Italia: Ravintolan koko henkilökunta todettiin positiivisiksi koronatestissä – paitsi ainoa täysin rokottamaton omistaja

Miksi ihmiset menevät rokottautumaan jos ne eivät suojaa heitä koronavirukselta?

Ulkomaat

Italialaisen Casamaki-ravintolan kahdestatoista työntekijästä yhdellätoista todettiin positiivinen tulos koronatestissä. Jokainen positiivisen tuloksen saanut oli kahdesti rokotettu ja terveyspassin ylpeä omistaja.

Ainoa negatiivisen tuloksen saanut oli ravintolan täysin rokottamaton omistaja, Gianluca Cruciani.

Esimerkkitapaus Italiasta osoittaa rokottautumisen ja niihin liittyvien passien olevan täysin hyödyttömiä. Silti eliitti pyrkii väkisin ajamaan kumpaakin läpi.

Lähde: Freewestmedia

Hyvinvointi Italia Koronarajoitukset Koronavirus Ravintolat Rokotepassi Rokotteet Talous Teknologia Tiede & luonto Ulkomaat Uutiset

Keskustelu

20 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Että näin

    Vastaa

    Samaahan on tullut islannista ja israelista, kaikki tehohoidossa olevat ovat 2 piikkiä saaneita sarsiin sairastuneita, niitä on kummassakin maassa huomattava määrä.
    Siitä on ollut dokumenttia monessa lähteessä, että piikit romuttavat ihmisen luonnollisen immuniteetin ja mikä hyvänsä flunssa pääsee nyt täydellä voimalla iskemään kun ei ole mitään panemassa kehossa hanttiin.
    Päälle vielä piikin aiheuttamat ”lieveilmöt” kuten veritulpat, sydänlihastulehdukset etc.
    On tervettä menoa ja terve menoa lampaat.

    • Anonyymi

      Vastaa

      Silti samalla kuuluu useista eri maista kuten USA:sta ja kotimaastamme, että suurin osa sairaalaan joutuneista tartunnan saaneista on rokottamattomia. Ei rokotteet estä tartuntaa, mutta ne antavat yli 80% suojan viruksen aiheuttamaa vakavaa tautia vastaan. No onneksi sinä tiedät paremmin kuin lääkärit, virulogit, tiedemiehet ja tutkijat.

      • Tutkimuksiin perehtynyt

        Vastaa

        Tuo 80% suoja on kyllä todettu kusetukseksi jo monesti, sitäpaitsi miten voi edes todellisia lukuja tietää kun pcr testi ei anna edes todellisia tuloksia?

      • Nimetön

        Vastaa

        Sama porukka joka tyrkyttää koronapiikkiä, omistaa median. Yahoo Finance, kohdasta Holders voit käydä tarkastamassa asian. Kaikki suurimmat rokotevalmistajat Astra Zenegaa lukunottamatta ja ositain sekin on samojen sijoitusyhtioiden hallussa; Vanguard, Blackrock ja State Street. Samat sijoittajat omistavat myös mediayhtiöt; Disney (Abc news), ComCast (NBC News), News Corp (FOX), AT&T. Sanomalehdet; Ganett Company (USA Today), News Corp (Wall Street Journal, New york post), New York Times jne jne. Lisäksi samat yhtiöt omistavat osuuksia RTL:stä ja lukuisista muista media yhtiöistä, näistä Suomenkin media kopioi uutisensa. Näiden lisäksi Facebook, Twitter ja Youtube blokkaavat kaiken rokotekriittisen tiedon tuli se kuinka pätevältä tasolta hyvänsä. Facebook ja Twitter ovat myös samojen sijoitusyhtiöiden hallussa.
        Alkaako kuvio hahmottua?

      • Tytti

        Vastaa

        israelissa 55% sairaista on taysin rokotettuja.
        sita voi itse kukin lukea Times of israel lehdesta

  • Nationalisti

    Vastaa

    Rokotteen ottamalla ihmiset ilmeisesti kuvittelee olevansa jotenkin ”hyviä ihmisiä” ja heidän mielestään se on nyt sosiaalisen painostuksen takia otettava, koska sanoohan hallitus ja ”riippumattomat asiantuntijat” sen suojaavan koronataudilta, vaikka näin asia ei tietenkään ole.
    Ensin nämä ”asiantuntijat” ihan vakavalla naamalla selittivät kansalle, että kunhan on saavutettu 70% rokotuskattavuus, silloin on laumasuoja, sittemmin puheita on pyörretty ja rokotuskattavuutta nostettu, vaikka muualla maailmassa on esimerkkejä, että ei siitäkään mitään hyötyä ole, mitään ”laumasuojaa” ei ole, eikä tule.
    Nyt ne puhuu sen suojaavan ”vakavalta tautimuodolta”, vaikka hyvin harva sellaiseen edes sairastuu, eli tällaiseen rokotuskiimaan ei ole minkäänlaista lääketieteellistä syytä.

    Miten tämän kaiken valehtelun ja sekoilun jälkeen joku voi vielä luottaa viranomaisiin ja näihin niin sanottuihin asiantuntijoihin?

  • Me Too

    Vastaa

    Oliko omistaja ainoa, jolla oli varaa maksaa itsensä vapaaksi koronasta?

  • Timppa

    Vastaa

    Aina löytyy poikkeuksia – kaikissa asioissa. Ehkäpä olisi syytä tässäkin tarkastella suurempia mittasuhteita. Miten rokotus on esim vaikuttanut tehohoitopotilaiden määrään suhteessa sairastuneiden lukumäärään, pitkään koronaan sairastuneiden määrään tai vaikkapa suoraan kuolleisuuslukuihin. Nämä tiedot eivät aukene tuijottamalla italialaiseen ravintolan omistajaan.

    • Minä

      Vastaa

      Voi lukea israelilaisista tiedotusvälineistä viimeisen tilanteen, jonka mukaan 90 % on rokotettu ja sairaalassa vaikeista tapauksista sekä kuolemista 90 % on rokotettuja. Sen mukaan rokote ei tunnu oikein hyödylliseltä, mutta rokotteeseen olen kuullut tuttujen kautta kolmen lähipiirin terveen ihmisen kuolemasta heti kohta rokotuksen jälkeen. Virukseen en ole kuullut yhdenkään kuolleen, siis tuttujeni kautta samoista piireistä.

      Tilanne on samankaltainen Islannissa ja Britanniassa, ainakin. Siitä huolimatta propaganda rokotteiden ottamiseen on hurja. Ei siinä välitetä uhreista, vaan tavalla tai toisella pakotetaan rokotuksiin ihmisiä, vaikka varmasti tietävät sen hyödyttömyyden ja suuret riskit vammautumiselle ja kuolemalle.

      Voihan tietysti piiloutua median valikoimien sopivien asiantuntijoiden lausuntoihin, mutta voi myös kaivella tietoa huippunimiltä alalla, niiden, joiden nimeä ei mediassa sallita mainittavan, joita mustamaalataan urakalla, jos ovat liian tunnettuja. Esim. mRNA-rokotteen kehittäjä sanoo, että niitä ei saisi antaa ihmisille ja rokotukset tulisi lopettaa. Joku voi tietysti pitää häntäkin tietämättömänä ja nojautua Iltalehden kirjoitelmiin.

      • Timppa

        Vastaa

        Eipä tuohon ole juuri lisäämistä. Antamasi tiedot kun ovat niin spesifit ja perustuvat lähipiirin koeteltuun asiantuntemukseen.

      • Bulbul

        Vastaa

        Tämähän on paskapuhetta. Ja nimenomaan päinvastoin. Sairaalassa siellä suuri osa rokottamattomia ortodokseja, joilla yhtä alhainen sivistystaso kuin sulla, kaikki huuhaa menee läpi.

    • Toistaako historia itseään.

      Vastaa

      Aikoinaan Espanjantautikin niitti ukkoa ja akkaa vähintäänkin epäillyttävissä olosuhteissa.

      Silloinkin oli piikkiveijarit liikkeellä.

  • TT

    Vastaa

    Nykyisessä nurinkurin-maailmassa faktoilla ei ole mitään arvoa agendan ja propagandan rinnalla. Siksipä virallisessa kertomuksessa rokottamaton on se ’korkean riskin’ henkilö, joka pikaisesti tulee eristää gulagiin. Sitä ennen on ”keltaisen tähden” vaihe. Elämme sirkuksessa, jossa pelottavat pellet esittävät numeroitaan kyllästymiseen asti.

    • nimellinen

      Vastaa

      Nyt oli hyvin sanottu. Ikävä kyllä Orwellin ”vuonna 1984” tulevaisuusfiktio olikin ennustettua faktaa.

      • Uskokaan ammattilaiseen

        Vastaa

        Myös Phizerin entinen varajohtaja varoittaa ihmisiä rokotteesta ja hän on rokote myönteinen ollut aina. Kehittänyt itse useita rokotteita eli tietää mistä puhuu.

  • Plääh

    Vastaa

    Rokotepakkoa suiunnitellaan ja kolamtta tehostetta jaellaan, lapsia rokotetaan ym. Kuitenkaan ei rokote anna suojaa edes virallisen valehtelun mukaan kuin 40 % deltavarianttia vastaan, jota kaikki uudet tautitapaukset ovat. Mistöä syystä siis rokotetaan? Todellista syytä ei kerrota, mikä on huolestuttava merkki

  • Että näin

    Vastaa

    Voi olla että maalaisjärki voittaa rahalla tuotetun valeen. Teillehän on normaalia että vain tämän yhden oletetun ja todistamattoman viruksen vuoksi masinoidaan rajoittamaton määrä rahaa liikkeelle, annetaan lääketehtaiden kokeilla (täysin vastuuvapaasti) ihmisillä rokotetta jota ei ole aiemmin testattu ja samalla ne käärivät miljardivoittoja.
    Miksi sikaflunssan rokotukset lopetettiin aikoinaan jos sekin oli niiiin vaarallinen tauti? Silti sen johdosta ei rajoitettu ihmisten vapauksia, muuteltu lakeja. Koronarokotteseen on kuollut tällä hetkellä suomessa 44 ihmistä eli 8x määrä em.Pandemix rokotteen kuolleisuuteen ‚samalla on tehty yli 400 valitusta vakavista sivuoireista (FIMEA).
    Miksi esim.WHO muutti pandemian kriteereitä erittäin väljästi tulkittavaksi entisten tarkkojen kriteerien sijaan, nyt voidaan mikä hyvänsä nuha julistaa pandemiaksi?
    Laumasuoja käsitettä myös on muutettu niin, että sellaisen saa vain rokotuksen kautta, vaikka yli sata vuotta on ollut tiedossa että se tulee luonnollista kautta, muuten eläinkunta olisi kuollut moneen kertaan eri tauteihin jotka kiertävät jaksollisesti maapalloa.
    Miksi käytetään väärin testiä, jolla ei voi todentaa viruskantaa, joka ei ole täsmätesti ja sillä ajetaan testijaksoja liiallinen (47) määrä jolloin se antaa vain positiivisen tuloksen mutta mistä? Jopa PCR testin kehittäjä on sanonut että yli 10 jakson ajo vääristää testituloksen.
    Eurooppalainen (Fimean vastine) tilasto on rekisteröinyt tähän mennessä n.2milj valitusta rokotteen sivuvaikutuksista ja 20.000 kuolemaa rokotteeseen.
    Oireettomat ts. terveet ihmiset eivät levitä tautia, JAMAN metatutkimuksen mukaan terveistäkin kantoi virusta vain 0,7%, johtunee siitä että ihmisillä on valmiiksi jo vaste tällaisille viruksille.
    Kokonaiskuolleisuus ei ole noussut valtiollisesti saati maailman mittakaavassa, maailman väestön määrä on noussut 1,0% ”koronan” aikana, että aika tappava tauti.
    Nähtävästi rokoteuskovaiset nielevät pelottelut koukkuineen päivineen, kun omaavat kultakalan muistin ja ovat liian laiskoja kriittisesti tarkastelemaan asiaa saati ottamaan tietoa eri lähteistä (valtamediat eivät todellakaan ole niitä luotettavia tiedonlähteitä, koska siellä saa rahalla mieleisen tekstin), virran mukana on helpompi kellua.

  • Minä

    Vastaa

    Timppa sivuutti viestini pääasian eli olennaisen ja kiinnitti huomion johonkin, mitä voisi kyseenalaistaa. Voihan niinkin silmänsä sulkea.

  • Nimetön

    Vastaa

    Päässä ei tarvi olla paljoa paskaa kun muuttuu politikoksi! Toivottavasti kaikki ministerit on rokotettu ja vois vaikka muutaman extra jabin pistää että toimii varmasti! Sitä saa mitä tilaa kusettajat!

  • Lapa

    Vastaa

    Sä voisit kertoa asiasta niille injektiosta vakavasti sairastuneille ja kuolleille. Niitä varmasti lohduttaa sun optimismi.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi