Kansallismieliset osoittavat kunnioitusta mustalaisten murhaamille unkarilaisnuorille

Budapestissa mustalaiset ovat murhanneet kaksi kansallismielistä nuorta miestä. Epäillyillä on rikos- ja huumetaustaa.

Ulkomaat

Unkarilainen ”Meidän kotimaapuolue” julkaisivat verkkosivuillaan tiedotteen, jossa kertovat pitävänsä mielenosoituksen mustalaisrikoksia vastaan.

Unkarin pääkaupungissa Budapestissa muistetaan tällä viikolla kahta kansallismielistä nuorta, jotka kuolivat mustalaishyökkäyksessä viime perjantaina. Vaikka Unkarissa onkin vain vähän esimerkiksi irakilaisia ja somaleja, esiintyy etnistä rikollisuutta esimerkiksi mustalaisjengien ja juutalaismafian riveissä.

Puukottivat ja potkivat hengiltä

Viimeisimmän mustalaishyökkäyksen uhreiksi joutuivat 21-vuotias unkarilainen nuori mies sekä 16-vuotias poika, jotka olivat aamuyöllä Budapestin keskustassa juhlistamassa syntymäpäivää. Silminnäkijöiden mukaan väkivaltainen välikohtaus käynnistyi, kun joukko mustalaisia hyökkäsi varoittamatta uhrien kimppuun.

Mustalaiset puukottivat kansallismielisiä ja potkivat näitä tämän jälkeen päähän sekä rintaan näiden maatessa maassa. 18-vuotiaan pääepäillyn ohella poliisi on pidättänyt kaksi 19-vuotiasta epäiltynä avunannosta murhaan. Välikohtauksen tarkemmista yksityiskohdista ei toistaiseksi ole tietoa.

Mustalaisilla huumetaustaa ja entisiä etsintäkuulutuksia

Pääepäillyn mustalaisen äiti totesi julkisuudessa hänen poikansa olleen ”aina hyvä lapsi”. Äiti kuitenkin myönsi epäilevänsä, että hänen poikansa oli käyttänyt joko huumeita tai alkoholia ennen hyökkäystä. Tuomioistuimen mukaan mustalaiskolmikosta kahdella on taustallaan pitkään jatkunut huumeriippuvuus. Pääepäillyllä ei ole työpaikkaa tai pysyvää osoitetta, minkä lisäksi hän oli tappelun aikaan etsintäkuulutettu myös useista muista rikoksista.

Unkarin kansallismieliset järjestävät tällä viikolla muistotilaisuuden uhrien kunniaksi. Kyseessä on samalla mielenilmaus unkarilaisvastaista väkivaltaa vastaan. Unkarilaisia on raivostuttanut erityisesti se, että vaikka mustalainen tuomittaisiin murhasta, hän tulee kärsimään suhteellisen lyhyen vankeustuomion nuoren ikänsä ansiosta.

Lähde: Voice of Europe

Aktivismi Budapest Politiikka Ulkomaat Unkari Yhteiskunta

Keskustelu

1 kommentti

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Pekkka

    Vastaa

    Maassa on 2 000 000 mustalaista. Hyi helvetti. Kaverini asuu Serbiassa ja on sanonut mustalaisten olevan ilskottava ongelma sielläkin: levittelevät esimerkiksi mattoja kujille ja kaduille ja penäävät ihmisiltä läpikulkumaksuja. Kyllä ihan inhottaa jo pelkkä ajatuskin.

    https://laitonlehti.net/2022/01/09/triplakansanmurha-kiihtyy-euroopassa-persut-vahattelee-matti-putkosen-johdolla/

    Tuolla kartalla jos ihmettelette esim. Unkaria, Romaniaa ja Bulgariaa, niin mustalaiset ovat vastaus.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi