57% nuorista muslimeista Ranskassa asettaa Sharia-lain maan lakien yläpuolelle

Uuden mielipidemittauksen mukaan Ranskan muslimiväestön nuoret sukupolvet ovat aiempia irtautuneempia maan muusta väestöstä.

Ulkomaat

päivitetty

”Sharia tulee hallitsemaan maailmaa”

Ranskan Julkisen mielipiteen instituutin (IFOP) julkaisema mielipidemittaus korostaa kasvavaa jakoa etnisten ranskalaisten ja maan muslimiväestön välillä.

Tutkimuksen mukaan 57 prosenttia, eli suurin osa alle 25-vuotiaista muslimeista kertoo asettavansa islamilaisen Sharia-lain Ranskan lakien yläpuolelle, mikä tarkoittaa 10 prosentin kasvua vuoden 2016 jälkeen. Noin 38 prosenttia kaikista maan muslimeista oli samaa mieltä. Vertauksena vain 15 prosenttia katolisista oli sitä mieltä, että uskonnolliset lait ovat tärkeämpiä kuin Ranskan laki.

515:ta muslimista, jotka ottivat osaa mielipidemittaukseen, 66 prosenttia vastusti opettajien oikeutta näyttää karikatyyrejä uskonnollisista hahmoista oppilailleen. 75 prosenttia ylipäätään Ranskan väestöstä kannatti tätä oikeutta.

Ranskassa oikeutta esittää pilakuvia profeetta Muhammedista perustellaan sananvapaudella. Samaan aikaan maassa holokaustiteorian kritisoiminen on lailla kielletty rikos, josta voi seurata ehdotonta vankeutta.

Lähde: RT

Kulttuuri Muslimit Ranska Rotu Sharia Ulkomaat Väestönvaihto Yhteiskunta

Keskustelu

9 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Ensa no Kuka

    Vastaa

    Tilanne lienee sama Suomessa.

  • Tehdäänkehitysmaayhdessä

    Vastaa

    ”Tietääksesi kuka hallitsee, selvitä, ketä et saa arvostella.” – Voltaire.

  • Minä vaan

    Vastaa

    No kuten joku jossain mainitsikin, me käymme esim kirkoissa sunnuntaisin ja otamme rauhallisesti. Ja maanantaina töihin tms verorahoja tienaamaan jne, jotta yhteiskunta toimii. Mutta. Ne käyvät uskonsotaa nyt ja aina. Vaikka puhutaan maltillista kyseisen vaarallisen ideologian suhteen, sehän on paskaa. Kun ajatellaan kaikkia niitä hyökkäyksiä länsimaita vastaan joita kyseisen ideologian vuoksi on ollut, vaikkapa 2001. Tai Pariisin yökerho isku. Mikä on muuttunut? Ei mikään. Päinvastoin. Jargonia tulee aina. Että tuomitsemme. Tai että ei pelolle valtaa. Tai että nykyisten ministereiden kannat, tyyliin haistakaa paska suomalaiset. Kärjistettynä. Vai onko sittenkään. On naurettavia tuomioita, esim joku artikkelin edelleen postaaminen. Tai joku sotarikollisille maksettu puolen miljoonan korvaus. Jne jne. Ja tuohon jatkuvaan iskujen määrään, harvoin ovat tuominneet. Nämä ns parempi uskoiset. Niiden kantahan on se, kuten eräs taksikuski totesi. Syö paskaa ja kuole.

  • Seppo

    Vastaa

    Mutta tämähän on hienoa.
    Shariassa raiskaaja voi saada kuolemantuomion jos vain löytyy 7 todistajaa, ja koska meillä on Dna-tunnistus niin se tarkoittaa että todistajia on miljardi ja raiskaaja voidaan tappaa heti testitulosten tultua.
    näin määrää Sharia, en minä

  • Neurologi Nykänen

    Vastaa

    Nykyinen kehityslinja Euroopassa johtaa sharia-lakiin ja Islamin nousuun valtauskonnoksi tai jonkinlaiseen pelon, väkivallan ja kärsimyksen tasapainotilaksi, joka on aivan yhtä huono vaihtoehto länsimaiselle individualismille, vapaudelle, tasa-arvolle ja yhdenvertaisuudelle, jotka kaikki nyt uhrataan tulenpalavalla vihreällä kiihkolla ”rasismin vastaiselle” alttarille.

    Tämä tosin tapahtuu – jos näin jatkuu – pitemmällä ajanjaksolla ja massiivisen ruumiskasan sekä mittaamattoman inhimillisen kärsimyksen kautta. Voi olla, että tätä epätoivottua kehityssuuntaa ei voi enää muuttaa muutoin kuin ns. lopullisen ratkaisun kautta islamin suhteen, alkaa nimittäin parlamentaariset keinot asiaintilan kohentamiseksi olla vähissä tässä uuskommunistien valtaamassa systeemissä.

  • Kaisa

    Vastaa

    Tuo tutkimus tukee vanhempienkin tutkimusten paikkansapitävyyttä.
    Tätä samaa ja vastaaviin kysymyksen asetteluihin perustuvia tutkimuksia on siis ollut aiemminkin ja vuosia sitten.
    Kun itse vuonna 2015 perehdyin aiheeseen syvemmin ja kun Tubessa oli järkyttävän naivia kumbayaata yhdistettynä ad hominem hyökkäyksiin vastuullisia ja järkeviä ihmisiä vastaan, postasin ensin valistavia kommentteja ja kun jankuttavat ja hyökkäävät sjw:t vain villiintyivät lisää niin pistin linkit suoraan tutkimuksiin. Linkkini ja (100% asialliset) kommenttini haamutettiin eli ghostattiin pois ihmisten näkyviltä. Se oli ensimmäinen kerta kun tiesin varmaksi sen että sairaalloiset ideologit määräävät YT:saa ja että sananvapaus, siis hyödyllinen, kohtelias ja neutraali sananvapaus on kuolemassa länsimaissa. Ideologien päissä länsimaita rakentaneet arvot kääntyvät päälaelleen ja maailma muuttuu mustavalkoiseksi niin että valkoinen on mustaa ja musta on valkea. Mitä väkivaltaisia yhteiskunnan ja rauhan pettureita he ovatkaan.

  • Ruotsi on pahassa jamassa

    Vastaa

    En tiedä tarkemmin tilannetta Ranskassa, mutta Sharia määrää Ruotsissa parin vuoden päästä kun vaalit on pidetty.

    Vaikka sielä klaanit nyt ammuskelee toisiaan niin seuraavissa vaaleissa kaikki äänestävät säälittävän yksimielisesti sitä yhtä ainoaa muslimipuoluetta. Se saa sen 27–30% kaikista paikoista, muiden puolueiden tapellessa vapaksi jääneistä paikoista. Ja silloin muslimipuolue on suurin puolue Ruotsissa ja määrää koko maata.

    On ihme etteivät ruotsalaiset ole vilä havahtuneet tähän. Ja toivoisin että ulkosuomalaiset muuttaisivat sielä takaisin Suomeen ennenkuin vaalitulos on selvillä. Sillä silloin romahtavat saunojen hinnat ja kuplat puhkeavat. Joka tarkoittaa että saa olla onnellinn jos edes maasta pääsee hengissä pois.

  • Jones

    Vastaa

    No entäs ne tooraa lukevat?
    Viides Mooseksen kirja:
    7:16 Tuhoa kaikki kansat, jotka Herra, sinun Jumalasi, antaa sinulle; älä heitä sääli. Älä myöskään palvele heidän jumaliansa, sillä se tulee sinulle paulaksi.

    • Pahat teot

      Vastaa

      Kun katsoo tätä nykymenoa ja miettii raamattua niin tämäkin kohta saa merkityksen, samasta kirjasta:

      ”Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen,…”

      Eli, kun politikkomme ja vanhempamme tekivät ahneuksisssaa päätöksiä mm. maahanmuuttajien suhteen, tuijottivat omaa napaansa ‑60 ja ‑70 luvuilla sekä syyllistyivät seitsemään kuolemansyntiin sekä vallan- ja rahanhimoon, niin siitä kovimman hinnan maksamme me: lapset ja lasten lapset. Ja ehkä vielä lasten lasten lapsetkin.

      Meidän on alettava tekemään niitä hyviä tekoja. On vain puhallettava yhteen hiileen ja se tarkoittaa joukkojen vahvistumista. Eli, on tehtävä aktiivisesti lapsia. Talous kun ei ole nykypäivänä niin tiukkaa kun se oli esim. 80 luvulla. Nyt on paljon vauraammat ajat. ”Tahdotko”, ”tarvisetko” vai ”etkö tule toimeen ilman” ovat ne merkittävimmät kysymykset. Suomalainen rotu ”tarvisee” lisää lapsia sillä ilman niitä ”se ei tule selviämään”.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi