Poliittinen eliittikään ei ole enää turvassa monikulttuurisuudelta – pariisilaisen pormestarin perhe pakeni henkensä edestä mellakoijia

Aidattu koti valkoisilla esikaupunkialueilla ei suojele poliitikkoja monikulttuurisuudelta loputtomiin.

Ulkomaat

Ranskassa mellakoivat rotumuukalaiset hyökkäsivät Pariisin esikaupunkialueen pormestarin, Vincent Jeanbrunin, kotiin ja hänen perheensä joutui pakenemaan henkensä edestä. Jeanbrun ei ollut itse tapahtuma-aikaan kotona, mutta hänen vaimoltaan murtui jalka ja myös hänen yksi lapsensa kärsi vahinkoja.

Hyökkääjät olivat ajaneet auton pormestarin aidatun kodin portin läpi ja sytyttäneet sen tuleen niin, että tuli leviäisi taloon. Kun miehen vaimo oli paennut kahden 5 ja 7‑vuotiaiden lastensa kanssa talosta, rotumuukalaiset alkoivat ampumaan näitä ilotulitteilla.

Jeanbrun kutsui tekoa ”käsittämättömän pelkurimaiseksi murhan yritykseksi.”

Jää nähtäväksi, aikooko Ranskan poliittinen eliitti turvautua rajumpiin toimenpiteisiin monikulttuurisia mellakoijia vastaan nyt, kun yksi heidän omistaan joutui sen uhriksi. Jeanbrun on itse vaatinut presidentti Macronia julistamaan maahan poikkeustilan, mitä hän on ollut haluton tekemään.

Lähde: BBC

Monikulttuurinen rikollisuus Monikulttuurinen väkivalta Ranska Rikos Rotu Ulkomaat Uutiset Väestönvaihto

Keskustelu

15 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Tapani

    Vastaa

    Jos ranskalaiset eivät nyt viimeistään ota kovia keinoja käyttöön barbaarisen roskaväen mellakointia vastaan, niin Ranska on mennyttä lopullisesti. Samoin tulee käymään useimmille muillekin monikulttuurisille Euroopan valtioille. Islam on rutto joka on hävitettävä Euroopasta kokonaan ja lopullisesti äärimmäistä voimaa käyttämällä.

    • Con Spirito

      Vastaa

      Ei siellä mitään tapahdu. Homma rauhoittuu ja painuu unholaan. Mutta laitetaanpas veikkauksia: milloin seuraava iso islamistinen rakkauden rekka tai asemapommitus? Edellisestähän on jo aikaa. Ihan kuin korona ja Venäjän sota olisi pyyhkinyt kaiken muun pois.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Nyt nämä rotumuukalaisten ”kepposet” alkavat kohdistua oikeisiin paikkoihin, harmi, että perhe joutui fyysisesti kärsimään, eikä poliitikko itse.

  • otto suni

    Vastaa

    On erittäin toivottavaa saman toistuvan myös Suomessa! Olemme ajautumassa todellisten viharikosten maaksi ja ainoa tie ulos on pysäyttää kaikenlainen maahan muutto, myös vieraan vallan eli USA:n sotilaiden läsnäolo Suomessa.

    Olemme saamassa samat ongelmat kuin Ruotsi ja tie ulos siitä merkitsee eroa EU:sta ja Natosta. Asian ymmärtäminen on mahdotonta piikitetyille lampaille joiden historian tuntemus on olematon.

  • Zäh wie Leder

    Vastaa

    WEF:n ääni korvessa Yuval Noah Harari näyttää länsimaille esimerkkiä johtamalla kotimaassaan kansannousua vaaleilla valittua esivaltaa vastaan, kutsuen myös reserviläisiä riveihinsä aseellisten yhteenottojen varalta.
    https://www.youtube.com/watch?v=gKVk2B29Yeo tekstitys englanniksi.

    ”koska vapautta ei anneta se otetaan”

    • ValhallaX

      Vastaa

      Tämä Hariri on Juutalaisen Ylivallan Demoni, yksi pahimmista, ei jatkoon.

  • Itse aiheutettua

    Vastaa

    No mutta, eikös posmestari juuri teoillaan halunnut tällaisen yhteiskunnan? On väärin syyttää heikompilahjaisia kun itse on aiheuttanut tilanteen.

    Ihminen luo ympäristönsa aina haluamakseen.

  • TT

    Vastaa

    Jotain nämä matut osaavat sentään tehdä oikein, mutta hyötysuhde on naurettavan heikko. Miljardin euron vahingot on jo saatu aikaiseksi ja vain yhtä vaivaista poliittisen eliitin edustajaa on vähän tölväisty.

  • pöh

    Vastaa

    Ranskassakaan ei ole mitään väestönvaihtoa tapahtunut, se on ihan varmasti vaan natsien salaliittoteoriaa..
    https://twitter.com/CestMoiz/status/1356471594873364481/photo/1

  • Rannikkojaakari

    Vastaa

    On kyllä surullista, kuinks alas Ranska on vajonnut. ”Oikeilla” ranskalaisilla on ollut niin suuri panos esimerkiksi tieteen, taiteen ja kulinarian saralla. Yhä edelleenkin ranskalainen teollisuus tuottaa merkittävissä määrin esim. autoja, hävittäjiä ja optiikkaa. Edellä mainittujen, korkean osaamisen tuotteiden suunnittelusta ovat vastanneet yllättäen valkoiset ranskalaiset. Esimerkiksi HX-hävittäjähankkeen yksi ehdokas, Dassault Rafale, on lähes sataprosenttisesti ranskalaista käsialaa niin suunnittelun kuin osienkin osalta. Ei ole mutiaisista ollut paljon hyötyä, vaikka sielläkin ollaan toitotettu, kuinka mutiaiset tuovat maahan myös korkeaa osaamista. Ei mutiaiset suostu siellä tekemään edes ”alimpia” hommia.

  • Teemu

    Vastaa

    Onko tämä jo leimattu valeiskuksi? Asiaahan voi miettiä niin, ettei mellakoijien kannata poliitikkoihin iskeä, sillä sillä olisi taatusti negatiivinen vaikutus kansan asenteisiin.

  • Pekka j

    Vastaa

    Eihän nyt ranskalaiset mitään tee, kun terroristit tappaa toimittajia, tai hyökkää ravintoloihin, mitä tekee ranskalainen menee kynttilän kanssa Liberte aukiolle ja hymisee jotain, sitten selittää ei saa antaa pelolle valtaa. kunnes jotain vastaavaa taas tapahtuu.

  • Olavi Koskela

    Vastaa

    Paljon tuli sivullisia uhreja joista ei kerrota. Pakolaisia hyysäävän järjestön johtaja sai mustapukuisten naamiomiesten iskuja. Meni oikeaan osoitteeseen.

  • Kivoja Pelihetkiä

    Vastaa

    Monikulttuuri tuli kylään! Juuri niin kuin halusitte. Älkää pelätkö, vaan NAUTTIKAA työnne hedelmistä. Sitä saa mitä tilaa, todella outoa…

  • Salomon

    Vastaa

    Pormestari oli kokkeloimassa ja peppuilemassa. Ja jos tosiaan luulette, että tää tästä paranee niin ei muuten parane.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi