Ei murhasyytettä rotumuukalaisille, jotka tappoivat ranskalaisnaisen raahaamalla tätä autolla asvalttia vasten

Kaksi arabia on välttänyt syytteen murhasta, vaikka nämä raahasivat autolla naista asvaltilla 800 metriä.

Ulkomaat

Ranskassa on yli kaksi vuotta teon jälkeen alkamassa oikeudenkäynti tapauksesta, missä rotumuukalaiset ajoivat 23-vuotiaan naisen, Axelle Dorieririn, päälle autolla ja tappoivat hänet raahaamalla tätä pitkin asvalttia 800 metriä.

Alkava oikeudenkäynti on herättänyt raivoa, sillä tekijöitä, Youcef Tebalia ja Mohammed Yelloulea ei syytetä murhasta. Kuskina toiminutta Tebalia syytetään kuolemantuottamuksesta ja kyydissä ollutta Yelloulea vaarassa olleen heitteillejätöstä.

Raaka murha sai alkunsa kesällä 2020, kun Dorier ystävineen oli riidellyt Tabalin kanssa, syyttäen tätä koiran yli ajamisesta. Todistajien mukaan Tabal oli iskenyt Dorierin autollaan kumoon ja kun nainen oli yrittänyt nousta, arabi oli tarkoituksella ajanut naisen yli raahaten häntä mukanaan.

Dorierin veli on nähnyt tilanteen ja seurannut auton jättämää verivanaa yhteensä 803 metriä ennen kuin löysi siskonsa silpoutuneen ruumiin.

”Me elämme yhteiskunnassa, jossa kauhu on saavuttamassa kliimaksiaan. Hyvää tarkoittavien ihmisten on aika avata silmänsä: Ranskalainen yhteiskunta on muuttunut villiksi ja barbaariseksi,” Dorierin perheen asianajaja oli kommentoinut ja kertonut perheen olevan ”psykologisesti täysin rikki.”

Lähde: Remix

Ranska Rikos Rotu Ulkomaat Valkoisiin kohdistuva väkivalta

Keskustelu

8 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Lord Mystery

    Vastaa

    Hammurabin laki… ainoa hyvä asia, jonka lähi-itäläiset ovat kehittäneet.

  • otto suni

    Vastaa

    Juutalaisten kätyri, Rotchildien pankkiiri Macron tulisi saattaa ensimmäisenä tuomiolle! Giljotiinille olisi käyttöä myös Saksassa ja Brysselissä. Suomi tulee hyvin mukana ja on jo hyväksynyt Sannan johdolla väestönvaihdon.

  • Late

    Vastaa

    miten ihmeessä voi välttyä syytteiltä kun tuo oli äärimmäisen raaka ja kaikenkaikkiaan sairas murha.

  • TT

    Vastaa

    Tämmöistä äärimmäistä brutaaliutta ei nähdä edes sodissa. Mutta mitä tekee länsimaiden nk. eliitti? Riemuitsee väestönvaihdon edetessä, mihin kuuluu kantaväestön hidas tai joskus myös nopea nirhaaminen hengiltä sekä kaikenlaiset oikeusmurhat, joissa kritiikkiä esittävä kantaväestö saa ylimitoitettuja tuomioita pelkästä puheesta ja oikeita karmeita rikoksia tekeviä matuja tuskin edes saatetaan edesvastuuseen. Näin eliittikin tavallaan tunnustaa että, matut ovat ikään kuin elukoita, joita ei voi tuomita länsimaisen ’ ”löysän” oikeusjärjestelmän rangaistusasteikolla, joka on kehitelty sivistyneen valkoisen väestön tarpeisiin.

    • Sammy

      Vastaa

      Kyllähän väestönvaihto ja kaikki tämä propaganda/informaatiosota on sodankäyntiä. EUrooppa on sodassa. Syvemmälle ja syvemmälle sotaan menemme koko ajan. Kunnon rähinä taitaa olla suunnitelmissa pankkiireilla.

  • Nimetön

    Vastaa

    Kääntäkää vaan niitä persposkianne, hakatuttakaa itseänne loputtomiin, ottakaa kaikki paska vastaan mukisematta… Kyllä nyt ollaan järkyttyneitä. Vittu mitä paskahousuja

  • GLGL

    Vastaa

    On yksi taho, joka voisi muuttaa kehityskulun suunnan päivässä. Se on valtamedia. Minullakin on tuttuja, jotka ovat täysin valtamedian tuottaman paskan aivopesemiä, vaikka muuten ovat ihan järkeviä henkilöitä. Aivan käsittämätöntä.… Ajattele tilannetta, että hyysäri kertoisi etusivulla, miten asiat oikeasti ovat ja kuinka nopeasti se saisi ihmiset kääntämään päänsä. Valtamedia on syyllinen valtaosaan yhteiskunnallisista ongelmista.

    Ei olisi mitään ”meillä on unelma”, bride, BLM, ilmu-uskonto, rokotususkonto jne., jos valtamedia olisi tehnyt työnsä, kuten pitäisi. 

    Kaikki epälooginen höttö, käsitteiden vääristely, tieteen halventaminen, parempi rasismi, narsismin, mielenterveysongelmien ja seksuaalisten perversioiden glorifiointi, hyvesignalointi, sukupuolidystopiat ja kemikalisaatiovektorointi, olisivat täysin marginaalissa ja kaukana normaalien ihmisten arjesta, ilman valtamedian jatkuvaa tuuttaamista. 

    Aivan ensimmäinen teko, jonka jopa paskahousu kykenee tekemään, on lakata tukemasta valtamediaa. Älä osta, älä lue, jaa kritiikkiä. Propagandamediatalo Kaleva ilmoitti äskettäin yt-neuvotteluista. Luultavasti siellä potkitaan ulos viimeisetkin hyvät toimittajat, mutta suunta on selvä: Go woke, Go broke.

  • Olavi Koskela

    Vastaa

    Juutalaisten maahanmuutto vaihtoi väestön palestiinassa. Sama homma Suomessa kaiken maailman ihmisillä. Kommunismilla.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi