Äiti yritti selvittää, opetetaanko hänen lapselleen koulussa kriittistä rotuteoriaa – koulu haastaa oikeuteen

Julkisten asiakirjojen vaatiminen ja koulun avoimien somepäivitysten julkaisu on jonkin kieron logiikan mukaan rikollista.

Ulkomaat

Yhdysvaltojen Rhode Islandin kansallinen opetusyhdistys on haastamassa oikeuteen paikallisen naisen, Nicole Solasin, tämän pyrittyä saamaan selvitystä koululta siitä, opettaako koulu oppilailleen kriittistä rotuteoriaa.

Kulttuurimarxistien kehittelemän kriittisen rotuteorian mukaan käytännössä valkoiset ovat pahoja ihmisiä ja sortavat muita rotuja pelkällä olemassaolollaan, joten luonnollisestikaan Solas ei halua tyttärelleen opetettavan moista valkoisia kohtaan vihamielistä indoktrinointia

Koulun toiminnan selvittäminen johti haasteeseen

Solas kertoi lähettäneensä koululle yli 200 viestiä selvittäessään asiaa, ja kun hän pyysi saada kopion koulun opetusohjelmasta itselleen, koulu lähetti hänelle nykyisen sijaan vanhentuneen opetusohjelman.

Nainen oli sitten itse tehnyt tutkimustyötä asiasta ja löytänyt sosiaalisesta mediasta koulun viralliselta tililtä päivityksen, missä koulu kiittelee nimeltä mainitsemiaan opettajiaan kriittisen rotuteorian opettamisesta.

Muun muassa tämä sai koulun kirjaamaan haasteen Solasia vastaan, heidän väittäen: “On todennäköistä, että opettajat, jotka ovat tunnistettavissa ja jotka ovat osallistuneet keskusteluihin kriittisestä rotuteoriasta, joutuvat opettaja-ahdistelun kohteeksi kriittistä rotuteoriaa vastustavilta konservatiiviryhmiltä.”

Koulu siis itse avoimesti nimeää kriittistä rotuteoriaa saarnaavia opettajiaan sosiaalisessa mediassa, ja haastaa konservatiivisen äidin oikeuteen, kun hän käyttää tätä todisteena siitä, että koulu opettaa kyseistä teoriaa.

”Et voi toimia valtiollisessa virassa ja samaan aikaan vaatia immuniteettia julkiselta tarkastelulta. Avoimet hallitukset eivät toimi näin Amerikassa. Akateeminen läpinäkyvyys ei ole kollektiivinen neuvottelu. Se on vanhempien oikeus”, Solas oli vastannut.

Perusopetuksen seuraaminen Suomessa

Suomessa perusopetuslain mukaan lainmukainen opetus on julkista, jota jokainen voi seurata. Tätä oikeutta voidaan kuitenkin perustellusta syystä rajoittaa. Opetuksen julkisuus liittyy koulutuksen avoimuuden ja julkisen luonteen korostamiseen.

Perjantaina 13.8. rokotuksista huolestuneet kansalaisaktivistit järjestivät mielenosoituksen, koska heidän mukaan rokotuksille ei ole perusteita ja vaikuttavat enemmän ihmiskokeelta sekä lääkeyhtiöiden valtaan alistamiselta kuin todelliselta pandemialta suojautumiselta. Osallistujia oli Helsingin poliisin mukaan hieman yli sata.

Poliisi otti poliisilain perusteella paikalta kiinni kolme ihmistä, vaikka heitä ei epäillä rikoksesta. Heitä pidettiin kiinni koulujen sulkeutumiseen saakka.

Lähde: New York Post

Fox News Koulut Koulutus Kulttuurimarxismi Nicole Solas Rappiokulttuuri Rhode Island Rikos Rotu Ulkomaat Yhdysvallat Yhteiskunta

Keskustelu

5 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Samanlaista roskaa opetetaan myös Suomen kouluissa, ainakin suurimmilla paikkakunnilla.
    Kouluista on tullut vahvoja poliittisia aivopesulaitoksia, totuus monista asioista on siellä enää täysin sivuseikka.
    Siksi jokaisen vanhemman tulee olla erittäin tarkkana siitä, mitä kouluissa hänen jälkikasvulleen opetetaan.

    • Rebekka Arsenberg

      Vastaa

      silloin kun juutalainen jaa kiinni valheistaan tai teoistaan niin se on automattisesti valkoisten syyta.
      Orjakauppa etupaassa kuuluu tahan vahvasti.
      Eli maailman sivistyneimmat ihmiset me valkoiset olemme syyllisia koska emme katso epainhimillista kohtelua lapi sormien, emmeka palvo avoimesti saatanaa.
      Hyi helvetti miten saastaiset ihmiset hallitsevat maailmaa pohjattomalla vihallaan.

  • Nimetön

    Vastaa

    Opetus on Suomessa lain mukaan julkista, toisin sanoen kuka tahansa voi mennä opetusta seuraamaan. Etenkin vanhempien läsnäolo on suorastaan suotavaa. Häiritä ei tietenkään mitenkään saa.

  • Tolkku Takaisin

    Vastaa

    Kommunistit alkoivat soluttaa koulujärjestelmää jo 1970-luvulla, jolloin alkoi YK:n raju mainostaminen ja kehuminen. Nykyisen tiedon valossa YK on erittäin vaarallinen globaalikommunismin pesä ja on olennainen tekijä mm. koronavedätyksen tai pakolaiskriisien synnyssä.
    Myös evoluutioteoriasta on kerrottu maailmankatsomukseen vaikuttavaa paskaa. Marxistit pitävät evoluutioteoriasta, koska se poistaa ihmisiltä yksilöllisen ihmisarvon. Väestöstä tulee leivottavaa massaa. Koulu on isojen valheiden syöttölaitos. Jotkut aineet ovat onneksi vapaita politiikasta mm. kielet ja matematiikka.

  • suomalaisasiamies

    Vastaa

    Merkel DDR kommunisti. Nasima Razmyar kommunisti Afganistanista. Molemmat hallinnot kaatuneet. Sosialisti Suomessa menestynyt hyvin.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi