Azov lähetetään taistelemaan juutalaisen johtamaa Wagneria vastaan Ukrainassa

Azov tunnetaan kansalleen omistautuneesta asenteestaan, mikä taistelukentällä tarkoittaa periksiantamattomuutta. Vastassa sillä on joukko rikollisia, joiden motivaatio oli vain päästä pois vankilasta.

Ulkomaat

Kansallismielisistä koostuva Azov lähetetään Bahmutin alueella Ukrainassa taistelemaan juutalaisjohtoista Wagner-ryhmää vastaan. Wagnerin johtaja on juutalainen Yevgeny Prigozhin, joka tavoittelee palkka-armeijansa kautta myös poliittista valtaa Venäjällä.

Wagner taistelee tällä hetkellä Ukrainassa tavoitteenaan vallata Bahmutin kaupunki. Ryhmä rekrytoi sotilaita erityisesti Venäjän vankiloista lupauksella armahduksesta, mikäli he kestävät puoli vuotta rintamalla elossa. Rikollisista koostuvan ”sotilasjoukon” eloonjäämisprosentti ei ole kovinkaan suuri, sillä ammattitaidottomat ja usein päihdeongelmaiset ”sotilaat” eivät välttämättä ole parasta mahdollista materiaalia.

Nyt Wagnerin väelle tulee vieläkin tukalammat olot, sillä jo vuodesta 2014 lähtien mainetta niittänyt Azov on komennettu taistelemaan sitä vastaan. Azov on ollut rintamalla jo vuosia ennen viime helmikuussa alkanutta suurhyökkäystä ja nyt sodan aikana se on kasvattanut miesmääräänsä, laatuansa, materiaaliansa ja kokemustansa valtavasti.

Azov tunnetaan kansalleen omistautuneesta asenteestaan, mikä taistelukentällä tarkoittaa periksiantamattomuutta. Vastassa sillä on joukko rikollisia, joiden motivaatio oli vain päästä pois vankilasta.

Mikäli Azov onnistuu lyömään ja nöyryyttämään Wagnerin palkka-armeijan, vaikuttaa se sen johtajan poliittiseen vaikutusvaltaan Venäjällä. Samaan aikaan se kasvattaa Ukrainassa nationalistien arvostusta, sillä nationalistit ovat ne, jotka taistelevat kovimmissa paikoissa.

Sodan alussa Azov niitti mainetta Mariupolin kaupungissa, jossa se pidätteli Venäjän joukkoja monta kuukautta pienentäen samalla hyökkääjän painetta muualla rintamalla. Yksi Azovin perustajista, Mariupolin Komentaja Denis Prokopenko, omaa suomalaisjuuret. Myös suomalaisia kansallismielisiä aktivisteja on taistellut sodan aikana Azovin joukoissa.

Lähde: Expressen

Azov Ukraina Ulkomaat Venäjä Wagner

Keskustelu

49 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Morpheus

    Vastaa

    Taitaa molempia puolia johtaa sama Chabad

    https://www.timesofisrael.com/putin-fires-top-official-who-describes-chabad-as-a-supremacist-cult/

    Kun taivaalta sataa tulta ja metallia Bahmutin lihamylly on molemmille puolille yhtä tuskallinen

  • Mr.AG

    Vastaa

    Juutalais Azov vastaan Juutalais Wagner.
    Tästä tulee kiva show.

  • FuckNWO

    Vastaa

    Ja Ukrainaa johtikaan mitkä tahot?
    (((shalom)))
    Aivan.

  • otto suni

    Vastaa

    Tietääkseni myös Zelensky on juutalainen!!!

    • Nimetön

      Vastaa

      Azov ei kannata Zelenskyn hallitusta, mutta johtuen Venäjän hyökkäyksestä se joutuu nyt keskittymään muihin asioihin kuin kotimaan sisäpolitiikkaan.

    • Tieto lisää tuskaa

      Vastaa

      Ja Ukrainan pääosa väestöstä on kasaaeja jotka aikoinaan pakkokäännytettiin juutalaisuuteen. Erona alkuperäisistä juutalaisista on se että kasaarit ovat agressivisia fallos-uskonnon kannattia, eli kabbalisteja. 

      Mutta kun luin tuota artikkelia niin mietin että kuka tahansa sen kirjoittikin, taitaa kirjoittaja olla iältään vielä nuori. Toisaalta, jos hän katsoo kaikki nämä videot, niin varmasti muuttaa mielipiteensä ”sorretuista ukrainalaisista”.

      https://rumble.com/c/TheFallOftheCabalSeries

      • Plääh

        Vastaa

        Juutalaisista on pääosa ashkenazeja, joita jotkt pitävät kasaareina. Ukrainalaisista ei koskaan ole ollut enemmistöä juutalaisia

        • Eläinten vallankumous

          Vastaa

          Ei siinä mitään, natseja ne on ne askenatzitkin. Mutta silti tuo sarja kannattaa katsoa niin saattaa oppia jotain uutta.

  • Nimetön

    Vastaa

    Azov porukka on ilmeisesti natseja.

    • Nimetön

      Vastaa

      Kyllä 😎

      • AKM

        Vastaa

        Azovin Pataljoona, joka nykyisin on Azovin Rykmentti ja Ukrainan armeijan virallinen osasto, on pesukestävä natsijoukkio.
        Ukrainassa toimii muitakin natsimielisiä ääriryhmiä(mm. C14, Aidar, Banderistit, Oikea Sektori, Torpedo). Nämä ovat saaneet terrorisoida jo 9 vuotta itäisen Ukrainan asukkaita hallituksen puuttumatta. Zelensky on vain todennut, että natsit ovat natseja. Zelenskylle on mieleen, että nämä ukronatsit vihaavat venäläisiä.

        • Plääh

          Vastaa

          Suomeksi tämä terrorisoiminen on kai siis Venäjän hyökkäystä vastaan puolustautumista ja pienten vihreiden miesten tykkitukeen vatsamista

  • Razizti

    Vastaa

    Ei ollut vaikea arvata millaista kommenttia täältä löytyy, kun uutinen tuo ukrainalaiset nationalistit positiiviseen valoon.

    QAnon ryssän nuoleskelijat täällä heti jauhamassa rappareista sekä NWO liskomiehistä.
    Kyllä, zelensky on juutalainen. Onko Azovin komentaja? Ei.

  • pekko aikamies

    Vastaa

    Veänäläinen valtionmedian toimittaja naikkonen joukkoraiskattu… NTV:n TV-juontaja Olga Zenkova lähetettiin miehitettyyn Melitopoliin nauhoittamaan propagandakappaletta.

    Vieraillessaan ravintolassa Kadyrovin veljenpoika Hasan Ibrahimov ja hänen yksikkönsä miehet kävelivät hänen luokseen, hakkasivat hänen kameramiehensä ja raiskasivat hänet.
    Lähde: https://twitter.com/visegrad24/status/1620168262377181186

  • Patriot

    Vastaa

    Ukraine’s Azov Regiment visits Israel: https://www.google.com/amp/s/m.jpost.com/international/article-725351/amp azov on kosher turha väittää vastaan.

    • Nimetön

      Vastaa

      Itse kun taistelin Azovin riveissä, oli tukikohta vuorattu ei-niin-koshereilla lipuilla 🤭

    • Juuso

      Vastaa

      Azov teki tiedotteen tuosta, kannattaa lukea se.

    • Sanna Mirella

      Vastaa

      Wagnerin porukkaa näin pari päivää sitten syytetyn natseiksi. Aika pelleilyä koko homma mielestäni.

    • AKM

      Vastaa

      Valheuutinen. Ko. Olga Zenkova ei ole sotareportteri, eikä ollut tuolloin edes koko sotatoimialueella.

      • Plääh

        Vastaa

        Niinkö MV kertoi?

  • J M

    Vastaa

    Aikamoista ylistystä näille sionistien rakkikoirille eli Azoville. Azov on täysin kosher ja taistelee sionismin puolesta.

    Juutalaistoimittaja Suomesta teki Azov-pataljoonalle propagandavideon
    https://www.magneettimedia.com/juutalaistoimittaja-suomesta-teki-azov-pataljoonalle-propagandavideon/

    Video: miksi juutalainen ADL-lobbausjärjestö tuki Azov-pataljoonaa?
    https://www.magneettimedia.com/video-miksi-juutalainen-adl-lobbausjarjesto-tuki-azov-pataljoonaa/

    • Plääh

      Vastaa

      Miten ihmeessä tämä valtava törkymäärä saa jäädä tänne? Kosher olet itse, kun terrorisoit älykkäitä sivuja tuolla Venäjän shitillä

  • pure jenkki

    Vastaa

    https://mobile.twitter.com/damian_from/status/1617836913108586496
    Terveen näköisiä alfoja. Onks nää dirlewangerreita vai neonazzeja. Vai molempia?

  • Nimetön

    Vastaa

    Eli siis taistelu käydään ukrainan natsien ja venäjän rikollisten välillä. Wagner käyttää tarkoituksella roskasakkia siihen että rikolliset Wagnerit laitetaan tiedustelemaan ja mahdollisesti kuolemaan. Kun vihollinen paljastaa sijaintinsa niin Wagnerin tykistö hoitaa vastustajan. Näin se menee. Wagner ei siis oikeasti välitä vankiloista rekrytoidusta porukastaa vaan sitä syötetään tarkoituksella. Todelliset ammattisotilaat PMC Wagnerissaa hoitavat vihollisen tuhoamisen. Voisin sanoa että jopa helvetin nerokasta. Venäjän sotatoimien alkuperäinen tarkoitus oli nimenomaan Azov paskasakin tuhoaminen. Heillä kun on ollut käytäntönä yrittää tuhota Donbassissa asuva Venäjän kielinen Ukrainan vähemmistö. Ette kuule tätä koskaan uutisista. Siellä vain kerrotaan Putinin keksimistä natseista.
    Minun puolestani uskokaa vaikka joulupukkiin mutta Azov ei saa tilannetta rintamalla muutettua mitenkään. Päinvastoin, Venäjä saa hoidettua loppuun operaationsa.

    • Plääh

      Vastaa

      Miten ihmeessä tuollaista saatanallista valehtelua voidaan sietää Suomessa? Tuolainen valehtelu venäjänkielisten surmaamisesta tulisi kriminalisodia Suomessa. Tuo vasustajan listiminen tykistöllä on ainoa jonkinlainen järjelinen juttu kommentissa. Näin se menee eli massalla tuhotaan Ukrainan parhaita aineksia ja samalla saadaan vankilat tyhjiksi ja rikolliset hautaan. Vastaavasti voidan ajatella, että koko talven koulutettu väki yrittää hyökätä sitten, kun Ukrainanjoukkoja on kulutettu. Samaaan tyyliin NL toimi sodassa. Ensin lähetetään miinoja polkemaan ihmisaaltoja, jopa kepein aseistettuja poikia, kaikki vahvassa humalassa. Tykkitulen ja kulutussodan jälkeen ja kun piikkilangat on katkottu tai ruumispinot mahdollistavat esteiden ylityksen, alkaa valioväen hyökkäys. Näin ovat saksalaiset kertoneet

  • Jones

    Vastaa
  • Harhakuva ja käsitys suuressa pelissä

    Vastaa

    Ketä vittu tästäkin hyötyy muu kuin itse jude tuolla kaukana jossain? Ei ainakaan uusfasistinen SML saa tukea saati kannatusta näillä julkilauseilla. Keskittykää jos nyt vaan mitenkään pystytte niim Suomen sisäisiin asioihin ja tuleviin vaaleihin. Ihan uskottavuuden puolesta..

  • juha II

    Vastaa

    Helppoa kauraa kuvitella, että Ukrainassa taistellaan maan suvereniteetin vuoksi. Ukrainan omistaa BlackRock eikä OIKEA kärsivä Ukrainan kansa. Kun tarkkoja ollaan Teidän ”lemmikkinne” ovat sotarikollisia ja nk. ”nostoväen”, – joka on raahattu juutalaisen rikollisen aseman pönkittämiseksi – selkään ampujia. Ja vihdoinkin NYT kun muut ukrainalaiset sotilaat ovat kaatuneet lähetetään rinttamalle KATSOMAAN KUOLEMAA SILMÄSTÄ SILMÄÄN. Ja, vaikka kuinka vituttaisi. Edellinen on ”tosi kuin vesi” eikä kusi. Ne, jotka TODELLA aikovat pystyä katsomaan omaa äitiään silmiin palattuaan sodasta. Sanoutuu selkeistä sotarikoksista itsensä irti. Eikä minkään nk. auktoriteetin käskyttämänä missään sodassa suostu MURHAAN eikä siviilien kiduttamiseen, raiskaamiseen eikä kaatuneen vihollissotilaan ruumiin häpäisyyn!!! Sellainen joukkion paikka on VANKILA olipa sitten sota tai rauha!!! Sodassa on pidettävä kiinni kunniasta, koska vain suoralla selkärangalla on jo voittanut jotain sellaista, mikä on TODELLISEN miehen mitta eikä ole sellaista toista miestä olipa hän sitten vaikka vihollinen. Etteikö hän veisi kättään lippan, sillä vain toinen sotilas voi toista samanlaista ymmärtää olipa hän mionkä ”viirin” alla hyvänsä!

  • azovijuuudea

    Vastaa

    Azov on juutalaisten omistama ja ohjailema pataljoona, tämä on täysin yleisesti tiedossa kaikilla. Wagner luultavasti myös osittain, mutta Azov on täysin varmasti. Kummasti unohtui tämä fakta Partisaanilta nyt.

    • Snif

      Vastaa

      Mikäs luulet olevan sen takana joka ryssien maasta laittaa vankilarikolliset taistelukentille, juutalainen, eli naurattaa kyllä putinistinen kirjoittelu täällä.

    • Plääh

      Vastaa

      Ei ole omistama eikä ohjailema. Yleisesti tiedossa vain Kremlin trolleilla

  • Ei perkele

    Vastaa

    Hahahahaha. Zelensky on juutalainen ja ukraina kannattaa sioonismia ja globalismia. On ne suomalaiset vaan vammaisia, jopa nämä ”nationalistitkin”

    • Nimetön

      Vastaa

      Moi Iigori, mitä Pietarin trollitehtaalle kuuluu? Azov ei kannata Zelenskyn hallitusta, mutta ryssien vuoksi se keskittyy nyt akuutimpiin asioihin.

      • Anonyymi

        Vastaa

        Mielestäni Zelenskey on hoitanut hommansa hyvin, vaikka juutalainen onkin. Ukraina on saanut hirmuisesti aseapua Euroopan ja USA:n liittolaisilta, kiitos hänen.

        • FuckNWO

          Vastaa

          Se juutalainen ei ole hoitanut mitään muuta hyvin kuin näytelmäänsä.
          Sitä apua olisi tullut sionistikavereilta ilman kyseistä jutkupressaakin.

  • ValhallaX

    Vastaa

    Ensimmäinen kommenttini jo aivan tämän ”sodan” alussa oli: ”Tämä on juutalaisten sota valkoisia kansoja vastaan”.

    Nyt aikaisemmin hysteerisen ”isänmaalliset” NATO:n marionetitkin myöntävät tämän.

    Tämä ON juutalaisten sota kaikkia valkoisia kansoja vastaan, niin kuin oli Toinen Maailmansotakin. Ja ensimmäinen olikin Bolshevikkivallankumous, ensimmäinen prenikka sionistin rintaan: Kymmenien miljoonien kuolema Gulagissa. Ihana, sionistinen voitto.

    Katsokaa mitä juutalaisten riemukulku on saanut aikaan: Taloudellinen tuho, ilmastonmuutossonta, demografinen tuho, valtamerten tuho, huumehelvetti, neekerijengit pitävät hovia, syntyvyys romahtanut… Ja Te heidän orjansa itkette ”putinismia”. Olette silmiä myöten sonnassa, mutta sen verran henki pihisee, että ”putinisti”-sana vielä kuuluu. Mutta eipä hätää, voitte nyt vaihtaa laillisesti sukupuolenne ämmiksi, tehkää se. Swidu.

    • tymä

      Vastaa

      Ukrainan ”sota” on tosiaan ollut näyttö siitä kuka on tosissaan kansallismielinen ja kellä on tosissaan palleja vastustaa oikeasti juutalaisuutta kaikissa muodoissaan ja tasoissaan.
      Ikäväksi ei niitä löydy montaa. Monet hypettäneet zelenskyä ja puttea, mitä moninaisimpina sankareina ja pelastajina. Nämä samat ihmiset ovat ilmeisemmin aikalailla myös uuden maailmanjärjestyksen puolella kun sitten sen aika tosissaan koittaa.
      Monia selityksiä on tullut kuultua miksi zelenskyä pitäisi tukea. Jonkinlainen jalo kunniallinen juutalainen olevinaan. Sellasia ei ole valitettavasti olemassa. Joillakin kansallismielisillä on semmoinen oma ”jalo juutalainen” johon ovat tykästyneet, oli se sitten joku ystävä, tuttava tai julkisuuden henkilö. Eihän semmosia vastaan pidä ruveta käymään sotaa.
      Ollaan muka juutalaisvaltaa vastaan mutta ei loppuun asti, koko olemuksella. Sokeus naivius ja hyväuskoisuus, samat heikkoudet riivaavat, mitä edelleenkään eivät valkoiset onnistuneet voittamaan itsestään!! Kaikenlainen tunteellinen kiintymys on loputtava näitä kohtaan, siis ihan kaikki!! Tunteellinen kiintymys osoittaa edelleen sen että edelleen uskotaan juutalaisten ”muuttumiseen” vaikka moneen otteeseen osoitettu että se ei ole mahdollista.
      Niin kauan nämä nenäkkäät rikkaruohot saavat rellestää rauhassa, ilman että kukaan kitkee niitä perusteellisesti, voimme olla ihan varmoja että mikään valkoinen kansa tai muukaan rotu ei elä koskaan vapaudessa.

      • Plääh

        Vastaa

        Olet jättänyt nimestäsi pois yhden kirjaimen. Tiedät kyllä, että pikemminkin Zelenskyä pidetään huijarina, joka esim. sodan alussa laski vihollisen kauas sisämaahan

  • Reiska

    Vastaa

    Tässä Ukrainasta vähän stooria mitä siellä on käytännössä tapahtunut ja tapahtumassa. ”From the horses mouth”. Slaavien ”käsittelystä” suunnitelmaa. Suomalaisillekin on varmaan omat käsittelyt tulossa (tykinruuaaksi).

    https://justice4poland.com/2016/05/17/chabad-leader-messiah-menachem-mendel-schneerson-on-his-plans-for-destroying-ukraine-and-russia-reprint/

    First of all, we will divide the Slavic nations (of 300 million, half of them Russians) into the small countries with weak and severed connections. For this, we will use our old method: Divide and conquer. We will try to pit these countries against each other, and suck them into civil wars for the sake of mutual destruction.

    The Ukrainians would think that they are fighting against the expansionist Russia and struggling for their independence. They will think that they have finally gained their freedom, while they become fully subdued by us.

    The same will be thought by Russians, as though they defend their national interests to return their lands, “illegally” taken away from them, and so on.

    Looking back in history, it must be admitted that these lands are the ancient ancestral lands of the Jewish Khazaria, that is Israel, captured by Kiev’s Rus’ (the ancient state of Russia with the capital in Kiev) in the tenth century. The Slavs are temporary guests on these lands and are subject to eviction. We will return this territory, and build the Great Khazaria – the Jewish state –on these fertile lands the same way as, 50 years ago, we created Israel, squeezing the Palestinians out. Israelis will partially relocate here, and we will drive Slavic cattle out far to the north, beyond Moscow. There will be a small Northern Territory, a reservation with a compact population — a reservation, like Indian reservations in America.

  • T . T

    Vastaa

    Kommenttiosion viisaiden ”kansallismielisten” keskuudessa ei näytetä ymmärtävän Azovia lainkaan. Se taistelee maansa puolesta, ei Zelenskyn hallituksen puolesta.

  • Reiska Mäki

    Vastaa

    Varmaan mielestään kaikki taistelee maansa puolesta, mutta konflikti on luotu tarkoituksella ajamalla etniset ryhmät törmäyskurssille. Näköjään jutkut hallitsee tuon toiminnan hyvin.
    Ei tuo yllä siteerattu rabbi Schneersonin visio ole itsestään toteutumassa. Siihen on pitänyt tehdä aika paljon asioita ensin. 

    Fiksuinta, mitä ukrainalaiset voisivat tehdä olisi heittää Zelensky, Kolomoyskyi , Blackrock ja muut jutikat ulos. Sen jälkeen mitään aluekiistaa tai sodan aihetta ei olisikaan.

  • Dekadenz

    Vastaa

    itse en kerta kaikkiaan voisi kuvitella kannattavani ukrainaa jonka liittolaisia on kaksi perkelettä, englanti ja yhdysvallat.

  • Plääh

    Vastaa

    Majuri Karit ja muut propagandistit ovat viime viikolla taas julistaneet Putinin tehneen ison virheen. Tätä on saatu kuulla jo kokonainen vuosi. Media väittää Putinin saaneen virheellistä tiedustelutietoa ym. Myös Stalin okisi aikoinaan uskonut kainelaisiin satuihin.

    Nyt kuitenkin on niin, että Putin ja venäläiset halusivat Ukrainan itselleen ja tehdä tilinsä lopullisesti selväksi ukrainalaisuuden ja Ukrainan väen kanssa. Silloin on joskus hyökättävä. Mitä on tapahtunut? Kun pienellä armeijalla valmistauduttiin, saatiin iso osa väestä Lännen suosiollisella avustuksella uskomaan, että mitään hylökkäystä ei tule. Ukrainaa estettiin valmistautumasta ja ehkä se on johtonsa osalta mukana kaikessa jopa. Jos ei ole, niin manööveri onnistui erinomaisesti. Venäjä eteni syvälle Ukrainaan ja näillä näkymin ei ole enää mahdollista karkottaa sitä pois enää niiltä alueilta, jotka isllä jo on.

    Pakotteet ja Lännen reaktio? Venäjä on jo voittanut, koska suurin osa maailmaa rukoilee jo takaisin urheilijoitakin ja jopa Ukrainan voimakkaimmat tukijat myöntävät, että kaiken on päädyttävä neuvotteluihin ilman suuria eskalaatioita. Heistä ei siis ollut haastamaan Venäjää. EU on tosiasiasa yhtä mätä kuin ennenkin,. Jotain suurempaa älämölöä piti vain saada aikaan. Pakotteet rivät olleet tarpeeksi tehokkaita ja niitä on kierretty. Venäjän systeemi pyörii. Merkit ovat oilemassa, että jonkinlaiseen sopuun ollaan valmiita joka puolella. Pahaa pelkään, että Venäjä tulee saamaan lisää alueita joka tapauksessa. Ehkä huomattavastikin. Kaikkein ryhdikkäimmissäkin maissa asiantuntijat sanovat kaiken uhon jälkeen, että Venäjä ei saa menettää kasvojaan.

    Vaikka suhteet olisivat viileätkin sodan jälkeen, niin tätä oli varmnasti osattu odottaa,m vaikka tietenkin olisi toivottiu, että Länsei ei reagoisi edes näin voimakkaasti. Putin on valmistautunut haastamaan Lännen ja siten joutuisi tulemaan toimeen Intian ja Kiinan ym. kanssa. Länsi on se, joka halusi ikuisesti olla ystävä, vaikka Putin selkeästi on varautunut ja valmistautunut uuteen kylmään sotaan ja kuumaankin. Saksa, Ranska ja Espanja ovat valmiit solmimaan täysin vastaavat suhteet kuin aiemmin, ehkäpä jopa ihannormalit ja entisenlaiset, jos teeskennellään, että nyt on tehty lopullinen rauha. Euroopan ja Lännen ulkopuolella Venäjä on aina ollut frendi. Italiat ja Kreikat ja Serbiat ovat myös koko ajan kavereita

    Takaisin sotaan. Lännestä ei ollut antamaan Ukrainalle aseita hyökkäyksen alla eikö tarpeeksi sodan aikana. Ikäänkuin ei edes haluttaisi Ukrainan valtaavan takaisin juri mitään. Suurin osa tuesta on symbolista eli lämmintä kättä, kuten tuki Suomelle aikoinaan. Pakotteet eivät purreet ja nyt Venäjä on mobilisoinut uuden jättiarmeijan ja kouluttanut sitä sen aikaa, kun osa mobilisoiduista on kuluttanut Ukrainan joukkoja lisää. Melko todennäköistä on, että Ukraina joutuu vetäytymään laajoilta alueilta tai se jopa romahtaa. Ehkäpä panssarien on tarkoitus estää täysi romahdus, jos niitä ennätetään antaa.

    Stalin ei tehnyt virhettä. Ei ole uskottavaa, että tiedustelu epäonnistuisi noin totaalisesti, kun koko maailma on solutettu vakoojilla ym- Talvisota näyttää tarkkailijan silmiin kontroloidulta sodalta, jossa NL jylläsi ensin siten, että ei kiihottaisi Saksaa liikaa ja Lännen oli määrä yrittää maihinnousua. Sitä ei kuulunut ja rauha oli tehtävä. Stalin sai kuitenkin haluamansa ja minkä oli Saksan kanssa sopinut, tosin ilman jonkinlaista YYA-sopimusta, mikä olikin ehkä utopistista.

    Suomen kansalle on nt uskoteltu vaikka mitä Toverien ja muiden taholta. Kuinka ihmeessä? Siksikö, että ei tarvitsisi aseistaa Ukrainaa? Kai siksi, että kansaa on aina kusetettava ja sen on uskottava Lännen hyvyyteen tms. Aivan kuten kaikki luulivat, että Suomea aikoinaan olisi haluttu auttaa Lännestä, vaikka Lännelle tietenkin olisi ollut sodan kannalta edullisinta, että SUomi olisi kadonnut kokonan

  • Nimetön

    Vastaa

    Azov ”taistelee juutalaisten puolesta”? Menkää russofiilit ryssiin elämään unelmaanne.

  • Vladimir Putin

    Vastaa

    Kuin vitun pihalla te ootte asioista?
    Wagner muka pelkkiä rikollisia mitkä ei osaa mitään?
    Lukekaa lisää ilta-sanomia sun muita hesareita kun näyttää uppoovan aika hyvin propaganda teihinkin.
    Suosittelen seuraamaan mitä siellä kokaiiniklovnin johtamassa maassa oikein tapahtuu.
    Azov natsit on jo moneen kertaan saaneet pahan turpasaunan wagner joukoilta ja Venäjän armeijalta.
    Paras esimerkki oli azovstalin terästehdas missä vain noin 2000 azov natsia antautui Venäjälle.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi