Musta kidutti kuutta ihmistä, tappoi kaksi lasta ja naisen – Facebook-päivityksen takia!

Impulsiivisuus ja heikko itsehillintä ovat tyypillisiä ominaisuuksia afrikkalaisella rodulla.

Ulkomaat

Musta nimeltä Jeremy Arrington Amerikan New Jerseystä todettiin syylliseksi kahden ala-asteikäisen lapsen ja yhden nuoren naisen murhaan, kolmeen murhanyritykseen sekä murtoon, joiden motivaationa toimi miehen suututtanut Facebook-päivitys.

Arrington oli tunkeutunut uhrien kotiin keskellä päivää aseistautuneena vuonna 2016, missä tämä sitoi ja kidutti keittiöveitsillä viillellen kuutta paikalla ollutta ihmistä, tappaen heistä kolme.

Musta oli raivostunut ja tehnyt tekonsa nähtyään Facebookissa yhden hänen tulevista uhreistaan nimenneen hänet epäillyksi poliisin ilmoitukseen aiemmin tapahtuneesta ampumis- ja seksirikoksesta. Lähde ei kerro, oliko Arrington tekijä tapauksessa.

Arringtonin tuomiota ei ole vielä annettu, mutta todennäköisesti hän tulee viettämään lopun elämänsä vankilassa.

Lähde

Afrikkalaiset Facebook Musta rotu Rappiokulttuuri Rikos Rotu Teknologia Ulkomaat Uutiset Yhdysvaltojen mustat

Keskustelu

10 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Irmgard

    Vastaa

    Apinat kuuluvat häkkiin, eivät ihmisten keskuuteen riehumaan ja mellastamaan.

  • TT

    Vastaa

    En halua suuria määriä mustia tai muitakaan neekereitä Suomeen, koska kokemukset monietnisistä valtioista ovat järjestään huonoja. Tämän ymmärtääkseen ei tarvitse olla nk. rasisti. Tällä hetkellä, mikäli haluaa hyvesignaloida, pitää vihata venäläisiä. Eli rasismi muuttuu hyväksyttäväksi silloin, kun maan valtiaat sitä itse harjoittavat. Rasismi on heidän mielestään paha asia silloin, jos sillä vastustetaan pyrkimyksiä muodostaa Suomesta monietninen ja juureton globalistivaltio.

    • Neekeriteivätoleihmisiä

      Vastaa

      Toiveesi taitaa olla jo aikalailla murskana. Neekereitä vaan tulee lisää ja lisää.

  • pöh

    Vastaa

    Nykyään se ”Impulsiivisuus ja heikko itsehillintä” on vielä heikompaa, koska heidät on ajettu uskomaan että kaikki vastoinkäymiset johtuu rasismista ei koskaan itsestään, ja että ihan kaikkialla on rasismia ja kaikki valkoiset on rasisteja.
    USA:ssa niin opetetaan ihan kouluista alkaen ja luulevat tekevänsä palveluksen tummaihoisille.

  • Juha

    Vastaa

    Saako facebookissa toivottaa myös ne*kereille ja ju*talaisille väkivaltaista kuolemaa, kuten rys*ille saa?

    https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka/artikkeli‑1.1836137

    Saako näistä vihapuheista peukutuksia?

    Tiesittekö että USA on mielisairas yhteuskunta ja Suomakaiset ovat amerikkalaisempia kuin jenkit itse? Mitä se kertoo yhteiskuntamme tilasta?

    • Nimetön

      Vastaa

      Jenkeissä tapetaan vuosittain 5,5 ihmistä 100 000 ihmistä kohden, Suomessa vain 1,2 ihmistä 100 000 ihmistä kohden.
      Afganistanissa sama luku on 7,1 ja Venäjällä taas huikeat 9,2. Neekereitä on siis monenlaisia.

  • Anonyymi

    Vastaa

    Saastainen iho, alhainen elo

  • Lihaliemi

    Vastaa

    Jos musta tappaa valkoisen, niin joissain osavaltioissa hän pääsee lähestulkoon kuin koira veräjästä. BLM, eihän neekeriä voi laittaa vankilaan.

  • Julli

    Vastaa

    Missä neekeri, siellä kurjuus, köyhyys ja kuolema.

  • Simo Koini

    Vastaa

    Luulin että tämä oli neekerin tekemä etnomurha valkoisia vastaan kun täällä julkaistiin, mutta ei, uhritkin olivat neekereitä.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi