja” Suurikaan. Viha ja kateus ovat muuten kuolemansyntejä. Niistä kannattaa päästä eroon.

    • Pelle

      Vastaa

      Sekavaa, huonosti jäsenneltyä tekstiä kehnolla kieliopilla. Oletkohan suomalainen lain?

      • Köyttä myytävänä

        Vastaa

        Parempi puhua totta kielioppi virheiden kera kuin valehdella kieliopillisesti oikein. 

        Kommentoijat täällä uskovat kaiken kyseenalaistamatta. Johtuu juutalaisvastaisen aivopesun kritiikittömästä uskomisesta tai ruplakorvauksesta, joka kirjoittamisesta maksetaan. Toki ihan hyödyllisiä, salaliittouskovia idiootteja mahtuu mukaan kommentoijiin.

        • Pertsa

          Vastaa

          No,onhan sillä väärin ansaittua rahaa,mutta ei se sille nuoruutta takaisin saa.Mitähän mahtaa Pave miettiä iltaisin kun Päivi sanoo, että:”Kultaa,nyt tekis mieli”.

    • Suomalainen mies3

      Vastaa

      Kateudesta kyllä kannattaa päästä eroon muttei vihasta. Viha on elintärkeä tunne sillä myös se juontaa juurensa selviytymisvietistä. Sanottiinhan Jääkärimarssissakin ”viha voittamaton”.

    • Savonian

      Vastaa

      ”Hyvä vain, että pätevyys ratkaisee.”

      BlackRock on lähtenyt mukaan diversifiointipolitiikkaan, jossa pätevyys pelkästään ei ratkaise vaan rotu/etnisyys ja sukupuoli ovat myös tekijöitä. Yhdysvalloissa tämä iskee erityisesti valkoisiin, mutta yhä enemmän myös aasialaisiin, kuten on jo nähty esim. diversiteettiä painottavissa yliopisto-opiskelijoiden valinnoissa. Euroopassa taitaa vielä toistaiseksi riittää, että yritysten johtoryhmissä on tarpeeksi (valkoisia) naisia?

      https://www.bloombergquint.com/markets/blackrock-plans-to-push-companies-on-racial-diversity-in-2021
      ”BlackRock Inc., the world’s largest asset manager, plans to next year push companies for greater ethnic and gender diversity for their boards and workforces, and says it will vote against directors who fail to act.”

      • Pertsa

        Vastaa

        Yhdysvaltalainen Coca-Cola yhtiö on kuulemma kehoittanut työntekijöitään olemaan ”vähemmän valkoisia”.Ihan yhtiön itsensä kannalta toivon ettei tämä toive toteudu.Jos toive menisi putkeen niin henkilökunta saapuisi paikalleen silloin kun heitä huvittaa,työpaikalla ollessaan he tekisivät mitä heitä huvittaa ja kotiin he lähtisivät silloin kun heitä huvittaa ja lähtiessään vielä varastaisivat kaiken mitä ei ole naulattu kiinni.Ei ole varmasti suuri yllätys että en enää nauti Coca-Cola Companyn tuotteita.

  • Tamperelainen tietotoimisto

    Vastaa

    Juden järjestämää Great Reset juttuja Suomessa laittomuuksineen. Onhan näistä jo Suomessa puhuttu eri näkökannasta. Esim Dosentit Tuomas Malinen, Juha Ahvio, Matti Muukkonen sekä juristi Onni Rostila.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi