Valkoinen nuori ampui BLM-mellakoihin osallistuneen juutalaispedofiilin – Yle raivoissaan

BLM-mellakoiden vuoksi tavalliset valkoiset amerikkalaiset ovat useissa kaupungeissa joutuneet kantamaan ampuma-aseita turvatakseen selustansa.

Ulkomaat

päivitetty

Kyle Rittenhouse.

Yleisradion toimituksessa on tänään surtu äärivasemmistolaisiin Black Lives Matter ‑mellakoihin osallistuneen juutalaispedofiili Joseph Rosenbaumin kuolemaa. Ylen asenteellisuus ilmeni, kun media ryhtyi mustamaalaamaan Rosenbaumin ampumisesta epäiltyä valkoista Kyle Rittenhouse ‑nimistä nuorta.

BLM-mellakoiden vuoksi tavalliset valkoiset amerikkalaiset ovat useissa kaupungeissa joutuneet kantamaan ampuma-aseita turvatakseen selustansa. Mustien väkivaltaiseen riehuntaan on liittynyt paljon Rosenbaumin kaltaisia ei-mustia elämäntaparikollisia, ja yhdessä kulttuurimarxistilaumat ovat hyökänneet jopa valkoisten yksityisille tonteille.

BLM-aktivistilla laiton pistooli

Rittenhouse joutui turvautumaan kivääriinsä, kun joukko aseistautuneita kulttuurimarxisteja kävi hänen kimppuunsa Kenoshan kaupungissa Wisconsinin osavaltiossa. Paikalla kuvatuissa videoissa Rittenhousea esimerkiksi hakataan rullalaudalla ja uhataan laittomalla pistoolilla. Lopulta Rittenhousen onnistui puolustaa itseään, minkä seurauksena Rosenbaum ja toinen mies kuolivat sekä yksi haavoittui.

”Uhrit” tunnistettiin nopeasti, ja Rosenbaumin sekä pistooli kädessä riehuneen anarkisti Gaige Paul Grosskreutzin rikoshistoriat kaivettiin ripeästi julki. Tästä huolimatta Yle alkoi mustamaalata Rittenhousea kutsuen tätä ”valkoiseksi ääriainekseksi” sekä valehdellen laitonta pistoolia heiluttaneen anarkistin vain yrittäneen ”riisua Rittenhousen aseista”.

Kuten tavallista, Yleisradio asettuu oletusarvoisesti valkoista osapuolta vastaan aina, kun rotukonflikteista uutisoidaan. Nyt veronmaksajien rahoittama media on vajonnut tavallistakin syvemmälle valehtelemalla nuoresta, joka ampui itsepuolustuksena häntä jahdanneen pedofiilin.

Lähde: Yle

Äärivasemmisto Ampuma-aseet Black Lives Matter Itsepuolustus Joseph Rosenblum Kyle Rittenhouse Pedofilia Ulkomaat Yhteiskunta Yle

Keskustelu

8 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Uuspaavalniemi

    Vastaa

    Fuckthejews. Com

  • Juha6

    Vastaa

    Suomen mediahan on äärivasemmistolaista anarkistiporukkaa. Kuka vielä kantaa Sodoma Oyn vessapapereita ym iltapaskoja keittiön pöydällensä tai päästää Ylen antoa olohuoneeseensa? Kannattaisi tutkituttaa päänsä..

    • nimellinen

      Vastaa

      Aika moni ihan sen takia koska siitä (yle) on pakko maksaa. Itse en telkkaria katso ja ylevero vituttaa niin ettei veri kierrä.

  • Saas nähdä kuinka käy

    Vastaa

    Karma puree persuksiin joskus melko nopsaankin. Aina ei kannata terrorisoida tavallisia ihmisiä. Tuo haavoittunut, hauskan näköinen tuo käsi. Siinä on hauistreenit vähän aikaa tauolla. Ja toi toiminnallisuuskin voi olla vähän sitä ja tätä. Epäilen että pistoolilla tähtäily muuttuu epätarkemmaksi. Toisaalta, jos ei olisi ollut paikalla terrorisoimassa tätäkin lähiötä niin käsi olisi vielä kunnossa. Ja sitten se ”elämäntapa skeittaaja”… Sekin taisi löytää rauhan itselleen. Ei tarvitse yökaudet hahuilla naamioituneena pitkin kylänraitteja. Ja vastavuoroisesti nukkua päivisin.

    MIelenkiinnolla odotan amerikkalaisen tuomioistuimen päätöstä. Saattaa nimittäin hyvinkin olla niin että kaveri vapautuu kaikista syytteistä.

    • EV

      Vastaa

      Luuletko että Kyle vapautetaan syytteistä, vaikka minkälaiset videotodisteet olisi? Valmiiksi tuomittu jo ennen oikeudenkäyntiä, Soroksen kolikot kilisee syyttäjien ja tuomarien taskuissa. Valehtelevat mediat ovat vain hienosäätäneet tuomiot maksimiin. Trump on käytännössä voittanut jo seuraavat vaalit (oltiin täällä sitten mitä mieltä Trumpista tahansa), aivan helvetin varmasti niin tavalliset valkoiset, kuin mustatkin ovat kurkkuaan myöten täynnä tuota mellakointia ja miljardien tuhoja. Niin paljon on tieten tahtoen juutalaismediat jättäneet näyttämättä videoita, missä valkoisia murhataan ja hakataan henkihieveriin, eräskin valkoinen vanha mies yritti puolustaa yritystään jauhesammuttimella, kunnes musta mies tuli ja huitasi takaraivoon tajun kankaalle mieheltä ja suoraan katukivetykseen. Juutalaissaasta nimeltään Soros se siellä hieroo käsiään ja perustaa uusia ”ihmisoikeus”järjestöjä.

  • Judge James

    Vastaa

    Tapaus näkyy tällä videolla, 2 mustaa yritti tappaa pojan, ilman asettaan hänet olisi tapettu ! 11:25 alkaen:
    https://banned.video/watch?id=5f483d66838dfb0597d50509

  • Tri Lisser

    Vastaa

    Syyttäjät syöttivät suoraan puolustusasianajajien lapaan.

    https://www.revolver.news/2020/08/criminal-complaint-exonerates-kyle-rittenhouse/

  • Dick Solomone

    Vastaa

    Ja tässä jutussa kerrankin valkoinen nuori urho voitti oikeudessa ja nuo marxisti-talmudistit, soroksineen hävisivät !!

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi