Valtamedia alkoi markkinoida mikrosiruja koronakontrollin edistämiseksi

Media on alleviivannut, kuinka "kätevä" mikrosiru on esimerkiksi puhelimesta luettavaan koronapassiin verrattuna.

Teknologia

Pohjoismaissa ainakin kaksi teknologiayritystä ovat alkaneet valmistaa kansalaisten ihon alle asennettavia mikrosiruja, joita hyödynnetään koronapassien tarkastamisessa. Yritykset ovat saaneet runsaasti positiivista palstatilaa valtamedialta, joka on kannattanut koronarajoitusten jatkuvaa tiukentamista.

Yksi mikrosiruja kehittävistä yhtiöistä on ruotsalainen Dsruptive Subdermals. Toimitusjohtaja Hannes Sjöblad kertoo asentaneen itselleenkin mikrosirun, minkä ansiosta ”minulla on aina koronapassi mukana ja se voidaan tarkistaa kätevästi”. Myös media on alleviivannut, kuinka ”kätevä” mikrosiru on esimerkiksi puhelimesta luettavaan koronapassiin verrattuna.

Ruotsissa jo sadat ihmiset ovatkin asentaneet vapaaehtoisesti mikrosirun itseensä helpottaakseen eliitin taakkaa koronarajoitusten jalkauttamisessa. Ruotsissa sirun käyttöä on laajennettu nopeasti ja sen avulla voidaan maksaa myös esimerkiksi junalippuja. Teknologiavaikuttajien mukaan siruihin voidaan vastaisuudessa liittää yhä uusia ominaisuuksia.

Median mukaan kriitikot ovat ”salaliittoteoreetikoita”

Tietoturva-ammattilaiset ovat varoittaneet sirujen valtavista riskeistä kansalaisten yksityisyydensuojan kannalta. 

Mikäli siruihin liitetään esimerkiksi paikannusominaisuus, voivat poliitikot, virkamiehet ja teknologiamonopolit vakoilla reaaliajassa esimerkiksi kansalaisten liikkumista, sosiaalisia verkostoja ja rahankäyttöä.

Valtamedian on kuitenkin painottanut, että mikrosiruihin liittyvä epäluulo koskee ennen kaikkea ”foliohattuja” ja ”erilaisiin salaliittoteorioihin uskovia ihmisiä”. Vielä kaksi vuotta sitten ajatus ihonalaisiin mikrosiruihin ladattavista terveyspasseista ja niihin liittyvistä liikkumisrajoituksista leimattiin ”salaliittoteoriaksi”. Nyt skenaario on kuitenkin täyttä todellisuutta.

Lähteet: Iltalehti, MTV Uutiset

Dsruptive Subdermals Koronarajoitukset Koronavirus Kotimaa Mediakritiikki Mikrosirut Pakkorokotukset Pohjoismaat Poliisivaltio Politiikka Rokotepassi Rokotteet Teknologia Tiede & luonto Tiedustelu Vakoilu Valtamedia Yhteiskunta Yksityisyydensuoja Yksityisyys

Keskustelu

16 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Totuus tulee kyllä julki

    Vastaa

    Johanneksen ilmestys 13:

    16 Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa,

    17 ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku.

    18 Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi.

    • Tomppa

      Vastaa

      Tämä sirupassi ja koronapassi ovat esiasteita Raamatussa kerrotulle Pedon merkille, mutta oikeasta Pedon merkistä ei kuitenkaan vielä ole kyse. Paljon tapahtumia täytyy ensin tapahtua ennen kuin Pedon merkki lanseerataan. Näistä tapahtumista voi kukin tykönään lukea Ilmestyskirjasta, joka kieltämättä on vaikealukuinen. Ilmestyskirjan lukemisen rinnalla kannattaa katsoa ja kuunnella jotain hyvää Lopun ajan taphtumien tulkitsijaa, koska silloin palapelin palaset alkavat loksahdella kohdalleen.
      Paras Lopun ajan tapahtumien tulkitsija on mielestäni Chris White (http://bibleprophecytalk.com/), jota voin lämpimästi suositella kaikille englanninkielen taitoisille. Chris Whitella on selkeä, kiihkoton esitystyyli ja hän todella tietää, mistä puhuu. Sitä vastoin en suosittele ketään suomalaista tulkitsijaa. He ovat kaikki enemmän tai vähemmän väärässä ja johtavat vain harhaan.
      Kenties huomattavin yksittäinen tapahtuma ensin tulevan maailmanhallituksen jälkeen on Jerusalemiin rakennettava ns. kolmas temppeli ja siellä aloitettavat vanhatestamentilliset eläinuhripalvelukset, joita ei kukaan edes puolittain maailmantapahtumia seuraava ihminen voi olla huomaamatta. Luultavasti uhripalvelusten aloittaminen tullaan välittämään internetin kautta koko maailmalle, niin merkittävästä tapahtumasta on kyse. Valejuutalaiset näet uskovat, että Jeesus on tullut maan päälle ja aloittanut Tuhatvuotisen valtakunnan.
      Pedon merkin lanseeraaminen tapahtuu vasta n. 3½ vuotta myöhemmin, kun Antikristus eli Peto on julistautunut jumalaksi kolmannessa temppelissä ja aloittaa kristittyjen maailmanlaajuisen vainon.

    • Tomppa

      Vastaa

      Tämä koronasiru EI ole Pedon merkki, vaan sen esiaste. Paljon erilaisia tapahtumia täytyy ensin tapahtua ennen kuin väärä profeetta pakottaa ihmiset joko ottamaan merkin tai kuolemaan uskonsa puolesta. Huomattavin näistä edeltävistä tapahtumista lienee Jerusalemiin rakennettava ns. kolmas temppeli, jossa aloitetaan vanhatestamentilliset eläinuhripalvelukset. Uskon, että tämä tapahtuma välitetään internetin kautta kaikkialle maailmaan, koska se todistaa valejuutalaisille, että ”Jeesus” on tullut maan pinnalle ja aloittanut Tuhatvuotisen valtakunnan. Tätä tapahtumaa edeltää sopimus, jonka Antikristus eli Peto solmii juutalaisten, muslimien ja kristittyjen kanssa ja joka mahdollistaa temppelin rakentamisen. Tästä sopimuksen solmimisesta lähtee kello käymään ja oikean Jeesuksen takaisin tuloon on aikaa n. 7 vuotta. Raamattunsa lukeneet tunnistavat tämän ajanjakson Danielin 70. vuosiviikoksi. Pedon merkki lanseerataan 3½ kuluttua sopimuksen teosta, kun Antikristus julistautuu temppelissä jumalaksi eli valejuuutalaisten messiaaksi.

    • Anonymous

      Vastaa

      Kyllä kai te tajuatte miten naurettavalta ja myötähäpeää noista teksteistä kumpuaa. Menkää nyt hoitoon tai jotain. On sirut niissä teidän älypuhelimissakin ja ihan yhtä hyvin niitä voi seurata ja kuunnella. Tuollainen koronasalaliitto ‑ja perkele sössötys maalaa kansallismielisistä vain naurettavaa kuvaa. Ihan kun jotain Siitoimen kaltaisia sekopäitä ja lahkolaisia, jotka näkee salaliittoa joka puolella, oli sitten rokotteista kyse tai taudeista tai ihan mistä vaan. Itse en tosin usko holohoaxiin. Siinä on historian suurin valhe. Tuo teidän teksti aiheuttaa syvää myötähäpeää. Miksi alennutte äärivasemmiston tasolle? Korona, korona, korona…on huijausta!!!!! Apua ne tappaa meidät kaikki rokotteilla!! Satanisti eliitti ohjailee meitä rokotteilla ja mikrosirulla! 🤦‍♂️

      • Tomppa

        Vastaa

        ”Miksi alennutte äärivasemmiston tasolle?” Miksi itse alennut äärivasemmiston tasolle vaatimalla, että tällaisista asioista EI SAA puhua, koska et itse usko niihin ja pidät niitä siksi naurettavina ja kansallismielisten mainetta mustaavina? Millä pätevyydellä tai auktoriteetillä sinä sanelet muille, mitä muut saavat kirjoittaa tai puhua? Millä tavalla tämä sinun ulostulosi eroaa äärivasemmistolaisten vaatimuksesta tukahduttaa kaikki ne mielipiteet, jotka eivät sovi heidän omaan maailmankatsomukseensa? Ei millään tavoin. Olet ihan samanlainen fasisti kuin kuplassaan elävä äärivasemmistolainen, joka vaatii sensuuria kaikille muille, jotka eivät ole hänen kanssaan samaa mieltä. Ymmärrän, että et usko Jumalaan etkä halua kuulla siitä puhuttavan, mutta miksi pidät itseäsi kansallismielisenä, jos kansallismielisyyden ytimessä oleva kristinuskon perinne on sinulle niin vastenmielinen ja nolottava asia, ettet halua siitä puhuttavan?

  • rellinen

    Vastaa

    Tämänkaltaiset sirut, laittomasti asennettuina esim. hammaslääkärireissun tai muun leikkausta vaativan operaation yhteydessä kohdehenkilöön, kohteen siitä tietämättä ovat olleet polpon käytössä jo pari vuosikymmentä.
    Sirutettujen ”rikokset” ovat olleet; todellinen venäjän vastaisuus ilman venäjämielisen polpon kontrollia, neuvostoliiton rikosten esillä pitäminen, suvakkimielisairauden moskovaan johtavien jälkijotosten muistelu, punikkisuvakkien ryssänlöyhkästä muistuttelu jne.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Tämä ”kätevä” teknologia on juurikin sitä, mihin globalistinen eliitti on pyrkinyt näillä koronatoimilla, massojen täydelliseen valvontaan. Jokaista liikettäsi seurataan.
    Kunhan media tarpeeksi lobbaa tämän mikrosirun käytön ”helppoutta”, niin eiköhän valitettavan suuri osa kansasta ole niin aivottomia idiootteja, että suostuvat tämänkin ottamaan avosylin vastaan.

  • Nimetön

    Vastaa

    Ja EU:ssa sekä Suomen suurimmassa valehtejoiden klubissa ID lompakko senkun etenee.

    Pääsee globalistit päättämään kuka saa ja mitä ostaa ja omistaa.

    Myös PS:n Jussi H‑A sekä Mauri Peltokangas ovat näiden puolesta äänestävien joukoissa.

    Mitä siis käy käteiselle rahalle?
    Pyyhitään kokonaan pois, kastijako tulee kuten pimeällä keskiajalla on aikoinaan jo ollut ja Intiassa edelleenkin, matkustus sekä omistukset riippuu siitäkuinka mm. rokotukset voimassa.…

    WEF Eliitin unelma etenee lisäbuustin saaneena.

  • pää määrää

    Vastaa

    Pelkästä sirustahan ei liene haittaa kuten ei ole koirillakaan. Jos siruun voidaan ohjelmoida sitä luettaessa erilaisia tietoja sirun omistajan niistä tietämättä, niin silloin ollaan pahasti harhateillä.
    Ohjelmointi lienee netin kautta mahdollista sirun tietoja lukevan ohjelmoinnista tietämättä. Orwellin maailma on tulossa pahempana kuin Orwel osasi kirjoittaessaan kuvitella, koska ei ollut perillä nykytekniikasta.

  • Nimetön

    Vastaa

    Siruun on helppo asentaa myös digitaalinen valuutta kun käteinen on lakkautettu. Väärinajattelijoilta sirun digitaalivaluutta luonnollisesti poistetaan jolloin et voi ostaa ruokaa tai vuokrata asuntoa.

  • Pertsa

    Vastaa

    Kyllä Stalin ja Mao hykertelis onnesta jos tämän olisivat vielä lukemassa.

  • TT

    Vastaa

    Digikommunistien pitäisi keksiä parempi tekosyy. Mutta juuri sen vuoksi miltei vaarattomasta koronasta, joka ei ole paljoa muuta kuin uudelleen nimetty influenssan muoto, on nostettu järjetön meteli. Sen torjumisen varjolla voidaan viedä ja on vietykin kansalaisilta oikeudet siihen malliin, että jopa nk. ”natseja” hirvittää. Suomalaiset on tosin niin tyhmiä, ettei ne tajua, kuinka niitä kohdellaan kuin elukoita tai pikkulapsia. Suomalainen imee kommunismin jo äidinmaidossa. Keskustelkaapa jonkun random-tuttavan kanssa siitä, kuinka paljon yhteiskunnan pitää puuttua ihmisten asioihin. Pian huomaatte, että aivopesty kommunistihan se on.

  • Viisarit värisee

    Vastaa

    Heh, vasemmiston mielenterveyskuntoutujille tämä soveltunee hyvinkin. Näkee aina kun ne tumputtaa…

  • juha II

    Vastaa

    ”Kätevä” = KUOLEMA!!!

  • Anonymous

    Vastaa

    I was to become a god! Creating a new world, with an advanced race of human beings.…Your continued efforts to Resist only place humanity in greater danger. So Please, reconsider. Take the vaccine or The reaper will walk with you and Pof! You died so easily.
    ‑Albert Bourla, Pfizer

  • ANoN

    Vastaa

    Höpöhöpö. Näitä siruja on ollut saatavilla jo vuosia. Älkää lähtekö mv-linjalle ja keksijöiden kaikkea mahdollista kotonani varjolla.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi