Kiinan valtiollinen media: Juutalaismiljardööri George Soros on terroristi

Totuttua värikkäämpää kieltä käyttäen Kiinan valtiollinen media kutsui juutalaiskeinottelijaa jopa "Saatanan pojaksi".

Sionismi

päivitetty

George Soros.

Kiinan hallituksen julkaisu Global Times toteaa tuoreessa artikkelissaan, että juutalainen sijoittajamiljardööri George Soros on ”kansainvälinen finanssiterroristi”. Vaikka Soros saa länsimaisessa mediassa ainoastaan positiivista palstatilaa, kirjoitetaan hänestä huomattavasti rehellisemmin Aasian, Lähi-idän ja Etelä-Amerikan medioissa.

Soros tunnetaan muun muassa Euroopan pakolaiskriisin rahoittamisesta, useiden valtioiden talouskriiseihin johtaneista finanssispekulaatio-operaatioista, poliittisesta korruptiosta ja kulttuurimarxistisesta aktivismista Open Society Foundations ‑lobbausjärjestön (OSF) kautta. OSF on omien sanojensa mukaan maailman suurin yksityisesti rahoitettu poliittinen aktivistijärjestö, vaikka länsimainen valtamedia usein väittää, että puheet Sorosin rahoittamasta politikoinnista ovat vain ”antisemitistisiä salaliittoteorioita”.

Koska Soros on kymmenien vuosien ajan korruptoinut valtioita lähes kaikilla mantereilla, on hän kartuttanut urallaan itselleen suuren vihollisjoukon Pohjois-Euroopasta aina Aasian ja Afrikan eteläisiin osiin. Viime vuosina hän on kalistellut sapeleita erityisesti Kiinan hallituksen kanssa.

Finanssiterrorismia

Kiinalaismedian artikkeli oli vastine Sorosin poliittisille hyökkäyksille maata vastaan. Soros on vaatinut, että länsimaat säätävät lakeja, jotka rajoittavat voimakkaasti investointien tekemistä Kiinaan. Juutalaismiljardöörin mukaan Kiina on asetettava taloudelliseen saartoon, koska maan hallitus ei ole omaksunut ”liberaaleja” eli kulttuurimarxistisia ja globalistisia arvoja.

Sorosilla on pitkä historia Kiinan kanssa. 1990-luvun lopulla hän yritti ajaa Hongkongin talouskriisiin myymällä sen valuuttaa lyhyeksi. Hallitus esti valuuttakriisin syntymisen kalliilla operaatiolla, joka tuhosi suuren osan Hongkongin ulkomaanvaluuttavarannoista. Mikäli Sorosin spekulaatio olisi onnistunut, juutalainen olisi voittanut valtavan summan rahaa finanssimarkkinoilta hongkongilaisten veronmaksajien kustannuksella.

2001 juutalaismiljardööri vaikutti uskovan, että Kiina olisi saamassa viimein kulttuurimarxistisen ja globalistisen hallituksen. 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä Soros loikin lämpimät suhteet maan hallitukseen. Suhteet huononivat kuitenkin dramaattisesti, kun maan presidentiksi nousi tiukan linjan isänmaallisuutta edustava Xi Jinping, jonka mustamaalaamiseen Soros on viime vuosina keskittynyt. Soros on väittänyt Xin olevan ”vapaiden yhteiskuntien vaarallisin vihollinen”.

Poliittista väkivaltaa

2019 kiinalaismedia Xinmin Evening News paljasti, että Sorosin OSF ja juutalaisen Carl Gershmanin johtama National Endowment for Democracy ‑painostusjärjestö ovat yhdessä tukeneet Xin hallitusta väkivaltaisesti vastustavia mellakoita Hongkongissa.

Juutalaisjärjestöt tukivat väkivaltaisuuksia, koska mellakoitsijat tahtoivat liittää Hongkongin ”länsimaiseen arvoyhteisöön”. Soros on tukenut lukuisia sisällissotiin ja valtiojärjestysten tuhoamisiin tähtääviä hankkeita silloin, kun jonkin maan johtoon ovat nousseet hänelle epämieluisat henkilöt.

Mellakoiden tukeminen oli yksi syistä, joiden vuoksi kiinalaismedia päätti nyt todeta Sorosin olevan terroristi. Totuttua värikkäämpää kieltä käyttäen valtiollinen media kutsui juutalaiskeinottelijaa jopa ”Saatanan pojaksi”.

Levottomuuksia myös Kiinan ulkopuolella

Sorosin poliittinen terrorismi ei rajoitu ainoastaan Kiinaan. Aiemmin tänä vuonna Myanmarissa valtaan noussut hallitus päätti viimein kitkeä Sorosin agentit poliittisesta maaperästään. Hallitus ryhtyi pidättämään Sorosin rahoittamia toimijoita ja jäädyttämään OSF:n pankkitilejä.

Myanmarin hallitus syyttää Sorosia siitä, että hän on rahoittanut kapinallisryhmiä tavoitteenaan vallankaappaus. OSF:n epäillään lisäksi rikkoneen valuutanvaihtolakeja. Sen uskotaan salakuljettaneen Myanmariin jopa 1,4 miljoonan dollarin edestä varoja rikollisin keinoin.

Lue myös: Myanmarin uusi hallitus alkanut pidättää Sorosin lakeijoita ja jäädyttää pankkitilejä

Lähteet: The Asia Times, China File, HKFP

Antisemitismi Burma Carl Gershman Eliitti Finanssikeinottelu George Soros Globalismi Hongkong Juutalainen lobby Juutalainen rikollisuus Kiina Kulttuurimarxismi Mellakka Myanmar Open Society Foundations Raha Rappiokulttuuri Rikos Rotu Sionismi Sisällissota Talous Terrorismi Terrorismin rahoittaminen Ulkomaat Väestönvaihto Xi Jinping Yhteiskunta

Keskustelu

16 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Rohmar

    Vastaa

    ”Vahvan markan” politiikka (lue: euron kenraaliharjoitus) päättyi Suomen Pankin kupsahtamiseen Soroksen syliin 1990-luvun lamassa. Mikä vielä pahempaa, uskon ettei tämä ollut kaikkien suomalaisten politikkojen taholta edes vahinko. Sen todistaminen vaatii kuitenkin niin paljon reunamateriaalia, ettei sitä kannata yrittää edes tiivistää tähän. 

    Soros pitää EU komission kanssa lähes viikottaisi palavereja, ja on EU:n johtava nukkemestari. Sen tekee erityisen helpoksi se, ettemme edes saa äänestää johtavia EU viskaaleja. Tämä herra käyttää siis sitäkin äänivaltaa, joka kuuluisi sinulle.

    • Markku Heksamakkara

      Vastaa

      Jos tiedät tästä enemmänkin, kirjoita ihmeessä artikkeli Partisaaniin. Mielenkiintoinen ja tärkeä aihe.

    • XxX

      Vastaa

      Tätä olen epäillyt niinkauan kuin olen ollut tietoinen hänestä

  • Kuolo korjaa

    Vastaa

    Eipä tuo julkaisu kovin väärässä ole. Mutta sitä olen ihmetellyt miten pitkään tuo elää. Kaverinsa David rockefeller eli 101 vuotiaaksi ja jos tämänin elämää ylläpidetään yhtä pitkään, niin se tekee pahojaan vielä 10 vuotta. 

    Mutta sitten jo helpottaa… hyvääkin elämää seuraa usein kuolema.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Oikeassahan Kiina on tässä tapauksessa.
    Soros on pahimpia tuhoajia mitä maapallolta löytyy, lukkojen taakse tuo rikollinen kuuluu!

  • Jokke

    Vastaa

    Olen jo kauan ihmetellyt mikä on soroksen henkivakuutus.

    Hänen koukeronsa on kaikkien maailman tiedustelupalveluiden tiedossa ja yksikään niistä ei ole likvidoinut häntä – kysymys kuuluukin miksi? 

    Hänellä täytyy olla jotain todella dramaattista takataskussa että hän saa edelleen mellastaa ympäriinsä eikä yksikään tiedustelupalvelu tai edes hänen vihollisensa ole viheltänyt peliä poikki.

    • Sorosno

      Vastaa

      Voi olla sitäkin. Mutta todennäköisesti myös jotain perushuttua. Tietenkin vanha kunnon kolmikko eli ystävät, vaikutusvalta ja tietenkin se raha tekevät tehtävänsä. Kaiken kruunaa julkinen tai ainakin puoli julkinen esiintyminen. Suurimmat rikokset tapahtuvat aivan silmien edessä. Ihmiskunnan ja vallankäytön korruptoituneisuus takaa sen, että rikoksista lähtee tutkintsan vain se osa, mistä on hyötyä vallankäyttäjälle tai sen välittömään intressipiiriin kuuluvalle, kuten edämme. Soros saa siis leikkiä leikkejään, koska riittävän moni hyötyy hänen tekemisistään tai hän vetoaa riittävän moneen karismallaan. Monelle riittää osoitukseksi erinomaisuudesta se, että symboloi vaurautta ja menestystä. Olisihan se perin ”kateellista” epäillä jotakuta menestynyttä.

    • Rohmar

      Vastaa

      Soros on vahvasti linkittynyt tiedustelupalveluihin USA:ssa. Hän on eräänlainen varjohallinnon ruhtinas, ja siten koskematon. Toisessa kommentissa ihmeteltiin milloin Soros kuolee? Näihin kavereihin vaihdetaan varaosia tarpeen mukaan. Eliniän odote on siis jotain aivan muuta kuin tavallisissa ihmisissä. Vain joitan sairauksia ei kyetä parantamaan, kuten John McCainin aivosyöpä.

      • Sorosno

        Vastaa

        Niinpä. Saavat nauttia sellaisista terveyspalveluista, jotka voisivat periaatteessa olla kaikkien ulottuvilla mutta ovat halunneet tehdä niistä vain eliitin huvia. Tosin aivan kaikkeen sitä ei välttämättä edes kannattaisi lähteä mukaan.

  • Timar

    Vastaa

    Soros toimii Rothschildien ylitsepursuavan mahtavan globaalin ja nyt jo yli 200 vuotiaan lähes kaiken kattavan taloudellisen vallan suojeluksessa toimeksisaajana. Siksi esim. mikään länsimainen valtio ei kykene tekemään Doriksen toimiin mitään rajoituksia, koska Rothschildit omistavat lähes kaiken taloudellisesti merkittävän tässä maailmassa jo vakiintuneesti.

    • Marika

      Vastaa

      Pirullista peliä

  • Ohisalo ja Haavisto tuhoavat Suomen

    Vastaa

    motståndsrörelsen.se ei toimi tällä hetkellä. Soros kai rahoittanut jotain vasurihakkereita. Vai onko asialla polpo? nordfront.se toimii. nostalgiasivu vastarinta.com ei myöskään toimi, kuten eivät DE ja NOR nmr:n sivut. Toivottavasti ne saadaan vielä ylös.

  • TT

    Vastaa

    Suomalaisten on hyvä nukkua, kun sellaisen hahmot kuten Soros-setä tai Klasu-setä eli Klaus Schwab valvovat unta. Nukkuva on helppo kytkeä matrix-koneistoon, jolloin unesta tulee entistäkin syvempää. Tämänhetkinen painajaisten täyttämä koiranuni ei ole kansalle erityisen miellyttävää, mutta asiaan tulee tuotapikaa muutos. Be happy.

  • Sampo

    Vastaa

    ”tukeneet Jinpingin hallitusta väkivaltaisesti vastustavia mellakoita Hongkongissa.”

    Jaa, Kiina hyvä ja Hong Kongin mielenosoitukset paha. Noi mielenosoittajat oli kyllä harvinaisen väkivallattomia, mikä olikin viisasta Kiinan koneistoa vastaan. 

    Onks se niin että kun Soros mädättää Eurooppaa niin automaattisesti kaikki mitä se tukee missään on sitten huono ja Kiinastakin leivotaan hyvis?

    • Ilmarinen

      Vastaa

      Millaisen hallituksen toivoisit Kiinaan nykyisen tilalle? 

      Minua ei muiden valtioiden hallintomuodot kiinnosta, kunhan eivät pakkosyötä kansainväliselle yhteisölle homokulttuuria, antivalkoisuutta tai muita kulttuurimarxismin muotoja. Siksi suhtaudun positiivisesti esim. Talibaniin ja Kiinaan, vaikken olekaan muslimi tai kommunisti. Ja samasta syystä vihaan esim. Amerikkaa, Israelia ja EU:ta.

      Veikkaan, että näin ajatellaan myös Partisaanin toimituksessa.

      • Sampo

        Vastaa

        Ei minulla ole rahkeita alkaa Kiinan hallitusta vaihtamaan mutta sympatiat menevät hongkongilaisille. Mautonta mielestäni kutsua vapauttaan vaalivia mielenosoittajia väkivaltaisiksi mellakoitsijoiksi. CCP jyrää heidät kyllä nopeemmin tai hitaammin mutta ei sitä tarttis pienestä Suomesta käsin hurrata.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi