Twitter tekee tahatonta komiikkaa: Tuomitsee Internet-sensuurin

Twitter on jo vuosien ajan sensuroinut kansallismielisiä mielipiteitä palvelustaan.

Teknologia

Twitter teki tiistaina tahatonta komiikkaa tuomitsemalla julkisesti Internet-sensuurin. Twitterin moraaliposeeraus liittyi Ugandan vaaleihin, joiden yhteydessä Internetiä on sensuroitu. Palvelu julistaa:

”Ugandan vaalien edellä olemme kuulleet raportteja, että Internet-palveluntarjoajia on käsketty estämään pääsy sosiaalisen median palveluihin sekä viestisovelluksiin.

Me tuomitsemme Internetin sulkemisen – se on haitallista, rikkoo ihmisoikeuksia sekä avoimen Internetin periaatetta.

– – Pääsy informaatioon sekä ilmaisunvapauteen, mukaan lukien julkinen keskustelu Twitterissä, on erityisen tärkeää demokraattisessa prosessissa, etenkin vaalien aikana.”

Tilanteesta tekee äärimmäisen koomisen se, että vain muutamaa päivää aikaisemmin palvelu oli estänyt Yhdysvaltojen istuvan presidentin Donald Trumpin käyttämästä palveluaan. 

Palvelu on lisäksi jo vuosien ajan sensuroinut materiaalia, joka ei riko lakia, mutta ei vain satu sopimaan kulttuurimarxilaiseen agendaan. Myös Suomessa esimerkiksi vaaleihin valmistautuva kunnallispoliitikko Junes Lokka lensi Twitteristä ulos.

Käytännössä Twitterin toiminta on vaaleihin sekaantumista, sillä Twitter on monille etenkin tuntemattomammille poliitikoille merkittävä kanava tuoda näkemyksiään ilmi. Sensuroimalla kansallismielisiä se antaa näkyvyyden ainoastaan kulttuurimarxilaiset arvot omaaville tahoille.

Lähde: Twitter

Donald Trump Junes Lokka Kulttuurimarxismi Poliittinen vaino Poliittiset viholliset Sensuuri Sosiaalinen media Teknologia Twitter Yhteiskunta

Keskustelu

5 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Ilmarinen

    Vastaa

    Mietin, että olikohan han puhdasta chutzpahia. Ei voi olla, että jäi lafkalta itseltään huomaamatta

  • Aleksi

    Vastaa

    Ihmisten tyhmyydelle ei voi Jumalakaan mitään.

  • Nimetön

    Vastaa

    Korruptio on sitä, että ei ole samat säännöt kaikille…
    Vihervassarien tekopyhyys on kyllä parodiahorisonttia ikuisesti venyttävää.

  • Tikkakosken Manne

    Vastaa

    Kulttuurimarxisteille kuten kaikille marxisteille koko vasemmisto mukaanlukien, on ihan normaalia puhua yhtä ja tehdä toista vaikka se on räikeästi kaikkien nähtävillä. Todellisuudesta vieraantuminen ei haittaa sillä koko ideologia perustuu valheen ja todellisuuden kieltämisen päälle. Vasemmistolaisella järjestelmällä toimivissa valtioissa saarnattiin ihmisoikeuksista ja oikeudenmukaisuudesta sekä hyvinvoinnista jonka vain vasemmistolainen järjestelmä voi tuoda, ja samaan aikaan murhattiin niitä jotka sanoivat että noinhan ei oikeasti tapahdu.

  • Totuuden soturi

    Vastaa

    Shitterin touhut samoja kuin farcebookillakin- syystä, että pyörittäjät samoja nosebergejä, joille pahin vihollinen on totuus!

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi