Helsingin juutalaisille 300 000 euroa veronmaksajilta ”Youtube-videoilta” suojautumiseen ja ”antisemitismin ehkäisyyn”

Julkisivuremonttien ohella "turvallisuusmäärärahaa" kulutetaan esimerkiksi "hallinnollisiin ja viestinnällisiin palveluihin".

Sionismi

USKOT-foorumin johto. Nadbornik keskellä.

Hallitus on päättänyt lisätä kiinteän 300 000 euron juutalaispotin vuotuiseen budjettiinsa. Aiemmin Helsingin juutalainen seurakunta on hakenut rahoituksen aina vuodeksi kerrallaan, mutta vastaisuudessa veronmaksajien rahahanat pysyvät automaattisesti auki.

Kyse on ”turvallisuusjärjestelmiin” korvamerkitystä rahoituksesta. Päätöksestä uutisoineen Helsingin Uutisten mukaan seurakunnan akuuteimmat uhat liittyvät juutalaiskriittisiin Youtube-videoihin sekä tarroihin. ”Helsingin poliisin mukaan ilkivallasta seurakuntaa kohtaan ei kuitenkaan ole lähiaikoina tehty varsinaisia rikosilmoituksia”, lehti jatkaa.

Toisin sanoen juutalaisiin ei kohdistu Helsingissä lainkaan konkreettista turvallisuusuhkaa poliisitilastojen valossa, mutta tästä huolimatta veronmaksajat joutuvat vastaisuudessa antamaan juutalaisille lähes kolmannesmiljoonan euroja joka vuosi. Seurakunnan puheenjohtaja Yaron Nadbornik kertoi medialle olevansa tyytyväinen päätökseen.

Uhkaavat Youtube-videot ja kallis remontti

”Näitä videoita on ilmestynyt muun muassa Youtubeen ja etenkin niin sanottuun pimeään someen. Niiden levittäminen on täysin systemaattista”, Nadbornik valottaa kysymystä siitä, miksi suomalaisten tulisi antaa juutalaisille rahaa Youtube-videoiden vuoksi.

”Synagogan julkisivuremontti valmistui viime syksynä. Siihen otimme lainaa noin miljoona euroa ja valtion avustus tietysti edesauttoi projektin toteutumista”, Nadbornik kuvailee rahan todellisia käyttökohteita.

Eduskunnan sivuilla on julkaistu seurakunnan rahahakemus otsikolla ”TURVALLISUUSYLLÄPITOSUUNNITELMA VUODESTA 2021 ALKAEN”. Sen ovat allekirjoittaneet Nadbornik ja juutalaisyhteisön talous- ja hallintopäällikkö Anne Moilanen.

250 000 euroa olisi ollut ”välttävä” summa

Nadbornik ja Moilanen ilmoittivat eduskunnalle, että 250 000 eurolla saa ”ainoastaan välttävää turvaa” juutalaisiin kohdistuvilta uhilta, jotka vaikuttavat olevan tarroja ja Youtube-videoita. Olikin onni, että hallitus päätti lisätä 50 000 euroa budjettiin, jottei turvallisuus jäisi ”välttävälle” tasolle.

Julkisivuremonttien ohella ”turvallisuusmäärärahaa” kulutetaan hakemuksen mukaan esimerkiksi ”hallinnollisiin ja viestinnällisiin palveluihin, yhteiskunnalliseen turvallisuuteen” sekä ”antisemitismiin, häirintään ja ennaltaehkäisyyn liittyen”.

”Pehmeää turvallisuutta” ja luovaa laskentaa

”Seurakunnan välittömiin turvallisuuskuluihin on luettava myös yhteiskunnallinen turvallisuus, jota toisinaan kutsutaan myös pehmeäksi turvallisuudeksi”, Nadbornik ja Moilanen totesivat.

”Lisäksi turvallisuuden ylläpitoon kuuluu yleisö- ja vaikuttajaviestintä juutalaisen seurakunnan julkisen mielikuvan ylläpitämiseksi ja viestimiseksi. Nämä ovat välttämättömiä turvajärjestelyjä antisemitismin ennaltaehkäisyn kannalta”, he jatkavat.

Toisin sanoen sionististen mediasisältöjen tuottaminen on osa juutalaisten satojen tuhansien turvallisuusbudjettia, joka rahoitetaan suomalaisten ”goyim”-veronmaksajien pussista. Paisuttamalla ”uhan” määritelmää (tarrat ja videot) sekä ”turvallisuusjärjestelyiden” määritelmää (yhteiskunnallinen viestintä) budjettilaskelmaan voidaan saada huomattavasti lihavampia lukuja kuin rehellinen laskenta tuottaisi.

Mikäli tahdot tietää, millaiseen viestintään verorahojasi käytetään, lue Nadbornikia käsittelevä artikkelimme ”Palestiinalaisvastaista sortoa tukeva juutalaisjohtaja vastustaa suomalaisnationalismia”.

Lähteet: Helsingin Uutiset, Eduskunta

Anne Moilanen Juutalaisjärjestöt Korruptio Kotimaa Kulttuurimarxismi Lobbaus Raha Rikos Sionismi Suomen juutalaisyhteisö Talous Veronmaksajat Verotus Yaron Nadbornik

Keskustelu

17 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Metsäkulman Murre

    Vastaa

    Voisivat muuttaa Israeliin. Siellä on turvallista.

  • Sensuroimaton Totuus

    Vastaa

    Suuren valheen suojeleminen on kallista puuhaa…-eikä se tule onnistumaan siitä huolimatta!!!

  • Schlageter

    Vastaa

    Päätelmä: juutalaisyhteisö tulee meille suomalaisille kalliiksi. Eikö siitä voisi luopua?

  • Tekijämies

    Vastaa

    Seuraavaksi tuleekin holokaustivero.…

    Mitä väärää suomalaiset ovat muka tehneet juutalaisille?

    Ei Suomella ole uunia tai lampunvarjostimia/saippuaa…

    • Härmän ärjy

      Vastaa

      Eipä niitä ole koskaan kenelläkään ollut, vaikka kun tätä menoa katselee nii vähemmän tuhoa saisivat aikaan jos tekisivät uraa lamppuina…

  • Nationalisti

    Vastaa

    Hallitukselta liikenee kyllä suomalaisten rahaa juutalaisten ”turvallisuuteen”, mutta suomalaisten turvallisuus ei heitä hetkauta.
    ”Antisemitisti”korttia nuo ovat joka käänteessä lyömässä pöytään, se kertoo jo paljon siitä, että heillä on valheita peiteltävänä.
    Esimerkiksi jos historian tapahtumia edes yritetään alkaa tutkimaan objektiivisesti, niin silloin olet ”antisemitisti”.

  • juha.

    Vastaa

    Vale-suomalaiset Israeliin ja kuokka käteen!!! Voin kyllä opettaa kuinka sitä käytetään. Vastineeksi haluan opetusta heikäläisten bisnes-etiikasta. Sehän ei kestä kauaa!

  • Urho

    Vastaa

    Eräänä päivänä valhe romahtaa oman painonsa alle. Silloin kupatut miljardit menevät maksuun korkoineen. Silloin apua ei löydy edes Birobidzhanista. Jos otamme pois väärennetyt valokuvat, keskenään ristiriitaiset ”todistaja”kertomukset, kiduttamalla saadut tunnustukset ja luonnonlakeja rikkovan uskonnollisen järjestelmän, mitä jää jäljelle?

    Mitä jää jäljelle kun otamme pois niin sanotun holokaustin?

    • Jano

      Vastaa

      Ilmoille jää leijumaan muistot maailman iljettävimmästä valheesta…

  • Tikkakosken Manne

    Vastaa

    On jo suorastaan juutalaista vaatia rahaa ollakseen katsomatta youtubesta siellä olemattomia juutalaiskriittisiä videoita 🙂

  • vyö ja tie

    Vastaa

    Onko toi vasemmalla oleva oletettu se Pia Jardi? Vaarallinen islamisti, joka ajaa sitä suur-moskeijaa. Mä veikkaan, että se tulee Vantaalle. Ja toinen vaarallinen on Ilari Rantakari, joka on ”yrittänyt pysytellä pois” mediasta (joka ei liene vaikeaa) heh. Mä muistan kun mun monet tutut myönsivät, että he äänestivät Jan Vapaavuorta syystä, että hän sanoi vastustavansa sitä saatanan suurmoskeijaa Hanasaareen. Retkuun menivät, tavallaan. Mitäs nyt luulette, jos Nazimasta tulee pormestari tai Anni Sinnemäestä? Mä en muuten nauranut silloinkaan, totesin vaan, että tyypillistä kokoomuksen umpipaskaa. Nyt kun Vantaalla on Ritva Viljanen, entinen Tavjan kansliapäällikkö kaupunginjohtajana, niin lyön vaikka pienen vedon, että ”he” hoitavat sen Vantaalle. Uskomatonta toi Tavjan vaikuttaminen vieläkin joka saatanan negatiiviseen asiaan. Toi Ilari Rantakari on jopa vaarallisempi ja ahneempi kun toi oletettu ”säkki”. Se Haloska istuu Reuterin hallituksessa ja on jopa Helsingin Yliopiston hallituksen puheenjohtaja. Mitä nyt SPR:n ja Unicefin retkutuksilta ehtii. YK:n pääsihteeriksi ei sentään päässyt, vaikka sen ihmissyöjän, Sierra Leonesta Suomeen kutsumalla Tuomiojan kanssa sitä jobia haaveillikin. Suomen pitäisi erota koko YK:sta. WHO on kiinalaisten omistuksessa ja sen johtajakin on se etiopialainen marxisti. Vähän sama kun Biden l. ostettu. Kiinalaiset omistavat kohta koko Afrikan ja paaaaaljon muuta. Tollanen maa pitäisi eristää muusta maailmasta. Kiinan touhu näkyy hyvin siitä uudesta Silkkitiestä, jota ovat rakentamassa joka saatanan maailman paikkaan. Jos ei sotaa tule, niin orjuus ainakin.

    • Tikkakosken Manne

      Vastaa

      Meinaat tuota jota itse ensin luulin Jari Tervoksi ilta-asussaan? Jep, se on ääri-islamisti jota jopa jotkin suomessa asuvat muslimitkin pelkäävät.

  • Vaihtoehto

    Vastaa

    Mitäs jos jaettaisiin niille vain kondoomeja?? Se olisi paljon halvempaa pitkällä tähtäimellä.

  • Doctor When you Need

    Vastaa

    Miten voi juualaiset olla noin sekaisin, ovatko he kaikki neuroosipotilaita?
    Onhan se tietenkin rankkaa elää jatkuvassa valheessa ja uhriutua, seuraavaksi varmaankin haetaan tukea rasististen valkoisten pilvenhattaroiden aihettamiin pelkotiloihin, kautta Teutaksen!!
    Parempi olisi laittaa nuokin roposet ihan vain täysimääräisinä seurakunnan psykiatristen palveluiden kehittämiseen, varsinkin kun samoissa harhoissa vellova juutalaisyhteisö vaikuttaa saaneen jonkinlaisen tarttuvan version Skitsofreniasta.…pakko keksiä holokausti-rokote ja pian!!

  • J.K.

    Vastaa

    Kun kohta on kuollut kaikki superäärinatsit eikä ”holokaustilla” pysty enää rahastamaan niin hyvin kuin ennen on näiden keksittävä muita uhriutumiskeinoja sekelivirran tasaisena pysymiseen.
    Siihen voisi auttaa laittamalla jo päiväkoteihin pakollinen opetussuunnitelma viattomien juutalaisten vainosta koko heidän olemassaolonsa ajalta.
    Opetussuunnitelmaan ei tietenkään laiteta minkäänlaista syytä, miksi mikään kansa maailmassa ei ole pystynyt ikinä pärjäämään tämän ahneen nomadi-heimon kanssa.

    • Tikkakosken Manne

      Vastaa

      No, perusopetusta eli virallista propagandaahan ollaan jo innokkaasti ulottamassa päiväkoti-ikäisiin, ja perusopetukseen kuuluu holokaustinarratiivi, eli että jostakin vain ilmestyi miljoonia natseja ja ne alkoivat ilman mitään syytä vain hankkiutua juutalaisista eroon kaasuttamalla. Tähän väitettyyn johtaneita tapahtumia kuten eurooppalaisten kaupunkien muuttumista käytännössä juutalaisten hallitsemiksi porttoloiksi ja juutalaispankkiirien aiheuttamaa superinflaatiota ei tietenkään mainita sanallakaan, eikä myöskään sitä että saksalaiset tosissaan yrittivät lähettää laivalasteittan juutalaisia ulkomaille mutta mikään valtio, mukaan lukien liittoutuneet eivät ottaneet näitä vastaan vaan käännyttivät pois, voi välimeri sentään… Suunnitelmissa oli myös asuttaa Madagaskar juutalaisilla, mutta pääasiassa Britit estivät tämän useallakin eri tavalla. 

      https://en.wikipedia.org/wiki/Madagascar_Plan

  • J.K.

    Vastaa

    Iltalehteen kirjoitettu, mitä ei tietenkään julkaistu.

    ”Tiedämme saippuat, lampunvarjostimet, parfyymit, kynttilät jne. Luonnotonta.

    Vaikka Valtakunta yritti kuljettaa juutalaisia Madagascarille, periksiantamaton ja neuvokas juutalaislobby Yhdysvalloissa ja Englannissa päätti yksikantaan, että pommitetaan myös ne alukset, mitkä sinne oli matkustajia viemässä. Se oli heimoveljiltä rankka ratkaisu, mutta se antoi vuosikymmeniä kestävän maksu-protokollan ”Valitulle Kansalle”.

    Arvostettu Simon Wiesenthal Säätiö jatkaa hyvää työtä, jottei surullisenkuuluisa 6000000 unohdu ikinä keneltäkään. Goymien on syytäkin jatkaa pahoittelujaan, etteivät joudu antisemitismi-listalle. Sinne jouduttua, et nimeäsi listalta enää pois saa. Juutalaiset ovat kokeneet vainoa koko olemassaolonsa ajan ja täysin syyttä. Poliisi on kuullustellut minua silloin kun oli MV-lehti ‑ryhmä. Se oli lopetettu, joten heillä oli vain kuvan kaappauksia, mitkä olivat punkkarit ottaneet.

    Seuraava askel on tehdä Vainojen uhrien muistopäivästä liputuspäivä. Pitkän tähtäimen suunnitelmassa liputtamisessa pitää käyttää Israelin lippua. Euroopan Unioni päättänee asiasta kunhan luodaan sopiva savuverho.”

    Eipä tosian julkaistu, vaikka puhuin täysin totta. Hienoa että otit kommentissasi mukaan Madagascar-suunnitelman.

    Ehkä he eivät julkaisseet tätä, koska britit (julistivat muuten sodan Suomea vastaan) ja jenkit liittoutuivat, joten näin ollen… Yritin kertoa lehdistön omistusosuuksista ja sionistien hämärästä pankkisektorista. Sain joskus Jewbookiin porttikiellon, kun kerroin siellä asioista.

    Onnea voittoon!

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi